Tässä luettuani kaikkia noita juttuja, että "jätkäkaveri jätti mut ja että nyt oon niin onneton" ja sitä rataa, väkisinkin ajattelee, että minä taidan olla aika onnellinen.
Kyllähän tottakai itsekin ihastun, mutta sitten kun saan haluamani, kiinnostus lopahtaa kummasti. Kaveritkin ovat jo alkaneet kutsua minua jääkuningattareksi. Yksikin tyyppi sanoi, että ei mun tartte vetää tollaista roolia. Tajusin viimestään siinä vaiheessa, että se ei oo mikään rooli, minä vaan oon sellanen.
Voihan se tietysti olla, että kun nuorena poltti siipensä tarpeeks monta kertaa, nykyinen luonteeni on sen tulosta. Sitä kummasti karaistuu ja osaa antaa samalla mitalla takaisin. Se ei tosin ole reilua sitä toista henkilöä kohtaan, joka on täysin syytön.
Kaiken lisäksi annan aina ensin ymmärtää, että on jotakuta vastaan syvempiäkin fiiliksiä. Sitten kun toisella osapuolella kiinnostus herää, vetydyn heti pois. Vaikka välittäisinkin.
Niinpä niin, kumpi on onnellisempi? Se, joka oikeasti välittää, mutta joutuu kestämään sydänsurut, vai se, joka ei tunne mitään?
-Queen of the all icequeens
Kyllähän tottakai itsekin ihastun, mutta sitten kun saan haluamani, kiinnostus lopahtaa kummasti. Kaveritkin ovat jo alkaneet kutsua minua jääkuningattareksi. Yksikin tyyppi sanoi, että ei mun tartte vetää tollaista roolia. Tajusin viimestään siinä vaiheessa, että se ei oo mikään rooli, minä vaan oon sellanen.
Voihan se tietysti olla, että kun nuorena poltti siipensä tarpeeks monta kertaa, nykyinen luonteeni on sen tulosta. Sitä kummasti karaistuu ja osaa antaa samalla mitalla takaisin. Se ei tosin ole reilua sitä toista henkilöä kohtaan, joka on täysin syytön.
Kaiken lisäksi annan aina ensin ymmärtää, että on jotakuta vastaan syvempiäkin fiiliksiä. Sitten kun toisella osapuolella kiinnostus herää, vetydyn heti pois. Vaikka välittäisinkin.
Niinpä niin, kumpi on onnellisempi? Se, joka oikeasti välittää, mutta joutuu kestämään sydänsurut, vai se, joka ei tunne mitään?
-Queen of the all icequeens
Vastaukset 6
Vanhimmat
En tiedä kumpi on onnellisempi, mutta saanko kysyä että miksi vetäydyt heti pois vaikka itsekin välittäisit? En meinaan ymmärrä alkuunkaan. Miten niin muka "olen vain sellanen" , eihän tuossa ole mitään järkeä, et ajattele toisia etkä itseäsi. Ei tuollainen käytös mikään luonteenpiirre ole. Luonnettasi et voi muuttaa, käyttäytymistä kylläkin.
"En tiedä kumpi on onnellisempi, mutta saanko kysyä että miksi vetäydyt heti pois vaikka itsekin välittäisit?"
Jaa.. En tiedä. Kai minä sitten pelkään.
"Luonnettasi et voi muuttaa, käyttäytymistä kylläkin."
Yritystä on ollut...
must tuntuu kans samalt.. aina ku oon kiinnostunu jostaa ja sit se alkaa kiinnostuu ni en enää jotenki voi näyttää mitä tunnen sitä kohtaa.. mä luulen et täjohtuu vaa siit et mä en vaa enää pysty luottaa kehenkää.. mul ei oo yhtää ketää kehen luottaisin.. kaikki vaa aina käyttää hyväks.. on tä maailma kummalline..
Mä oon ittekki ihan samanlainen =) Sä et oo yksin ton jutun kans. Aina ku mä ihastun johonki poikaan, ni se tuntuu niin ihanalta. Mut sitten ku se rupee näyttää kiinnostusta takasin päin, tai jopa tulee kysyy et alanko olee, ni mä jotenki peräännyn enkä suostu. Se on pelko!! Ei siihen oo mitää muuta syytä. Sitä ei välttämättä tiedosta ittelleen, mut se on oikesti se syy. Mä tien et ny kauheen monet pikku teinit rupee hyökkää tän mun jutun kimppuu ja väittää ettei se mitää pelkoo oo. Mut te voitte pitää sen ihan omassa mielessänne, ku ette asisasta mitää tiedä. Mulla on ollu tosi monta suhdetta missä mua on petetty, hakattu ja sorrettu henkisesti. Se on jättny mulle tosi syvät arvet ja pelot. Nykyaikaanki ku joku poitsu tulee kysyy et alanko olee ni ei se vastuas tuu helposti ja jos tulee, ni menee tosi pitkään enen ku alan luottaa. Mut su kannattaa kokeille jotain miestä josta oot kiinnostunu. Sanot sille eka et otetaa rauhallinen alku ja jos susta sitte tuntuu pahalta ni lopetat. Kukaa ei pakota sua jatkaan, mut jos aina perääntyy ni sitte ei voi koskaan mitää saadakkaan. Mä päätin kokeilla kerran ja ny mulla on ehottomasti ihanin mies kehen oon koskaan tutustunu. Se ei hakkaa mua tai petä. Siihen voi luottaa kokoajan. Ja toi sun kysymykses et kumpi on onnellisempi, ni siihen on vastaus, et kumpika ei oo onnellisempi. Ihminen ei voi olla onnellinen jos siltä puuttuu jotain. Mut jokaisesta asiasta kannattaa puhua sen toisen osapuolen kans, myös siitä ettei ole kiinnostunut. Koita ny jaksaa ja löytää joku jonka kanssa haluat elää. Ja jos olet vielä kovin nuori, niin ei sulla ole mitään kiirettää vielä löytää sitä oikeata... =)
Hmm... Voihan se tietysti olla, että jokin pelko siinä taustalla on. Ei minua koskaan lyöty oo, petetty kylläkin. Siitäkin on jo vuosia.
Yritän kyllä tyypeille selittää, miksi olen tällanen. Sitten huomaankin, etten välttämättä osaa tai sitten tyyppi saa väärän käsityksen. Jotkut saattavat luovuttaa suosiolla, jotkut yrittävät entistä kovemmin, mikä taas säikäyttää minut. Nytkin minun on vaikea koota ajatuksia yhteen ja kirjoittaa ne tänne niin että muutkin ymmärtävät.
Ehkä se on sitten se luottamuksenpula. Se nyt on fakta, että nykyään liikkuu niin paljon jätkiä vain "sen" perässä, ettei niistä osaa sanoa, kehen voi luottaa ja kehen ei. En siis luota kehenkään, se on turvallisinta. Jos nykyään johonkin tutustun niin se on joko yhteisten kavereiden kautta tai joskus baarireissulla. Ja baarireissultakin häivyn vaivihkaa enkä anna numeroa.
Kuulostaa varmaan aika älyttömälle, mutta nuo asiat ovat totta! En kuitenkaan mikään lapsi ole, ikää on kuitenkin jo tällä vuodella 19. Nimim. "yks vaa...", kaikille ei välttämättä käy yhtä hyvin, mutta hyvä kun joku ymmärtää. :)
ennen tollanen. Heti kun poika rupes kiinostuu ni vetäydyin. En tiiä johtuko se kaikki siitä et se kaikki jännitys siitä ihastumisesta katos kun tiesi toisen olevan myös kiinnostunut ja lisäksi taisin olla myös epävarma itsestäni niin en kenties uskaltanut näyttää mitä tunsin.
Mutta! Kun tapasin nykyisen poikaystäväni, kaikki vain loksahti ihan eritavalla paikoilleen. Suhde alkoi aikaisemmista poiketen enemmän kaveripohjalta ja kun kemiat toimivat ja tajusin oikeasti välittäväni pojasta paljon, en enää halunnut paeta.
Mitä onnellisuuteen tulee, niin oon kyllä tosi ilonen et tapasin kyseisen henkilön. Tuntee enemmän elävänsä kun välillä taphtuukin jotain, eikä kaikki ole vain tasaista arkea. Vaikka suhteeni nykyisen poikaystäväni kanssa ei kestäisikään elämäni loppuun asti ja joutuisin vielä kohtaamaan suuren sydänsurun niin en silti kadu päivääkään tämän kanssa. Mä ainakin tunnen mielummin itteni välillä maailman onnellisimmaks ja toisinaan taas surullisimmaks kun ettei ikinä tuntis mitään....