Lueskelin näitä viestejä ja huomasin taas erittäin mielenkiintoisen asian millaista on elää Suomessa. Suomessa kärsitään erittäin paljon yksinäisyydestä sen takia, että on erilainen kuin enemmistö kansasta. Täällä on nyt kirjoiteltu että joku on syntynyt Venäjällä tai äiti on syntynyt siellä. Jo se riittää kiusaamiseen ja syrjimiseen. Suomi on pieni maa ja täällä on hyvin vaikea olla omanlaisensa persoona. Itse en pidä tästä maasta juuri sen takia, koska haluan olla vaan oma itseni en halua esittää yhtään mitään muuta kuin mitä itse olen. Täällä se ei ole mahdollista. Suomessa on se huono puoli, että täällä ei saa helposti kavereita jos ei olla samasta puusta veistettyjä. Itsellänikin on niin erilaiset elämän arvot kuin valtaväestöllä. Itse kannatan ehdottomasti sitä, että yksilö saa olla sitä mitä haluaa. Minua ei kiinnosta koskaan toisen ihmisen koulutus, työpaikka tai muu ominaisuus joilla ensiksi luokitellaan tässä yhteiskunnassa johonkin luokkaan.
Minulla on ehkä suurempia ongelmia tässä yhteiskunnassa se, että olen armeijavastainen ihminen, enkä pidä siitä että nuoret miehet arvostavat pakkoarmeijaa ja puhuvat siitä koko loppuelämän, sekä halveksivat niitä jotka ovatkin menneet sivariin tai jopa vankilaan. Kuitenkin Suomessa tämä ystävystyminen on huomattavasti vaikeampaa jos verrataan vaikka etelä-euroopan valtioihin. Me olemme sulkeutuneempia ja varautuneempia emmekä suvaitse niin helposti erilaisia ihmisiä. Helsingissä tämä ei sentään ole niin iso ongelma koska Hesa on täynnä erilaisuutta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
suomalaisuuteen kuuluu ehdottomasti sisäänpäinkääntyneisyys, siksi, koska meidän kaikki kasvatettaan siihen syntymästämme asti.
ja jos ei vanhempamme sitä tee, niin viimeistään koulussa se pitää oppia,, taikka itket ja opit.
Toinen todella hieno on toisten alistaminen surutta omien päämäärien hyväksi on ihan hyväksyttävää, ei kai meillä olisi suurta osaa näyttelevää milenterveysongelmaa, jos ei meillä olisi näin laajamittaista kiusaamisoperaatiota, mitä täällä suomessa on, meistä jopa hyvinkin usea sulkee siltä silmänsä ja näin sen vain hups hyväksyy kun ei sitä kyseenalaista. koulussa opettajat ovat suurimpia kiusaajia, joko he tekevät sitä suoraan itse taikka välillisesti hyväksyvät kääntäen tarkoituksella katseesa tapahtumasta pois. pyrkyryys ilman toistenhuomioon ottamista on myös hyvin suomalaisuutta, poljetaan jalkoihin kaikki jotta itse päästään kipuamaan sinne korkeimmalle pallille, vaikka sitten kieli ruoskeana taikka sängyn kautta, ei väliä miten.
nepotismi, päivän sana.
en minäkään haluaisi olla suomalainen, hävettää maailmalla kertoa että olen suomesta, siksi päästänkin usein suoranaisen valheen, että olen x maasta.
niinhän se jotta kunnia meni, mutta maine kasvaa.