Koirapelkoinen perheessä

asdfghzxcv

Perheessämme olisi kolme hoitajaa koiralle jotka hoitoon myös panostaisivat hoitoon. Ainoana esteenä koiran hankitaan on, että yksi perheestä pelkää koiria. Olisiko silti koiran hankinta mahdollista? Vai yrittäisikö koira viedä kyseisen henkilön paikan "laumasta"? Onko mahdollista, että koirapelko menisi ohi kun oppisi luottamaan koiraan? Tosiaan tuo perheenjäsen pelkää lentämistäkin ja silti lentokoneeseen uskaltautuu ja koiranpentuja pitää söpöinä jne..

Olisiko siis mahdollista pelosta huolimatta hankkia koira, vai tulisiko siitä pelkkä sekasotku?

5

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • werttio

      Koirapelko lievittyy oman koiran myötä. Yleensä pelon takana on se, että ei tunneta koiran käytöstä, miksi se toimii niinkuin toimii. Siinähän sitä tottuu, ja lukea pitää kanssa paljon koirista. Ottakaa sellainen rotu, joka on mahdollisimman vähän pelottava. Pienikokoinen, vähän haukkuva, rauhallinen.

    • Aulisna

      Eihän pelko ole esteenä koiran hankinnalle. Toisaalta jos koira elää pelokkaassa ilmapiirissä, niin siitä myöskin voi helposti tulla pelokas. Koirasta tulee siis usein omistajansa tunteiden peili. Koirapelko tuskin poistuu jos on tekemisissä ainoastaan oman koiran kanssa, vaan pitäisi oppia luottamaan myös vieraisiin koiriin ja koirien käyttäytymisen opiskelu auttaa paljon asiassa. Jos esim. pelokas ihminen lenkkeilyttää koiraa, voi koira käyttäytyä ylisuojelevasti muita liikkujia ja lähestyjiä vastaan. Kun oppii ymmärtämään paremmin koiria, alkaa niistä myös pitää aivan eri tasolla, ja ne sinusta. :)

      Periaatteessahan ainut pelkääjä ei ole tuo koirapelkoinen vaan myös asiaa tiedusteleva pelkää

    • ei!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      EI, älkää hankkiko. Se joka pelkää viestii huomaamattaan ja tahtomattaan koiralle epäluuloa, koiran elämä ei siksi olisi perheessänne helppoa. Koira joutuisi olemaan jatkuvasti varpaillaan, stressaantuneena ja kuka siellä pelkää? Pelokas lapsi esim monesti kiusaa (ja vanhemmiltaan salaa!) koiria.

      Ajatelkaa viatonta pentua, koiraa jonka elämästä tekisitte tuskaa perheessänne. Älkää ajatelko itseänne. Koira ei valitse teitä, te hakisitte sen "väkisin" perheeseenne.

    • Pen_tu

      Periaatteessa kaikkien perheenjäsenien pitäisi olla koiran hankkimisen kannalla. Kaikilla on oltava yhteiset pelisäännöt, miten koiraa koulutetaan ym. Yksi ei siis voi jäädä koiranhoidosta ulkopuoliseksi. Kannattaa miettiä esim. sellaista tilannetta, että teille sattuisi jääräpäinen pentu (toki pennun luonteesta voi päätellä paljon jo kasvattajan luona ja voi valita itselleen sopivan pennun). Olisi sovittu vaikka, että koira ei saa olla sängyllä. Koirapelkoinen perheenjäsen tulee yksin kotiin ja huomaa koiran olevan sängyllä. Koira ei suostu lähtemään pois ja se saa jäädä siihen, koska henkilö pelkää, että se puree. Voi seurata johtajuusongelmia ym, kun vastaavanlaisia tilanteita tulee lisää.

      Teidän kannattaisi tutustuttaa koirapelkoinen mahdollisimman moneen koiraan, jotka tiedätte kilteiksi. Olisiko mahdollista saada joku koira vaikka hoitoon esim. pariks viikoksi?

    • tällainen asia vain

      Minäkin olen sitä mieltä, että kannattaisi tutustuttaa koirapelkoinen ensin muihinkin koiriin ja ottaa hoitoon joku kiltti koira jos mahdollista.

      Jos päädytte siihen tulokseen, että hankitte koiran, ´suosittelen aikuista koiraa josta näkee jo luonteen. Jos koira vaikuttaa alttiilta käyttäytymään erilailla pelkäävän ihmisen kanssa, sellaista ei kannata ottaa. En tosin usko että mikään koira voi käyttäytyä 100% samalla tavalla itsevarman ja pelkäävän ihmisen kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe