Mitä tällainen nainen haluaa?

popedanaino

Olen täysin rakastunut työkaveriini, en saa häntä mielestäni, en saa nukuttua, ruoka ei maistu jne.. En ole koskaan tuntenut näin ketään toista kohtaan.

Hän oli kesätyttönä työpaikallani 2009 ja ihastuin häneen jo tuolloin, sain kuitenkin vaivoin tukahdettua tunteeni enkä tehnyt aloitetta sillä meillä oli molemmilla omat parisuhdesotkut selviteltävänä.

Täksi kesäksi hän tuli takaisin ja tukahdutetut tunteet nousivat oitis pintaan kahta kauheampina. "sattumalta" olemme aina samaan aikaan tauolla, juttu luistaa ja hän flirttaa minulle jatkuvasti.

Hän on varattu, kuten olen myös minä, itse olen onneton ja mietin eroa jatkuvasti, suhdettamme on tekohengitetty jo viitisen vuotta, mutta se ei ole ollut entisensä sen jälkeen kun vaimo jäi kiinni pettämisestä, nykyisin emme tee mitään yhdessä, emme edes nuku samassa sängyssä. Myös kesätyttö on kertonut että hänellä on "huono mies". Meillä ei kummallakaan ole lapsia.

Olen pyytänyt tämän kesätytön puhelinnumeroa, mutten ole sitä saanut. Keskustelujemme yhteydessä olen yrittänyt ehdottaa tapaamista, milloin missäkin merkeissä (ei mitään likaista), mutta keskustelu on aina ajautunut muille teille enkä ole saanut suoraa vastausta kertaakaan.

Tuosta voisi jo uskoa ettei häntä kiinnosta olla sen enempää kuin työkaveri. Viikko sitten firman kesäjuhlissa kerroin rakastavani häntä, harmikseni myös toinen työkaveri (nainen) sanoi heti perään että niin hänkin (tosin ystävä mielessä), ja neiti kommentoi vain että ihanaa kun häntä rakastetaan.. lähtiessään hän sitten halaili ja suuteli minua avoimesti. Seuraavan kerran kun tapasimme työpaikalla (olen itse kesälomalla) hän kertoi haaveilevansa minusta.

Kuinka otan tolkkua mitä tämä nainen haluaa? Ovatko nämä haaveilupuheet vain viatonta kiusoittelua vai mitä?
Niin ristiriitainen tapaus mutta ah, niin ihana.. Ei kai auta kuin suoraan kysyä? Vaan pakko oli avautua tänne kun nämä ajatukset pyörivät päässä kokoajan.

3

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • typerää leikkimistä.

      Ajatteleppas nyt kaksi kertaa. Varattu mies haluaa tietää, mitä nainen ajattelee hänestä. Mitä tossa naisen kannattaa ajatella. Ei yhtään mitään. Joten fiksu nainen ei ajattele varatusta miehestä mitään. Joku kesäjuhlan hairahdus on jo mennyttä. Sinä olet tukevasti suhteessasi ja pikkuflirtti kerran kesään voi piristää, mutta ei vähennä sitä, että tilanne on mahdoton. Huolehdi vaan oma tonttisi, ajatuksesi ovat aivan petolliset, petät ajatuksissasi kumppaniasi jatkuvasti. Varmaan ihailet itseäsi?! Älä mene kysymään mitään, teet itsestäsi naurettavan. Olet jo.

    • aaaaaaaapee

      Kiitos tästä, sitä kun on omien ajatustensa vanki niin ei osaa ajatella asiaa järjevästi.

    • silirimpsistys

      Tottakai sun on edettävä, niin kauan, kuin kiinnostusta riittää m...muuten jäät ikuisiksi ajoiksi pohtimaan, mitä olisi ollut jos jos jos..
      Mä olinkin jollekin kuitenkin vain tyhjennyspaikka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe