Viha Kerviseen pitää kiinnostusta yllä

Mikään muu kuin vihailmiö ei voi pitää yllä Kervisasiaa. Virkamiehet, KySan Anttila, Kervisen vastustajat, demaritoverit ja tietenkin asianosaiset, jotka juosseet poliisikuulusteluissa ja käräjillä. Tähän kun lisätää tuomiovaltaa käyttävien tuomarien ärtymys, on Kervisasian kiinnostavuus yhä suurenemaan päin.

Kervisellä on laki takanaan, mutta se ei ole riittänut, kun lakia tulkitsevat asianosaiset virkamiehet ja heidän heimoveljet, jotka yhdessä joukkovoimalla pyristelevät lakia vastaan rikkomalla sitä tietoisesti.

Kaupunginvaltuutettu Hirvonen on todennut, että Kervisasia on Kotkan tärkein asia ja sen takia se jatkuukin vielä seuraavalle valtuustokaudelle.
1577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Monomania (kreik. mono, yksi ja mania, pakkomielle) on itsepintaista yhden asian ajattelemista tai tavoittelua. Monomaniaa poteva ajattelee vain yhdenlaisia ajatuksia päiväkausia.

Äänestä
  • Olen huolestunut.

    Äänestä

  • Mikä päässäsi muhii kirjoitti:

    Olen huolestunut.

    Huh huh.

    Äänestä

Vihailmiöllä ei voi yksistään asiaa kuitata. Kiinnostus asiaan liittyy omaan kokemukseeni. En omassa asiassani jaksanut alkaa taistelemaan oikeuteni puolesta. Voimani eivät rittäneet. Aina silloin tällöin asia harmittaa. Ja nyt kun voimani ovat ennallaan, ei asiaa ole mahdollista käsitellä oikeusteitse vanhaksi päästettynä.
Kervisen tapauksessa on paljolti samaa kuin minulla vuosia sitten pienemmässä muodossa. Pääsin asiasta yli huonosti. Tunsin avuttomuutta kun voimat eivät riittäneet itsepuolustukseen.
Maassa ei oikeutta saa jos ei sitä itse hae. Voimia se vaatii. Auttaako sitten lopulta sekään. Kervisen asian päätepiste kiinnostaa.

Äänestä
  • Persujen vaalilupaus velvoittaa edelleenkin Kervisasian ottamista esiin uudella voimalla.

    Äänestä

Jokainen vastoinkäyminen oikeusasteissa tahalliseslla väärällä päätöksellä antaa lisävoimia jatkaa taistelua Suomalaisen oikeuslaitoksen virkamiesten suojelua vastaan. Tästä se alkaa myös oikeuden tuomioita antaville pikkuhiljaa valjeta totuus tulee sittenkin esille ennemmin tai myöhemmin.

Äänestä

En vihaa Kervistä. Halveksin syvästi, mutta en vihaa.

Säälisin, jos suinkin vain kykenisin.

Äänestä
  • Ehkä et tunnista vihaasi Kerviseen, sillä halveksinta on vihan yksi pääoireista. Tämä on tutkittua psykologista tietoa.

    Vihan rakennusainetta ovat halveksinta ja katkeruus taikka siihen liittyvät epäonnistumiset omassa elämässä, jotka kulminoituvat sinulla selvästi Kerviseen.

    Äänestä

  • Ilmeisesti juuri sinä olet kirjoitellut Askosta loukkaavia viesteä. Kannattaisi varoa asian ryöstäytymistä hallinnasta.
    Vihassa taikka halveksittavassa mielentilassa tulee helposti asiattomia ylilyöntejä. Ajattele asian seurauksia.

    Äänestä

  • Et tunnista vihaasi kirjoitti:

    Ehkä et tunnista vihaasi Kerviseen, sillä halveksinta on vihan yksi pääoireista. Tämä on tutkittua psykologista tietoa.

    Vihan rakennusainetta ovat halveksinta ja katkeruus taikka siihen liittyvät epäonnistumiset omassa elämässä, jotka kulminoituvat sinulla selvästi Kerviseen.

    Heh heh... Minä olen menestynyt elämässäni erinomaisesti ja asiani ovat kaikin puolin mallillaan, eli siinä suhteessa teoriasi (=umpimähkäiset arvailusi) menivät pahan kerran metsään.

    Äänestä

  • mokomokomongopoko kirjoitti:

    Heh heh... Minä olen menestynyt elämässäni erinomaisesti ja asiani ovat kaikin puolin mallillaan, eli siinä suhteessa teoriasi (=umpimähkäiset arvailusi) menivät pahan kerran metsään.

    Unohdit elämääsi vaikuttavan keskeisen seikan eli tuon kervissyndrooman. Siitä kun paranisit, niin palstalaisiakin helpottaisi.

    Äänestä

  • Vielä kun paranisit kirjoitti:

    Unohdit elämääsi vaikuttavan keskeisen seikan eli tuon kervissyndrooman. Siitä kun paranisit, niin palstalaisiakin helpottaisi.

    Kervissyndrooma? Heh heh... Kaikkea sitä saakin lukea... Toivottavasti et ihmettele miksi kukaan ei ota sinua vakavasti :D

    Äänestä

  • Olen huolestunut.

    Äänestä

"Kervisellä on laki takanaan"
Siis mikä laki? kysyn vaan.

Äänestä
  • Rikoslaki.

    Perustuslaki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinnostusta riittää kirjoitti:

Mikään muu kuin vihailmiö ei voi pitää yllä Kervisasiaa. Virkamiehet, KySan Anttila, Kervisen vastustajat, demaritoverit ja tietenkin asianosaiset, jotka juosseet poliisikuulusteluissa ja käräjillä. Tähän kun lisätää tuomiovaltaa käyttävien tuomarien ärtymys, on Kervisasian kiinnostavuus yhä suurenemaan päin.

Kervisellä on laki takanaan, mutta se ei ole riittänut, kun lakia tulkitsevat asianosaiset virkamiehet ja heidän heimoveljet, jotka yhdessä joukkovoimalla pyristelevät lakia vastaan rikkomalla sitä tietoisesti.

Kaupunginvaltuutettu Hirvonen on todennut, että Kervisasia on Kotkan tärkein asia ja sen takia se jatkuukin vielä seuraavalle valtuustokaudelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu