Lto vai sosionomi

ja miten valitset työparisi? Kun haet työpaikkaa kysyt onko se lto vai sosionomi se vetäjä...tuohan on täyttä puppua.
Entäs jos se sosionomi on valitsemassa työparia haastattelussa ja kuulee koulun nimen josta olet valmistunut...sanoo pas*** koulu, surkeaa porukkaa valmistuu, ei oteta...
Ei sitä kuule noin vain valkata, ehei.

Ei mielestäni ole kiinni ammattinimikkeestä, vaan henkilöstä. Hyviä ja huonoja kokemuksia molemmista kuin myös hoitajista.

Sosionomi ennemmin kuin Lto.

Itse olen sosionomina päiväkodissa tehnyt sijaisuutta jne. Kyllä minulla on hyviä kokemuksia sosionomeista, jotka on päteviä ja todella hyvin tulevat lasten kanssa toimeen, mutta yleensä heillä on paljon kokemusta lapsista tai omia lapsia. Myös päivähoitajien ammattitaito on mielestäni hyvä. Joskus tuntuu että Lto:t odottavat kuuta taivaalta sosionomeilta ja päivähoitajilta, ihan kuin olisivat paikan pomoja, vaikka ollaan tasa-arvoisessa asemassa. Mielestäni kaikilla ammattiryhmillä on oma erityisosaamisensa, eikä pitäisi ryhtyä pomottelemaan tai häiriköimään muita, asiahan on persoonallisuus ja ammattitaitokysymys, joskus harjoittelijatkin joilla ei ole MITÄÄN kokemusta lapsista, ovat todella luontevia ja ihania ja lapset tykkää. Ei kai vanhemmuuteenkaan vaadita pätevyyttä? (vaikka ehkä joissain tilanteissa pitäisi)

Meillä oli tänä kesänä aivan ihana kesätyöntekijä. Oli vielä lukioilainen eli ei mitään alan koulutusta. Oli tosi aktiivinen ja kyseli koko aika mitä voisi tehdä. Toki hänelle oli paljon siivous, laminointi ym. hommia, mutta myös lasten kanssa pelailua ja leikkimistä. Hän oli tosi luontevasti lasten kanssa ja lapset tykkäsivät hänestä. Hän ei myöskään päästänyt lapsia pyörittämään itseään vaan osasi myös olla tiukka. Uskomaton kesätyöntekijä oli hän ja esimiehelle jo sanoimmekin, että jos hän on ensi kesänä tarjolla, niin ottaa hänet ehdottomasti meille.

Näin se vähän lastenhoidossa on.Laisinkaan väheksymättä koulutusta ja sen merkitystä lastenhoitotyössä täytyy kyllä todeta että henkilöllä, jolla on kyky empatisoida pienten lasten kanssa,joka pystyy siksi myös luomaan merkitsevän lasta kannattelevan suhteen sekä tämän kautta myös ymmärtämään äidin tarpeet ja äidin kanssa tehtävän läheisen yhteistyön välttämättömyyden omassa työssään,on parhaat edellytykset hoitaa lapsia hyvin. Tällaisilla hoitajilla ei vältttämättä ole korkeakoulutasoista koulutusta mutta heillä on se oleellinen mitä lastenhoitotyössä tarvitaan. Nämä valmiudet eivät ole tulleet opiskelusta vaan ovat peräisin kokemuksista oman äidin hyvästä hoivasta kun itse oli pieni ja tarvitseva. Valitettavasti näitä hoitajia jolla näitä hyviä kokemuksia omassa varhaislapsuudessaan, on jatkuvasti vähenevä määrä koska niin monella on jo ristiriitaisia,usein jopa traumaattisia kokemuksia liian varhaisesta ja pitkästä päivittäisestä päiväkodin ryhmähoidosta jossa kukaan ei oikeen ole ollut riittävän lähellä että olisi pystynyt tuomaan turvallisuuden lapsen arkeen. Surullista mutta liian totta.

Voi surkeus tätä ajattelun yksioikoisuutta. Olen työskennellyt sekä sosionomien, että lastentarhanopettajien kanssa. Työ voi olla sekä mahtavaa yhteiseen hiileen puhaltamista, yhteistyössä lasten ja vanhempien kanssa, tai se voi olla täysin yhteistyökyvytöntä ja uuvuttavaa. Kun kyse on ihmissuhdetyöstä, niin koulutustakin tärkeämpää on hyvät vuorovaikutustaidot ja toinen toisensa kunnioittaminen. Älkää heittäkö kirvestä kaivoon, vaan ottakaa rohkeasti ongelmat esiin. Se kantaa taatusti pitemmälle kuin keskustelupalstoilla toisten mollaaminen.

Ja miten sitten tehdään jos lto sosionomi on vieläpä empaattinen joka tulee hyvin toimeen lasten kanssa ja esim osaa lasta lohduttaa tarvittaessa?

Täällä yksi sellainen ;). Kun minut palkattiin kuulin kollegalta jälkikäteen että johtaja nimenomaan halusi lto;n työhön sosionomin. Miksiköhän näin? Kenties todella hyviä kokemuksia ollut? ?

Ja todellakin alleviivaan tuon että varsinaiset okl opettajat saattavat olla niitä paperi ihmisiä joilla ei tahdo aikaa oikein lapsille riittää vaan ollaan pikku "pomona" ryhmässä. En myöskään kiistä sitä että meistä jokaisesta myös niistä lastenhoitajista löytyy ei empaattisia ihmisiä. Kuinka siis voidaan osoittaa tiettyjä ammattikuntia sormella?

Ja nuo käytännön askartelut sun muut laulannat (osaan muuten laulaakin!), niin eiköhän ne tule käytännön kokemuksen ja erehdyksen kautta itse kellekin? Turha on verrata hoitajaa nimim. 30 v kokemuksella jos tuore opettaja on ollut työssään esim muutaman vuoden tai jopa vähemmän. Kyllä se aika opettaa itse ketäkin.

Yksi havainto minkä olen tehnyt; useimmiten se tiimin vanhin naishenkilö riippumatta ammattiluokasta on se väsynein ja ei välttämättä aina osaa kohdata lapsia oikealla tavalla. Mutta mullakin tällaista kokemusta niin hoitajista kuin päiväkotiapulaisista. Sitten löytyy taas näistä ammattiryhmistä myös muun tyyppisiä henkilöitä. Eiköhän se vastuu tilanteesta silloin ole juurikin tiimin muilla työntekijöillä että puuttuu siihen jos näkee epäkohtia ja perustelee miksei tietyllä tavalla saisi toimia? Ja huom me ollaan kaikki inhimillisiä ihmisiä! Yritetään muistaa sekin ettei vaan aina jaksa, pääasia minusta siinä on se ettei pureta väsymystä yms lapsiin tai työkavereihin.

Ja totta tuokin että jos se itse tiimi siellä ryhmässä on huonolla hengellä varustettu se tulee olemaan raskasta niin työntekijöille kuin lapsille... Siitä tarpeeksi saaneena lähtisin heti kävelemään jos tällaista siltikin ilmenisi vaikka siitä otettaisiin puheeksi. Täällä eletään vain kerran joten pyritään siihen että kaikki viihtyisivät ja otetaan se huumori mukaan, sillä jaksaa jo pitkälle =).

Tätä samaa kissan hännän vetoa käydään kaikissa työpaikoissa; tradenomi tai ekonomi, DI vai insinööri jne... Naisvaltaisilla aloilla tämäkin keskustelu vain tuntuu uppoavan syvemmälle henkilökohtaisuuksiin.
Totuus kuitenkin on, että yksilön henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat loppujen lopuksi enemmän työsoveltuvuuteen kuin se ylin suoritettu tutkinto..