Kerro ystävä hyvä mitä näet elämääni ja tulevaisuuteeni?
Olen vaaleahko 42-v perheellinen nainen. Elämä ulkopuolisen silmin mallillaan, lapsia kolme ja avioliitto varmastikin parempi mitä monella muulla. Seksuaalisesti avointa ja kokeilunhaluista elämää miehen kanssa ja yhteisiä vuosia takana hyvin paljon. Yhteistä omakotitaloa kunnostetaan ja lapsiin panostetaan.
Ristiverinen mies pyörii mielessäni ja ajatuksissani turhan paljon. (Olen tutustunut häneen ammattinsa kautta, hän on palvelualalla.) Olen ottanut häneen rohkeastikin kontaktia. Hän oletettavasti kotioloissaan samanlaisessa tilanteessa, hyvä liitto ja perhe saman kokoinen kuin itselläni. Hän on tehnyt selväksi, ettei ole lähtemässä "seikkailuun", kuitenkin hän ottaa silloin kontaktia kun itse olen jo lähes luovuttanut. Jostain syystä tunnen vetoa ja uskon ettei se ole yksipuolista. (Se on tullut jo ilmi hänen muutamista yhteydenotoistaan.) Mutta mikä on hänen merkityksensä minulle tai minä hänelle? Olen jo monesti ajatellut sulkea hänet kokonaan elämästäni jotta voisin unohtaa, mutta se ei vain tunnu olevan helppoa.
Omassa mielessä paljon mietityttää ikääntyminen ja se mitä loppuelämä voi vielä (tai enää!) tarjota. Tunnen olevani taitekohdassa ja en tiedä mistä löytäisin suunnan josta saisin uutta "kipinää". (Jousimies olen horoskoopiltani ja tämä kiinnostava mies härkä, oma mies kaksonen.)
Ajoittain koen erilaisuutta monissa tilanteissa, tietynlaista yksinäisyyttä vaikka toisaalta elämäni ympärillä on ihmisiä. En vain ole aikoihin kokenut esim. todellista ystävyyttä tai "ryhmähenkeä" missään seurassa. Ja sellaista kuitenkin kaipaisin! Toisaalta olen erakko joka haluaa olla yksin ja miettiä ja pohdiskella asioita ja toisaalla jossain pimennossa on se seurallinen ja sosiaalinen ihminen joka haluaisi ympärilleen syvällisiä keskusteluja ja pohdintoja elämän tarkoituksesta - porukassa ja seurassa. En vain osaa olla ihminen joka menee tyrkyttämään omaa seuraansa tai on heti suuna päänä muiden seurassa puhumassa jonninjoutavia tyhjänpäiväisyyksiä.
Kiinnostaisi myös tietää miten terveydentilan kanssa on, pelkään monesti että sairastun (joko itse tai mieheni) vakavasti nyt tai tulevaisuudessa.
Tiedän että tällä hetkellä haen turhan usein alkoholista lohtua / rentoutumista / "seuraa" itselleni. Tiedän että se on väärin, mutta toisaalta olen antanut luvan itselleni siihen tällä hetkellä. Luonteeni on kuitenkin luja, jos jotain päätän niin sen myös pidän. Monesti pelkään elämän kiitävän ohi ja mietin että onko tässä tämä se suhde lopun elämää (vaikka hyvä onkin!) mutta onko sitä rakkautta minun puoleltani mitä parisuhteessa pitäisi olla. Alun alkaen suhde alkoi miehen ollessa kuuntelija jolle itkin silloiset suruni. En välttämättä missään vaiheessa nyt ajateltuna tuntenut olevani rakastunut, koin vain ystävyyttä, luottamusta ja turvaa tuon ihmisen kanssa ja siksi päätimme elämämme jakaa yhdessä.
Näennäisesti rauhallisen ulkokuoren alla elää toivottoman levoton sielu joka etsii ja hakee jotain... haluaisin itsekin ymmärtää mitä ja miksi.
Olen vaaleahko 42-v perheellinen nainen. Elämä ulkopuolisen silmin mallillaan, lapsia kolme ja avioliitto varmastikin parempi mitä monella muulla. Seksuaalisesti avointa ja kokeilunhaluista elämää miehen kanssa ja yhteisiä vuosia takana hyvin paljon. Yhteistä omakotitaloa kunnostetaan ja lapsiin panostetaan.
Ristiverinen mies pyörii mielessäni ja ajatuksissani turhan paljon. (Olen tutustunut häneen ammattinsa kautta, hän on palvelualalla.) Olen ottanut häneen rohkeastikin kontaktia. Hän oletettavasti kotioloissaan samanlaisessa tilanteessa, hyvä liitto ja perhe saman kokoinen kuin itselläni. Hän on tehnyt selväksi, ettei ole lähtemässä "seikkailuun", kuitenkin hän ottaa silloin kontaktia kun itse olen jo lähes luovuttanut. Jostain syystä tunnen vetoa ja uskon ettei se ole yksipuolista. (Se on tullut jo ilmi hänen muutamista yhteydenotoistaan.) Mutta mikä on hänen merkityksensä minulle tai minä hänelle? Olen jo monesti ajatellut sulkea hänet kokonaan elämästäni jotta voisin unohtaa, mutta se ei vain tunnu olevan helppoa.
Omassa mielessä paljon mietityttää ikääntyminen ja se mitä loppuelämä voi vielä (tai enää!) tarjota. Tunnen olevani taitekohdassa ja en tiedä mistä löytäisin suunnan josta saisin uutta "kipinää". (Jousimies olen horoskoopiltani ja tämä kiinnostava mies härkä, oma mies kaksonen.)
Ajoittain koen erilaisuutta monissa tilanteissa, tietynlaista yksinäisyyttä vaikka toisaalta elämäni ympärillä on ihmisiä. En vain ole aikoihin kokenut esim. todellista ystävyyttä tai "ryhmähenkeä" missään seurassa. Ja sellaista kuitenkin kaipaisin! Toisaalta olen erakko joka haluaa olla yksin ja miettiä ja pohdiskella asioita ja toisaalla jossain pimennossa on se seurallinen ja sosiaalinen ihminen joka haluaisi ympärilleen syvällisiä keskusteluja ja pohdintoja elämän tarkoituksesta - porukassa ja seurassa. En vain osaa olla ihminen joka menee tyrkyttämään omaa seuraansa tai on heti suuna päänä muiden seurassa puhumassa jonninjoutavia tyhjänpäiväisyyksiä.
Kiinnostaisi myös tietää miten terveydentilan kanssa on, pelkään monesti että sairastun (joko itse tai mieheni) vakavasti nyt tai tulevaisuudessa.
Tiedän että tällä hetkellä haen turhan usein alkoholista lohtua / rentoutumista / "seuraa" itselleni. Tiedän että se on väärin, mutta toisaalta olen antanut luvan itselleni siihen tällä hetkellä. Luonteeni on kuitenkin luja, jos jotain päätän niin sen myös pidän. Monesti pelkään elämän kiitävän ohi ja mietin että onko tässä tämä se suhde lopun elämää (vaikka hyvä onkin!) mutta onko sitä rakkautta minun puoleltani mitä parisuhteessa pitäisi olla. Alun alkaen suhde alkoi miehen ollessa kuuntelija jolle itkin silloiset suruni. En välttämättä missään vaiheessa nyt ajateltuna tuntenut olevani rakastunut, koin vain ystävyyttä, luottamusta ja turvaa tuon ihmisen kanssa ja siksi päätimme elämämme jakaa yhdessä.
Näennäisesti rauhallisen ulkokuoren alla elää toivottoman levoton sielu joka etsii ja hakee jotain... haluaisin itsekin ymmärtää mitä ja miksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.