onko täällä joku joka haaveilee 4 tai enemmästä lapsesta. minkä ikäisiä olette ja milloin aloitatte yrittämään,minkä ikäisiä lapsia ennestään
4 tai enemmästä lapsesta haaveilee
5
69
Vastaukset
- tirppa2
Moikka moi! Meikäläinen haaveilee 4 lapsesta, eikä ajatus viidestäkään olisi paha. Tällä hetkellä 2 lasta, tyttöjä molemmat, syntyneet 07 ja 08. Nyt ensimmäinen yrityskuukausi meneillään. Selvän oviksen tunsin tällä viikolla ja parin viikon päästä pääsee sit toivottavasti testiä tekemään! Minkäsmoinen tilanne itselläsi on? :)
- Jokota
Hei!
Ja vastaahan aloittaja sinäkin omaan galluppiisi.
Minulla on ikää liki 26 vuotta ja ukolla liki 24 vuotta. Olemme kummatkin suurista perheistä, minulla on biologisia sisaruksia 4 ja ei-biologisia kaksi. Miehelläni on kolme sisarusta ja kaksi ei-biologista sisarusta. Yritämme vasta esikoista, mutta kumpaakaan ei haittaisi, mikäli katras kasvaisi reilun kokoiseksi. Nykyiseen asuntoon mahdumme nippa nappa neljän kanssa ja halusin jo valmiiksi 7-paikkaisen auton. Miehen mielestä olin hieman edellä ajatuksissani ja auto on nyt sitten 5-paikkainen...vielä.
Toki voi käydä niin, että jos esikoinen onkin sitten erityisen hankala tapaus, niin lapsenteko halut hiipuu siitä :D No kunhan saataisiin se ensimmäinen pian alulle.. - tirppa2
Niin ja itse olen 23v ja mies on 28v.
- vvvvve
haaveilen 6 lapsesta vielä ei ole yhtään
- UmmNoora
Moikkelis:)
Haaveilen tuollaisesta 4-6 lapsen perheestä. Tällä hetkellä mulla on 3 lasta, 2 tyttöä ja 1 poika.. neljättä lasta yritetään, neljäs yrityskierto starttas juuri. Vähän huolestuttaa kun kaikki kolme muuta ovat vaan tupsahtaneet, yhtään ei ole tarvinnut yrittää ja nyt mennyt jo monta kuukautta raskautta toivoessa,,, mutta kaippa se siitä.
Tää neljäs sais tulla tähän saumaan nyt kun kolme muutakin pientä, sitten pitäisin pitkän tauon ja jos jaksaisin tekisin ehkä 10 vuoden päästä pari iltatähteä:)
Voihan se tosin olla että sitten on muut kuviot eikä huvita enää lähteä yövalvomisiin sun muihin... aika näyttää:)
Niin tällä hetkellä mulla ikää 28 ja miehellä 29.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958