Et uskaltanut...

...tutustua minuun koska pelkäsit että ihastuisit liikaa. Totta. Toisaalta minun pitäisi kiittää sinua koska samalla säästit minua ihastumasta sinuun aivan päättömästi. Tiedän että näin olisi käynyt, koska ihastuin niin nopeasti sinuun jo melkoisen paljon. Jäi hieman harmittamaan, voin myöntää. Nooh, toisessa elämässä ehkä.

see you
18355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ei ole meillä toista elämää.. vain tämä..
Ja kyllä mä taidan uskaltaa, pikkuhiljaa.. kyllä se tavalla tai toisella etenee ;)

Äänestä
  • Toivoisin niin paljon että tämä on häneltä, mutta realiteetit on että eipä varmaankaan ole. Kunhan haaveilen vain. On ilta ja tyyni ilma, ajatukset kääntyvät häneen kuin varkain.

    Äänestä

Miten paljon voi sitten ihastua ilman että tutustuu toiseen.

Äänestä
  • Ehkä siinä olisi sitten pitänyt olla että: tutustua kunnolla. Ehdittiin me tutustua, muttei niin paljon kuin olisin halunnut. Ei pidä aina takertua kaikkeen. Ikävöi jos on ikävöitävää, muuten ei tarvitse kirtoittaakaan mitään, ainakaan tuollaiseen sävyyn kyseenalaistavaa.

    Äänestä

  • silti ajatuksissa kirjoitti:

    Ehkä siinä olisi sitten pitänyt olla että: tutustua kunnolla. Ehdittiin me tutustua, muttei niin paljon kuin olisin halunnut. Ei pidä aina takertua kaikkeen. Ikävöi jos on ikävöitävää, muuten ei tarvitse kirtoittaakaan mitään, ainakaan tuollaiseen sävyyn kyseenalaistavaa.

    Taidat olla herkästi ihastuvaa sorttia ?

    Äänestä

  • päättömästi. heh. kirjoitti:

    Taidat olla herkästi ihastuvaa sorttia ?

    Hyvin harvoin ihastunut olen elämässäni, mutta melko kovasti sitten kun näin käy. Tiedän jo valmiiksi että hän olisi voinut kietoa minut pikkusormeni ympärille aivan miten päin olisi halunnut. Sen vaan tunsin jo alusta lähtien. Helpompaa näin, mutta silti jäi mietityttämään.

    Äänestä

  • silti ajatuksissa kirjoitti:

    Hyvin harvoin ihastunut olen elämässäni, mutta melko kovasti sitten kun näin käy. Tiedän jo valmiiksi että hän olisi voinut kietoa minut pikkusormeni ympärille aivan miten päin olisi halunnut. Sen vaan tunsin jo alusta lähtien. Helpompaa näin, mutta silti jäi mietityttämään.

    En koskaan ole pitänyt tyypeistä jotka kuvittelevat itsestään liikoja
    Sen vuoksi vain kommentoin !
    Muuten en kyllä pelkää ihastua ja tunteet voi viedä mukanaan täysillä.

    Äänestä

Paljon voi ihastua, mutta nyt hyvää yötä.

Äänestä

Kaikista riskeistä huolimatta, oon koko ajan halunnut tutustua suhun vielä paremmin.. en tiedä miltä se on sun silmissä on näyttänyt?
Oon kuitenkin välillä hieman pidättyväinen & suojelen itseäni... kaiken käyttäytymien takana kuitenkin oon koko ajan toivonut sun ottavan mut syliin, tykkäävän musta, hellivän mua ....

Äänestä
  • Ei taideta tuntea, jotenkin viestistäsi saa sen kuvan että aika useasti näette, minä en ole varsinkaan viime aikoina nähnyt häntä kovin usein.

    Äänestä

Ei kai kukaan sitä pelkää, että ihastuu liikaa, sehän on vain ihanaa...
Ihmiset pelkää, että tulee vielä sattumaan aivan yhtä suuressa mittakaavassa...

Äänestä

Paha ihastus ja ihanasti pahenee :/

Äänestä

mutta kumpi voitti vai hävittiinkö molemmat? Minua ei harmita *hieman*, vaan todella paljon.

Äänestä
  • En tiedä. Enkä haluakaan kilpailla sillä kumpi hävisi paljon ja kumpi vielä enemmän. Harmittaa vaan.

    Äänestä

  • silti ajatuksissa kirjoitti:

    En tiedä. Enkä haluakaan kilpailla sillä kumpi hävisi paljon ja kumpi vielä enemmän. Harmittaa vaan.

    voisko tuota tilannetta vielä korjata? Haavoihin yleensä puhalletaan ja niitä hoidetaan, eikä kaikki haavat tarvitse laastareita. Yleensä puhalluksen jälkeen se harmituskin häviää.

    Äänestä

Jotenkin näin minäkin tulkitsin, tai selittelin itselleni hänen käytöstään.
Ensin sanoi ihastuneensa mutta muutaman viikon päästä ei pystynytkään enää jatkamaan...?
Ei ollut poikaparka valmis siihen, että se olisi ollut menoa sitten..
Eikä sitä olisi muut hyväksyneet kuitenkaan, sitä se kai pelkäsi eniten.

Mä vaan kerkesin tohon päättömään vaiheeseen jo...

Äänestä

Jos hän (Mies) tällaisia kirjoittelisi minuun liittyen, toivoisin hänen kertovan sen suoraan. Ei tiedä hänkään kuinka paljon ajatuksissa on ollut. Tuntuu pahalta tietää että ainakin viime syksystä lähtien hän oli toisen kanssa. Ajattelin että se tuntuisi vain vähän pahalta ja "unohtaisin" ne ihastumisen tunteet, mutta vaikka olemme viime aikoina vain vilaukselta joitakin kertoja nähneet, en taaskaan saa häntä mielestäni.. :(

Äänestä

Ihastuin, mutta en tiedä halusiko mies edes tutustua minuun kummemmin, kun pysytteli etäällä ja alkoi vältellä... Luovutin ja sanoin tavallani hänelle "hyvästit". Harmittaa tosiaan. Muistelen lämmöllä - ja harmittaa sitten vielä enemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


silti ajatuksissa kirjoitti:

...tutustua minuun koska pelkäsit että ihastuisit liikaa. Totta. Toisaalta minun pitäisi kiittää sinua koska samalla säästit minua ihastumasta sinuun aivan päättömästi. Tiedän että näin olisi käynyt, koska ihastuin niin nopeasti sinuun jo melkoisen paljon. Jäi hieman harmittamaan, voin myöntää. Nooh, toisessa elämässä ehkä.

see you

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu