Sijaisissa säästäminen

kiertolainen10

Olen työssä pääkaupunkiseudulla, lähinnä keikkalaisena kaupungilla. Nyt ihmetyttää linja, jonka mukaan keikkalaisella teetetään vajaita päiviä, ts. "säästetään" lyhentämällä muutenkin pienellä palkalla työskentelevien ansiomahdollisuuksia.
Itseä on alkanut tympimään niin, että olen hakeutumassa täysin yksityiselle puolelle keikkailemaan, töitä kun näet riittää. Neuvottelen itselleni täydet työpäivät ja palkastakin voi neuvotella.
Mielestäni tällä toiminnalla sahataan omaa oksaa; lyhytaikaisia sijaisia kun ei kasva puussa.

18

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jyrcelö

      Keikkatyöntekijän ideahan on se että hänet kutsutaan paikalle kun on vajetta, eli pyydetään "keikalle".Jos ei ole tarvetta kun 6 tuntia päivässä niin sen mukaan mennään.
      Kokopäivätyö on sitten erikseen.

      • kiertolainen10

        Jos teen sairastuneen, kokopäivätyötä tehneen sijaisuutta, niin kuinka ihmeessä 8 tunnin työstä yhtäkkiä tuleekin 5 tuntinen?
        Turha mielestäni valitella sijaisten puutetta, jos tälle linjalle lähdetään. Täytyyhän meidänkin elää.


      • jyrcelö
        kiertolainen10 kirjoitti:

        Jos teen sairastuneen, kokopäivätyötä tehneen sijaisuutta, niin kuinka ihmeessä 8 tunnin työstä yhtäkkiä tuleekin 5 tuntinen?
        Turha mielestäni valitella sijaisten puutetta, jos tälle linjalle lähdetään. Täytyyhän meidänkin elää.

        Kyllä meillä keikkalaisia otetaan usein vain akuuteiksi tunneiksi vaikka olisikin vakkari poissa. Hommia on harvoin koko 8 tunniksi ja tuntuisi hölmöltä niitä väkisin keksiä.


    • ölsufmn

      Kyllä kunnat pätkii sijaisten työvuoroja juuri säästösyistä. Työtä kyllä sijaiselle riittäisi 8 tunniksi ainakin minun työpaikallani, mutta ylhäältä on tullut määräys että sijaiset palkataan 6-7 tunniksi tilanteesta riippumatta.

      • kiertolainen10

        Tämä "säästö" kyllä potkaisee omaan nilkkaan. Työtä hoitoalalla kyllä riittää täydeksi työpäiväksi ja ylikin. Sitä vaan ihmettelen, että kunnallisella ruohonjuuritaso näyttää olevan se ainoa, johon säästöt kohdistuvat.
        Tulevaisuus näyttää olevan yksityisen sektorin, niin joustoissa kuin palkassakin.


      • jyrcelö
        kiertolainen10 kirjoitti:

        Tämä "säästö" kyllä potkaisee omaan nilkkaan. Työtä hoitoalalla kyllä riittää täydeksi työpäiväksi ja ylikin. Sitä vaan ihmettelen, että kunnallisella ruohonjuuritaso näyttää olevan se ainoa, johon säästöt kohdistuvat.
        Tulevaisuus näyttää olevan yksityisen sektorin, niin joustoissa kuin palkassakin.

        Työtä hoitoalalla riittää mutta nyt täytyy ymmärtää että jos pyydetään 6 tunnin keikalle niin se on silloin se 6 tuntia. On eri asia jos on luvattu 8 tunnin keikka ja sanotaankin että "heippa voit lähteä" jo viiden tunnin jälkeen. Mitä nuo yksityisen sektorin joustot tarkoittaa, sitäkö että keikkalainen päättää vuoronsa pituuden? Kyllä se maailman tilanne näkyy kuntataloudessa ja ei se raha taivaalta tipu vaan meidän veroistahan ne hoitsujen liksat kustannetaan.


      • kiertolainen10
        jyrcelö kirjoitti:

        Työtä hoitoalalla riittää mutta nyt täytyy ymmärtää että jos pyydetään 6 tunnin keikalle niin se on silloin se 6 tuntia. On eri asia jos on luvattu 8 tunnin keikka ja sanotaankin että "heippa voit lähteä" jo viiden tunnin jälkeen. Mitä nuo yksityisen sektorin joustot tarkoittaa, sitäkö että keikkalainen päättää vuoronsa pituuden? Kyllä se maailman tilanne näkyy kuntataloudessa ja ei se raha taivaalta tipu vaan meidän veroistahan ne hoitsujen liksat kustannetaan.

        Joo, voi kyllä pyytää kuuden tunnin keikalle. Eri asia on se, että saadaanko sille tekijää? Keikkalaisetkin ovat ihmisiä, jotka hankkivat elantonsa työllä, ei tässä olla harrastusmielessä liikkeellä. Kun sijaispulaa tuskaillaan yleisesti, tässä yksi syy siihen. Ei hoitajan palkalla, kuuden tunnin työllä maksella pääkaupunkiseudun vuokria.
        Yksityisestä puolesta: Kyllä olen saanut neuvoteltua työaikaani sopivaksi. Samoin kokemus/ lisäkoulutus on huomioitu palkkauksessa. Mielestäni julkinen puoli laahaa aikalailla perässä.
        Myös me hoitajat maksamme veromme, vai oletko sitä mieltä, ettemme me tarvitse palkkaa tai asiallisia työoloja? Yleensäkään hoitajien selkänahka on nykypäivänä aikalailla kovilla; eipä ole paljon enää varaa tiukentaa.


    • jyrcelö

      Veroja maksetaan ja palkkaa pitää saada ,tottakai mutta työaikaa ei voi yksinkertaisesti määrittää työntekijän tarpeen mukaan. Työnantaja ei voi antaa sinulle kahdeksaa tuntia vain sen takia että sinä saat elettyä, mitkään budjetit ei kestä tämänkaltaista ajattelua. Millään muullakaan alalla ei tehdä näin. Keikkalaisen työajat ja paikat vaihtelevat, se on työn luonne. Pitää hankkia kokopäiväinen työ jos keikkatyö ei sovi. Me hoitajat olemme jatkuvasti suurimpaan ääneen kitisemässä joka asiassa unohtaen että me emme enää ole edes pahimmassa palkkakuopassa, siistijöistä, postinkantajista ja vartijoista puhumattakaan ei lähde läheskään näin kova ääni. Hoitoalalla on hirmuinen kirjo erilaisia paikkoja joista olen ainakin itse löytänyt sopivan ja jos en olisi niin olisin kait vaihtanut alaa. Älkää kukaan loukkaantuko mutta tällä alalla on vähän muotia valittaa asioista.

      • jyrcelö

        Äskeinen viesti oli vähän epäselvä. Siistijät, postinkantajat ja varsinkin vartijat ovat paljon pahemmassa palkkakuopassa kuin me ja sieltä suunnasta ei kuulu läheskään samanlaista"älämölöä" kuin hoitajilta.


      • kiertolainen10

        Hyvä nimimerkki "Jyrcelö". Epäilenpä sinun hoitajataustaasi; vastauksesi ei minua ainakaan vakuuta.
        Ja kyllä: olen edelleen sitä mieltä, että töitä kyllä riittää kahdeksaksi tunniksi ja ylikin. Maksaa ei vaan haluta, eikä muokata työnkuvaa hoitajalähtöiseksi. Vedetään viimeisetkin mehut vakkareista, sijaisista säästetään viimeiseen asti.
        Kuten sanottua, jatkossa teen täysiä päiviä tahojen kanssa, jotka antavat arvoa hyvin työnsä hoitavalle keikkarille, töitä riittää. Heippa!


      • jyrcelö
        kiertolainen10 kirjoitti:

        Hyvä nimimerkki "Jyrcelö". Epäilenpä sinun hoitajataustaasi; vastauksesi ei minua ainakaan vakuuta.
        Ja kyllä: olen edelleen sitä mieltä, että töitä kyllä riittää kahdeksaksi tunniksi ja ylikin. Maksaa ei vaan haluta, eikä muokata työnkuvaa hoitajalähtöiseksi. Vedetään viimeisetkin mehut vakkareista, sijaisista säästetään viimeiseen asti.
        Kuten sanottua, jatkossa teen täysiä päiviä tahojen kanssa, jotka antavat arvoa hyvin työnsä hoitavalle keikkarille, töitä riittää. Heippa!

        Hei kiertolainen10. Hoitajana tässä ollaan oltu jo 15 vuotta ja epäilet varmaan siksi kun en yhtynyt valitusvirteen pahoista päättäjistä ja hoitajien selkänahoista yms muuta. On hyvä jos sinulla on paikka jossa voit tehdä täysiä päiviä, silloinhan ei ongelmaa edes ole. Ja kyllä: SINÄ voit olla mitä mieltä vain työn riittävyydestä mutta päätöksen siitä tekee sinun POMOSI jonka täytyy pysyä budjetissa, noudattaa ylhäältä annettuja ohjeita ja pitää työyksikkö kasassa. Olisi varmaan ratkiriemukas lopputulos jos jokainen "rivijamppa" saisi tehdä haluamallaan tavalla. Heippa!


      • kiertolainen10
        jyrcelö kirjoitti:

        Hei kiertolainen10. Hoitajana tässä ollaan oltu jo 15 vuotta ja epäilet varmaan siksi kun en yhtynyt valitusvirteen pahoista päättäjistä ja hoitajien selkänahoista yms muuta. On hyvä jos sinulla on paikka jossa voit tehdä täysiä päiviä, silloinhan ei ongelmaa edes ole. Ja kyllä: SINÄ voit olla mitä mieltä vain työn riittävyydestä mutta päätöksen siitä tekee sinun POMOSI jonka täytyy pysyä budjetissa, noudattaa ylhäältä annettuja ohjeita ja pitää työyksikkö kasassa. Olisi varmaan ratkiriemukas lopputulos jos jokainen "rivijamppa" saisi tehdä haluamallaan tavalla. Heippa!

        Olet aika erikoinen tapaus hoitajaksi :) , ei millään pahalla. Tämä on MIELIPIDEPALSTA, jos et ole sattunut huomaamaan, ja valitusta olet harrastanut lähinnä sinä.
        Itse ongelma on yleinen, joskaan se ei ole minulla. Jatkuva tuskailu sijaisten ja keikkalaisten puutteesta vastaavien hoitajien toimesta sai minun esittämään mielipiteeni. Minä pidän omasta budjetistani kiinni, joten tuskin tavataan käytännössä. That's it.


    • jyrcelö

      Etkö aloituksessasi todennut että:"Itseä on alkanut tympimään niin, että olen hakeutumassa täysin yksityiselle puolelle keikkailemaan".. eikö tämä viittaa omakohtaisiin kokemuksiin eikä vain keikkalaisten yleiseen tilanteeseen.. Tämä on mielipidepalsta ja niitä tässä olenkin esittänyt ,olen vain rohjennut olla eri mieltä kuin sinä. "Olet aika erikoinen tapaus hoitajaksi :)" erikoista tässä keskustelussa on enemmänkin se että työskentelet keikkarina ja kritisoit keikkatyön perusluonnetta.Pidä omasta budjetistasi(mitä sillä nyt meinaatkin)ja huivistasi kiinni, jatka keikkailua,ihmettelyä,tympiintymistä mikä ei varmaan ihan heti lopukkaan. Meillä on vakikeikkarit joita pyydetään aina tarpeen mukaan, joskus tarve on 6 tuntia ja joskus 7, saattaa olla jopa 8 tuntia jos on oikein kova tarve. Aina ollaan joku saatu ja ovat tulleet ihan tyytyväisinä eikä kukaan ole ihmetellyt vuoron pituutta koska he tietävät että sitä se keikkailu nyt vaan on . .joten tuskin tavataankaan käytännössä.

      • kiertolainen10

        :) Hyvää jatkoa sinulle nimim. "jyrcelö". Kiva, kun sinulla homma pelaa, näet useissa paikoissa se ei sitä tee...
        Jäin vain ihmettelemään sitä, että miksi otit näin henkilökohtaisesti kirjoitukseni? Arka paikka?
        Vaikka esitinkin mielipiteeni asiasta (ja olen esittänyt sen myös julkisesti), ei se minusta yhtään "epäsosiaalista" tee, vaikka siihen heitoissasi viittaatkin.
        Sen osoittaa se, että työtä pukkaa ovista ja ikkunoista. Ja kuten sanottua: teen keikkoja edelleenkin omilla ehdoillani. Se perusjuttu on se, että elätän itseni työlläni; ne ns."säästöt" saa kohdaltani unohtaa.


    • jyrcelö

      Hei! En ottanut kirjoitustasi henk koht millään tavalla ja miksi ihmeessä toisten ihmisten keikkaongelmat olisivat minulle arka paikka. Nämä ovat mielipiteitä alasta jolla työskentelemme. Ihmettelen suuresti miksi tehdä keikkaa kun kokopäiväduunejakin on tarjolla,oletko opiskelija vai onko tämä keikkailu vain elämäntapa?Säännöliset työajat ja ansiot helpottavat elämää kummasti. Tiesitkö muuten että lainausmerkkejä käytetään silloin kun lainataan toisen kirjoitusta, en ole väittänyt sinua missään kohdassa epäsosiaaliseksi.

    • Jotain rajaa!

      Juuh..olen törmännyt ilmiöön.Muutamasta paikasta tuli soittoja ja tekstareita,että tuletko keikalle sinä ja sinä päivänä.Kun soitin heille,niin selvisikin, ylläripylläri,että päivän pituus olisi ollut 4 tai 5 tuntia!
      Kerroin asiallisesti,että en liikahda kotoani mihinkään alle 8 tunnin keikalle.Kerroin myös asiallisesti,että kahdeksan tunnin päiviä on pilvin pimein tarjolla,niin miksiköhän raahautuisin heille paikanpäälle 4-5 tunniksi.
      Kolmeen hoitolaitoksen kanssa olen joutunut käymään tämän keskustelun ja pyytänyt,että eivät enää soittele minua töihin,ellei kyse ole normaalista täysimittaisesta työpäivästä.
      Ihan sataprosenttisesti on kyllä töitä riittänyt ilman e.m. paikkojakin.En tiedä miten saavat niihin tekijöitä,eikä tottapuhuen kiinnostakkaan.

      • kiertolainen10

        Pidä pintasi, nimim: Jotain rajaa. HYVÄ!
        Jos emme suostu pompotettavaksi, niin luulisi tyylin muuttuvan. Eivät vakkarit ylettömästi jaksa joustaa, jos sijaisia ei saada.
        Toivon tulevan vanhuspalvelulain tuovan jotain rotia tähän työvoimalla kikkailuun hoitoalalla.
        Jos lakiin sisällytetään hoitajamitoitus koko työvuoron ajaksi, niin tämän luulisi karsivan ainakin osan tästä ongelmasta.


    • hoitajainen

      Morjesta!
      Ihme ketju tämäkin. Kiertolaiset valittaa siitä kun on lyhyitä keikkoja ja sitten seuraavassa lauseessa todetaankin että töitä on kuitenkin riittänyt.. Tehkää te ne pitkät vuorot ja opiskelijat voi ottaa ne lyhyet..kaikki voittaa. Sanokaa duuneihinne että teen vain 8 tunnin keikkoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe