Keskiyö

Vieläkö sisarukset löytävät tien toistensa luo.10 vuoteen eivät ole pitäneet yhteyttä toisiinsa.Olen yrittänyt olla välikätenä ,mutta ei sopua.
354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei
tässä on tahtojen ja ylpeyden taistelu, jossa sisarukset ovat hopealangalla toisissaan kiinni. he eivät ikinä unohda toisiaan ja he kärsivät tilanteesta.
mutta kumpikaan ei ole valmis ottamaan ensimmäistä askelta.
se olisi anteeksipyyntö, parhaiten kirjeen muodossa. sen tulisi olla tunteellinen ja pitkä versio ikävästä, pahasta mielestä, anteeksipyynnöstä, eikä siinä saisi olla syytöksen sanaakaan.
heidän hopealankansa on kulunut ohueksi elämän aikana, he ovat kuluttaneet sitä vihallaan.
jos sinulla on toiseen heistä helpompi yhteys, ehdota sopua.
viisas antaa periksi.

Äänestä
  • Vanhenpi sisar kirjoittikin vuosi sitten,mutta tuli luettuna suljettuna takaisin ei mitää ei sanaa. luin sen kirjeen hänen pyynnöstä en todella voi ymmärtää nuorempaa sisarusta. Siksi pyysin apua sinulta. KIITOS ehkä pitää jotakin tapahtua.

    Äänestä

Minulla on ikävä tunne että he tapaavat seuraavan kerran vasta jonkin läheisen ihmisen hautajaisissa.
sinä olet kiltti kun autat, mutta tehtäväsi ei ole niitä helpoimpia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1951 kirjoitti:

Vieläkö sisarukset löytävät tien toistensa luo.10 vuoteen eivät ole pitäneet yhteyttä toisiinsa.Olen yrittänyt olla välikätenä ,mutta ei sopua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu