Visiirin puhdistus?

ja vahaus?

Millä aineella puhdistatte ötökät yms pois visiiristä. Kuulin että kaikki liuottimet on siihen käyttöön kiellettyjä? Entä millä saa visiiristä "liukkaamman" että sadepisarat eivät jäisi pyörimään näkökenttään? Löytyykö siihen käyttöön oma aineensa?

19

8343

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seppo

      Itse levitän vedellä kostutetun talouspaperin visiirin päälle muutamaksi minuutiksi. Kuivat ötökät pehmenevät ja ne saa irti ilman voimakasta hankausta. Vaikeimmissa tapauksissa olen laittanut pisaran tai pari astianpesuainetta mukaan.

      Jos visiirissä alkaa olla pieniä naarmuja niin niitä voi yrittää peitellä vahaamassa visiiri esim. uusien autojen vahalla, jossa ei ole niin paljoa hiovia aineosia. Vahattuun visiiriin ei likakaan tartu niin hyvin.

      Kannattaa varmaan kokeilla vahan sopivuutta ensin johonkin näkökentän ulkopuolella olevaan kohtaan.

    • Tero

      Ihan vaan Pledillä. Siinä on pesuaine, vaha ja jopa raikas tuoksu samassa pullossa.

      - Tero

      • mies

        on, että laitat hanan alle ja astianpesuaineella sormin peset sen puhtaaksi (talouspaperilla on hyvä ensin liottaa, niinkuin aiemmassa viestissä on mainittu). Älä naarmuta.

        Kun olet pessyt sen, niin sisäpuolelle levitä astianpesuainetta vaikka kuivalla talouspaperilla ja anna kuivua (jää ohut kalvo) ja katso; ei huurru enää. Auringonpaisteessa voi hieman tulla "sateenkaaren" värejä visiiriin, mutta minua ei ole tämä ilmiö koskaan haitannut.

      • huom.
        mies kirjoitti:

        älä ny saatana ainakaan hiekkapaperilla hinkkaa.

    • Wingi

      Pledillä ja tykkään sitruunantuoksuisesta. Paras tähän asti. Auto Glym jättää samean kalvon...ei hyvä tai en osaa käyttää....

    • juha

      Astianpesuaine on hyvä, kostuta "wettex" rätti ja laita siihen vähän fairia, sitten visiiin päälle hautumaan. Ötökät lähtee hankaamatta ja puhdasta tulee. Joskus on visiiriin osunut rasvatahroja ja ne ei fairilla lähde. Olen käyttänyt rasvan poistoon isopropanolia, ei se visiiri siitä miksikään ole mennyt kun ei "uita" sitä alkoholissa. Shoein visiirissä näyttäs olevan jonkinlainen pinnoite pinnassa, naarmuja ei kovinkaan helposti saa tuohon syntymään.

      • alkoholia

        Ei kannata käyttää alkoholia,se vaurioittaa muovin sisäistä rakennetta vaikka se ei ulospäin heti näykään.Myöhemmin ajanmittaan visiiri saattaa tulla täyteen pieniä pintahalkeamia,ammattikielessä puhutaan jännityssärökorroosiosta.Yksi syy myös miksi itse kypärää ei pitäisi koskaan pyyhkiä liuottimilla.Vaikuttaa merkittävästi muovin lujuusominaisuuksiin.

        Jos pakko käyttää liuottimia visiiriin niin ei oikein muita kuin lakkabensiiniä.
        Pahasti naarmuinen visiiri on melkein vaihtokamaa lievästi naarmuisen voi kiillottaa esim.rubbing compound:illa tai farecla:lla mutta vaatii työtä ja harjaannusta jotta tulee hyvä eikä peilaile.

      • juha
        alkoholia kirjoitti:

        Mähän kirjoitinkin ettei saa "liottaa" alkoholissa. Kuten vielä kirjoitin jotta shoein visiirissä on jonkinlainen pinnoite muovin päällä. Ei ketjurasvan tahrat ilman liuotinta irtoa mutta sitä ei tod. tarvitse kuin vähän pumpulitukkoon tms. ja sillä sipaistaan paskat pois.
        Mä kuivaan visiirin aina kääntämällä sen suoraksi pehmeää liinaa vasten, sitten kun se ei sitä enää kestä niin tietää että se on aika vaihtaa :)

      • alkoholia
        juha kirjoitti:

        Ei ole merkitystä liotatko kunnolla vai pyyhitkö vain "pikkasen" jos muovilaadussa on paljon sisäisiä jännitteitä.Niinkuin joskus on.
        Se pikkuriikkinen pyyhkäisyn tujauskin riittää tekemään temput siihen kohtaan muovia mihin vaan osuu.

        Jos on ihan pakko käyttää sitä liuotinta esim. ketjurasvan takia niin vain sitä lakkabensiiniä.

    • rayban

      osta tummemmat aurinkolasit, ei muuten näy tahrat niin hyvin sitten.

    • HUKKAPÄTKÄ

      ...on hyvä.pese enstex ja hiero sitte "raakaa" fairya visiiriin.(toimii huurtumisen estona)

    • Masa

      Olen käyttänyt glass foamia, saa spray-pulloissa.
      Sitkeimmät ötökät lähtee laimennetulla tuulilasinpesunesteellä (kesäkäyttöön tarkoitettu). Autotarvikeliikkeistä sai ainakin ennen tuulilasiin tarkoitettua "vahaa" joka nostaa pintajännitystä ja saa vesipisarat rullaamaan pois näkökentästä,

    • Mape

      vahasin potan visiireineen ihan samalla kamalla kun mopon maalipinnatkin ja kyllä hienosti
      vesipisarat kaikkoo ja kerta pyyhkäsyllä lähtee
      kaikki vesi pois (eikä vain levity, niinkuin ennen
      käsittelyä)
      Eikä ötökätkään tartu niin helposti.

      • -O--

        Talouspaperin sijaan käyttäkää wc-paperia, sen kuidussa ei pitäisi olla hiekkaa.Talouspaperissa sensijaan taitaa olla.

      • aprillia..
        -O-- kirjoitti:

        Talouspaperin sijaan käyttäkää wc-paperia, sen kuidussa ei pitäisi olla hiekkaa.Talouspaperissa sensijaan taitaa olla.

        Paperissa tuskin on paljon hiekkaa, mutta täyteaineita kyllä. Siistausprosessissa hiekka lähtee melko hyvin. Turvallisinta lie kemiallisesta massasta tehty paperi, esim. sellupitoinen valkoinen talouspaperi. Wc-paperi on yleensä tehty kierrätyskuidusta ja siinä on epäpuhtauksia, mm. täyteaineita (kaoliini ym.).

    • MAURI

      AROMIPESÄ LAITA KYPÄRÄ ILLALLA AROMIPESÄÄN,NIIN KAS KUMMAA AAMULLA ITIKAT OVAT KADONNEET!
      USKOMATONTA MUTTA TOTTA!
      PS.SPACEBAG EI TOIMI KAVERI KOKEILI!

    • ???

      Onkos muutes tämmöinen aine: Turtle wax 5 sateesta kuinka turvallinen kypärän visiirille?

    • jufo2

      5 sateesta toimii todella hyvin.

      • maalaisjärkee

        joo toi 5sateesta on ihan jees.
        Eiköhän visiirin pesussa käy pelkkä vesi kun sen tekee joka ajon jälkeen.
        Eikä se visiiri niin kallis ole etteikö sen voisi 3-4 kesän jälkeen uusia jos naarmuuntuu.
        Tällä palstalla vaan tehdään kaikki niin vaikeeksi,huvittaan kun lukee väliin noita ohjeita talvisäilytyksestä,melkein kuin aivokirurgiaa koko homma.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      251
      2888
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      5
      1620
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      2
      1315
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1174
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1151
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      1039
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1022
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      912
    Aihe