Åke Edwardson: Joudu jo sieluni

alvari.raappavaara

Vastakäännetty (LIKE 2011) Edwardson on julkaistu jo 1996, mutta kirjoittajan taitoa kuvastaa sen ajankohtaisuus juuri nyt.
Kyseessä on toinen Jonathan Wide-kirja. Entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä, seikkailee ja sekoilee Göteborgin hyisessä syksyssä aivan kuten myöhemmin painokoneen tavannut komisario Winterkin, joka teki kirjoittajasta ellei maailman- niin ainakin skandinaavisen kuuluisuuden.
Tässä teoksessa Åke-setä kuljettaa rinnakkain kahta eri rikosjuttua. Useampaan uhriin kohdistuvassa maahanmuuttajien liikkeet ja ravintolat joutuvat rasististen hyökkäysten kohteeksi. Pitzeriat palavat, myymälät tuhotaan eikä ihmisetkään säily vammoitta.
Rinnalla kulkevassa murhasarjassa uhrit silvotaan toistuvasti eikä kohteilla tunnu olevan mitään yhteyttä toisiinsa. Samanaikaisesti puistoissa ja siltojen alla hiippailee tuntematon, joka peittelee kodittomia ja pultsareita samanlaisiin huopiin kuin murhattuja.
Itsensä poliisilaitokselta ulkoistanut ja yksityistänyt Wide ryhtyy auttamaan entisiä työtovereita, koska yksi sarjamurhaajan uhri tuntuu lievästi tutulta. Eikä niitä bisneskeikkojakaan ole jonoksi asti. Ex-vaimo urputtaa Jonathanille oikeisiin töihin menemisen tärkeyttä, jotta lapsien tapaaminen olisi helpompi aikatauluttaa ja elatusmaksut varmat. Käyhän Wide tutustumassa tavaratalon turvapäällikön työhön, muttei homma oikein saletisti natsaa.
Sarjamurhaketju alkaa hiljalleen kirkastua, kun Wide ymmärtää mennä ajassa kylliksi taaksepäin. Suloisen pikkukaupunkilapsuuden kesiin ja kesäsiirtolaan. Paljon aivotyötä ja ajelua se vaatii, kun jo suljettuja paikkoja tai unohtuneita ihmisiä pitää tavoittaa.
Toisaalla uusfasismi ja rasismi tekee tuhojaan Göteborgin liike-elämän uudsasukkaiden keskuudessa. Mitään järkisyytä tuhotyöaaltoon nämä itsensä yli-ihmisiksi julistaneet eivät pysty kertomaan. Lopulta nämä kaksi erillisjuttua kirjaimellisesti törmäävät yhteen.
Suuresta kostotarinasta tietennii on kyse. Aivan Monte-Christon kreivin tapaan, tosin hieman enempi psyykisesti vinksahtaen.
Edwardsonin kirjoitustyyli on syvämaalaava. Kaupungin kauneus ja karuus tulee esiin runsain sanankääntein. Sääilmiöt ovat ruuan ja juoman ohella lähellä Widen sydäntä. Tandoorikanan tai kalakeiton ohjeet ylittävät jopa mestarikokki Paola Brunettin tai Anna Laineen väkerrykset. Liekö sarkasmia vai gastronomiaa, en tiiä.
Oman osansa saavat niin tökeröt jalkapallofanit kuin musiikkikin, jota ilman ei vissiin voi kirjoittaa kunnon poliisihahmoa. Kuunteliko Susikoski tai Palmu oopperoita? Ei, sikseivät maailmanmarkkinoilla pärjänneetkään.
Rohkenen lämpimästi suositella paluuta tekevää Winteriä vartoillessa.

0

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

        Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
        Maailman menoa
        275
        17546
      2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

        Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
        Kotimaiset julkkisjuorut
        24
        5645
      3. Ilkka kanerva

        Ilkka Kanerva kuollut 74v
        Turku
        121
        2631
      4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

        Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
        Kotimaiset julkkisjuorut
        17
        2135
      5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

        Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
        Maailman menoa
        336
        1788
      6. Pikkaraiskan puhelut

        Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        111
        1040
      7. Ilkka Kanerva on kuollut

        74-vuotiaana.
        Maailman menoa
        59
        970
      8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

        Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        45
        933
      9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

        Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
        Maailman menoa
        32
        931
      Aihe