Nuoret

Rippileirillä oli aika vaikea saada nuoria käsittämään, mitä on
>sovitus. Vaikka kuinka selvitti, että armo on niinkuin A= ansioton,
>R=rakkaus,M=minun , O=Osakseni, niin kuitenkin moni vastasi, että ihminen
>pelastuu ja pääsee taivaan kotiin olemalla hyvä ihminen ja käymällä
>kirkossa. Lopulta me oltiin niin tuskissamme nuoriso-ohjaajan kanssa, että
>ruvettiin vääntämään lastenlaulua iltaleikeissä. Muistan kun olin
>pyhäkoulunopettaja nuorena, niin laulatettiin ja leikittiin samoin näin"
>1:Milläs minä pääsen taivaaseen, pyöräälläkö vinhasti polkien, autollako
>ajan vaiko raketilla meen, milläs minä pääsen taivaanseen?2. Lentokone
>tässäkö tarpeen on, laivako se viepi yli aallokon, hevosenko hankin minä
>ratttaineen, milläs minä pääsen taivaaseen?3. Syntini, kun hylkään ja
>tunnustan, sillä minä taivaan jo omistan, uskomalla Herraan Jeesukseen,
>pääsen minä varmasti taivaaseen." Onks tuttu e-v-lestoille?
662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ompa siinä nuorille keksitty ARMO :n selitys. Voisihan se olla myös
A=aina R=rauha M=minulla O=on ilman lestadiolaisuutta.

tai:
A=aina R= rovasti M= manalaa O= osoittaa.

A= aina R= rukous M= minulla O= on.
>

Äänestä

Tässä aloitukses oli armoa tarjotaan olma omaavavanhurskautta joka on el ja vl armon ehto?

Äänestä
  • Tässä aloitukses oli että, armoa tarjotaan ilman omaa vavanhurskautta. Asia joka on el ja vl armon ehto?
    Sorry, virus sotki viestin yllä;((

    Äänestä

aloitus, armosta ei ansiosta.

Äänestä

alinomaan apinnoidaan armosta asiattomasti

Äänestä

Jumalan ja Jeesuksen Sana ei tunne rippikoulu koulutuksia!!! Kun oia uskovaisia, pikku lapsiakin tappanut rikollisjärjestö kouluttaa niin ilmeisesti kouluttaa rikollisia. Ja samalla rahoittaa kouluttajia ja antaa kouluttajille mahdollisuuden nauttia "kielettyjä hedelmiä" ja opettamalla käytännöllisesti uhreilleen mitä salarippi tarkoittaa!!!
Ja koko koulutuksen päätteeksi sitten opetetaan nuoria pilkkaamaan Jeesusta järkyttävimmä tavalla. Ei anneta nuorten tietää mitä Jeesus opettaa vaan opetetan tasan tarkkaan se miten ehtoollinen eniten pilkkaa Häntä Hänestä ulostetta tekemällä.
27. Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan.
Jeesuksen antama tieto, joka ei Luder/Lutheria epäjumalaan jumaloiville kelpaa:

Siis "ruumis" ja "veri" ovat vertauksia joita sieluittomat ei tajua vaikka se selviää sielullisille kun lukee koko luvun raamatusta. (Mat 15)



http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku/?hakuehto=mat 15

15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."

15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?

15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?



Markus 4:11 Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,

Markus 4:12 että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi".



Mar 4:13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?

26. Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.

27. Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan.

29 Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pappilasta kirjoitti:

Rippileirillä oli aika vaikea saada nuoria käsittämään, mitä on
>sovitus. Vaikka kuinka selvitti, että armo on niinkuin A= ansioton,
>R=rakkaus,M=minun , O=Osakseni, niin kuitenkin moni vastasi, että ihminen
>pelastuu ja pääsee taivaan kotiin olemalla hyvä ihminen ja käymällä
>kirkossa. Lopulta me oltiin niin tuskissamme nuoriso-ohjaajan kanssa, että
>ruvettiin vääntämään lastenlaulua iltaleikeissä. Muistan kun olin
>pyhäkoulunopettaja nuorena, niin laulatettiin ja leikittiin samoin näin"
>1:Milläs minä pääsen taivaaseen, pyöräälläkö vinhasti polkien, autollako
>ajan vaiko raketilla meen, milläs minä pääsen taivaanseen?2. Lentokone
>tässäkö tarpeen on, laivako se viepi yli aallokon, hevosenko hankin minä
>ratttaineen, milläs minä pääsen taivaaseen?3. Syntini, kun hylkään ja
>tunnustan, sillä minä taivaan jo omistan, uskomalla Herraan Jeesukseen,
>pääsen minä varmasti taivaaseen." Onks tuttu e-v-lestoille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu