Koulukiusatun tarina

Keinoja? Haloo...?

On toki. Lisää vain [email protected]
Pystyn palauttamaan itseluottamuksesi.

Jospa etsisit ystäviä muiden syrjittyjen joukosta.

Hei Jelena93,

Tiedän hyvin, miltä sinusta tuntuu, olen kohtalotoverisi. Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan, kuten ilmeisesti sinuakin. Yhdeksän vuoden ajan olin se luokan vihatuin tyttö (noh, ehkä yläasteella kaverini sai tuon kyseenalaisen kunnian, koska sattui olemaan Venäjältä, minä olin sentään suomalaisfriikki ;)). Ennen koulun aloittamista tunsin olevani suht. normaali tyttö, kavereita piha täynnä. Sitten koulu alkoi ja kaikki tuntuivat inhoavan minua. Kaikki, paitsi yksi tyttö. Ensimmäisen luokan jälkeen muutimme toiseen kaupunginosaan, joten vanhan kotipihan kaverit jäivät pikku hiljaa pois, enkä juuri saanut uusia. Kiusaaminen jatkui uudessa koulussa. Olin siinä mielessä onnekas, että minulla oli aina yksi KULLANARVOINEN ystävä samalla luokalla, "ainoastaan" luokat 5-6 olin täysin ilman ystävää koulussa ja ne olivat ehdottomasti rankimmat vuodet. Itse asiassa luokilla 5 ja 6 yksi kaverini oli samalla luokalla, mutta hän ei koskaan koulussa ollut missään tekemisissä kanssani. En jostain syystä pitänyt sitä kummallisena silloin... en tiedä miksi en... Hän ei selvästikään ollut todellinen ystävä ja hylkäsi minut täysin yläasteen alkaessa, siirtyi oikeastaan kiusaajien puolelle.

Vuodet tekivät tehtävänsä ja pian tunsinkin olevani erittäin RUMA ja OUTO. Muistan, kuinka minun oli todella vaikeaa ostaa Suosikki-lehti (tää oli sitten vuonna 1990 :)), koska ajattelin että en voi tehdä normaaleja juttuja, joita NORMAALIT nuoret tekevät. Sain sitten lopulta rohkeutta ostaa sen lehden ja sitten pyysin äitiä tilaamaan sen kotiin, jotta ei tarvinnut psyykata itseä ostamaan sitä :).

Kirjoituksesi perusteella kuulostaa siltä, että sinulla ei ollut kaveria koulussa? Vai saitko sitten yläasteella sellaisen (tai montakin)? Tiedän, että sellainen on äärimmäisen vaikeaa. En olisi varmaan selviytynyt hengissä, jos olisin joutunut olemaan kaikki vuodet yksin koulussa... Olet erittäin vahva nuori nainen, kun olet selviytynyt tähän pisteeseen! Älä unohda sitä koskaan :).

Minutkin passitettiin koulupsykologin luokse viidennellä tai kuudennella. Tunsin itseni vieläkin friikimmäksi, koska MINÄ olin ainut, joka siellä kävi. Eikä siitä ollut mitään apua. Kaippa se yritti auttaa, kysyi haluaisinko että järjestettäisiin joku keskustelujuttu kiusaajien kanssa... Ajatus oli kauhistuttava, joten kieltäydyin. Äiti tiesi, että minua kiusattiin ekalla luokalla, mutta en koskaan kertonut, että kiusaaminen jatkui uudessa koulussa. Pidin kaiken sisälläni ja nyt vanhana ja viisaana toivon, että olisin kertonut äidille. Olisin ainakin saanut häneltä tukea.

Onneksi peruskoulu tuli loppuunsa ja kiusaaminen loppui. Valitettavasti henkiset haavat pysyivät auki vielä pitkään. Lukiossa (en mennyt lähilukioon) toivoin vain, että olisin näkymätön. Tunsin itseni edelleen rumaksi ja oudoksi tytöksi, josta kukaan ei voisi pitää. Lukio oli ihan ok minun mittapuullani, huono itsetunto esti nauttimasta siitä ajasta. Ja jostain kumman syystä suuri romahdus tulikin vasta lukion vikana vuonna. Ehkä se johtui siitä, että minulla ei ollut koskaan ollut poikaystävää ja yllä mainituista syistä en nähnyt mahdolliseksi, että joku joskus haluaisi minut. Poikaystävän rakkaus olisi tullut tarpeeseen, se merkitsi ehkä liikaakin minulle. Olin kai masentunut... Olin miettinyt ja suunnitellut itsemurhaa jostain 10-vuotiaasta (ja oikeastaan 10-v meinasin tehdäkin sen) ja 18-vuotiaana olin niin täynnä itseinhoa, että päätin TODELLAKIN päättää päiväni. Kirjoitin jäähyväiskirjeet muutamalle lähimmäiselle, laitoin ne taskuuni ja menin yhden korkean talon 12. kerroksen parvekkeelle. Oli talvi, palelin siellä ja toivon, että joku (poika) tulisi ja estäisi aikeeni. Toivoin niin, että joku rakastaisi minua! En sitten hypännyt, osittain pelotti kovasti hyppääminen ja osittain ajattelin, etten halunnut kenenkään saavan traumoja nähdessään minun paiskautuvan maahan.

Lukion jälkeen opiskelin hetken AMK:ssa. Yhtäkkiä vaikutti siltä, että koko luokka oli alkanut inhoamaan minua. Tunsin, kuinka minusta oli jälleen tulossa kiusattu. Kiusaamista en enää kestä enkä aio enää KOSKAAN sitä sietää! Kiusaamisen ja yhä vaivaavan seurustelemattomuuden vuoksi suuri itseinho palasi taas. Toivoin, että olisin voinut pyyhkiä kaikki jäljet olemassaolostani. Otin kaksi purkillista pillereitä, jotka olin varastanut äidiltäni. Ilmeisesti valitsin huonon lääkkeen, koska en kuollutkaan. Mutta jostain syystä vasta itsemurhayrityksen jälkeen aloin nähdä, että elämässä on vaihtoehtoja. Lopetin siis koulun, jossa minusta olisi tehty kiusattu ja pikku hiljaa elämänhaluni palasi. En ole sen jälkeen koskaan suunnitellut itsemurhaa (ainoastaan toivonut kuolemaa, mutta se on vähän eri juttu).
>jatkuu seuraavassa

> jatkoa, koska en saanut mahtumaan yhteen viestiin:

Mitä yritän tällä kaikella sinulle sanoa? Noh, ensinnäkin YSTÄVÄT ja perheen tuki auttaa sinua parantamaan itseluottamustasi. HE saavat sinut tuntemaan itsesi hyväksi :). Eli puhu tunteistasi vanhemmillesi. Toivon, että sinulla on edes yksi ystävä? Puhu hänelle. Jos sinulla ei ole kavereita, yritä hankkia vertaistukea esim. keskustelupalstoilta. Voit soittaa MLL:n lasten ja nuorten puhelimeen: 116 111 (arkisin klo 14-20, la-su 17-20). Täällä on MLL:n keskustelupalsta asiasta: http://www.mll.fi/nuortennetti/kiusaaminen/nuorelta_nuorelle/

Erityisesti ikätovereidesi tuki auttaa sinua, joten yritä löytää kavereita opiskelupaikalta/työpaikalta/harrastuksista. Ymmärrän, että se on vaikeaa, kun itsetunto on nollassa... Itse tein sen virheen, etten koskaan puhunut näistä asioista äidin tai yhden ainokaisen ystäväni kanssa. Kaikki kipeimmät asiat olen pitänyt sisälläni, vaikka se ei ole hyväksi. Eniten itseluottamusta olen saanut näistä:
1. Työ - olen jo kolmekymppinen eli töitä on tullut tehtyä ;) ja onnekseni useimmat työkaverit ovat olleet tosi mukavia! Siitä on todellakin ollut apua entiselle "koulun vihatuimmalle" tytölle :)
2. Liikuntaharrastus. On ollut ilo nähdä fyysisen kunnon kohentuminen ja liikunta parantaa myös mielialaa. Kaksoisvaikutus! :)
3. Vanheneminen. Mitä vanhemmaksi tulen ja mitä enemmän saan elämänkokemusta, sitä itsevarmempi minusta tulee. Ja myös onnellisempi :).

En enää voisi kuvitellakaan tappavani itseni. Olen yleensä melko hyvällä tuulella. Tunnen olevani aika "normaali" nykyään. Mutta kauan siinä kesti....

Sinunkin elämäsi menee varmasti parempaan suuntaan, kunhan hankit vähän tukea lähimmäisiltäsi ja annat itsellesi aikaa vahvistua :)

Sama örkki täällä vielä :). Tuolle itseluottamuslistalle pitää vielä ehdottomasti lisätä:
4. Lemmikki. Hankin kissan ja se ehdottomasti on parantanut elämänlaatuani joka suhteessa :)

Olin itse myös koulukiusattu ala-asteella kun muutin pk-seudulta paljon pienemmälle paikkakunnalle. Se oli hirveää aikaa, koulussa minulla ei ollut yhtään kaveria ja minusta keksittiin mitä ihmeellisempiä valheita, perään huudeltiin, pyörän kumit puhkottii jne.
Tällä pienellä paikkakunnalla minulla oli vain yksi ystävä, oikea kohtalo toveri jos nyt näin sanotaan. En voi häntä edes tarpeeksi kiittää, niin rakas hän on minulle nykyää, tuki kaikes minua tai oikeastaan tuimme toisiamme!
Ylä-asteella huutelu kumminkin jatkui, vaikka muutettiinkin perheeni kanssa pk-seudulle. Minulle puhkesi paha akne (joka tosin on nyt lähtenyt pois) ja minua kiusattiin siitä sekä myös pienestä koostani, (sitäkin tehtiin jo ala-asteella) muistan kuinka minun ei tehnyt mieli mennä kouluun, enkä kertonut kiusaamisesta kuin vain parille ystävälleni (siis niille harvoille).
Kiusaaminen on henkisesti todella, siis TODELLA raskasta ja lapset voivat olla toisilleen yllättävänkin julmia.
Omat vinkkinä itsetunnon kasvattamiseen olisi:
Pidä perhe ja tärkeimmät ystäväsi lähelläsi, ilman heitä elämä olisi paljon vaikeampaa.
Itse aloitin myös potkunyrkkeilyn, josta tuli hurjasti lisää itseluottamusta, lisäksi että kunto kasvoi ja tuli hyvä olo treenatessa pääsi purkamaan patoutunutta vihaa. Muistan kuinka ajattelin nyrkkeilysäkin olevan yksi kiusaajistani ja treeni sujui loistavasti. :D
Mutta muista tää mitä sulle on tapahtunu kasvattaa sua aivan hirveästi, niin se kasvatti muakin ja nykyään oikeestaan naureskelen kiusaajilleni ja en enää istu tuppisuuna paikoillani vaan sanon myös takaisin ja saan heidät hiljenemään.
Kaikkein hauskin oli kun menin pitkästä aikaa käymään siellä pikkukylässä jossa olin koulukiusattu ja pahin kiusaajani oli samassa kaupassa kuin minä, eipä tuo minua tunnistanut (yleisimmät haukkuma nimet olivat: ruma, laiheliini jne) niin kuin kävelin hänen ohi korkokengät kopisten kääntyi hänen päänsä 190 astetta minun perääni :D Sainpa kunnon naurut.
Olen kanssasi saman ikäinen ja toivotan sinulle onnea jatkoon ! Aika parantaa haavat ja se on oikeasti totta ! :)

hei jelena 93, uskoisin lukemani perusteella että olet hyvin fiksu nuori nainen. ei tyhmä osaisi kirjoittaa noin selkeästi ja oikeilla sanoilla. sinussa on varmaan jokin piirre joka kadehdituttaa joitakin, heikolla itsetunnolla olevat kiusaa heitä joilla on käytös hyvä, kohteliaampi, ymmärrys oikeasta ja väärästä parempi. sinulla ei ole maailman henki, jos voit laittaa minulle viestiä nimimerkkiini. haluan kuulla miten sinulla menee. minuakin kiusattiin koulussa aikoinaan ja näytin heille kaapinpaikan.

Kuinka moni tätä edes lukee? Haluisin tietää...

Itsekkin olen ollut 9 vuotta hylkiö. Niin kutsutuita "kavereita" on tullut ja samantien mennyt. Valitettavasti vieläkin asun samalla paikkakunnalla, mutta yritän vältellä kiusaajiani ja selkäänpuukottajia kaikinkeinoin, kun tahtoo keltaista nousta päähän aina heitä nähdessään. Haaveilen omasta harrastuksesta, että voisin aloittaa painin/nyrkkeilyn/punttailun/ jotain itsepuolustustaitoa jotta ei enään tarvitsisi vaivata päätä entisillä kiusaajillani.

Eli yritän sanoa että jos on suinkin mahdollista, niin aloita harrastus jossa saat voimaa ja itseluottamusta takaisin. Näin et tunne oloasi enään turhaksi, kunhan sinusta ei itsestäsi ala tulla kiusaaja.

Toinen vaihtoehto on muodonmuutos. Käy parturissa ja kysy mikä tyyli sopisi hiuksiisi ja senjälkeen kun keksitte hyvän hiustyylin niin vaikka kokeile kevyttä meikkiä (Siis tietenkin omasta tahdosta.)

Tee se mikä tuntuu mukavalta. Väkisillä ei tarvi ruveta muuttumaan.

Sinua kiusattiin koska olet omituinen friikki. Kymmenen kissaa? Mitä ihmettä? Parin vuoden päästä varmaan asut kerrostalossa kissojesi kanssa pimeässä huoneessa ja juot teetä päivät pitkät.

Kannattas varmaa mennä kivakoukun sivuille. no ei vitus

Tuttu juttu toi koulukiusaus... Eskariajat olivat mulle tosi ihania vaikka sattu vähä sitä sun tätä (halkaisin nenäni,tipuin ojaan yms). Mutta se on ala-asteen yksi kulta-ajoista

Lukeeko tätä kukaan?

juu

Sen neuvon annan Jelena93, että kannattaa todellakin aloittaa jokin uusi harrastus. Itse aloitin seiskaluokkalaisena kuntonyrkkeilyn, mikä ratkaisi kaikki ongelmani. Sain itselleni täydellisen keinon purkaa energiaa ja agressiota, ja ennen kaikkea itsetuntonikin koheni. Sen avulla löysin lopulta oman paikkani koulussa, ja uusi harrastus paransi luottamusta ihmisiäkin kohtaan. Toivon sinulle kaikkea hyvää, kohtalotoveri. :)

ETTE TE OLE HYLKIÖITÄ JOITA KIUSATAAN, VAAN KIUSAAJAT OVAT TULEVIA SYRJÄYTYNEITÄ,PAHANTEKIJÄT SAAVAT PALKKANSA SE ON VARMAA. HYLKIÖITÄ OVAT KIUSAAJAT, IHAN ALA-ARVOISIA KUIN MYÖS OPETTAJAT JOTKA EIVÄT AUTA SYYTTÖMIÄ,OPET OVAT YLIARVOSTETTUJA EI MONIKAAN VÄLITÄ OIKEUDESTA.

Mä olen ollut koulukiusaaja itse ja tänä päivänä kadun tekojani mitä suurimmin.
Jos voisin muuttaa mennyttä, tekisin sen niin mielelläni.. On totta että kiusaajilla on itsellään vain huono itsetunto. Sen voin sanoa että kun teitä kiusataan niin naurakaa takaisin, lopulta kiusaaja ei enää keksi mitään millä satuttaa..
Olen pahoillani että teitä kiusataan ja että meitä idiootteja riittää vielä tänäkin päivänä. Koittakaa jaksaa ja voimia!

Mua pistää niin vihaksi kiusaajat. Olen jo 26 -vuotias, ja voin sanoa, että lukion jälkeen viimeistään ihmiset ovat kypsyneet sen verran, etteivät tarvitse itsetntoaan pönkittääkseen ketään silmätikkua. Tosin poikkeuksiahan on vaikka työelämässäkin, mutta aina niin kliseiseltä kuulostava kommentti siitä, että kiusaajilla ei kauhean hyvin mene aikuistuessaan, on totta.

Itse olen aina ollut ns. "suosittu", mutta yrittänyt aina tehdä kaikkeni jotta muitakaan ei kiusattaisi. Esimerkiksi yksi poika piikitteli jotain tyttöä usein, mutta lopetti sen hyvin pian kun aina sanoimme hänelle aina, että "yritäksä olla kovinkin hauska" jne. Eli kai se yritti vaan saada huomiota tytöiltä. Pojat eivät aina edes tajunneet miten pahalta heidän heittonsa varmasti tuntuivat. Tosi moni tuntui myös kiusaavan ihan siksi, etteivät vaan itse joutuisi kiusatuksi. Kyllä itsekin joskus sain kiusaajien vihoja päälleni (ja itseasiassa kerran nyrkistäkin :D ) mutta en vaan voi sille mitään, että en voi sellaisia idiootteja ihmisiä millaisia kiusaajat ovat, joten usein työnsin nenöni asioihin jotka eivät muka minulle kuuluneet. Ihan kuin toisten olemus muutoin kuuluisi kenellekään siinä määrin, että sitä voisi vapaasti muita haukkua.....

yhden jätkän jätin saman tien koulussa, kun kuulin hänen kiusaavan yhtä tyyppiä. Sanoin, että mielestäni vittumaisin piirre ihmisessä on se, että pitää keskittyä muiden elämään ja naljailla heille, kun voisi vaan olla ja pitää hauskaa. Tämän jälkeen jätkä haukkui minua pitkään, vuosi sitten kun näin hänet baarissa (eli 8 vuotta eromme jälkeen :)) hän vain kännissä sopersi, että ei ollut päässyt yli ja oli vihainen kun "nolasin" hänet. Eli ongelma on usein heissä itsessään..:)

Mutta joo, tsemppiä. Ja ihan oikeesti, eikö kukaan uskalla nykyään mennä väliin???

on minuakin kiusattu, mutta olen näyttänyt niille, ettei minua saa masennetuksi. Ja olen yrittänyt olla välittämättä kiusaajista. Nyt olen maailman onnellisin ihminen ja vanhat kiusaajanikin ovat kavereitani. Kaikki kääntyy aina hyväksi kun vain jaksaa uskoa. :-----)

jos minulle tulisi tuolla lailla niin olisin pyytäny rehtorin siirtämään minut johonkin muuhun luokkan yms.ja olisin haukkunut ja nolannut kiusaajat pystyyn :-))))))
okeiokei tiedän että helpommin sanottu kuin tehty! :d
MUTTA PALJONPALJONPALJON TSEMPPIÄ ETEENPÄIN!!KYLLÄ KAIKKI JÄRJESTYY! :-))

Samaa mullakin olen tällä hetkellä 12v :( Sama taitaa jatkua ylä koulussa :( (olen poika)

Ite olin myös kiusattu ala-asteella, mutta pääsin siitä eroon kuin ihmeen kaupalla.

Ekan kerran mua kiusattiin päiväkodissa. Eskarit jahtas mua, ei päästäny ulos vessakopista, rikko mageen kiven jonka löysin ja sano et mun keitossa on sinilevää, ja et jos mä syön sitä, mä kuolen. Vain koska olin puolpäivähoidossa, ainakin luulen sen johtuvan siitä.

Eskarissa ja ekalla oli kylläkin taas rauhallista. Sit yks tyttö rupes kiusaamaan mua kakkosella, sillä ei kai ollu perheessä kaikki ok. Sain kuulla haukkuja vaatteista, "karvasista" käsivarsista, ja erityisesti siitä että suuttuessani mä aloin aina itkeä, joten pian mut tunnettiinki itkupillinä. Mulla oli kyllä kamuja, mutta ei hirveesti kovin läheisiä.

Kakkosella se tapahtu sillon tällön, mutta iltapäiväkerhossa pojat hakkas meitä tyttöjä. Löi selkään, kepillä sormille... Se oli pelottavaa. Ohjaajien komennot ei auttanu yhtään.

Kolmannella kiusaaminen oli päivittäistä, mutten enää ollu IP:ssä. Kerroin siitä aina mun äidille. Yhessä vaiheessa se otti sitten yhteyttä sen kiusaajan äitiin ja kiusaaminen loppu loppuvuodeks.

Neljännellä sama tyttö kuitenkin jatko taas, entistä pahempana. Samaan aikaan ystävystyin yhteen uuteen tyttöön, joka osoittautu kamalaks. Välillä se oli mun kaa, mut aina kun se sai parempaa seuraa, se hylkäs mut ja haukku mua. Myöhemmin se tuli pyytää anteeks, ja sit oltiin ku mitään ei ois käynykkään. Loppuvuodesta en antanu enää anteeks. Ja samana vuonna muut rupes menettämään innostustaan koulunkäyntiin. Niinpä, aina ku sain ysin tai kympin (mikä oli suurin piirtein joka kokeesta) pojat huuteli et "hikke, hikke!"

Viidennellä luokat yhdistettiin, ja mä ja mun kiusaaja päädyttiin eri luokille. Tää mun kauhukaveri muutti ennen vitosta muualle. Hikke huudot paheni, ja sain kuulla tän tytön haukkuja käytävillä, nyt kylläkin vähemmän. Sain myös uusia kamuja, mutta osa niistä halus selkeesti olla vaan mun bestan kanssa. Yks niistä laitto valitusviestin mulle joka kerta sen jälkeen ku olin ollu sen kaa.

Kuudennella tilanne helpottu hieman, kun toi eka kiusaaja lopetti, ja ku me saatiin hirveä ope jonka tempausten kostamiseen suurin osa koko luokan energioista meni. Sain kuulla kylläki vieläkin enemmän hikkehuutoja jätkiltä, aina siihen pisteeseen asti ku suutuin ja rupesin raivoomaan mun kiusaajalle. (jollon mut leimattiin ääliöks) Joulun aikoihin sain kuulla että me muutetaan ehkä Kiinaan, mitä mä en todellakaan halunnu, mutta se varmistu myöhemmin. Kutonen päätty ihan kivasti tietoon että muutan muualle (en edelleenkään halunnu) ja ekaan stipendiin.

Nyt oon asunu 2 vuotta Pekingissä, ja oon paljon onnellisempi. Mä oon itsevarmempi, eikä mun tartte enää sietää kiusaamista, täällä sitä ei oo. Noi vuodet jätti kylläkin arvet. Mulla on luontainen, sanoittaisiinko "inho" kaikkia suosittuja oppilaita kohtaan jotka tykkää esittää jotain. Oon aina varpaillani jos joku kuiskii mun lähellä, ja puolustaudun voimakkaasti pienimmästäkin kritiikistä. Mulla on myös tavallaan pakkomielteinen halu kertoa siitä mun kavereille, koska niillä ei oo hajuakaan miltä se tuntuu, ku kiusaamista ei erityisemmin esiinny näissä kouluissa. En oo vielä kertonu. Yritin viime vuonna, mutta en pystyny ku niitä ei kiinnostanu. Mun vanhat kaverit unohti mut, mutta mulla on nyt paljon parempia

Onko kenelläkään keinoa saada enemmän itsevarmuutta, sanavalmiutta ja esiintymispelkoa pois? Tästä olisi apua muillekin!

KIITOS...

Kaikki alkoi neljännellä luokalla kun parhaat kaverini omalta luokalta alkoivat kiusata mua. Olin aikaisemmin itsevarma mutta sen huutelun ja löymisen jälkeen moni asia on tuntunut tyhjältä. Nimestäni tehtiin ikäviä väännöksiä ja muutaman kerran välitunnilla minut otettiin kiinni ja käsiä pidettiin pylvään takana, luokan isokokoisin jätkä alkoi lyödä ja potkia.
No, asia selvitettiin ja kaikkien mielestä minun piti vain unohtaa tämä kaikki.
Ylä-asteella sain uusia "kavereita" nämä puhuivat pahaa selän takana ja musiikki- ja vaate makuani arvosteltiin facebookissa jossa kaikki saattoivat nähdä sen.Yleistä kettuiluakin oli, johtui varmaan siitä koska elintadomme oli moussut ja nämä henkilöt olivat nähneet tämän.En viitsinyt kertoa tästä kenellekkään, pelkäsin varmaan että minut hakattaisi. Kuitenkin tämä aika vie viimeisimmät itsetunnon rippeet mukanaan kun vanhatkin kaverit käänsivät selkänsä.
Kestin tämän kaiken kuitenkin yhden ja ainoa henkilön ansiosta, hän on ollut paras kaverini pienestä pitäen ja uskon selviäväni loppu ylä-asteesta tämän oikean kaverini ansiosta.

No, Suomessa kiusataan kaikkein eniten kuin missään muualla Euroopassa. Suomalaiset ovat niin säälittäviä, ja etenkin kiusaavat venäläisiä, jotka ovat paljon viisaampia. Olen tätä mieltä, vaikka ite olen täysin suomalainen ja syntynyt suomessa.

Ja jotakuta kiusataan, nii sanokaa ihmeessa opettajille ja vanhemmille, ja ite suosittelisin olla itsevarma. Jos joku kiusaa, sanokaa osuvasti takaisin kiusaajillenne, ja eivät varmasti kiusaa enää teitä. Olkaa rohkeita nii huomaatte että kiusaajat huomaavat että ette pelkää heitä.

kun kirjotat sähköpostia kirjoita sinne [email protected]
niin jutellaan meist voidaan tulla vaikka kamuja ja oon kokenut melkein saman

Minua kiusattiin melkein koko ala-asteen ajan. Olen pieneltä paikkakunnalta ja kävin kyläkoulua. Eli koulussamme oli vain jotain 40-30 oppilasta ja muutama opettaja. Minua alettiin kiusaamaan jo 1. luokalla. Olen tyttö ja monet minun kiusaajistani oli tyttöjä. Kiusaaminen oli syrjimistä ja nimittelyä, sekä tietysti selän takana pahaa puhumista. Yleensä minut valittiin viimeisenä liikassa ja koulun pari tehtävissä jäin usein ilman paria, koska luokallani oli pariton määrä oppilaita. En edes tiedä miksi minua kiusattiin, varmaan siksi, että olin heidän mielestä liian erillainen: olin mm. paljon pidempi kuin muut tytöt. Minulla oli yksi kaveri 1. luokalla, mutta hänellä oli omat kaverit ja hän oli eri luokalla.
2.luokalla kiusaaminen ei ollut enää niin yleistä. Onnistuin saamaan pari kaveriakin, mutta minusta edelleen puhuttiin pahaa ja minua syrjittiin. 3.luokka meni ihan hyvin. Minulla oli kavereita ja eikä minua juuri kiusattu.
4. luokalla tilanne paheni. Jouduin eri luokkaan kuin kaverini ja oli todella yksinäinen. Olen tosi ujo ja minun oli vaikea sopeutua uuteen luokkaan, vaikka yritin. Lisäksi oli "pyöreämpi" kuin muut meidän koulusta. En ollut lihava, mutta olin vain vähän isompi. Vuosi kumminkin parani ja kevät lukukausi meni ihan hyvin.
5.luokka oli ihana. Tietysti selän takana puhujia oli, mutta se ei minua häirinnyt niin paljon. Tulin koko luokkani kanssa toimeen. Sain jostain persoonallisutta, enkä ollut koko ajan toisten pomputettavana.
6.luokalla erkanin taas koulustani. Syynä oli erilaisuus. Aloin pukeutumaan mustaan ja kuuntelemaan enemmän rockia. Koska koulussani oli vain noin 30 oppilasta, erillaisuutta ei välttämättä hyväksytty. Tuntui, kuin kaikki muut oppilaat olisivat samanlaisia. Esim. he tykkäsivät samoista asioista. Olin syrjäytynyt ja yksinäinen, vaikka yritin pysyä ryhmässä. Mutta olin koko ajan ulkopuolinen. Jopa minun paras kaverini kääntyi minua vastaan ja sain usein kuulla muilta kuinka hän yleensä puhuu minusta pahaa.

En kertonut opettajille mitään kiusaamisesta. En vain osaa puhua ihmisille asioistani ihmisille. Esitän vain aina, että kaikki on hyvin. Ala-asteella vaikka olin syrjitty ja minua haukuttiin, pysyin silti ryhmässä, koska halusin näyttää kaikille, että kaikki on hyvin. Ala-asteen kiusaaminen oli pahempaa kuin osaan kuvailla sitä

Yritin aloittaa kaikki alusta yläasteella. mutta suurin ala-asteen kiusaaja tuli samalle luokalle. Yläasteella jouduin pois ryhmästä, mutta sain kavereita. Yläasteella nimittely paheni ja jotku olivat tosi loukkaavia. Myös he nimittelivät, joita en edes tunne. Yläasteella tajuaa kuinka ilkeitä tytöt ovat. Yläasteella minä ja mun kaveriporukka jouduttiin muutaman "es jonnen" silmätikuks. Tämä oli yks painajainen. Nämä kiusasivat usein välkällä. Minua haukuttiin läskiksi, rumaksi jne. Pahin kiusaaja oli minun luokalla ja hän lähetti aina ilkeitä lappuja ja kommentoi aina ilkeästi. Ja joskus hän keksi minusta perättömiä ilkeitä juoruja esim. viiltelisin itseäni, hän oli keksinyt sen kun kädessäni oli yksi pieni naarmu, joka ei ollut viiltelyä. Pian koko koulu luuli, että viiltelen itseäni... Onneksi tämä tyyppi vaihtoi luokkaa ysillä ja ysi luokka meni ihan hyvin.

Nyt olen lukiossa. Olen päättänyt ettei minua kiusata lukiossa ja ihan hyvin on mennyt. Aina välillä kuulen jonku ilkeän kommentin, mutta en välitä siitä. Alottaessani lukiota päätin hankkia paljon kavereita. Aluksi sain, mutta olen ujo ja hiljainen ja uusilla kavereilla on jo uudet kaveriporukat. Mutta moikkaan yhä heille ja juttelen joskus. Uskon, että lukio menee hyvin.

Kiusaaminen on vaikuttanut minuun vain negativisesti. Se ei ole tehnyt minusta vahvempaa tai rohkeampaa. Päinvastoin. Mutta selviän. Nykyään minua ärsyttää lukea kiusaajien tilityksiä, kuinka he ovat pahoillaan, sillä itse en pysty ikinä antamaan anteeksi parille kiusaajalleni. Haluaisin vain unohtaa sen helvetin, joka elämäni oli silloin kun minua eniten kiusattiin.

En tiiä, minusta tuntuu kuin kiusaaminen olisi tuhonnut minut. Jaksoin n.8 vuotta yrittää olla positiivinen jne. ja säälin kiusaajia ku ajattelin että niillä menee niin huonosti ku ne on kateellisia, että tavallaan pilasin oman elämäni ajattelemalla että oon kauheen komea.

No en voi tietenkää laittaa mitää kenenkää syyksi mutta toivoisin että olis olemassa joku semmoinen oikeudenmukaisuuden voima, joka näyttäyisi miten epäreilusti kaikki asiat on menny. Ja selventäisi tämän sekavan tilanteen.

Sillä itse olen menettänyt kykyni tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Eikä toivoa onnellisuudestakaan enää ole. Koen itseni täys- luuseriksi.

Minäkin voisin kertoa oman tarinani...
Kiusaaminen alkoi ala-asteen lopulla, kun vanha luokkani siihen asti hajosi.
Sain heti perääni ison tyttölauman, jotka ottivat minut silmätikukseen kaverini sairauden takia, jonka vuoksi häntä kartettiin. Minua alettiin kiusaamaan, koska olin hänen ystävänsä.
En ole koskaan kokenut fyysistä kiusaamista, mutta henkistä sitäkin enemmän. Sain kuulla huorittelua, paskapääksi haukuttiin ja tyypillisesti jätettiin ulkopuolelle porukoista. Eräs sukulaiseni kuoli, tuohon aikaan , josta kiusaajat vain lisää keksivät pilkata, toikaisivat että onneksi pääsi eroon minunlaisestani kamalasta nulikasta. Olin ennen sosiaalinen, mutta muutuin kiusaamisen takia ujommaksi ja aremmaksi, mistä kiusaajat saivat lisää tuulta alleen. Myöhemmin juoksin pakoon välitunneilla koulun vieressä olevaan metsikköön, jottei minua kukaan saisi kiinni ja siellä, kerrankin omassa rauhassa jaksoin koko helvetillisen vuoden. Muutimme pois myöhemmin, minkä vuoksi menin yläasteelle eri kouluun kuin vanhat luokkakaverini, minkä luulin olevan suuri helpotus. Olin väärässä, ja pahasti. Yläasteella meno ei hellittänyt sen kummemmin, sain kimppuuni sekä oman luokkani että rinnakkaisluokan tyttöjä, ilmeisesti siksi että olin uusi ja ujo. Yläasteella kaveriksi luulemani henkilö osoittautui pahaksi narsistiksi, joka nautti epäonnistumisistani. Vessaan pönkkääminen ja kamppausyritysten vältteleminen oli arkipäivää.
Nyt tuosta helvetistä on monta monituista vuotta, mutta en muistele kokemaani lämmöllä. Toivotan todellakin tsemppiä kaikille kiusatuille, muistakaa että vika on kiusaajissa, ei teissä!

Vitsit. Halaisin jos voisin. Noi on niin ikäviä ja sitä paitsi rillit on mun mielestä tyylikkäät ku kerta itelläkin on.

Hei!

Olen itse säästynyt pahemmalta kiusaamiselta, koska minulla on ollut aina ystäviä. Mutta yläasteen aikana koin nälvimistä ja halveksuntaa ja inhoa. Ja olipa siellä pieni jakso, jolloin minut jätettiin yksin, onneksi tätä ei kestäny kauaa. Tämä on kuitenkin jättänyt jälkensä minuun, itsetuntoni on huono ja koen välillä sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Elämäni olen silti saanut hyvin järjestykseen, oikeastaan olen todella onnellinen tällä hetkellä!

Arvaa mitä? Nyt aikuisena voin kertoa, että suurimmalla osalla näistä pahimmista kiusaajista (jotka kiusasivat ja syrjivät muitakin, ei pelkästään minua) oli jotakin ongelmia. Eräällä oli alkoholistivanhemmat, yhdellä vanhempien avioero juuri niihin aikoihin käynnissä. On toki näitäkin, jotka kiusaavat muista syistä. Saadakseen huomiota, vahvistaakseen asemansa porukassa ym.

Ja nykyään vanhat kiusaajat pyytelevät facebookissa kaveriksi, juttelevat ja moikkaavat kun tavataan ym. Minä käyttäydyn heitä kohtaan kylmän viileästi, mutta asiallisesti. Eikä minun edes tarvi toivoa heille pahaa, koska tiedän oman elämäni olevan tällä hetkellä kaikin puolin mukavampaa kuin heidän. :)

Eräs nykyinen kaverini kiusasi pienimuotoisesti erästä luokkakaveriaan joskus muinoin. Hän on monesti kertonut kuinka katuu tätä, vaikka hänen kiusaamisensa ei todellakaan ollut mitenkään kaikista kamalinta. Aikuistuessaan kiusaajat tuntevat tuskaa ja häpeää kiusaamisestaan. Elleivät tunne, heidän älyllisessä ja emotionaalisessa kehityksessään täytyy olla jotakin vikaa.

Taistele, voita. Tee elämästäsi juuri sellainen kun haluat. Pahin isku kiusaajille on se, että vuosien päästä sinä olet selvinnyt ja heillä on oman käytöksensä aiheuttama tuska ja häpeä vielä sisällään.

Lainaus: "epävarmuus, rumuuden tunne ja arkuus"

rumuuden tunteeseen keinoa en tiedä, mutta epävarmuus ja arkuus.
Kannattaa hommata jokin harrastus, missä olet ihmisten kanssa tekemisissä.
Esimerkiksi ryhmäliikunta (tanssi tms.) tai vaikka jokin kurssi (työväenopistot jne.).
Unohda yksin nyperrettävät kävelyt, hölkät jne. Niiden aika on sitten joskus. Mielestäni sinun kannattaa kokeilla erillaisia harrasteita, missä ollaan vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa.

Jos haluaa parantaa itsetuntoaan niin muistakaa tämä AINA
(Sanokaa vaikka joka aamu peilille):

"Muista aina kuka olet, mistä ikinä tulet, mitä ikinä teetkin,
sinulla on kyky ponnistaa korkeammalle kuin kukaan muu,
ei väliä mitä teet, mitä valitset, tai kuinka monta kertaa lannistut.
Tee mitä rakastat ja tee sitä usein, niin unelmistasi tulee totta.
Sinä olet Mestariteos."

Oikeasti, YOU ARE THE MASTERPIECE! Muista se!

hei! oli tosi koskettavaa lukea tekstisi. kiusaajille on pakko saada jotenkin jauhot suuhun, muuten siittä ei tuu loppua. jos joku haukkuu sua vaikka :"miten sä kehtaat tulla nois vaatteis tääne??!!" ni voi ihan hyvi vastata et: "niin miten mä kehtaan?? Sano sinä se!" tai oikeesti vedät niitä turpaan. mun yhttä kamuu kiusattii joki aika sitte paljo, ja sit sillä tuli mitta täytee ja anto kiusaajille lätyy kunnolla. Joha loppu kiusaamine ku tiesivät mitä osaa. Mut voimii sulle

mua on pojat kiusanneet 6 vuotta ja tytöt 5 vuotta ja OPETTAJA 2 vuotta.
joten ei munkaan elämä ole ollut raposempi..........

ekaluokal pojat haukku ja hakkasi,kuristi,jne.
silloin mulla sentään oli kavereita.
toisin kuin kakkosella.....silloin olin koko vuoden yksin.....
ja pojat jatko samaa hommaa.
en halunnut mennä enää kouluun.
ope oli liian lepsu kiusaajille.
kolmosella oli sentään kaveri porukka mihin mennä mutta sielläkään ei saanut puhua.
onneksi pojat eivät enää kiusanneet kun henkisesti.
suosittelen että mainit opettajalle/vanhemmille jne.
nelosella oli tyttöjen kanssa rauhallisempaa.
mutta pojat oli koko ajan kimpussa.....no oli ne tytötkin silloin tällöin.....
vitosella tuli uusi ope,joka kiusasi minua!
nöyryytti,alenti,haukkui,kiusasi jne.
kun sanon sille että mua kiusataan niin sano mulle vihasesti että "en mä hoida sun ongelmia,en jaksa ja muuta törkeyksiä.
juorut leviti.........kiusuu jatkui.....olin nyt niinkuin magneetti jota muut hylki....
onni oli mukana edes lähän,sain kaverin joka oli edes joskun mun kaveri vaikka meni joskus kiusaajien joukkoon.
valitin asiasta rehtorille.....opettaja ja lapset valehteli............
pääsi kuin koira veräjästä!
pojat kiusas,tytöt kiusas,opettaja kiusas.
mihin olisin voinut turvautua?
en halunnut mennä kouluun,itkin 7 tuntia päivässä.
no,pojat jätti rauhaan koska työt juorus opella ja niille että oisin pieksenyt yhen tytön,vaikken kannata väkivaltaa!
6.luokalla ope jatkoi piikittelyä,kiusuuta ja nöyryytystä.
pani minun paikan kiusaajien keskelle....kirpasi.................
olen niin vihainen opelle............
mut sitten sain rehtorilta "lähestymis kiellon" kiusaajiin.
no kyllä ne kiusas mua sittenkin vielä.....
opelle kova pala että sain stipendin,eikä mun kaveri joka on sen lellikki.
törkeimmät teot jotka mun ope teki oli:

- kun sain kaikista kokeista kymppejä,pani 9 vaikkei ollut tunti aktiivisuutta.
- nauroi kiusaajien kanssa minulle.
-kaikki se piikittely ja muu kiusuu

mutta nyt minun ei tarvi nähdä niitä.
olen vapaa!
muut itki 6.lkn päättäjäisissä,minä nauroin ja hypin ilosta!

minä en ole koskaan aatellut ite murhaa tai viiltelyä,joten elkää tekään!
kun luitte tarinani,niin huomaatte että mennään ojasta allikkoon,mutta muistakaa että alhaalta on hyvä nousta huipulle!!

"5. luokalla rehtori lähetti minut psykologille, minussa kuulemma oli vikaa. Psykologi käänsi kaiken niin, että kaikki oli kuulemma syytäni."

Tuollaiset psykologit ovat koululaitoksissa töissä sen vuoksi että he eivät ole olleet riittävän päteviä "oikeisiin töihin". Ihmiset joilla on psyykkisiä ongelmia, heillä on yleensä niitä sen vuoksi että he eivät tule toimeen muiden ihmisten kanssa. Jokaisen meistä pitää tulla toimeen muiden ihmisten kanssa ellemme aio elää yksin luonnossa keräten marjoja. Syy ei voi olla yksin sinun koska kyse on siitä että sinä et tule toimeen muiden kanssa jolloin muut ovat omalta osaltaan syyllisiä. Kyse on siitä että sinun ajatusmallisi poikkeaa muiden ajatusmallista. Jos muut ovat rasisteja ja syrjivät ihmisiä, ei se tarkoita että sinä olisit jollain tapaa huonompi yksilö jos et syrji muita kuten muut tekevät. Kaikki eivät välttämättä syrji sinua, mutta harva uskaltaa puuttua siihen jos tietyt yksilöt syrjivät sinua.

"Haluaisin olla itsevarmempi"

Itsevarmuus tulee tiedon kautta. Jos olet epävarma, johtuu se siitä ettet ole varma miten elämää tulisi elää tai miten yhteiskunta ja maailma toimii. Voit esittää itsevarmaa, eli valehdella omasta epävarmuudestasi muille, mutta ne jotka ovat aiemmin nähneet epävarmuutesi, eivät usko sinun itsevarmuuteen. He tulevat kyseenalaistamaan mistä sinun itsevarmuus johtuu. Voit toki kyseenalaistaa näiden muiden ihmisten itsevarmuuden mistä se johtuu. On mahdollista että he pilkkaavat sinua ja esittävät tietynlaista ihan vain päästäkseen sinusta eroon koska he esittävät itsevarmaa eikä heillä ole mitään perusteita siihen miksi heidän sanaan tulisi luottaa. Jos näiden ihmisten "totuus" on se että ihmisiä saa syrjiä, voit kysyä suoraan heiltä: "Onko syrjiminen sinun mielestä oikeutettua?" Jos se ei ole heidän mielestä oikeutettua eivät he voi jatkaa syrjimistä. Jos he jatkavat syrjimistä, saattavat he toimia laittomasti.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Syrjintä

"tuntea olevani kaunis ja sanavalmiimpi..."

En suosittele sitä että pyrkisit olemaan sanavalmis näitä ihmisiä kohtaan. Aseta heidät ennemmin vihollisiksesi äläkä puhu heille mitään. Älä vastaa heidän kysymyksiin äläkä välitä syrjinnästä jos se on pienimuotoista. Jos kyse on selkeästä vahingonteosta kuten häirinnästä, tällöin vie asia oikeuteen. Jos haluat olla sanavalmis, opiskele.

Jos haluat tuntea itsesi kauniiksi, haet ihmisten hyväksyntää. Sinuna en hakisi hyväksyntää ainakaan näiden ihmisten luota. Nämä ihmiset syrjivät muita ihmisiä ja heitä tullaan syrjimään myöhemmin elämässä. He syrjivät muita koska he ovat tottuneet syrjintään. Harva ihminen kuitenkaan jaksaa katella niitä ihmisiä jotka käyttäytyvät töykeästi muita ihmisiä kohtaan.

"että en tajua mistään mitään"

Tuo on hyvin mahdollista koska ihmiset jotka ovat kiusattuja, heille tulee usein psyykkisiä ongelmia kuten pelkoja ja nämä pelot saavat ihmisen ajattelemaan ennemmin sitä mitä muut ajattelevat kuin sitä mikä on järkevä ajatusmalli. Järkevä ajatusmalli ei perustu muiden ihmisten miellyttämiseen eikä siihen että ajatellaan muiden ajatuksia. Kiusaajat saavat ihmisen pelkäämään muita ihmisiä ja tätä kautta ihminen ei enää ajattele järkevästi. Kiusaajat kenties tekevät tämän sen vuoksi että he eivät enää tämän jälkeen vaikuta typeriltä koska kiusatusta tulee usein tätä kautta se typerästi ajatteleva ihminen.

Jos oikeesti ruikuttaa paskaa elämäänsä täällä säälin toivossa niin ansaitseekin tulla kiusatuksi...

Hei!

Tässä vähän ensimakuu 10-vuotta kiusatulta pojalta, ja oli sitte lähes jokapäiväinen tuska ja masennus.

luettelen tässä kiusaamistapauksia vain muutamia.
1-luokka
Yksi luokkani häiriintynyt poika löi minua haarusväliin niin että vajosin polvilleni huutaen ja itkien. En silloin tajunnut valittaa siitä, koska halusin vain unohtaa sen.
Kaksi kiusaajaani ottivat lukitun pyöräni koulun pyörätelineestä ja raahasivat sen ojaan, he olivat kytiksellä pyöräni vieressä ojassa ja katselivat miten reagoin kun näen pyöräni kadonneen telineestä. Kun pääsin pian sen jälkeen koulusta, menin pyörätelineelle ja katselin jonkunaikaa ihmeissäni mihin pyöräni oli kadonnut, kunnes tajusin että se oli viety, ja kävelin itkeskellen opettajan huoneeseen ja kerroin opettajalleni pyörän katoamisesta, kohta menimme ulos opettajan kanssa ja katselimme yhdessä lähipaikkoja, kiusaajani eivät minua ja opettajaa katsellessa pystyneet olemaan hiljaa, ja siksi opettaja näki etsiessämme pyöräni ja syylliset ojassa, ja silloin olin lähes varma että pamahtaa pojille ainakin tunti istumista. Pojat saivat sen tunnin istumista, mutta entä ne naarmut ja liat jotka tulivat pyörääni sen raahauduttua ojaan tai se että pahotin mieleni, niillä ei ollut mitään merkitystä opettajien silmissä, opettaja käski poikia hyvittämään ne vain mielestäni vaatimattomalla anteeksipyynnöllä. :( Olisivat saaneet maksaa naarmujen paikkaukset ja pestä pyöräni sekä kuivata myös!
2-luokka
Jouduin vaihtamaan koulua: en itse halunnut sitä vaikka tiesin matkan lyhentyvän ainakin 2 km. Pääsin aloittamaan alusta koska ei ollut alussa yhtään kiusaajaa.
Ensimmäinen kiusaamistapaus tuli jo parin viikon jälkeen, jolloin minun pukeutumistani alettiin arvostella ja sitä että olen ujo, ja että en tykkää samoista asioista kuin muut.
Koska yritin olla välittämättä noista arvostelijoista, se muuttui äkkiä haukkumiseksi ja sitä kautta kiusaamiseksi.
Yksi oiva tilanne kiusaajille tuli välitunnilla kun he olivat saaneet houkutettua minut mikaan jalkapalloa pelaamaan, ei mennyt kauaa ja minua haukuttiin että en syötä takaisin vaan möhlin paniikki tilanteessa ja pian sain aikakovaa pallosta päähän, ja meinasin jo lopettaa pelaamisen. Tämän jälkeen kiusaajani joka oli vastapelaaja kamppasi minut, tuli muutama kyynel ja nilkkaan sattui sekä polvessa pintanaarmuja muutama. Seuraavalla välitunnilla he ehdottivat että menen maaliin, koska kenttäpelaaminen ei sujunut, minä ajattelemattomana suostuin, ja heti ensimmäisellä minuutilla tuli pallo vattaan, pian sen jälkeen päähän ja vielä uudestaan vattaan. Lähdin pois itkien, ja sanoin etten enään mene maalivahdiksi tai edes pelaa jalkapalloa tassa porukassa.

jatkuu...

vika ei ole sinussa, vaan kiusaajissa, vaihda koulua, se saattaisi auttaa

Vaikeet muuttuu nii et ne hyväksyis mut ja ei kiusais, kun
mä kerran kysysin mun kiusaajilta sitä että miten mun pitää muuttuu, että ne lopettais kiusaamisen, niin ne vastas tohon vaihtoehtoina: vaihda koulua, mee tapulil, tapa ittes, pyydä meilt anteeks sitä et oot kiusannu meit, tuu meijän porukoihin mukaan kännää ja polttaa röökii ni kaikki on sun kaverei, mee sanoo rehtoril ettei kukaan ole oikeasti kiusannut suo.
Musta tuntuu et ne otti mun kysymyksen vitsinä.
Mun kiusaajani ei ole juuri koskaan vastannut mulle asiallisesti takasin, joten ei siinmieles tullu yllätyksenä noi vastaukset,
mutta olis silti voinut viksuna kertoo suoraan kaikki mikä niit ärsyttää.
Täytyy sanoa että noista vaihtoehdoista mikään tuskin ois auttanu mun tilanteeseen.
Mun kiusaajat sanos mulle kerran, että ne pitää juhlat kun mää vaihdan koulua tai tapan itteni!

Kiusaajat on paskapäitä
Kun jos laittaa vastaa lyö/potkaisee nii siis tulee totta kai joku ope juttu ja opet on sillei et ei saa lyödä takas ja blaa blaa ja sitä paitsi en mä tykkä aiheuttaa tuskaa vaikka olisihan se joskus kiva motata jotain paskapää kiusaajaa

Ettei vastaavaa enää tapahtuisi, voimme kaikki vaikuttaa asiaan antamalla äänemme sivustolla www.avoinministerio.fi ja s. 14 "Koulukiusaamisen kriminalisointi". Toivottavasti mahdollisimman moni käy äänestämässä, jotta aloite etenisi eduskuntaan.

Tämä on epätodennäköistä että toive toteutuisi tai muuttuisi, vaikka monikin menisi ja äänestäisi. Miksi nyt sille asialle pystyttäisiin tekemään muutos, kun ei ole aikaisemminkaan pystytty! kun olin yläasteella opettajat osasivat aina syyllistää kiusatun koska kiusaajia on niin paljon n:10 eikä ne opettajat muuta tee kun uskovat niitä n:10 tyyppiä yleensä vain silminnäkijä ja todistaja enimmistön takia, eikä minun selityksiäni uskottu todeksi, tai aniharvoin.
1 vs n:10 Siksi n:10 koska välillä oli muutama kiusaaja enemmän sekä välillä oli vähemmän.
Minua on kiusattu niin kauan että trauma lapsuus-nuoruus iästä on jäänyt.
Elämääni on kerrottu nimellä: jo 10v, kiusattu. selaa listaa vähän ylöspäin.

jaa, ei hyvin mene.
kun nykyään opettajat kääntyilee mielipiteissään sen mukaan kumpi on uskottavampi, ja kumpaan on enemmän todistajia/ silminnäkijöitä. :(
harmi jo 10v, kiusattu että olet joutunut kestämään tuota noin pitkään.

hyvä tosi tarina jo 10v, kiusattu. :)
luin koko jutun.

kandee lukee, ei must ees niinku mittää epä aitouttaka ollu missää vaihees!
sitä täsä niinku ihmettele, kui toi voi olla mehdollist et tollee noi kaua joutuu kestää tollast? kyssyyn vaa

Iteänikin on kiusattu ala-koulussa. Aloitin pienessä pienessä koulussa, jossa oli vain 1,2,3 ja 4.

1. Meidän luokkalaiset syrjivät minua ja minua pelättiin, kun sairastan diabetesta, ja kun menin kysymään heiltä, että voinko tulla leikimään, niin minulle sanottiin ettei mahdu. Onneksi vuoden vanhemmat leikkivät minun kanssa joskus.

2. luokalla meidän luokalle tuli uusi tyttö, josta tuli kaverini, kunnes muutti sinä keväänä pois. Onneksi joku sentään meidän luokalta ystävystyi kanssani.

3. Meidät pakotettiin vaihtamaan koulua, kun lähikoulu lopetettiin. Sielä tapasin vanhan tarhakaverini, joka oli rinnakaisluokalla ja olin paljon hänen kansaan ja myös ystävystyin hänen kavereihin. En oikein omistanut omalta luokaltani kaveria. Ystävästyin yhteen kiusattuun minua 2 vuotta vanhempaan tytöön ja olemme edelleen kavereita.

4. meidän luokat sekoitettiin, niin rinnakkalaisluokkalaista tuli kaverini samalle luokalle ja olin iki onnellinen. Syksy meni mahtavasti, mutta keväällä minua ja vanhempaa kaveria ruvettiin kiusaamaan. Paras kaverini oli minun puolellani ja häntäkin ruvettiin kiusaamaan. Meitä syrjittiin, puhuttiin pahaa ja haukuttiin. Joku kerta meitä potkittiin kepeillä. Olin silloin kamalan masentunut ja olin joka päivä parhaan kaverini kanssa. Kun kerroin asiasta äidilleni, niin hän oli kamalan huolissaan minusta ja tuki minua pitkään. Jouduimme kaksi kertaa sanomaan opettajalle, ennen kuin asia otettiin puheeksi.

5. luokalla minulla meni paljon paremmin ja olin siedettävissä valeissä kiusaajani kanssa. Kuitenkin minua ei sillälailla kiusattu, mutta pojat kiusasivat minua joskus ja sekin oli pientä.

6. luokalla tytöt jakaantuivat kahteen ryhmään: suositut ja ei suositut. Kuuluin epäsuosittuihin, koska pukeuduin erilaisesti ja olin todella huono koulussa. Minä myös suutuin aika herkästi ja itkin useesti. Oneksi minulla oli kavereita, joiden kanssa vietin paljon aikaa

Nykyään olen seiskalla ja vanhalta luokalta on vain yksi ja ainoa tyttö joka on paras kaverini. Tulen luokan tyttöjen kanssa toimeen ja kaikki hyväksyy toisensa sellaisina kuin ovat. Nykyään olen onnellisempi kuin ennen. Ja minulla on myös kaveri, joka pukeutuu kuin poika ja hätä dissataan paljon, kun hän vain höpöttää pojista ja muusta sen tapaisesta, mutta hän on mahtava ihminen.

Tsemppiä niille, joita kiusataan yhä. Jaksakaa yrittää. Suosittelen kuuntelemaan musiikkia tai soitamaan, se on auttanut mua.

Ja unohdin kertoa edellisessä viestissä kertoa, että minua syytettiin aina liikassa alakoulussa siitä, kun joukkue, jossa olin hävisi, niin minua syystettiin siitä aina. Minua ei myöskään kannustettu, kun en ollut vaihdossa.

Pyydän apua:

Harrastan telinevoimistelua. Siellä on 4 minulle tuttua tyttöä jos minua ei lasketa. Minua on harvinaisen paljon ruvennut ärsyttämään kun paras kaverini Emma, yht'kkiä tietämättäni rupesikin olemaan minun hyvän kaverini Tytin kanssa, bestis. Tuo ärsytti myös siltä kannalta, että Tytti oli ollut minulle täysin vieras, mutta silti olin mennyt tutustumaan häneen jo ykkösluokalta lähtien. Tytti ja muita oppilaita muutti meidän luokalle, ja Emmasta ja Tytistä tuli parhaat ystävät. Minä pysyin hillittynä, ja jatkoin elämää sillä tavoin että serkustani tuli bestikseni. Pian kuulin, että Tytti olikin soittanut eräänä aamuna Emmalle, että hän ei halua olla tämän bestis enää, koska Emma ei ollut hänen kanssaan melkeinpä ikinä. Ja lisäksi kuulin, että Tytti oli sanonut että Emma muka käyttäytyisi joskus lapsellisesti. En silloin ollut välittänyt siitä, kun olin vielä Emman bestis. Olimmehan lapsia, niin ketä haittaisi. Ja Emman kanssa pääsi aina toheltamaan. Sitten, todella hyvästä ystävästäni Minkasta, tuli yht'äkkiä Emman bestis. Minua alkoi yhä enemmän kiukuttamaan se, kun kysyin Minkalta että voiko hän olla minun kanssani sinä päivänä, Emma vastasi nopeasti ja hienostuneesti että hän oli Minkan kanssa. Saman lauseen Emmalta sain kuulla monen monituista kertaa, melkein joka päivä. Elin vihassa vuoden melkein, ja sitten Minka taas alkoi olla minun kanssani. Huomasin, kun vietin Minkan kanssa aikaa, hän kertoi minulle, kuinka Emma puhui outoja ja käyttäytyi ärsyttävästi. Kerroin myös Minkalle avoimesti, mitä kaikkea Emma oli sanonut ja tehnyt inhottavasti. Nykyisin minua suorastaan oksettaa se, että Emma matkii Minkaa joka asiassa. Emma oli hirveän kateellinen, kun Minka päättikin olla minun parini liikkatunnilla. Ja Minka ihan tahallaan aika useinkin kysyy minulta: ''Voitko olla tänään?'' Emman kuullen, ja Emma siitä varsin vimmastuu. Emma minun ja Minkan mielestä luulee olevansa Minkan ainoa ystävä, ja hänen mielestään Minka ei saisi olla ikinä kenenkään muiden kanssa. Emma sanoi minulle kaiken lisäksi että inhoaa farkkuja, mutta kun tulin kouluun pinkeissä farkuissa, Emma osti heti samanlaiset Seppälästä, ja väitti että ne on muualta ostettu. Minä kysyin Emmalta että miksi hän sitten ostaa ja käyttää farkkuja, jos kerran inhoaa niitä, niin Emma vastasi että ei hän ole sanonut niin ja että farkut näyttävät mageelta.