Onko tämä puolustuskeino?

mikä neuvoksi jos?

Miten jos hyökkäävän koiran eteen heittää leikkikäärmeen, mielellään sellaisen joka liikkuu jonkun verran vielä maassa. Useat eläimethän pelkäävät luonnostaan käärmeitä ihan päättömästi.

Jos saa jostain jonkun paukkupistoolin, mutta saako niitä mistään. Entisaikain ihmisillä oli koiranpommeja mutta lienee kielletty sekin itsepuolustusväline, ettei vain hyökkäävä koira saa kompleksia jos pelästyy. Voisihan käydä jopa niinkin hullusti että ei uskaltaisi enää hyökkäillä ja omistajalta jäisi yksi ilo vähemmäksi.

9

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3454yggsegsdjh

      Jos vaikka lukittaudut kotias niin ei tarvitse hyökkäileviä koiria pelätä. Onhan noita nyt suhteellisen paljon tullut lehdissä ilmoitettua että koira hyökkäsi ihmisen päälle, mutta suhteutappa nämä pari hyökännyttä koiraa koko suomen koiramäärään. Eli ei luultavasti kovinkaan todennäköistä ole että juuri sinun päällesi nyt koira kävisi. Varsinkin jos pelkäät/vihaat koiria niin koira aistii sen ja silloin ruokit oikein koiraa päällesi käymään. On toki niitä perseestä olevia koiranomistajia jotka pitävät koiriansa yleisellä paikalla vapaana tai sitten muuten vaan ussuttavat koiransa ihmisen kimppuun. Mutta näitäkin puupäitä on vähän. Eli eniten suosittelisin unohtamaan kaikki leikkikäärmeet ja paukkupistoolit ja enemmänkin suosittelisin vaikka opiskelemaan koiran elekieltä jolloin voisit turvallisesti siellä pihalla kävellä etkä pelkäisi että tuo rauhallisesti löntystelevä koira päällesi käy. En vain jaksa ymmärtää ihmisiä jotka miettivät päänsä puhki että miten voisi puolustautua hyökkäävää koiraa vastaan.

      • koetas rauhottua

        -----suhteutappa nämä pari hyökännyttä koiraa -----

        Vai että pari. Älä viitsi, hei, vähätellä noin törkeesti. Eivät kaikki puremat ja päällekäynnit lehtiin tule. Kyllä niitä on vuosittain Suomessakin satoja.

        En tiedä siitä elekielestä ja sen opiskelusta jos kerran rakkien omistajatkaan eivät sitä opiskele. Eikä minulla tuossa keväällä ollut kaupan vieressä mitään kontaktia erääseen rakkiin kun se omistajansa paikalle tultua ja otettua hihnan käteensä meinasi raivoten tulla persuksiini kiinni. Onneksi haukkui tullessaan ja ennätin pyörähtää ympäri ja saada kauppakassin eteen suojaksi. Ja sitä rataa.

        Olet tyypillinen koirahemmo, joka pyrkii syyllistämään uhrit "kun eivät ole opiskelleet koirien elekieltä". Kyllä oppimatonkin tajuaa, että nyt se tulee päälle. Ei siinä kielen osaaminen mitään auta vaan tulisi olla jotain kättä pitempää ettei tartte vasenta kättään uhrata koiran kitaan.


      • srgsgsdf

        ..... suhteellisen paljon tullut lehdissä ilmoitettua että koira hyökkäsi ihmisen päälle, mutta suhteutappa nämä pari hyökännyttä koiraa ......

        Kummaa tekstiä. Ensin sanot, että suhteellisen paljon ja sitten niitä onkin vain pari. Haluatko siis, että jokaisesta hyökkäyksestä tehdään rikosilmoitus. Minä alan kannattaa sitä niin sitten nähdään koko asian laajuus.


    • Totuus tuo

      Hyökkäävä koira tulee päälle välittömästi ennen sinun koiranpommin ja pistoolin paukahduksia.

      • neuvosta kiitollinen

        Jee jee. Mutta sinä aikana kun se puree minun vasenta käsivarttani poikki voin edes yritää laukaista oikeallani sen paukkupatruunan. On sekin tyhjää parempi kun edes jotain yrittää eikä vain ole avuttomana koiran tapettavana.

        Eräs sissikoulutuksen saanut mies neuvoi pitämään riittävän ison puukon oikean käden ulottuvilla ja sillä koiran kurkkuun kun se puree vasuriani. Kehui, että hän kyllä sillä lailla nitistäisi koiran kuin koiran ja sillä kai tällainen ase nykyään mukana onkin aina iltalenkillään.


      • Joojoo!
        neuvosta kiitollinen kirjoitti:

        Jee jee. Mutta sinä aikana kun se puree minun vasenta käsivarttani poikki voin edes yritää laukaista oikeallani sen paukkupatruunan. On sekin tyhjää parempi kun edes jotain yrittää eikä vain ole avuttomana koiran tapettavana.

        Eräs sissikoulutuksen saanut mies neuvoi pitämään riittävän ison puukon oikean käden ulottuvilla ja sillä koiran kurkkuun kun se puree vasuriani. Kehui, että hän kyllä sillä lailla nitistäisi koiran kuin koiran ja sillä kai tällainen ase nykyään mukana onkin aina iltalenkillään.

        nukkuisit nyt jo humalasi pois. Ei ne koirat nyt niin kamalia voi olla... Iso ihminen ja pelkäät pientä puudelia?


    • tex killer 00

      AP kysyi: "Jos saa jostain jonkun paukkupistoolin, mutta saako niitä mistään?"

      Kyllä saa ja ilman ostolupaa tai mitään muutakaan reseptiä. Hyvin varustetut asetarvikeliikkeet myyvät starttipistooleita. Halvimmillaan maksavat 20-30 euroa. Löytyy kahta kokoa 6 ja 9 mm väljyyksillä. Ota isompi, sillä sen paukku on pari kertaa mojovampi kuin pienellä. 100 panoksen rasia taitaa maksaa sellaiset 8-15 euroa. Kalliita ovat, mutta eihän niitä tarvitse paljoa ampuakaan kun kyseinen ase sopii huonosti tarkkuusammuntaan.

    • kummallisuuksia

      En tiedä mikä minua vaivaa, mutta koskaan ei yksikään koira ole uhannut minua millään lailla, ei suomessa eikä kaukomailla. En ole koskaan joutunut pelkäämään koiran vuoksi, mutta ihmisten kanssa on ollut uhkaavia tilanteita. Minua on mm. ihminen uhannut aseella Kambodzassa, mutta saman maan kulkukoirat olivat leppoisia kavereita.

      Ehkä se on todella niin, että koirat aistivat jos ihminen vihaa tai pelkää koiria, ja käyttäytyvät agressiivisesti sellaisia ihmisiä kohtaan.

    • Haarniska päälle

      Ehdottaisin pukeutumaan keskiaikaiseen haarniskaan. Jos koira hyökkää, sen hampaat eivät mene haarniskan läpi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2381
    2. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      344
      1971
    3. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1856
    4. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      10
      1663
    5. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1478
    6. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      1022
    7. Nyt on sanottava että sattuu kipeästi

      Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu
      Ikävä
      17
      990
    8. Miksi rakastuit

      Kaivattuusi?
      Ikävä
      63
      855
    9. Teit asiat lopulta niin

      Ettei meillä ole ikinä mitään mahdollisuuksia toisiimme.
      Ikävä
      55
      840
    10. Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?

      Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?
      Maailman menoa
      2
      798
    Aihe