Mitä jos

Myötätuntoni sinulle. Ei ole helppoa aina. Rehellisesti sanottuna, vaikuttaisi ihastukseen negatiivisesti, vaikkakin suhtautuisin ymmärtäen. Johtuen siitä, että olen elämässäni joutunut liikaa tekemisiin välttämättä mt-ongelmaisen kanssa. Kokemuksesta tiedän, että helposti voisi jalosti ajatella, että tietenkin jaksan, varmasti rakastan, ei vaikuta mihinkään. Mutta kun sen väsymyksen ja uupumuksen ja toisen tukemisen on läpikäynyt, kerta toisensa perään jostakin tullut se toivon pilkahdus paremmasta huomisesta ja usean kerran se romahdus sitten myöhemmin, tiedän etten jaksa, ei siinä lähimmäinen voi olla kuin kivi, tuollainen vaikuttaa kaikkiin läheisiin ja mitä läheisempi ihminen on, sitä syvemmin. Läheisen mt-ongelma vei itseni lähes burn outin ja masennuksen partaalle, uuvuin. Ja joudun elämään nyt jo asian kanssa hänen loppuelämänsä, jatkuvaa tukemista, valvomista, huolta. Enää en ajattele niin jalosti, että jaksaisin. En jaksa. Anteeksi, olen herkistynyt asialle.

Voimia sinne. Kiitos rehellisestä vastaukseta. Kuulostaa rankalta tuo tilanteesi, oletko hakenut vertaistukea? Itse en välttämättä tarvitse tukemista sen enempää kai kuin kukaan mukaan vaikeuksien kohdatessa kaikkihan me joskus tarvitsemme tukea, mutta mulla se ehkä vaikuttaa niin että olen vetäytyväinen silloin kun paniikkeja ja ahdistusta on päällä. Mietin että voiko toinen pitää sitä välinpitämättömyytenä jos esim joudun perumaan treffejä ym. tämän takia.

Niin.. Olen elänyt suhteessa mt-sairaan kanssa. Hänellä ei ollut ongelmaa.. vaan hän oli sairas. Hänellä diagnosoitiin lopulta skitsofrenia.. vaikka ymmärsin sen kyllä enemmän kuin hyvin kun mietin niitä elämän raskaita aikoja taaksepäin ja hänen käyttäytymisiään.
Mutta.. ahdistuneisuus.. niin.. en tiedä.. se on varmasti raskasta itsellesi ja lähellä olevalle ja varsinkin elämänkumppanille. Miten lie sinun kohdallasi tuon vakavuus.
Mutta.. :) meillä naisillahan tuo on joka kk todellinen olotila. Minulla ainakin pari pv. kuukaudesta alamaissa.. toiset pari pv. äärikiukkuinen.. ja vielä kaksi pv. herkkä loukkaantumaan. Etten tiedä miten minun kanssani toimeen voi tulla.. ;)
Ja vaikka huulella nyt sanon - niin totisia ovat nekin päivät.. vaikka tiedostan ne hormoonijylläykseksi.
Mutta.. kysymykseesi.. en tiedä vastausta.. en ennenkuin olen tutustunut sinun olotilaasi.. sinuun :) - Ai niin.. enhän minä tiedä oletko hän laisinkaan. Niinpä niin.. taas!
Mutta.. se on osa sinua - ja jos sinuun haluaa tutustua, niin se on osa sinua. Ajattele asia niin. :)

No mulle ei varmaan olis mikään ongelma, jos hän sen rehellisesti kertoisi. Ainoa mielenterveysongelma mikä nostaa karvat pystyyn on erilaiset vakavat persoonallisuushäiriöt. Monestakin syystä.

Varmasti ymmärtäisi jos kertoisit itse. Jos perut treffejä mitä kummallisiin syihin vedoten, niin tottakai se otetaan välinpitämättömyytenä. Ahdistuneisuushäiriö on todella kiusallinen vaiva, mutta eikös omaa oloakin helpottaisi kertoa syy, niin ei itsesikään tarvitsisi miettiä ja ahdistua siitä vielä lisää? Paniikkihäiriö,ahdistuneisuushäiriö ym eivät ole mielestäni niin "merkittäviä" juttuja ettäkö niistä nousisi jollakin karvat pystyyn. Niinku edellinen sanoi, pers.häiriöt ovat todellakin asia erikseen!!! Sinuna kertoisin omaa ja toisen oloa helpottaaksesi. Toivottavasti saat apua ongelmaasi :)

Parisuhde, niinkuin kaiken muunkinlaiset ihmissuhteet perustuvat luottamuksellisuuteen ja rehellisyyteen. Että kerro ihmeessä tuosta avoimesti hyvän tilaisuuden tullen. Se varmasti selvittää paljon tilannetta, enkä usko että jos toisesta oikeesti paljon tykkää, tuo olisi mikään este suhteen jatkumiselle. Ei ainakaan omalla kohdallani olisi.

Älä välitä mäkin oon välillä paniikissa ilman dignoosiakin

^^ No juu, kyllä meitä piisaa diagnosoimattomaksikin asti :D

En mä tämän ihmisen kanssa tapaile, mietin että jos hänkin olisi ihastunut muhun ja alkaisimme tapailla miten hän reagoisi että kerron tämän asian. Kiitos paljon vastauksista ne antoivat toivoa.:)

Minusta tuntuu oudolta että sairautesi on jopa diagnosoitu ja etkä ole saanut hoitoa ,koska sehän tarvitsee jotain puheterapiaa ja lääkkeitä kun tulee pahempia aikoja.?
Tuollainen voi paheta jos vain aina vain odottelee ,koska sillä tavoin jaksot vain pitenee ja pitenee .

ongelmien kautta ihminen kehittyy, hey, kaikilla on joku juttu, jonka kanssa joutuu painimaan, jopa läpi elämän

Olen kyllä saanut keskusteluapua ja lääkitystä on kokeiltu. Nyt kohtapuoliin kokeillaan taas uutta josko se auttaisi ja sopisi niin ettei tulisi kauheita sivuvaikutuksia. Silloin kun näitä pahenemisjaksoja ei ole olen kohtuu tasapainoinen.Mutta silloin kun sairaus pahenee on siinä tietämistä.

Jos olet itse tottunut asiasi kanssa elämään, niin miksette tottuisi yhdessäkin. Voisiko se olla joskus jopa hieman helpompaa elää asian kanssa, kun on joku jonka kanssa saisi yhdessä elää niiden vaikeimpien jaksojen yli. Eli niin kuin palstaveljet ja -sisaret sinua kannustavatkin, niin sopivan tilanteen tullen kerro vaan hänelle. Hän ymmärtää ihan varmasti. Jos ei ymmärrä, hän ei ole sinun arvoisesi. Ja muistathan aina, että tuollaiset asiat eivät ole koskaan kenenkään syytä, vähiten sinun itsesi.