Ajatus: "Nyt tuli hiljainen hetki, toivottavasti vatsani ei pidä ääntä"
Minua on vaivannut nyt jo 2 vuotta kyseinen vaiva. Vatsani on tehnyt elämästäni helvetin. Opiskelen tällä hetkellä lukiossa, mutta oireideni takia olen jäänyt paljon jälkeen muista.
Oireilu alkoi noin vuosi sitten. Stressasin aina koetilanteita niin, että vatsani alkoi pitää aivan hirvittävää ääntä hiljaisessa tilanteessa. Olin häpeissäni; punastuin, jähmetyin, en uskaltanut liikkua, en voinut mennä vessaan, en voinut ajatella, koe on edessäni mitä teen. Kiusallista.
No sinnittelin.. Ajattelin että ehkä minulla on nälkä? Aloin syömään myslipatukoita JOKA välitunti. Kuvitelkaa. JOKA välitunti. No eipäs auttanut.
Kesälomalla ajattelin olla ajattelematta koko asiaa. "Kaikilla maha oireilee, nyt vaan rentoudun, on kesä" Ei niin helppoa miltä kuulostaa. Mietin asiaa kokoajan. Luin netistä tästä. Ja sitten alkoi koulu. Teki mieli kiroilla.
No sitten kävin lääkärissä. Tein ulostustestit; ei laktoosi-intoleranssia, ei keliakiaa. "Hemmetti, mitä nyt teen", ajattelin. Aloin jäädä pois tunneilta, puhuin joka tunti niin ettei kukaan kuullut mahaani, aloin tehdä kursseja itsenäisenä. Masennuin ja numerot laskivat.
Ja nyt olen siinä tilanteessa, että käyn jokaisen kurssin itsenäisenä. Se toimii ihan hyvin. Mutta en voi koskaan kirjoittaa ylioppilaaksi. EN VOISI OLLA HILJAISESSA TILANTEESSA monta tuntia.
Te, jotka vähättelette vaivaani tai koette minut säälittäväksi, tyhmäksi, typeräksi tai hallusinoivaksi, ette tiedä asiasta mitään. Tiedän, että vaiva johtuu ajattelun voimasta, stressistä. Mutta mikä avuksi?
VHH, ruokavalion muuttaminen eivät auta. Ne vain stressaavat minua LISÄÄ. Olen käynyt lääkärissä. Tiedän kuinka säälittävää tämä on. Mutta nyt vaiva ei enää vaivaa edes VAIN koulussa -> vaan myös elokuvissa, yökylissä, perheen kesken, telkkaria katsoessa, nukkuessa. Se seuraa minua minne ikinä menenkin.
Anteeksi pitkä viestini. Mutta oli pakko kertoa jollekin, koska kukaan muu ei pidä vaivaani minään.
Jos osaat auttaa minua millään lailla. Kiitos.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Elämätön, kirjoitin oksennustaudin takia 2 ainette itse asiassa patjalta maaten pienessä huoneessa ison salin sijasta. Eiköhän sinunkin tilanteeseen jotain löydy??