Onneksi en itse ole saanut D1:stä vaikka olen ollut kroonisen D-vitamiinin puutteessa lähes koko ikäni. Kaikkea muuta vaivaa olen valitettavasti saanut. Mutta oikealla ruokavaliolla ja lisäravinteilla olo on helpottunut vaikka katkeruus virallista tahoa kohtaan ei ole väljääntynyt. He ovat itse syöneet D-vitamiiniakin purkista ikänsä ja katsoneet vierestä kun tavallinen kansa kärsii sen puuttesta ja sairastuu. Sama koskee kaikkia lääkäreitä. Onko se politiikkaa vai mitä?
Tässä jotain luettavaa, jos ketään kiinnostaa.
hiilihydraatti = sokeri
http://www.fineli.fi/topfoods.php?compid=2034&fuclass=all&specdiet=none&items=200&from=top&portion=100g&lang=fi
Tyypin 2 diabetes on Suomessa kasvava ongelma. Tällä hetkellä sitä sairastaa jopa puoli miljoonaa suomalaista ja kaiken lisäksi eri ennusteiden mukaan sairastuneiden määrä voi olla jopa kaksinkertaistumassa seuraavien 10-15 vuoden aikana.
Ruotsalaisasiantuntijat eivät voi ymmärtää nykyisiä suomalaisia ravintosuosituksia diabeetikoille. Pitäviä tutkimuksia vähärasvaisen runsashiilihydraattisen ruokavalion terveellisyydestä ei ole. Sitä vastoin vähähiilihydraattinen ja runsasrasvainen ravinto on osoittautumassa varsinaiseksi täsmähoidoksi painonpudotuksessa, kolesteroliarvojen parantamisessa ja diabeteksen hoidossa.
http://www.vimeo.com/24004754
Suomessa virallinen suositus on viljaa aamusta iltaan margariinin kanssa. Hyi hitto. Ja kaikki luonnolliset hyvät rasvat ovat mukamas epäterveellisiä.
"""Lääkäri-ravitsemustieteilijä Kirsi Pietiläinen HUS:n Lihavuustutkimusyksiköstä on ruvennut "sekoilemaan" oikein olan takaa. Hän on nimittäin ruvennut suosittelemaan vähähiilihydraattista ruokavaliota lihavuuden hoidossa. Kyllä, luitte ihan oikein: SUOMALAINEN TUTKIJA SUOSITTELEE VÄHÄHIILIHYDRAATTISTA RUOKAVALIOTA. Eikö PK-projektien luvatussa maassa enää kukaan pysy ruodussa?! Pekka Puska kääntyisi haudassa, jos olisi jo kuollut. Viime viikolla järjestettiin Helsingissä pohjoismaisten ravitsemusterapeuttien kokous, Nordiska Dietistdagarna (NND). Siellä Kirsi piti esityksen vähähiilihydraattisen ruokavalion puolesta."""
""""Tämän suuren kolesterolihujauksen rinnalla on kulkenut toinen sivujuoni, jota voi sanoa aidoksi tieteeksi. Yhdysvaltalainen tutkijalääkäri Ronald Krauss kiinnitti huomiota LDL:n ristiriitaisiin vaikutuksiin kliinisessä työssä. Hän havaitsi, että LDL on jaettavissa alaryhmiin. Ryhmä A on isorakkulainen (jalkapallo) ja ryhmä B on pienirakkulainen (golfpallo) Ryhmä A suojelee verisuonia ja pienirakkulainen B muodostaa ongelman, mutta vain silloin, jos se hapettuu (ox-LDL). On myös todettu, että B-ryhmä hapettuu herkästi, joten käytännössä B on aina haitallinen. B- ryhmää lisää hiilihydraattien lisäksi myös kasvirasvat (linolihappo).""""
Margariini = rypsi, rapsi, auringonkukka = linolihappo = Omega 6, joka hapettuu herkästi
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=237
Vaihtaa viljat kasviksiin ja syö luonnollisia rasvoja ja proteiinia, niin haima kiittää. Myös hoikat saavat diabeteksen, kun syövät liikaa hiilihydraattia.
Luonnollisia rasvoja tarvitaan n. 60-80 grammaa per vuorokausi:
Kala, pähkinät, siemenet, avokado, kylmäpuristetut öljyt (oliivi, pellavansiemen, camelina, rypsi, kookos).Kylmäpuristuksen ansiosta öljyn rasvahappokoostumus ja vitamiinit säilyvät luonnollisessa muodossaan. Eläinrasvat (luomu parasta).
http://sundqvist.blogspot.com/2011/04/valtion-ravitsemusneuvottelukunnan.html
Myös D-vitamiini on keskeisessä asemassa terveydessä.
http://www.pronutritionist.net/d-vitamiinijarruja-keskella-kesaa/
Kun D-vitamiinin pitoisuus seerumissa ylittää 82,5 nmol/l, vähenee tyypin 2 diabeteksen riski 25–40 %, ilmenee uudesta amerikkalaisesta tutkimuksesta. Se esitettiin perjantaina (23.6.2011) San Diegossa American Diabetes Associationin vuosikokouksessa, johon osallistui 13 000 diabeteslääkäriä.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2099
Nauti auringosta:
http://www.raikasweb.com/nauti-auringosta
Syökää edes D-vitamiinia:
http://personal.inet.fi/koti/remeli/D3.htm
Muuttuiko mikään uusien D-vitamiinisuositusten myötä?
http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo99587.pdf
Tämä hyvä lukea:
http://vitamindwiki.com/tiki-index.php
Diabeteksen I tai II tyypin puhkeaminen!
21
409
Vastaukset
- tämä on D-osio
Mitä tuo 1-tyypin diabetes otsikossasi tekee? Kuten kerroit, et ole saanut 1-tyypin diabetesta, vaikka olet kärsinytkin d-vitamiinin puutteesta... olisiko niin, että sitä syytä 1-tyypin diabetekseen ei tiedetä, on vain epäilyjä.
Katkeruus tosiaan puskee esille jatkuvassa kirjoittelussasi, etkö saa tarpeeksi huomiota, kun pitää toitottaa samaa joka tekstissä... Yrittäisit nauttia elämästäsi etkä koko ajan paasaisi... Muutakin tekemistä olisi, kuin tosiaan paasata yhtä ja samaa... aina uudessa ja uudessa aloituksessa. Mitä jos jatkaisit vain yhtä aloitustasi. Suosittelen.- alistuu kohtaloonsa
Tässä pari tutkimusta D-vitamiinista ja I-tyypin diabeteksesta,joita lääkärisi ei ole sinulle kertonut.
http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(01)06580-1/abstract
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11705562
"""Eläinrasvat
Ihminen tarvitsee eläinrasvoja.
Eläinrasvojen käytöllä ei ole yhteyttä sydäntauteihin tai kohonneisiin kolesteroliarvoihin. Kasvirasvojen vaihtaminen eläinrasvoihin sen sijaan vaikuttaa positiivisesti terveyteen: ihminen laihtuu ja metaboliset arvot paranevat.
Tieto siitä, että ihminen tarvitsee eläinrasvoja, on ollut saatavilla jo pitkään. Ruokateollisuuden lobbauksen ja poliittisten päätösten takia eläinrasvat on kuitenkin laitettu pannaan.
Painonhallinta vähähiilihydraattisella ruokavaliolla
Vähähiilihydraattisen ruokavalion teho painonhallinnassa perustuu siihen, että se vaikuttaa elimistön insuliinintuotantoon. Insuliini on "lihotushormoni", jota ilman ihminen ei liho.
Jos ihmisen elimistö erittää liikaa insuliinia, paino nousee. Kun vähennät ruokavaliossa hiilihydraattien määrää, insuliinin eritys alkaa laskea automaattisesti. Insuliinitason laskiessa elimistö tasapainottuu ja alkaa polttaa rasvoja.
Diabetes
Diabeetikko hyötyy oikeanlaisesta ruokavaliosta.
Diabetes on hiilihydraattiaineenvaihdunnan sairaus, jota nykyiset vallitsevat dieettisuositukset pahentavat. Suositusten paremmuus ei perustu lääketieteellisiin tosiasioihin, vaan ne tukevat lääketeollisuutta.
Vähähiilihydraattinen, eläinrasvoja sisältävä ruokavalio on ihanteellinen sekä 1 että 2 tyypin diabeetikoille. Perushoito tehdään ruokavaliolla, ja lääkkeitä käytetään tarpeen mukaan. Moni diabeetikko pääsee tällä ruokavaliolla lääkkeistä eroon kokonaan.
Lääketeollisuus
Tieto ei ole vapaata, kun puhutaan lääkkeistä. Lääketutkimukset ovat lääketehtaiden tekemiä. Täten heillä on oikeus sensuroida lopputuloksista epämieluisa tieto.
Esimerkiksi puolueetonta tutkimusta kolesterolilääkkeiden todellisista hyödyistä ja haitoista ei ole tehty. Myöskään masennuslääkkeiden tehoa ei voida todistaa, sillä serotoniinin mielialaa kohottavaa vaikutusta ei voida mitata.
Sen sijaan masennuslääkkeiden käytöstä paljastuu yhä enemmän sivuvaikutuksia, eikä niistä tiedetä kuin jäävuoren huippu.""" (Antti Heikkilä) - 100µg
Tämä oli kyllä ihan ensimmäinen oma aloitukseni?
Miksi itse roikut täällä vai eikö elämässäsi ole muuta?
Miksi näet minut joka aloituksessa? - tämä on D-osio
"D-vitamiini vaikuttaa merkittävästi paitsi luuston hyvinvointiin, myös moniin muihin elimistön toimintoihin. D-vitamiinin puute saattaa altistaa muun muassa syöpäsairauksille, sydän- ja verisuonitaudeille, autoimmuunitaudeille kuten diabetekselle, MS-taudille ja infektiotaudeille.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2090 - Ihmettelevä D2
100µg kirjoitti:
Tämä oli kyllä ihan ensimmäinen oma aloitukseni?
Miksi itse roikut täällä vai eikö elämässäsi ole muuta?
Miksi näet minut joka aloituksessa?Kyllä minäkin olen nähnyt tuon saman tekstin samalla nimimerkillä useamminkin. ALOITUS voi olla ensimmäinen mutta muistaisin että olet kommentoinut samalla tekstillä useamminkin.
Eiköhän diabeetikolla ole oikeus lukea ja kommentoida näitä viestejä. - ei läskiä
Ihmettelevä D2 kirjoitti:
Kyllä minäkin olen nähnyt tuon saman tekstin samalla nimimerkillä useamminkin. ALOITUS voi olla ensimmäinen mutta muistaisin että olet kommentoinut samalla tekstillä useamminkin.
Eiköhän diabeetikolla ole oikeus lukea ja kommentoida näitä viestejä.Tässä hyvää hoitoa.
Hiilarimoskaa kaksinkäsi naamariin ja lääkettä sen mukaan.
Ei voi kuin ihmetellä, mikä mieheen on mennyt, kun on sentään entinen urheilija.
Sääliksi käy.
Ja kansa maksaa verorahoista. Mielestäni D2:ten pitöis ite maksaa kaikki hoitonsa ja lääkkeensä, kun ei men jakeluun, että läskit veks.
Vesa-Matti Loirin kunto on parantunut huimasti vuoden sisällä. Pahimmillaan taiteilija joutui käyttämään pyörätuolia, sillä kävely teki kipeää. Sairastelu ja tuskainen aikuisiän diabetes vangitsivat Loirin pitkäksi aikaa neljän seinän sisälle.
- Vuodet kuluivat sisällä yhdellä kyljellä sohvalla kyhjöttäen. Diabetes on liikkumaan tottuneelle ihmiselle helvetillinen paukku, Loiri kuvasi tilannetta Iltalehdelle lokakuussa 2010.
Samassa haastattelussa hän kertoi, että lääkkeen vaihto auttoi ratkaisevasti hänen vointiinsa. Vaihto tehtiin kesällä 2010 tapahtuneen sairauskohtauksen jälkeen. Sen jälkeen kaikki muuttui.
Kyseinen uusi diabetes-lääke on nimeltään Victoza, kertoo Ilta-Sanomat. Victozan vaikuttava aine on liraglutidi ja sitä käytetään kakkostyypin diabeteksen hoitoon. Se on osoittautunut tehokkaaksi myös laihdutuslääkkeenä.
Lääkemuutoksen ansiosta Loiri ei ole enää tarvinnut aikoihin pyörätuolia.
- Vointini on kohentunut selvästi, eikä painokaan enää nouse. Uusi lääke on vaikuttanut myös mielialaani selvästi, itsetunto on parantunut, Loiri kertoo Ilta-Sanomille.
Loiri harmittelee, ettei häntä auttanut lääke ole kaikkien saatavilla, sillä se on kallista eikä ole Kelan korvaamien lääkkeiden joukossa.
- Kyllä nämä pitäisi pian saada Kelan korvattaviksi, hän toteaa Ilta-Sanomien haastattelussa.
http://www.iltalehti.fi/diabetes/2011060813857500_di.shtml
Ja tuleehan se, joten moskaa vaan nassuun entistä enemmän, niin haima kiittää
Lääkkeiden hintalautakunta hyväksyi Victozalle rajoitetun peruskorvattavuuden ja tukkuhinnan keskiviikkoisessa kokouksessaan. Kela myöntää Victozasta korvauksen 1. syyskuuta lähtien. Korvaus on vastaava kuin saman lääkeryhmän Byetta-lääkkeellä. Uutisesta kertoo Apu-lehti.
Normaalisti Victoza on maksanut käyttäjälleen noin 220 euroa per kuukausi tai puolitoista kuukautta.
Victozania käyttävä Vesku Loiri on päätöksestä innoissaan.
- Minulla olisi varaa ostaa lääkettä, mutta tuollainen aine pitäisi saada kaikille mahdolliseksi. Tavallisella duunarilla ei ole rahaa maksaa tuollaisia summia, hän kommentoi Avulle.
Loiri toimii Victozaa markkinoivan lääkefirman Plus 10 -kampanjan suojelijana ja keulakuvana. Kampanjassa ovat mukana myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Suomen Endokrinologiyhdistys.
http://www.iltalehti.fi/diabetes/2011060913864098_di.shtml
- it is lifeeeeeeeee
Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa; tätä vuodatustasi on jo kuultu. Parempi paikka, kuin tämä palsta, katkeruutesi käsittelyyn ja lähes pakkomielteeltä vaikuttavan fundamentalistisen ruoka-vitamiini-thl-salaliitto-uskontosi purkamiseen on asiantuntevan terapeutin työhuone. He ovat ammattikunnteljoita ja voivat auttaa sinua pääsemään irti netin pauloista ja vapautumaan elämästä nauttimiseen. Tee se palvelus itsellesi ja huomaat, että elämä on mukavaa.
- utelias.
Miksi itse roikut täällä?
- it is lifee vai?
I-tyypin diabetes lisääntyy 5% vuosivauhtia täällä Suomessa.
Ans kattoo, pysähtyykö kun ihmiset tajuavat syödä D-vitamiinia purkista.
Monet tieteelliset tutkimukset vahvistavat D-vitamiini puutoksen olevan syynä I-tyypin diabeteksessa. Ja tämä on todettu jo vuosikymmeniä sitten.
Vittumainen sairaus.
Toki eihän se tule kaikille. Mitä kellekkin tulee ravintoaineiden puutoksen johdosta ja joku hyvällä tuurilla ei saa mitään.
Ja teille elämästä valittajille. Eikös teillä ole muuta tekemistä kuin roikkua täällä?- totuus esiin
Joskus aikaisemmin oli lapsille tapana antaa kalanmaksaöljyä. Tällä ehkäistiin D-vitamiinin puutosta. Sittemmin THL:n ja sen edeltäjien kannaksi tuli, että ihminen saa normaalista ruokavaliosta kaiken tarvitsemansa. Nyt THL on alkanut myöntää pakon edessä, että D-vitamiinin saanti on ehkä sittenkin ruoasta liian vähäistä. Annokset mitä THL nyt suosittaa ovat kuitenkin homeopaattisia tarpeeseen nähden.
Miten ollakaan tyypin 1 diabetes lisääntyi voimakkaasti, kun kalamaksaöljystä luovuttiin. Puska kantaa jo suuren vastuun tyypin 2 diabeteksen voimakkaasta lisääntymisestä. Myös tyypin 1 diabeteksen lisääntyminen on ainakin osittain samaa perää. - veronmaksajat maksaa
totuus esiin kirjoitti:
Joskus aikaisemmin oli lapsille tapana antaa kalanmaksaöljyä. Tällä ehkäistiin D-vitamiinin puutosta. Sittemmin THL:n ja sen edeltäjien kannaksi tuli, että ihminen saa normaalista ruokavaliosta kaiken tarvitsemansa. Nyt THL on alkanut myöntää pakon edessä, että D-vitamiinin saanti on ehkä sittenkin ruoasta liian vähäistä. Annokset mitä THL nyt suosittaa ovat kuitenkin homeopaattisia tarpeeseen nähden.
Miten ollakaan tyypin 1 diabetes lisääntyi voimakkaasti, kun kalamaksaöljystä luovuttiin. Puska kantaa jo suuren vastuun tyypin 2 diabeteksen voimakkaasta lisääntymisestä. Myös tyypin 1 diabeteksen lisääntyminen on ainakin osittain samaa perää.Niin. Aurinko on se luontainen D-vitamiinin lähde ihmiselle ei ruoka. Eskimot pärjäävät ruualla, koska syövät mereneläviä pääravinnokseen.
Olemme lähtöisin itsekkin päiväntasaajalta (historia), jossa tämä D-vitamiinin saanti auringosta on mahdollista ympäri vuoden.
Ihomme on vaalentunut, jotta D-vitamiinin saanti olisi mahdollisimman tehokasta silloin harvoin parina kesäkuukautena kun sitä saa auringosta. Toki ne varannot hiipvat muutamassa viikossa, kuten kaikkien muidenkin ravinteiden varannot, jos niitä ei saa lisää. Poikkeus on B12 vitamiini, jonka varastot riittävät jopa 10 vuotta.
Toki aurinkoisissakin (mm. Intia ja Kiina) on jo D-vitamiinin puutetta, kun siellä tehdään töitä aamusta iltaan sisällä (esim. vaatteita meille) ja viikossa on sunnuntai vapaapäivä. Ja se menee taatusti nukkumiseen. Ja näinollen tällaiset henkilöt eivät saa auringosta D-vitamiinia.
THL:n kantaa ei ymmärrä edes terveydenhuolto, joka meitä sairastuneita hoitaa.
Itse kärsimme ja maksamme hoidot ja lääkkeet.
- supervitamiini
D-vitamiini on varsinainen pommi ravitsemuslääketieteessä. Uusia tutkimuksia ilmestyy enemmän kuin kukaan ennättää lukea. Niiden myötä käsitykset ovat kääntyneet päälaelleen. D-vitamiinilla pelottelijat ovat saaneet nolot nokkiinsa. Vielä 5 mikrogramman (µg) päivittäin ylityksen väitettiin aiheuttavan myrkytyksen, nyt viranomaisetkin hyväksyvät jo 50 µg:n päiväannoksen. Tosiasiassa voimme huoletta ottaa paljon enemmänkin, sillä etelän aurinko on aina antanut ihmiskunnalle noin 250 µg päivässä.
D-vitamiinin puute lisää diabetesta Intiassakin!
Tässä eteläisessä maassa sairastutaan diabetekseen D-vitamiinin puutteen johdosta, kirjoittaa The Times of India. Suomessa jo puolet aikuisista miehistä on diabeetikkoja, kirjoittaa puolestaan Helsingin Sanomat.
Tähän asti Intiassa ei ole osattu kuvitellakaan, että tässä aurinkoisessa maassa podettaisiin D-vitamiinin puutetta ja että sillä voisi olla jotakin tekemistä diabeteksen kanssa.
http://www.foorumi.info/hiilaritietoiset/viewtopic.php?t=2463&postdays=0&postorder=asc&start=15 - lisää D:tä
Vähäisen valon Suomessa lapsen riski sairastua ykköstyypin diabetekseen on 400-kertainen esimerkiksi venezuelalaiseen lapseen verrattuna. (Mediuutiset 13.3.2008.)
Joka vuosi yli 60 suomalaislasta sadastatuhannesta sairastuu tyypin 1 diabetekseen, mikä on noin viisi kertaa enemmän kuin 1950-luvulla.
50-luvulla pileteille annettiin n. 50µg D-vitamiinia - 250µg
Kohtalaista näyttöä on saatu esimerkiksi D-vitamiinin yhteydestä eräisiin syöpiin (esim. eturauhassyöpä, rintasyöpä, suolistosyöpä), reumaan, MS-tautiin, ykköstyypin diabetekseen, Crohnin tautiin ja kuurouteen. D-vitamiinilla on havaittu yhteyttä myös kausimasennukseen, Parkinsonin tautiin, Alzheimerin tautiin, skitsofreniaan ja autismiin, mutta vaikutusmekanismi on vielä tuntematon (Tuohimaa 2010).
http://parkinsoninfo.fi/ajankohtaista/d-vitamiinin_puutos_saattaa_jopa_kolminkertaistaa_parkinsonin_taudin_riskin - mansikka.
Suomi on yhden totuuden maa, Ruotsissa keskustellaan kiivaasti
http://www.hiilaritietoiset.net/yhdentotuudenmaa.PDF
Jussi Halleen ampuu kovilla statiinihoitoa
http://www.facebook.com/home.php#!/notes/varpu-tavi/jussi-halleen-ampuu-kovilla-statiinihoitoa/157209757679823 - dilleolet
Mitä ihmettä tällainen D-vitamiinifundamentalistinen aloitus tekee diabetes-palstalla??? Höh.
- tieto lisää tuskaa
D-vitamiinin puute aiheutta D1:sen.
Joten ihan vaan tiaroks.- kfjfgfbfbvahfv
Tuo onkin mahtava tieto D1:tä sairastaville suvuille. Siitä vaan lapselle tuhdisti D-vitamiinia vauvasta alkaen ettei saa geeneissä olevaa D1:tä. Vastaatko vahingoista jos vauvalle tuleekin vaikeuksia?
- Luulo ei ole tiedon
kfjfgfbfbvahfv kirjoitti:
Tuo onkin mahtava tieto D1:tä sairastaville suvuille. Siitä vaan lapselle tuhdisti D-vitamiinia vauvasta alkaen ettei saa geeneissä olevaa D1:tä. Vastaatko vahingoista jos vauvalle tuleekin vaikeuksia?
Tiedätkö, että jokaiselle geeniä kantavalle ei puhkea diabetes? Miksi?
Miksi henkilö, jolla on geeni, muuttaessaan Australiaan pienentää todennäköisyyttään sairastua? On todettu, että siirtolaisilla geeni ei aktivoidu niin herkästi.
Kyse on joko ruuasta tai D-vitamiinista tai jostain tuntemattomasta tekijästä. Nyt arvailut ovat tuossa D-vitamiinissa. Siksi siitä puhutaan.
lainaus:
"Siitä vaan lapselle tuhdisti D-vitamiinia vauvasta alkaen ettei saa geeneissä olevaa D1:tä. Vastaatko vahingoista jos vauvalle tuleekin vaikeuksia? "
Vauvoille annetaan Suomessa aina D-vitamiinia. 60-luvulla syntyneenä olen saanut tuhdisti enemmän D:tä kuin nykyään vauvat saavat. Kaikki saivat eikä meillä ollut D-vitamiinin liika-annosoireita. Mistä vaikeuksista sinä puhut? Onko tällaisia kirjattu? En ole lukenut ainoastakaan tieteellisesti dokumentoidusta tapauksesta, vaikka olen lukenut aika paljon.
Onko pakko mennä laidasta laitaan? Eikö voida lisätä annosta ainakin tuohon, mikä on todettu hyväksi ja terveelliseksi vuosikymmeniä sitten? Palataan lähtöruutuun ja katsotaan sitten uudelleen voiko annosta vielä lisätä.
D-vitamiinin lisääminen aikuiselle, jolla jo on diabetes, auttaa erilaisten liitännäisten torjumisessa ja yleiskunnon nostamisessa. Ehdoton lisä lääkkeen rinnalle!
- 125µg
Perustetaan uusi valtakunnallinen diabetesyhdistys Suomeen
http://sundqvist.blogspot.com/2011/05/perustetaan-uusi-valtakunnallinen.html - 50µg
Intake of vitamin D and risk of type 1 diabetes: a birth-cohort study
BACKGROUND:
Dietary vitamin D supplementation is associated with reduced risk of type 1 diabetes in animals. Our aim was to ascertain whether or not vitamin D supplementation or deficiency in infancy could affect development of type 1 diabetes.
METHODS:
A birth-cohort study was done, in which all pregnant women (n=12055) in Oulu and Lapland, northern Finland, who were due to give birth in 1966 were enrolled. Data was collected in the first year of life about frequency and dose of vitamin D supplementation and presence of suspected rickets. Our primary outcome measure was diagnosis of type 1 diabetes by end of December, 1997.
FINDINGS:
12058 of 12231 represented live births, and 10821 (91% of those alive) children were followed-up at age 1 year. Of the 10366 children included in analyses, 81 were diagnosed with diabetes during the study. Vitamin D supplementation was associated with a decreased frequency of type 1 diabetes when adjusted for neonatal, anthropometric, and social characteristics (rate ratio [RR] for regular vs no supplementation 0.12, 95% CI 0.03-0.51, and irregular vs no supplementation 0.16, 0.04-0.74. Children who regularly took the recommended dose of vitamin D (2000 IU daily) had a RR of 0.22 (0.05-0.89) compared with those who regularly received less than the recommended amount. Children suspected of having rickets during the first year of life had a RR of 3.0 (1.0-9.0) compared with those without such a suspicion.
INTERPRETATION:
Dietary vitamin D supplementation is associated with reduced risk of type 1 diabetes. Ensuring adequate vitamin D supplementation for infants could help to reverse the increasing trend in the incidence of type 1 diabetes.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11705562
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904