Missä vaiheessa elämäänne saatte sellaisen kuvan että vuokria ei tarvitse maksaa silloin kuin pitää. Tai että toisten asunnoista ei tarvitse pitää hyvää huolta?
Mielestäni teillä vuokralaisilla on kieroitunut käsite asumisesta. Jos asiat käännetään niin että puhutaan vaikka autosta, veneestä tai muusta arvokkaasta esineestä niin silloin samaa käsitettä ei ole, miksi. Kaikki kuitenkin ovat toisen omaisuutta vuokrattaessa ja niistä pidetään huolta. Mutta asunnon vuokraamisessa tällaista käsitettä ei tunneta. Asutaan miten asutaan ja isäntä hoitaa kaikki, tai niin ainakin kuvitellaan.
Yrittäkää nyt ymmärtää että se asunto on toisen omaisuutta.
Kerrankin asuin yhdessä vuokra-asunnossa (solu) muiden kanssa ja kaikilla oli se käsitys että se asunto oli heidän. He saavat elää siellä niin kuin haluavat, piittaamatta asunnon kunnosta. Yritin heille selittää että meidän tulisi olla kiitollisia isännällemme ja pitää hyvää huolta asunnosta. Olihan hän meille suonut katon päämme päälle.
Ei vaan mennyt sana perille ja asunto oli kuin sikolätti. Kukaan ei välittänyt mistään mitään eikä kukaan siivonnut mitään. Pakko oli muuttaa pois siitä.
Käsitys vuokraamisesta
2
82
Vastaukset
- 123123123
Siis mitä helv...? Kiitollisuuden ja vaatimusten tulisi olla kyllä ihan tasoissa vuokralaisen ja vuokranantajan välillä niin kauan kuin kyse ei ole hyväntekeväisyydestä. Silloin kun asunto on vuokrattu, siitä toki pitää pitää huolta, mutta asunnon siisteys tai törkyisyys ei kuulu _mitenkään_ vuokranantajalle.
Olen itse asunut vuokralla jo jonkun aikaa ja sillä hinnalla, mitä Helsingin asunnosta saa maksaa, en todellakaan koe olevani kiitollisuudenvelassa. Yhtä hyvin voisi väittää, että vuokranantaja on mulle kiitollisuudenvelassa, kun maksan korkeaa hintaa asunnosta ja maksan kaiken ajallaan.
Tollainen kaikkien vuokralaisten yleistäminen joidenkin solutörkeilijöiden perusteella on typerää ja ala-arvoista. Idiootteja löytyy vuokrasuhteiden kummastakin päästä, mutta suurin osa ihmisistä haluaa vain hoitaa asiat hyvin ja vähällä vaivalla. - K.h.
Tarkoitukseni ei ole puolustella törkyvuokralaisia, mutta jos vuokranantaja ei itse osoita kiinnostusta omaisuudestaan, eikä huolla sitä esim. pienin remontein silloin tällöin tai tarjoa remonttitarvikkeita vaan vuokralainen maksaa vuokraa aina vain kuluneemmasta asunnosta, vaikka samalla rahalla saisi kunnostetun asunnon, niin voihan olla, ettei vuokralaistakaan kiinnosta huoneiston kunto. Jos itselläni olisi omaisuutena vaikka vene tai asunto, jota en itse käyttäisi niin kyllä sentään kävisin silloin tällöin katsomassa veneen kuntoa tai asuntoni kuntoa. Mahtavatko vuokranantajat vältellä huoneistonsa välitarkastusta siksi, että joutuisivatkin remontoimaan jotain? Kunnossapitovelvollisuus on yleensä vuokranantajalla tai jos se on vuokralaisella niin vuokra on silloin pienempi. Miksi vuokranantajat eivät laita vuokrasummasta remonttirahaa sivuun vaan kaikki halutaan pitää voittona?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760