miksi mies tuijottaa

väsynyt2

Miksi mieheni tuijottaa aivan häpeilemättä toisia naisia tai yleensä aivan tuttuja flirttimielessä vaikka olisin vieressä. Enää ei paljoa viitsi pyytää kavereita käymään, kun mieheni aloittaa olemalla maailman paras ja ylimukava. Kohteet ovat olleet jopa siskoni ja siskonpojan morsian. Kyllästyttää katsoa vierestä tätä flirttipeliä ja kun tuntee olevansa ihan paska silloin, kun kaikki täytyy laittaa toisten naisten eteen sillä aikaa kun mieheni pitää heille seuraa ja naurattaa. Myönnän, että olen myös mustasukkainen, mutta en usko että kukaan nauttisi tällaisista tilanteista. No nytpä näitä kahta naista ei enää näy, en tiedä siihen syytä. En ainakaan itse tehnyt mitään sen asian suhteen. Miehelleni on myös erittäin tärkeää, että kaikki naiset moikkaavat hänelle ja jos näin ei tapahdu, niin naisessa on jotain vikaa ym. pahaa. Olen joskus ilmoittanut haluni olla se ensimmäinen tärkeysjärjestyksessä ja kun olen saanut ensin olevani kuulla olevani väärässä jms. asiat ovatkin hetkeksi parantuneet. Ei sillä, ettei saisi katsella ja näin, mutta mikä verho minä tässä olen. Jos on halua olla jotain muuta tai muiden kanssa, miksi hän sitten jatkaa näin.
Kyllästyttää

7

1038

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mammakolkyt

      kerron oman tarinani. yritin elää samankaltaisen miehen kanssa melkein 2vuotta. monta eroamista tapahtui myös tuona aikana,koska mun pää meinasi hajota.
      nyt olemme olleet 3viikkoa erillään ja omat tunteet alkaa selviämään. en enää halua palata samaan. suhde alkoi jo huonoissa merkeissä,koska miehellä oli muita virityksiä minun lisäkseni. koin aina suhteen aikana olevani vaan yksi muista ja vaikka oli aikaa myös sellaista että muita ei ollut niin aina epäilin, joka asiassa hänen sanomisiaan. kännissä hän käyttäytyi vielä pahemmin kun selvinpäin.. tosi hankala suhde oli kokonaisuudessaan kun luottamusta ei ollut yhtään ja mun oli silti kuitenkin tosi vaikee irroittaa. nyt kun tein selväksi että en halua enää jatkaa,hän ei sitä halua ymmärtää.
      ja iät mainittakoon että mies jo 38 ja itse olen 30 joten ei mitään teinejä enää olla. miehellä tuohon ikään on vaan ainoastaan lyhyitä suhteita ollu ja olen alkanut ajatella myös että olisipa mielenkiintoista kuulla onko mahdollisesti samoilla asioilla ollut vaikutus muihin suhteiden muodostumisiin..
      kaikkea omista tuntemuksistani en osaa tähän edes kuvailla,mutta aina koin olevani vaan pelkkä pano ja suhteemme perustui paljolti vaan seksin pohjalle. hellyyttä yms ei ollut laisinkaan,ja muu arkinen elämä meni ihan mönkään. kun nyt itse luen,on helpompi ymmärtää itsenikin että tein oikein päättäessäni sen helvetin ja ihmettelen miten jaksoin ja viitsin niinkin kauan sitä. koen olevani nyt kuivilla ja helpottunut ja siltikään vaikka kaikki meillä menikin pieleen,en toivo hänelle mitään pahaa vaan että tulisi sellainen nainen hänenkin elämään että hän muuttuisi ja osaisi rakastaa. myös itselle tietenkin..joskus sitten.

      eli ymmärrän tuon kyllästymisen sinun tilanteessasi.. se ei ole helppoo,sen tiiän.
      jokainen meistä ansaitsee elämän josta nauttia täysin rinnoin, ahdistuksessa ja epätoivossa eläminen on kauheinta mitä itse tiedän ja jatkuvassa mietinnässä että riitänkö minä,miksi en riitä yms.

      jaksamisia ja kirjoittele kuulumisia, edes joskus..

    • ar

      Tulipa juttunne sopivaan saumaan! Olen ollut naimisissa yli 30 vuotta samantyyppisen miehen kanssa, joka on häpeilemättä tuijotellut toisten naisten etumuksia koko naimisissa oloajan, vaikka olen ollut vierellään. Olen monet kerrat loukkaantunut, hävennyt ja itkenyt juuri nuo samat asiat mielessä, mutta tapa on vain jatkunut. Nyt olenkin muuttanut erilleen asumaan, kun en kertakaikkiaan enää kestänyt. Asiaan liittyi vielä pornon kyttäys ja todennäköisesti mallien ottaminen sieltä. Mittani tuli täyteen. Tunsin todella tuhoutuvani siinä liitossa. Sanoipa eräs naistuttavani kerran, että miehesi tuijottaa p*****n saakka. Pää meinaa vieläkin hajota, kun ajattelen, mitä kaikkea olenkaan saanut kestää edes tajuamatta, mikä kaikki oli ahdistavaa, loukaavaa, alistavaa, henkistä väkivaltaa, pettämistä ja sikailua. Nyt ammattiauttajan kanssa asioita läpi käydessäni ehkä saan joskus luottamukseni miehiin takaisin, vaikka en enää osaa uutta suhdetta ajatellakaan.
      Tällä kokemuksella voin hyvin sanoa kaikille samassa tilanteessa oleville, hakeutukaa ajoissa pois tällaisista suhteista. Niissä ei näytä minkäänlaiset kahdenkeskiset keskustelut tai itkut auttavan. Ne vain nakertavat itsetuntosi, etkä enää edes pysty lähtemään.
      Yritän nyt opetella sinkkuna elämistä ja tunnen ajoittain todella suurta tyytyväisyyttä elämääni. Ehkäpä minäkin vielä ehdin kokea onnea ja iloa tässä elämässä.

    • w46tje5wykj

      Ihan normaalista miehestä kyse.
      Varautukaa vaan useaan samanlaiseen "kokemukseen", koska kaikki miehet on tollasia.

      • väsähtänyt vm64

        Minäkin olen ollut naimisissa miltei 30 vuotta ja kokenut tuon saman. Mieheni on hyvä isä ja miehenä mallikas, mutta hän on ollut aina heikko naiskauneudelle. Nuorempana hän ihastui helposti työkavereihinsa, jopa ystäviini, vertasi minun ulkonäköä vastaan käveleviin kauniimpiin naisiin ja kun tästä pettyneenä natisin, niin hän vain naurahteli että nämä on vain tämmöisiä miesten juttuja. Sellaisena olen niitä sitten pitänyt. Mukaan on tullut netin myötä pornon katselua. Tiedän sen, mutta en jaksa enää välittää. Mies on tosi mustasukkainen minusta ja keksii mitä kummallisempia tarinoita siitä mitä touhuan työreissullani ja miettii ketä kaikkia voisin siellä panna ja tosi tilanne on se, etten jaksa kiinnostua kenestäkään. Seksuaalinen itsetuntoni on niin nollilla, että eipä tulisi mieleenkään mennä sänkyyn vieraan miehen kanssa, joten se niistä kuvitelmista. Toisinaan mietin, että tuleeko tämä olemaan sitten tällaista lopun ikää ja se tuppaa masentamaan.


    • 11+11

      sulla noita tarinoita riittää.

    • Been there

      Samankaltaisessa suhteessa olin toistakymmentä vuotta. Jos paikalla oli toinen nainen (vaikka vanhempi, reilusti nuorempi tai ei niin fyysisesti viehättävä) aina jäin kakkosena "lehdelle soittelemaan". Ajattelin aina olevani vain hiukan mustasukkainen ja sen olevan osa hänen valttoittavan flirttailevaa luonnettaan.
      Jäätyään "suhteesta" kiinni erosimme ja olenkin sitten kuullut vieraammiltakin ihmisiltä kommentteja siitä kuinka he olivat ihmetelleet sietokykyäni sellaiseen kohteluun.

    • totuus!2

      Kyllä ne naiset osaa pitää haaremia ympärillään. Antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa. Siinä oiva sananparsi joka on naisesta tehty, ei miehestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      57
      1608
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      132
      918
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      732
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      612
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      588
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      519
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe