Miten nainen voi seota noin...??

Yalanciiiiii

Hei, olen itse 29-vuotias nainen ja olin Alanyassa huhtikuussa ystäväni kanssa, joka myös 29-vuotias. Ystäväni tapasi Alanyassa miehen ja rakastui.
No eihän siinä mitään, mutta hänellä oli suomessa aviomies ja kaksi lasta (lapset alle kouluikäisiä).

Ystäväni jotenkin sekosi ja jäi kiinni alanyaan. Kertoi aviomiehelleen pettäneensä tätä ja mies lähti heti, eivätkä ole puheväleissä. Ystäväni ja tämä turkkilainen mies eivät siis enää ole myöskään yhdessä.

Nyt pari päivää sitten kuulin, että ystäväni on muuttanut Alanyaan ja on siellä töissä jossakin baarissa. Lapset ovat nyt hänen miehellään ja ystäväni vain jättänyt kaiken suomessa. Hänellä on suomessa vakityö, enkä tiedä onko hän irtisanoutunut sieltä vai ottanut virkavapaata.

Olen suoraan sanottuna järkyttynyt, miten aikuinen nainen voi seota noin, että jättää jopa lapsensa. Olen itsekin matkustellut alanyassa/turkissa paljon ja rakastunut paikallisiin mieheen yms. ja aina on tullut huomattua millaisia he ovat. Valehtelijoita yms. Ystävälleni olen myös yrittänyt asiasta kertoa. Mutta hän ei kuuntele. Suoraan sanottuna olen todella huolissani ystävästäni, koska tiedän että hän tippuu jossain vaiheessa kovaa ja korkealta. Joten olkaahan naiset varovaisia.

74

2270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näitä taas

      Paikallisten perinteiden mukaisesti ainakin kaikki drinkit terästetään ties millä huumaus- tai tyrmäystipoilla, eli ainakin tuo selittää alkusekoamisen.

      Toinen syy on se, että suurin osa turkkilaisista haluaa EU- kansalaiseksi keinolla millä hyvänsä ja hieman primitiiviseen ja yksinkertaiseen skandinaiseen kaikenmaailman ikuisen rakkauden julistukset tunti ensitapaamisen jälkeen uppoavat täydestä.

      Kohta avioliitto, sukupuolitaudit, baaripojalla EU-passi, naiselta kaikki rahat viety ja akka tulee polvillaan anoamaan oikeaa miestään ottamaan tämän takaisin.

      Näitä samoja stooreja on satoja joka vuosi. Siellä baaripoika odottaa jo tyytyväisenä seuraavaa lehmälentoa.

      • FAKTA HOMMA

        JA SUOMALAINEN MIES KUN EI ENÄÄ MUHAMEDDIN PANOPUUTA TAKAISIN OTA


      • kelpaa kelpaa
        FAKTA HOMMA kirjoitti:

        JA SUOMALAINEN MIES KUN EI ENÄÄ MUHAMEDDIN PANOPUUTA TAKAISIN OTA

        Ai ei vai???? kiss kisss, onpa tainnut ottaa :)


      • Joku rasvanahka
        kelpaa kelpaa kirjoitti:

        Ai ei vai???? kiss kisss, onpa tainnut ottaa :)

        korkeintaan, jolla ei ole valinnanvaraa ollut...


      • alisa10

        Miten voit noin yleistää,että juotavat terästetään huumeilla ym.Mietippä vähän jos joku turisti kirjottaisi samaa suomal.juottolloista,joissa sitäkin tapahtuu.Ei pidä yleistää.


      • grh...
        FAKTA HOMMA kirjoitti:

        JA SUOMALAINEN MIES KUN EI ENÄÄ MUHAMEDDIN PANOPUUTA TAKAISIN OTA

        ei ole edes ihmisiä,apinoita ovat.hyi saatana..


    • ihana suomi

      Täytä totta kirjoitat.Itsekin kuukauden lomalta palanneena huomannut saman palvelu hoununtunut ja joka paikassa yritetään huijata. Mikä noissa lapsen tasolla olevissa miehissä kiinnostaa ,jota kiukutteekin kuin 10 vuotiaat lapset.Mitä turkkilaisella persaukisella kollilla tekee .Eikä itse turkin valtiossa ole muuta hyvää kuin lämpö ,kaiki muu on perseestä.

    • yavrum

      Olen itse lähes samaa ikäluokkaa aloittajan kanssa ja olen reissannut Turkissa reilut 20 kertaa ja joo joskus itekin ihastunut lomalla johonkin, mutta mitään sen kummempaa romanssia en ole antanut syntyä. Edelleenkin matkustan sinne ja rakastan lämpöä ja oikeaa paikallista ruokaa, teen ostoksia turkkilaisilla alueilla, en turistialueilla ja tapaan tuttuja. Nykyään siis matkustan sinne oman mieheni kanssa, hän ei paikkaa niin rakasta, mutta ihan viihtynyt on.

      Mutta tosiaan säälittää se touhu siellä, jota väkisinkin näkee.. se miten ne vuorilta laskeutuneet kurdipojat pyörittää naisia ja tosiaan kiukuttelee ja "hallitsee" jopa koko loman ajan. On hyvä muistaa, että putiikeissa, baareissa ja ravintoloissa työntekijöistä on ns.kesämiehiä semmoset 85%. Perus Alanyalaiset eivät useinkaa halua olla missään tekemisissä turismin kanssa. Ja ne ei todellakaan ole persaukisia, vaan niillä on ihan hyvä toimeentuloa. On hienot autot, veneet ym. Ja ovat oikeasti ystäviä (myös siis naisia nyt tarkoitan).

      Turkki ja etenkin Alanya on minulle ihan jotain muuta kuin se pinta jota ehtii parin viikon lomalla näkemään. Ataturk-katu ja satama-alue antaa täysin väärän kuvan alanyasta ja paikallisista.

      Lopuksi vielä pakko mainita, että vaikka omat tuttavani ovatkin sivistyneitä ja ihania ihmisiä, en koskaan olis voinut ajatella suhdetta yhteenkään turkkilaiseen, sillä se mentaliteetti ei vain mene yksin omani kanssa.

      Jokainen kuitenkin tekee omat havainnot ja omien kokemusten perusteella tekee päätöksensä ja valintansa ja valitettavasti toisinaan kantapäänkautta opitaan.

      Ihanaa lomaa vaan kaikille vielä tänä vuonna alanyaan matkaaville! Serefe!

    • 357951456987

      Tavanomainen ylläpidon läähätys. Katsokaa kellon aikaa. Lähes perättäisillä minuuteilla kolme pitkää juttua. Ei täällä sivulla kukaan muu kyttää kuin ylläpidon monimerkki käsikirjoitus valmiina
      Tavanomaiseen tyylii piilomoitetta sekaan.

    • ottaako ko..

      Taitaa totuus ottaa koville ja sitäkö ei sais kirjottaa.

    • 357951456987

      Mitä mä sanoin. Kuus minuuttia ja ylläpito. Olis ollu nopeempi,mutta heitti tuon yhden oman aloituksen välillä.

      • 3335122232

        Mitähän sinä pentu sekoilet.


    • 14#

      Aivan saletisti on PerusSuomalaisten syytä , että naiset sekoaa.

      • lomalortto.

        kyllä Mehmetin paksu ihrameisseli rynkyttää kiisseliä tavalla jota ei ole eurooppalaiset kokeneet. Bonuksena taudit oooh mmm


      • INSALLAH

        JOO AIVAN TOTTA....SOININ PITÄÄ NYT PYYTÄÄ KAIKILTA LANGENNEILTA NAISILTA ANTEEKSI


    • Kiss :)

      No...mikäs ihme tuo , jos näkee kerrankin timmissä kunnossa olevia Miehiä , eikä mitään Suomalaista junttia mäyriksineen, niin rakastuuhan sitä vähemmälläkin järellä varustettu blonti ja jättää perheensä, sattuu sitä paremmissakin piireissä , ennen blontit lensivät Japaniin katsomaan Sonyn 20 tuumaista ja nyt lennetään Alanyaan.....tuumista viis'

    • en usko.

      Voi miten kökkö provo. Suomessahan kukaan varattu ei koskaan petä eikä jätä perhettään. Että onpas erikoinen tapaus.

    • karat

      Voi hyvänen aika, minulla on myös ystäviä jotka ovat jättäneet aviopuolisonsa löydettyään uuden SUOMALAISEN. Ja valitettavasti ystäviini kuuluu myös eräs jolle uusi mies oli tärkeämpi kuin oma lapsi, mutta ei siihen tarvittu turkkilaista miestä, ihan tavallinen suomalainen kaljamaha jolla kyllä sattui olemaan rahaa tarjolla enemmän kuin edellisellä miehellä. Joten ei tarvitse turkkiin asti lähteä hullaantuakseen.Ja kyllä se on naisesta itsestä kiinni tunkeilevatko miehet ympärillä. Olen itse vaaleahiuksinen ihan ok:n näköinen nainen ja saan olla rauhassa kun en itse provosoi pukeutumisellani ja muulla käytökselläni.

    • aslakkit

      Ilmoitus ylläpidolle tehty asiattomasta viestistä, koska tällaiset viestit kuuluu tuonne lomaromassi osastolle.
      Eli katsotaampas nyt puuttuuko ylläpito tähän asiattomaan viestiketjuun.

      On se ihme että joidenkin ihmisten päähän ei mahdu että tälläisille haistapaskan ihmesuhde asioiden käsittely ei kuulu matkailupalstalle.

      • sama yavrum

        Sä taidat olla itse sekopää, kun luulet kaikkia viestejä ylläpidon kirjottamiksi. Minä kirjoitin nimimerkillä Yavrum ja kaikki elokuun viikoila 32, 33 ja 34 alanyassa lomailevat löytää minut seurueineen sultan sipahi hotellista ( ei tietysti 24h) :) Tänne nyt ei kannata kenenkään enää kirjottaa mitään kun täällä on noita joutavia poliisisieluja :D Güle güle!!


      • aslakkit
        sama yavrum kirjoitti:

        Sä taidat olla itse sekopää, kun luulet kaikkia viestejä ylläpidon kirjottamiksi. Minä kirjoitin nimimerkillä Yavrum ja kaikki elokuun viikoila 32, 33 ja 34 alanyassa lomailevat löytää minut seurueineen sultan sipahi hotellista ( ei tietysti 24h) :) Tänne nyt ei kannata kenenkään enää kirjottaa mitään kun täällä on noita joutavia poliisisieluja :D Güle güle!!

        En minä mitään luule, vaan tällaiset kiimaiset kirjoitukset noista baaripojista kuuluu tuonne lomaromassi palstalle.
        Siellä te voitte kirjoitella ja muistella noista kiiman täyttämistä öistänne noiden lammaspaimenienne kanssa.


      • lammaskerijä
        aslakkit kirjoitti:

        En minä mitään luule, vaan tällaiset kiimaiset kirjoitukset noista baaripojista kuuluu tuonne lomaromassi palstalle.
        Siellä te voitte kirjoitella ja muistella noista kiiman täyttämistä öistänne noiden lammaspaimenienne kanssa.

        mitä tulet tänne lukemaan lakkis kanssa,pysy poissa.


    • mauno ahonen

      Käväisimpä ihan mielenkiinnosta lukemassa tätäkin palstaa,uskokaa tai älkää ensimmäistä kertaa.Keskustelun taso yhtä alhaista kuin esim.Thaimaan palstalla.Matkailusta ei näköjään voi puhua etteikö joku häirikkö johda keskustelua seksiin,moraaliin yms yms..

      • oi voi.

        keskustelu palstalla heijastaa täysin Turkinmatkaajan normitasoa.

        Fakta.


    • Nainen nyt

      vain on niin paljon lähempänä luontoa.

      Kuten Jack Nicholson elokuvassa "As good as it gets" vastaa, kun häneltä kysytään, miten hän osaa kuvata naista niin hyvin: "Ajattelen miestä, ja otan pois syyt (reason) ja responsibility (vastuu).

      • Hyvä käännös

        Nainen sinutkin synnytti, mut sehän sopii kuvaan.


      • Itse asiassa
        Hyvä käännös kirjoitti:

        Nainen sinutkin synnytti, mut sehän sopii kuvaan.

        Nicholson sanoo "reason and accountability" eli syyt ja luotettavuus.

        Sekä valkokangas että dvd-versiolla oli mielestäni suomennettu virheellisesti, muistaakseni "vastuu ja luotettavuus."

        Itse asiassa naiset ovat yleisesti ottaen vastuullisempia kuin miehet, mutta mitään luottamista niihin syihin, miks he asioita tekevät ei todellakaan ole:)

        Kaikki kun on tunnetusti sallittua sodassa ja rakkaudessa.


    • Kielellä

      Tässä kohtaa kääntäisin sanan reason järki/järkeily,kohtuullisuus. "Syyt" on vähän outo.

      • No en tiedä

        Veikkaisin, että nimenomaan "herra Udel" tarkoittaa sitä, että naiset tekevät asioita ilman syytä.

        Silloin kun järkisyitä ei tunnu olevan näköpiirissä.)


    • cok gyzel

      Alanya on makee mesta. Tyypillistä turkkiruokaa, ihanat rannat ja hyvä palvelu.

    • pål'pmo'm,

      yäk ..........................................................

    • kaka x

      Johtuu turkkilaisen isosta ihraisesta kalusta ja suhteellisesti alhaisemmasta ällistä. Tunnetusti tieteellisten tutkimuksten mukaan (jälleen yksi tämmöinen julkaistiin eilen) kalun koko kasvaa etelään päin kuljettaessa siinä kun aivojen koko kasvaa pohjoiseen päin mentäessä. Ja melkein missä tahansa vapaassa maassa voi käytännössä havaita, kuinka älyköillä (olettaen että tietysti että tällä ei ole rahaa) on aina vaikeuksia saada naista kun taas ääliöt saavat tarpeensa vaatiessa nekin älyköiden vaivalla hankkimat vakituisetkin lainaksi.

      Naiset tietenkin kieltävät tämän kaiken, mutta temppu onkin siinä että täytyy tehdä sitä mikä toimii eikä niinkuin sanotaan.

      • Ai..ai..ai

        No........tuntemallani Turkkilaisella miehellä oli kyllä aika pieni (sen minkä ehdin vilkaista kiihkoissani) mutta se toimi ja hyvin ja useesti , todella upeeta!!!!

        Eikä ollut järjessä mitään vikaa , kun kymmenien asiakkaiden joukosta ravintolassa valkkasi mut!!!

        Ei pettynyt , kun annoin heti........lupauksen!!!!


    • pislik

      Huomattavasti vähemmän ihraa turkkipojissa on ku teissä ihrapallero kaljamahoissa. Keskittys ees se teijän ihranne vähä alemmas siihe heijariin ni ei ehkä tarviis teijänkää naisten mennä muualle nautintojansa kokemaan.

      • Entäs jos

        ottaisimme muslimien tavat käyttöön ja kieltäsimme kunniaväkivallan uhalla "meijän naisilta" matkustamisen?


      • lortot.
        Entäs jos kirjoitti:

        ottaisimme muslimien tavat käyttöön ja kieltäsimme kunniaväkivallan uhalla "meijän naisilta" matkustamisen?

        Kunhan vain kuppaista munaa saa läskivotzeen koko kesän.

        Muulla ei väliä.


    • M@k3

      Suoraan sanottuna olen todella huolissani ystävästäni, koska tiedän että hän tippuu jossain vaiheessa kovaa ja korkealta.

      Mitenkäs ne lapinlahden linnut aina sanoivatkaan?

      Ja kun tarkkaan ajatellaan, niin se oli sille mulkulle ihan oikein.

    • 34676hhg

      Joku on taas keksinyt provo aloituksen. Olisit värittänyt vielä hieman lisää...

    • 34523234

      Mitä vitunsaatanan järkeä tänne on kirjoitta jos asiallisia viestejä poistetaan. Toivottavasti ne joukkoraiskaa sen lutkan sinne ja nauravat räkäsesti päälle.

    • nauraa ne

      Räkäisestihän ne nauraa ,vaikkeivat raiskaakaan näille ääliöille.

      • Iiiiih

        Tuo selän takana nauraminen on ehkä suomalaismiesten juttu. Ei turkkilaisten. Miksi nauraa sille, jonka kanssa on ollut ja ehkä vielä tulee olemaan ihanaa ja hauskaa aikaa.


      • Muslimille
        Iiiiih kirjoitti:

        Tuo selän takana nauraminen on ehkä suomalaismiesten juttu. Ei turkkilaisten. Miksi nauraa sille, jonka kanssa on ollut ja ehkä vielä tulee olemaan ihanaa ja hauskaa aikaa.

        vääräuskoinen lutka on pohjimmiltaan halveksittava olento. Jos heidän omat siskonsa käyttäytyisivät samoin, puukkoa nsaisivat.

        Tietysti sellaiselle nauretaan:)


      • annetaakukkienkukkia
        Muslimille kirjoitti:

        vääräuskoinen lutka on pohjimmiltaan halveksittava olento. Jos heidän omat siskonsa käyttäytyisivät samoin, puukkoa nsaisivat.

        Tietysti sellaiselle nauretaan:)

        Voi haloo sua ja muita, jotka luulee, että kaikki turkkilaiset tytöt on jotain neitsyitä ja kiltisti kotona. Mun kaveriporukkaan kuuluu liuta turkkilaisia tyttöjä joidenkaa käydää bailaa ja toisilla on turkkilainen poikaystävä ja toisilla joku ulkomaalainen ja toisilla vain irtosuhteita. Näiden tyttöjen veljiä on usein myös mukana, yksissä bileissä oli yhden tytön vanhemmatkin. Sivistykääs nyt hiukan ja käykää kattoo ja tutustuun paikallisiin ihmisiin. Turkki on iso maa ja löytyy niitä fanaattisia muslimeja, tosi köyhiä ihmisiä, jotka elää täysin omavaraisesti ja sitten on hyvin kouluttautuneita, rikkaita, sivistyneitä ja siltä valiltä olevia ihmisiä.

        Tää palsta on kyllä niin hupaisaa luettavaa :D :D


      • antijunkuttaja
        annetaakukkienkukkia kirjoitti:

        Voi haloo sua ja muita, jotka luulee, että kaikki turkkilaiset tytöt on jotain neitsyitä ja kiltisti kotona. Mun kaveriporukkaan kuuluu liuta turkkilaisia tyttöjä joidenkaa käydää bailaa ja toisilla on turkkilainen poikaystävä ja toisilla joku ulkomaalainen ja toisilla vain irtosuhteita. Näiden tyttöjen veljiä on usein myös mukana, yksissä bileissä oli yhden tytön vanhemmatkin. Sivistykääs nyt hiukan ja käykää kattoo ja tutustuun paikallisiin ihmisiin. Turkki on iso maa ja löytyy niitä fanaattisia muslimeja, tosi köyhiä ihmisiä, jotka elää täysin omavaraisesti ja sitten on hyvin kouluttautuneita, rikkaita, sivistyneitä ja siltä valiltä olevia ihmisiä.

        Tää palsta on kyllä niin hupaisaa luettavaa :D :D

        Niinpä! Luojan kiitos, joku muuki selväjärkinen täällä. :D


      • Genocides
        antijunkuttaja kirjoitti:

        Niinpä! Luojan kiitos, joku muuki selväjärkinen täällä. :D

        Sivistysvaltio Turkki on tosin vastuussa kolmen eri kristityn kansan massamurhasta Balkaneilla, joten tiedä nyt siitä "kulttuurista" sitten...


      • 1255
        Iiiiih kirjoitti:

        Tuo selän takana nauraminen on ehkä suomalaismiesten juttu. Ei turkkilaisten. Miksi nauraa sille, jonka kanssa on ollut ja ehkä vielä tulee olemaan ihanaa ja hauskaa aikaa.

        Kyllä Alanyassa ainakin nauroivat baaripoijjaat,kun viikon "hoidokit" lähtivät kotiin ja oottivat innolla uusia,tosi on tokkiisa!


      • Hyí vittu
        1255 kirjoitti:

        Kyllä Alanyassa ainakin nauroivat baaripoijjaat,kun viikon "hoidokit" lähtivät kotiin ja oottivat innolla uusia,tosi on tokkiisa!

        noita tyhjäpäitä, en koskaan edes olutta suostu ostamaan ämmälle, joka kertoo käyneensä Turkissa "tyttöporukalla"...


      • kyllä nauraa
        Iiiiih kirjoitti:

        Tuo selän takana nauraminen on ehkä suomalaismiesten juttu. Ei turkkilaisten. Miksi nauraa sille, jonka kanssa on ollut ja ehkä vielä tulee olemaan ihanaa ja hauskaa aikaa.

        Seläntakana nauraminen on just turkkilaisten juttu.


      • Totta tietenkin
        1255 kirjoitti:

        Kyllä Alanyassa ainakin nauroivat baaripoijjaat,kun viikon "hoidokit" lähtivät kotiin ja oottivat innolla uusia,tosi on tokkiisa!

        Oliko siellä jokin luovutus/vastaanottotilaisuus, josssa tilannetta seurasit, tulkattuna tietenkin? Kerro ihmeessä. Minä en tiedä, kun en Suomibaareissa hengaa enkä baaripoikien kanssa seurustele.


      • Hypoteettinen tilann
        Hyí vittu kirjoitti:

        noita tyhjäpäitä, en koskaan edes olutta suostu ostamaan ämmälle, joka kertoo käyneensä Turkissa "tyttöporukalla"...

        Mulla on sellainen aavistus, ettei ne naiset sun kaljojasi ole haluamassakaan.


      • Voi pikkuista

        Kyllä se nauraminen on tuhkamunien, joilla on huono itsetunto, harrastus. Turkkilainen mies on itsestään ylpeä ja näin ollen myös valloituksistaan. Baarien 'ammattilaisista' en puhu nyt.


      • Liukuhihnalla
        1255 kirjoitti:

        Kyllä Alanyassa ainakin nauroivat baaripoijjaat,kun viikon "hoidokit" lähtivät kotiin ja oottivat innolla uusia,tosi on tokkiisa!

        Joo, Espanjassa on samanlaisia. Kun nainen lähti Finnairin koneeseen, oli Gigololla kiire! Se selvisi lentokentällä olleille, sillä toinen nainen oli tulossa Gigolon hoiviin viikoksi, pariksi samalla hetkellä, samalla koneella. En tiedä, tiesikö tuo edellinen lähtiessään, että tässä oli sellainen liukuhihnahomma menossa.


      • Ja suo-maalainen
        Liukuhihnalla kirjoitti:

        Joo, Espanjassa on samanlaisia. Kun nainen lähti Finnairin koneeseen, oli Gigololla kiire! Se selvisi lentokentällä olleille, sillä toinen nainen oli tulossa Gigolon hoiviin viikoksi, pariksi samalla hetkellä, samalla koneella. En tiedä, tiesikö tuo edellinen lähtiessään, että tässä oli sellainen liukuhihnahomma menossa.

        rasvanahka joutuu panemaan ko luuseriämmiä.

        Ei käy kateeks:)


      • Niinhän sinä
        Hypoteettinen tilann kirjoitti:

        Mulla on sellainen aavistus, ettei ne naiset sun kaljojasi ole haluamassakaan.

        luulet, muslimin skänk.

        Haha...


      • hehehahahoho
        Niinhän sinä kirjoitti:

        luulet, muslimin skänk.

        Haha...

        Niin paljon mielummin naista arvostavan muslimin "skänk" ku suomaalaisen saamattoman white trash nation lurttakullin nyrkkeilysäkki.


      • Hahahaho
        hehehahahoho kirjoitti:

        Niin paljon mielummin naista arvostavan muslimin "skänk" ku suomaalaisen saamattoman white trash nation lurttakullin nyrkkeilysäkki.

        "Naista arvostava muslimi", hahahahaaaaa...
        '
        Taruolentoja piisaa näillä palstoilla. Minunkin As Oy tuntuu vaan olevan täynnä yksinhuoltajia, joilla on puolimuslimi pennut.

        Mikähän siinä on:)


    • NUIJAmikäNUIJA

      Mistä helevetistä sie tiijät että ne puukottaa? Jos ne siiat, sunnit tai jotku ääripää vanhoilliset on niin joskus tehny niin ei kai se ny helevetti tarkota että kaikki niin tekee?! Kyllä ne on kuuleppa leetapullapoika palijon sivistyneempiä ja eurooppalaisempia ne turkkilaiset kaupunkilaispojat ku suomalaiset punasen lautamökin suomen pojat. Heitä nyt jo helevettiin tuo jankutus alistamisesta ja puukottamisesta ku et selevästikkään mistään mittään tiijä! Mene helevetti paikanpääle kattomaan. Sielä ne kaupungisa sipsuttaa minarissa ja korkkareissa turkkitätit ihan samala tavala, eikä niillä puukkojunkkarit peräsä juokse. Sie katot uutisia jostaki egyptistä ja irakista misä joku äärimuslimi on naista pahoinpielly ja heti yleistät että joo muslimit ne kaikki on tuomosia ja kaikki tekkee nuin aina ja ikuisesti, aamen. Saatanan saamaton tuhkamuna.

      • sapettako lasta?

        Nuija mikä nuija vai turkinpojat sisistyneenpiä kuin suomalaiset .Lapsentasolla olevia pentuja ,mutta luulen että itse pitää olla samallatasolla jos noiden kanssa viihtyy. Huivipää mummonahan turkinaiset liikkuu ,eikä missään korkokenkissä. Lapsellista haukkua ketää tuhkamunaksi kasva aikuiseksi .


      • Aptal
        sapettako lasta? kirjoitti:

        Nuija mikä nuija vai turkinpojat sisistyneenpiä kuin suomalaiset .Lapsentasolla olevia pentuja ,mutta luulen että itse pitää olla samallatasolla jos noiden kanssa viihtyy. Huivipää mummonahan turkinaiset liikkuu ,eikä missään korkokenkissä. Lapsellista haukkua ketää tuhkamunaksi kasva aikuiseksi .

        Ha siktir git! Hicbirsey bilmiyorsun. Türkiyeye gitde gör! Orospu cocugu.


    • Atatûer67

      Tääla ola fiksua porukkaa. mina haluan heti turkkii mänä. olen muuten pieksä mäeltä. muutan sitten Lappeen rantaan. tulukaa tuppaan tuliaisiin. sarikuja 78. bile auki 24h. milanen mesta se istabul?

    • Niin tai näin
    • lortto-liisa

      Mehmetti astu minut ihanasti ...

      • aah ihqua

        sivalsiko ympärileikatulla?


    • nvfvvc

      Sun kaveris on suomihoro..joka pitää ulkomaalaisia miehiä parempina kuin kotimaisia miehiä,mitään ei ole enää tehtävissä..

    • nougood

      Samanlainen suomi-vosu olet itsekin, kun olet antamut muslimin panna iseäsi. Et kelpaa sinäkään kenellekkään järkevälle miehelle jos kerrot likaisen menneisyytesi.

    • Uskon puute

      Jos tuo nyt on totta, niin sairashan tuo nainen on. VIELÄ TURKKILAISEN KANSSA!!! Olisiko juotettu jotain baarissa?

    • Astu laivaan/ssa?

      Mitä tulee lapsista, kun äiti huoraa turkkilaisten kanssa??? Vakava jutska ja vaikuttaa jälkipolviin. Jos ei oo provo, niin ei tuota naista tarvitse enää tervehtiä sukulaistenkaan jos Suomeen kehtaa vielä jalalla astua...astukoon Turkissa vaikka kuinka paljon huvittaa :-)

    • sivullinen Alanyasta

      On se nähty ennenkin.
      Nyt kiireellisesti Eva Bidee ajamaan suomalaisten naisten etelänmatkoja kriminalisoimiseksi, kertakaikkiaan.
      Yhteiskunta pelastuu.

    • pläts

      Ompa hullu ämmä.

    • tfysb7676

      Ei näitä keksittyjä aloituksia pidä ottaa niin vakavasti.
      Bisnestä siinä vaan tehdään.

    • tosi juttu

      Voi kun oliskin keksitty aloitus ,muuta pahoin pelkään että kylähän suomessa noin tyhmiä naisia löytyy. Mitähän bisnestä siinä tehdään?

    • IM GOING AGAIN!

      MITÄ TÄHÄN VOI SANOA, TURKKI ON NAISTEN THAIMAA!

      • aattelepa ite

        SIIHEN VOI SANOA SEN, ETTÄ RAHA EI VAIHDA OMISTAJAA EIKÄ NAISET MENE HAKEMAAN PIKKUPOIKIA TAI JOPA VAUVOJA SEKSIIN KUTEN THAIMAASSA! JOS OMA SUOSIKKISI ON PEDOFIILIEN THAIMAA ÄLÄ TULE SITÄ TÄNNE MAINOSTAMAAN. VAIN THAIMAASSA VANHEMMAT MYYVÄT LAPSIAAN VANHOJEN ÄIJIEN SEKSISEURAKSI.

        mitä tuohon tosiaan voi sanoa?


    • Jack beachboy

      Mitä tuolla on väliä jos muutama suomihoro käy turkkilaisia panemassa. Sehän kertoo vain naisen heikosta tasosta ja huonosta itseluottamuksesta. mitä itse olen Alanyassa vieraillut ja nähnyt naisia turkkilaisten kanssa niin aika säälittäviä tapauksia ovat olleet ja humalassa tottakai. Itseään arvostava nainen ei näihin gigoloihin sekaannu. Toki turkkilaisistakin löytyy aitoja hyviä miehiä. Onhan meillä suomessakin naisia huijaavia pelimiehiä, Turkissa se tulee vain näkyvämmin esille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe