Muistoja 1970-luvun lopulta

Tällaista Oulussa

Nuorukaisena Oulussa olleena muistan miten seurat alkoivat viikonloppuisin sillä että johtokunnan veli, yleensä puheenjohtaja, luetteli ennen seurojen alkua puhujan pöntöstä nimet ketä johtokunta oli viikon aikana puhutellut ja jotka se oli sitonut. Samalla kehoitettiin olemaan tervehtimättä "Jumalan Terveellä" kyseisiä henkilöitä ja rukoilemaan heille palaamisen armoa. Olikohan muilla paikkakunnilla vastaavat kuulutukset seurojen yhteydessä?

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sairasta touhua!

      Meillä sunnuntaiseurojen loputtua tuli puheenjohtaja mikrofonille ja kehotti "epäuskoisia" poistumaan, koska alkaa "siionin sisäinen" tilaisuus. Ovet lukittiin, ettei kukaan pääsisi tilaisuutta seuraamaan, laulettiin alkulaulu (yleensä "Kuivat oksat viinipuusta/ puhdistaapi Jumala...) josta tiesi hoitokokouksen akavan. Sitten alukurkous, jonka aikana pelättiin, kuka pakotetaan seurakunnan eteen nöyryytettäväksi. Joku li aina valittu, toisinaan kaksikin. Muut huokasivat helpotuksesta, ettei heistä ollut tullut ilmiantoa johtokunnalle. Sitten mummojen olemattomia syntejä ja vääriä henkiä käsiteltiin aamuyölle (joskus jopa neljään saakka). Lopuksi vanhus yleensä heitettiin saatanalle ja sitten ovet katua vastaan avattiin ja sai lähteä kotiin. Kymmeniä kertoja näimme tämän teatterin kotipaikkakunnallani.

      Aamulla kouluun kahden tunnin yöunilla, mutta mitäpä sitä ei tekisi, että sai nauttia "vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä"!

      • Pelottavaa se oli

        Jopa pienet lapset joutuivat seuraamaan vierestä kun heidän vanhempiaan kiusattiin ja häpäistiin seurakunnan edessä. Moni aikuisista murtui täysin, alkoi itkemään ja rukoilemaan hoitomiehille anoen heiltä anteeksi antoa. jotkut menivät aivan pois tolaltaan. Sitä oli kauheaa katsella. olin silloin 14-vuotias.


    • ämpäriympäri

      Ei voi olla totta???? Mitä kristillisyyttä tämmöisessä touhussa on? Jos joku onkin syntiä tehnyt ts. hairahtunut,niin turhaa on pumpata ihmistä katumaan. Sen on lähdettävä aina ihmisestä itsestään,se katuminen,vasta sen jälkeen tulee puhdasta jälkeä. Kun ajattelee vanhoja mummoja, eivät edes tienneet mistä parannusta piti tehdä? - sairasta tuohua-

    • Päivämiehen lukija

      Oliko tuo sitä "puimatantereen puhdistusta" ?

    • Paavo Tillikka

      "Aamulla kouluun kahden tunnin yöunilla, mutta mitäpä sitä ei tekisi, että sai nauttia "vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä"!

      Kenen taholta: Kristuksen vai liikkeen taholta?

      • 24

        Eiköhän liike perustele tekonsa Raamatun sanalla, kuten kaikki muutkin liikkeet.

        Itsekin nuorena olin todistamassa erästä hoitokokousta ompeluseurojen yhteydessä, kun eräs alkoholiin taipuvainen mies puhuteltiin seurakunnan edessä. Kun isältäni kysyin mistä siinä oli kyse, niin kieltäytyi vastaamasta - tuhisi vain.


    • Herkkä veli

      Voi kuinka kauniisti veljet muistelevat kultaista 70-lukua. Kyynel vierähti poskelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      269
      17423
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5602
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      118
      2622
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2122
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1786
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1028
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      966
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      924
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      920
    Aihe