Eilen telkkarissa tuli, tapahtui Pohjanmaalla 1990-luvun puolivälissä. Sai kahdesta taposta 16 vuoden tuomion jonka hovioikeus korotti 22 vuoteen. Miten tämä voi olla mahdollista, eikö maksituomio kahdesta taposta ole 15 vuotta?
Kolme miestä kylmäverisesti teloittanut Esa Åkerlund sai 15 vuotta kolmesta taposta. Onko kahden naiset tappaminen suurempi rikos kuin kolmen miehen?
Pia-tappajan ihmeellinen tuomio
12
63
Vastaukset
- Näin on
Naisen raiskaus on pahempi rikos kuin murha!
- Oikein meni
Kun kyse on naisten tappamisesta voidaan 15 vuoden enimmäisraja ylittää. Korkeimman oikeuden naispresidentti antaa poikkeusluvan, täysin laillista.
- Mietitään hetki
Tosiasiassa istui kokonaista 8 vuotta tuota tuomiotaan ja vapautettiin jo 2004.
Jotenkin veikkaan että Åkerlund ei ole vapaana 8 vuoden kuluttua.
"Porvoon käräjäoikeus langetti viime heinäkuussa kolme ihmistä tappaneelle Esa Åkerlundille 15 vuoden vankeustuomion. Oikeuden mukaan tuomio on istuttava ns. päivästä päivään eli Åkerlund ei pääse normaaliin tapaan ehdonalaiseen 2/3 istumisen jälkeen, vaan hän istuu tuomionsa kokonaan."
Kenen henki se tässä onkaan arvokkaampi, naisen vai miehen?- On totuuden aika
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pia-surmat Sai kahdesta taposta 20 vuotta ja kuusi kuukautta. Kyllä se on pitempi tuomio kuin kolmesta taposta annettu 15 vuotta. Naisen henki on siis arvokkaampi kuin miehen.
- Ihmettelen vaan
Miksi tuolle Åkerlundille ei tuomittu 20 vuotta kolmesta taposta jos kerran kahdesta taposta sen pystyi antamaan? Åkerlund joutuisi istumaan sen päivästä päivään, se olisi oikein.
- Onko järkee
Ihmettelen vaan kirjoitti:
Miksi tuolle Åkerlundille ei tuomittu 20 vuotta kolmesta taposta jos kerran kahdesta taposta sen pystyi antamaan? Åkerlund joutuisi istumaan sen päivästä päivään, se olisi oikein.
Åkerlund on romani joten ei hänelle voi antaa pitempää tuomiota vaikka olisi ampunut 30 ihmistä. Sen sijaan kaksi naista surmannut saa yli 20 vuotta, tämä on feministituomarien mielestä aivan oikein.
- Ei voi olla totta
Aivan käsittämätön tuomio, miten tuollainen voi olla edes laillinen?! Kun rangaistuksia yhdistetään on maksimituomio kahdesta taposta 15 vuotta. Oikeus näkyy voivan tehdä lainvastaisia päätöksiä ja korkein oikeus vielä ne siunaa.
- Oikein meni
Eikö mene jakeluun, kahden naisen tappo on huomattavasti törkeämpi teko kuin kolmen miehen tappo! Tuomio on aivan oikea, sen on korkein oikeus hyväksynyt kun ei antanut valituslupaa.
Tämä tarkoittaa sitä että miehen tappaminen on pikkujuttu verrattuna naisen tappamiseen.
- Lakiukko
Ilmeisesti 1990-luvulla laki on ollut erilainen sillä nykyään ei kahdesta taposta voida tuomita maksimissaan kuin 15 vuotta vankeutta.
- Kysyn vaan
Jos näin on niin miksi Jammu setä sai kahdesta murhasta 15 vuotta vankeutta. Oli täyttä ymmärrystä vailla, siksi sai vuosituomion. Miksi eivät antaneet 20 vuotta?
- Että oikein tiedettä
Kysyn vaan kirjoitti:
Jos näin on niin miksi Jammu setä sai kahdesta murhasta 15 vuotta vankeutta. Oli täyttä ymmärrystä vailla, siksi sai vuosituomion. Miksi eivät antaneet 20 vuotta?
Kahden lapsen murha ja raiskaukset ovat pienempi rikos kuin kahden aikuisen naisen tappo. Tätähän tuomiot tarkoittavat. Kyllä oikeusTIEDE on ihmeellistä.
- Oikeustieteilijä
Että oikein tiedettä kirjoitti:
Kahden lapsen murha ja raiskaukset ovat pienempi rikos kuin kahden aikuisen naisen tappo. Tätähän tuomiot tarkoittavat. Kyllä oikeusTIEDE on ihmeellistä.
Tuomiot ovat nimenomaan tieteellisesti perusteltuja, niitä ei tavallinen ihminen ymmärrä. Eikä ole tarkoituskaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897