Olen tässä miettinyt, että mikä on tämän rippikoulun funktio. Ensisijainen on se, että ev-lut kirkko pystyy ottamaan oman otteensa suomalaisista ihmisistä jo nuoruusiästä asti. Toinen on se että nuori saa rahaa, lahjoja ja jo leirillä ajallaan käyneiden sukulaisten suosion. Aikuistumisriitti? Itse näkisin että opiskeluista valmistumiset, armeijan käymiset, omilleen muuttamiset jne ovat oleellisempia aikuistumisriittejä kuin viikon pituinen leiri jossa, anteeksi sanavalintaani, lässytetään kristillisistä arvoista. Jaa, onhan siinä se yhteisöllisyyden tunne kun saa olla hetkellisesti kesällä ikäistensä kanssa. Ihan kuin ei muuten voisi olla, kesä on pitkä koululaisilla, päinvastoin kuin useimmilla aikuisilla.
Mutta now the real meat: Mikä vaikutus tai merkitys rippikoululla on pitkässä, evoluution juoksussa koko ihmiskunnan näkökulmasta katsottuna? Jos otetaan vaikka koe-eräksi 1000 nuorta suomalaista. Pistetään heistä puolet käymään ripari ja loput puolet eivät käy. Mikä on vaikka 5, 10 tai 25 vuoden päästä lopputulema näillä 1000 henkilöllä. Onko riparin käyneiden 500 henkilön otoksessa enemmän menestyneitä, avioituneita, onnellisia ihmisiä, kuin sen 500 joukosta joka ei käynyt riparia. Mikä oikea vaikutus tällä viikon pituisella kesäleirillä on ihmiseen kun ajatellaan isoa kuvaa?
Todennäköisesti, voisin veikata, että se joukko joka käy riparin, on todennäköisemmin ev-lut kirkon jäseniä myös aikuisiässä. Tai mistä sitäkään tietää. Mutta tuntuu että tämän suomalaisen riparikulttuurin tarkoituksena on vain pitää suomalaiset ev-lut kirkon piirissä, vaikka nykyisin siitä kirkkoon kuuluvasta osasta suomalaisia yhä harvempi on oikeasti uskovainen. Eli ollaan vaan ja roikutaan mukana, maksetaan kiltisti kirkollisverot jne vaikkei koko organisaatio kiinnosta.
Niin, onkohan muuten ulkomailla näitä vastaavia rippikoululeirejä? Enpä usko. Ehkä jossain pohjoismaissa voi olla. Mene Afrikkaan, Aasiaan, Australiaan.. veikkaisin että ehkä joku 0,1% koko maailman väestöstä käy tämmöisen vastaavan kristillisen kasvatusleirin. Ja silti, ihmiset elävät, kehittyvät ja kasvavat menestyneiksi ihmisiksi eripuolilla maailmaa. Emme me suomalaiset riparilaiset mitään erityisiä olla?
Olisikin mielenkiintoista ottaa toinen koe-erä nuoria. Otetaan 1000 nuorta rippikoulun käynyttä Suomesta, ja vaikka kymmenestä muusta maailman valtiosta kustakin 1000 nuorta, jotka eivät ole käyneet rippikoulua. Sitten verrataan, pärjäävätkö nämä suomalaiset riparilaiset jotenkin näitä ei-riparia käyneitä paremmin elämässään, vaikka em. 5, 10 ja 25 vuoden ajanjaksoiilla. Tässä olisi jollekin huippuyliopistolle suuren tieteellisen kokeen paikka!
Leirin vaikutus ihmiskuntaan
wannabe scientist
1
<50
Vastaukset
- Mirka ...
Uskovaisia vankeja meillä on suhteellisesti yli 40x enemmän kuin ateisti vankeja.
Eikö tämä jo kerro jotain pärjäämisestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475515Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612476Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181910Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1481782No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361652- 171643
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5142881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181125Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771098Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2281089