n. 12 viikkoinen pentu kuseskelee minne sattuu, mitä tehdä? Säännöllinen ruokailu ja ulkoiluttaminen ei auta, kusee jatkuvasti, toisinaan pieniä läikkiä vartin välein ja toisinaan isomman lammikon, ja aina vasta sisälle päästyään! Alkanut kusta jo omaan petiinsäkin! Kakat osaa kyllä tehdä ulos tai vessaan.
Koira sisäsiistiksi
9
137
Vastaukset
- canis.familiaris
vie ell.ettei olisi virtsatie tulehdus.
- Pen_tu
Tuon ikäisellä pennulla ei ole vielä käytännössä ollenkaan pidätyskykyä. Useimmat oppivat sisäsiistiksi noin puolen vuoden ikäisinä, jotkut vasta vuoden ikäisinä tai myöhemmin.
Käykää ulkona aina heti syömisen ja leikkimisen jälkeen sekä myös silloin, kun pentu herää. Kehukaa, kun tekee tarpeet ulos älkääkä ikinä toruko pentua, kun se tekee sisälle. Muistan, että omakin pentuni teki välillä vartin välein pissejä ja oppi kyllä lopulta sisäsiistiksi. Monesti pennut alkavat nuuskia lattiaa ja pyöriä ympyrää, kun niillä on hätä ja silloin kannattaa kiikuttaa pentu äkkiä ulos.
Jos pentu tosiaan pissii ihan koko ajan ja varsinkin, jos pissiminen näyttää olevan sille vaikeaa (kyykistelee, vaikkei mitään tule tai liruttaa ihan pieniä pissejä vähän väliä) kyseessä voi olla virtsatietulehdus. Kannattaa siis käyttää pentua eläinlääkärissä. - canis.familiaris
Virtsalle pidätyskyky on pentuna n.kk x 1h, jos säännöllisyys ja muut asiat on kunnossa. Tortun pidätys on parempi ja alkaakin sisäsiisteydessä ensin.
Sisäsiisteyden pitäisi olla kunnossa n.4-6kk ikäisenä olosuhteista ja opetuksesta riippuen. (ja harvemmin sattuma) - kissanpissa
Ai että ihan tunneissa mittaat:)))
- canis.familiaris
Minuutti peliä tietenkin. Se on noin arvo pidätyskyvylle kasvukehityksen mukaan.
- ei pantaa
Siis tekee pissat vessaan. Oiskohan vähän ristiriitaista antaa pissata sisälle vessaan ja opettaa ulos pissalle ei sen ikäinen tajua että välillä saa pissata sisälle ja välillä ulos. Pese ne pissakohdat jollain taatusti pissanhajun vievällä pesuaineella ja samoin peti ja laita pedille jokin esim . kurja kahiseva pressu ettei ole miellyttävä alusta pissailla, kun vielä voi valua pissi omille tassuille.Meidänkin koira pissi leikkimisen yhteydessä tai heti sen jälkeen eli vie ulos vaikka kesken kiihkeän sisäleikin.Kehu kun tekee ulos . Nämä tuli mieleen. En kyllä olisi vielä iän puolesta huolissani ihan vauva.
- tuutelituu
Ulos heti syömisen jälkeen, heti heräämisen jälkeen, heti leikin jälkeen ja just vaikka kesken leikinkin.. Ja sisälle tullaan vasta sitten kun pissit tehty.
- niin niiin niin
Ulos heti jos on juonut paljon vettä,heräämisen jälkeen,leikin jälkeen. Mutta ei missään nimessä ruuan jälkeen koska se edistää vatsalaukunkiertymää lenkki ennen ruokaa!!!! :) haluan vain ettei pennulöle tule vatsalaukunkiertymää :)
Noh eiköhän nyt kuitenkin nimenomaan myös ruokailun jälkeen.Sen jälkeen kun pennulla on nimenomaan useinmiten hätä.Ihan jäänteitä jo vauvalaatikostakin,kun emo tissityksen jälkeen ne ulostuttaa ...
Eikä sitä muutenkaan aina lenkkiä tehdä,kun pentua ulos opetetaan.Viedään vaan sopivaan paikkaan ja tehdään tarpeet.Lyhyestä liikkumisesta ei nyt ihan vatsalaukunkiertymää kuitenkaan tule.Liikkuuhan ne pennut sisälläkin heti ruuan jälkeen.Harvemmin ne heti punkkaan kupsahtaakaan ;D
Ja aloituksen ikäinen on kuitenkin vielä ihan vauva.Tuossa iässä vielä niitä tarpeita voi tulla mihin vaan.Ja jos näyttää jotenkin "epäilyttävältä",niin kuten jo sanottu,pissinäytteen voi kiikuttaa lekurille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522328- 1921704
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä501379Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad511057- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23788Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25786Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647