Kauniit paikannimet

Katleija

Tultaessa mereltä kaupunkiin, näkyy sieltä Turun linnan lisäksi toinenkin maamerkki. Se on 18-kerroksinen, 58 metriä korkea kerrostalo, joka on rakennettu vuonna 2001 lähelle rantaa. Sillä on kaunis nimi Airiston tähti.
Turussa on myös kaupungin osalla kaunis nimi, Kuuvuori.
Omituisten paikannimien sijasta voisimme vaihteeksi kertoa kauniista paikannimistä kotiseuduiltamme, jos kiinnostaa.

18

7738

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ,,,,,

      Pohjois-Pohjanmaalla on kylä nimeltään Lumimetsä. Minusta se nimi on todella kaunis.

    • sinisirkku-ek

      Pihlajajärvi Hämeessä on minusta kaunis nimi, kun siellä pihlajia kasvoi rannalla.

      Pyhäjärviä on monia Suomessa. Voin hyvin kuvitella sen tunteen, veden ollessa lämmintä, rantojen kauneus saarten peilautuessa tyynellä, veden tuoksuessa puhtautta.

      Sen tuoksun muistan lapsuuteni Pihlajakoskella veden äärellä.

    • katl.

      Asuntoalueilla on kauniita nimiä täälläpäin mm. Nättinummi, Kultanummi, Hepokulta ja Runosmäki.

      • sinisirkku-ek

        Tuo Runosmäki on jostakin jäänyt mieleen, ei kai se ole juuri se käsityöläiskaupunginosa?
        Täytyyhän niiden olla nättejä nummeja, harvinaista, että juuri nummi, minulla kun on kuva kumpuilevasta maastosta ruohon peittämänä.
        Olisko tullut Skottland'in nummimaisemien kuvauksista TV:ssä.
        On lämmin kesäyö, tulin juuri sisälle, ja pientä suolaista kaipasin, nyt vaan toivottelen

        Hyvää Yötä.


    • Ramoona*

      Saanko kertoa elämäntaipaleeni tärkeitten paikkakuntien nimistä, jotka ovat viehättäneet ?

      Sisä-Suomessa lapsuuskotini vastarannalla kohosi mäellään Karjalan kartano, kuin Terijoen pitsihuvila ikään. Vieläkin se tulee mieleen, kun lauletaan "Karjalan kunnailla". Kartanon väki sittemmin joutui luopumaan Karjalastaan. Järvi oli kapea siitä kohtaa, me lapset uimme salmen yli toistemme laitureille, kartanossa oli hieno kaksikerroksinen uimahuonekin !

      Mummolani oli Virmasjärven rannalla, ylävällä niemellä molemmilla puolillaan kimmeltävät järvenselät. Virmaanpään talon eräs varsakin nimettiin Virmaksi, ja sen emä vietiin sotaan. Se palasi sieltä ja saimme enon kanssa viedä sitä uimaan, ratsastaa selässä. Sen harja tuoksui auringolle hellepäivänä, uljas se oli Virmaassa uimasillaan. Virmas tarkoittaa reipasta ja reimaa

      Espossa asuimme aikamme Merenneidontiellä, se osoite sai myönteistä huomiota romanttisuudellaan. Nuuksion kansallispuisto viittaa saamelaisuuteen, kutsuu samoilemaan jo nimellään. Miten kauniilta kuulostavat myös esim. Saana, Ivalo, Inari...

      Nyt lähinnä merelliset nimet ovat merkitykseltään kauneimpia. Tammisaaren Modermagan on kuin turvallinen äidin kohtu, tyyni suojaisa laguuni Tammisaaren saaristossa. Turun saariston Seili kutsuu seilaamaan, Gullkrona on Saaristomeren kruunu. Tarun mukaan kuningatar Blanka lupasi kauneimmalle näkemälleen antaa kruununsa. Niinpä hän heitti sen alas Gullkronan saariryhmän kalliota nähdessään auringossa kylpevän meren selän. Ilmankos Turun saaristossa aina niin kimmeltääkin.

      Kauppakeskusten nimissä myönteisten mielikuvien tavoittelu on huipussaan : Sello, Iso Omena , Ideapark ...Raison Myllyllä on sentään yhtymäkohta paikallisuuteen.

      • Anonyymi

        Kiitos , oli kiva lukea 😊


    • Poikkean asiasta:anteeksi!

      Tiedättekö nimen Turku taustan ja mistä tulee sana Åbo?

      Katleijalle ajattelin viisastella, että tiedän kyllä paikkoja, joilla ruma nimi. Luetteloa en tee!

      • <<<<1<<<<

        Joen asukashan se on. Selkeä nimi kylläkin.


      • hunksi-.
        <<<<1<<<< kirjoitti:

        Joen asukashan se on. Selkeä nimi kylläkin.

        Lapissa on Vittumaisenoja


      • <<<<1<<<< kirjoitti:

        Joen asukashan se on. Selkeä nimi kylläkin.

        Turkua ei ehkä noin vaan tiedetäkään. Turg on venäläinen kauppapaikka ja siitä nimi. Kirjoitusasu voi olla väärin.


      • Ramoona*
        Ruuneperi kirjoitti:

        Turkua ei ehkä noin vaan tiedetäkään. Turg on venäläinen kauppapaikka ja siitä nimi. Kirjoitusasu voi olla väärin.

        Toki tuon tiesin, mutta tulin juuri kotiin enkä ollut paikalla näyttämässä tietojani. Laitan vielä googletusta sanojesi tueksi. Erikoista - ja onneksi - että Turun ruotsinkielinen nimi ei ole Torg vaan Åbo, jokiasumus - ehkä sen niin voisi suomentaa.

        "Kaupungin vanhin keskus oli maanteiden yhtymäkohta, tori eli turku. Nimi Turku juontunee muinaisvenäjän kauppapaikkaa merkinneestä sanasta turgu. Samasta vanhasta indoeurooppalaisesta sanakannasta ovat peräisin myös Saksan kaupunginnimi Torgau ja Italian kaupunginnimi Trieste. Muinaisvenäjän sanan oletetaan kulkeutuneen Suomeen novgorodilaisten kauppamiesten mukana. Se elää nykyään enää sellaisissa sanonnoissa kuin "turhuuden turuilla" ja "maailman turuilla". Sana on siirtynyt kauppiaiden matkassa myös Skandinaviaan. Sen perillinen on mm. ruotsin toria merkitsevä sana torg, josta juontuu suomen sana tori. Samalla tavalla Venäjältä Turun tienoille kulkeutuneeksi on selitetty Aurajokivarren kylännimen Paaskunta alkuelementti, joka olisi peräisin venäjän kylää, kylänosaa ja asutusta merkitsevästä sanasta pogost."

        Tässä linkki Turun paikannimien historiaan.

        http://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk125/turku/

        Minulla jäi tuosta omien kauniiden paikannimieni katsauksesta pois Virrat, jonka kasvatti mieheni on. Erikoista, että tällä pirkanmaalaisella, nykyisin pikkukaupungilla, on ruotsinkielinenkin nimi, Virdois. Monikkomuotoista paikannimeä ei osata aina taivuttaa, tässä esimerkkejä oikeasta taivutuksesta : Virrat - Virroilla - virtolainen on Virtain asukas. Eräs vanha virtolainen kävi usein linja-autolla Mäntässä viinakaupassa, avasi lähellä Virtoja viinapullonsa ja sanoi : "kiikaroiraas, joko Virtai näkyy", eli sitäkin muotoa on käytetty paikkakunnalla. Virrat on nimensä mukaan vesien ympäröimä, tyypillinen vehreä Hämeen idylli kumpuilevine peltoineen (paitsi keskustassa rumia taloja), Vaskiveden ja Tarjanneveden syleilyssä.


    • 505055

      erikoisa ovat Ii ja Homeperseensuo (Haminan lähistollä)

      Ei ainakaan liian kauniita

    • naapurissa

      Kauniainen on tosi nätti - ja vielä nätimpi on sen veroprosentti 13 %. Siellä ois kaunista asua.

    • Katleija

      Minulla on pieni lisäke tuohon Turun sanan alkuperään, muinaisvenäläiseen turguun.
      Seiskarissa (luovutetussa Karjalassa) oli sanonta, että "torku se on joka elättää" eli kauppa se on.... Läheisen venäjän vaikutusta varmaan.

    • Katleija

      Kivikukkaro.
      Se on pieni saari Turun saaristossa. Myös Pankki Turussa on saanut sen nimen.
      Pankki kai tarkoittaa että heidän kukkaronsa on vahva rahan tallennuspaikka.
      Voisihan se tarkoittaa myös että kukkarossa olisi kiviä eikä rahaa.

    • mitenkäs tämä

      nyt taas niin Turku keskeisksi kääntyi, on niitä muitakin kauniin nimisiä ja kivoja paikkoja . Mutta jääköön, ei ne kuitenkaa teitä kiinnosta .

      • aloittaja!

        Kiinnostaa, kiinnostaa, kerro mitä vaan mieleesi tulee. Ketju on auki, mahtuuhan tähän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4309
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 141
      958
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe