Vain ME..?

Päivämies 29/2011

Pääkirjoitus: Pelastuminen edellyttää henkilökohtaista uskoa

Lumijoen suviseurojen lauantain tiedotustilaisuudessa toimittajat kysyivät, uskommeko, että vain vanhoillisles-tadiolaiset pääsevät taivaaseen, vai voiko myös muiden hengellisyyksien piiristä löytyä pelastettuja. Kysymys on askarruttanut ihmisiä myös aikaisemmin, ja Jumalan lapset ovat halunneet vastata siihen niin kuin Raamattu asiasta opettaa.

Raamattu kertoo, että on olemassa vain yksi oikea usko (Ef. 4:4–5). Jeesus kutsuu kaikkia ihmisiä samaan lammaslaumaan ja toteaa itse: ”On oleva yksi lauma ja yksi paimen” (Joh. 10:16). Siksi missä tahansa hengellisyydessä tai julkijumalattomuudessa elävän ihmisen, jolla ei ole Jumalan rauhaa omallatunnollaan ja Pyhän Hengen yhteyttä muihin Jumalan lapsiin, on löydettävä tämä Herran lauma ja päästävä siihen parannuksen kautta. Raamatun mukaan Jumalan seurakunta on näkymätön pyhien yhteys, jonka voi nähdä vain Pyhän Hengen avaamilla uskon silmillä.

Jumalan lasten joukkoa on aikojen kuluessa ja eri kulttuureissa kutsuttu monilla nimityksillä. Jumalan lapset ovat aina olleet saman Pyhän Hengen omistajia kuin opetuslapset, joihin Pyhä Henki vuodatettiin helluntaina. Jokainen ihminen syntyy Jumalan lapsena tähän maailmaan. Monet ovat kuitenkin synnin vuoksi menettäneet sydämestään henkilökohtaisen uskon ja Pyhän Hengen. Useimmat epäuskoon joutuneet lähtevät selkeästi ulos Jumalan valtakunnasta, mutta jotkut saattavat jäädä uskovaisten joukkoon Raamatun kuvaamina kelvottomina kaloina. Hyvien ja huonojen kalojen lopullinen erottelu tapahtuu vasta maailman lopulla, kun Jumalan valtakunnan verkko vedetään rannalle. (Matt. 13:47–50.)

Taivaaseen pääseminen edellyttää henkilökohtaista sydämen uskoa. Ei riitä, että elää ulkonaisesti Jumalan lasten keskuudessa. Henkilökohtaisella uskolla ei tarkoiteta individualismia, jossa ihminen itse määrittelee uskonsa rajat. Sillä tarkoitetaan, että Jumala on valmistanut Pojassaan jokaiselle ihmiselle pelastuksen, jonka ihminen voi omistaa syntien anteeksiantamuksen evankeliumissa omalle sydämelleen.

Usko on henkilökohtainen lahja, jota tulee hoitaa. Pysyäkseen ja vahvistuakseen uskossa kristityn tulee ahkerasti käyttää Jumalan sanaa ja Herran pyhää ehtoollista, rukousta ja kristittyjen keskinäistä yhteyttä (KO 77). Kun eri tahoilta tulee kristillisyyttä kohtaan syytöksiä ja muutospaineita, henkilökohtaisen uskon merkitys vain korostuu ja Jumalan sana tulee entistäkin rakkaammaksi. Jokaisen on ensin katsottava itseään: Olenko uskomassa? Miten säilyn uskomassa? Sen jälkeen tulee huoli läheisistä ja halu rukoilla heidänkin puolestaan. Keskustelut toisten uskovaisten kanssa kääntyvät yhä useammin uskonasioihin ja omakohtaisen uskon tärkeyteen.

Suviseurojen esirukouspalvelussa näkyi selkeästi, että myös uusi sukupolvi haluaa uskoa samalla yksinkertaisella tavalla kuin jo vanhurskasten lepoon päässeet pyhät ovat uskoneet. Nuorten pyynnöstä seurakansa risti yhä uudelleen kätensä yhteiseen rukoukseen isien ja äitien sekä nuorten sisarusten ja ystävien puolesta.
3104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

>>Kysymys on askarruttanut ihmisiä myös aikaisemmin, ja Jumalan lapset ovat halunneet vastata siihen niin kuin Raamattu asiasta opettaa.** Ovat HALUNNEET VASTATA???
Käytäntö on yleensä vastata ylipäätään, mutta sehän ei käy pedantissa järjestössä, siellä ei haluta muuta kun sen, mitä määrätään.
On totta, että Jeesus kutsuu mukaansa. Pitää vain tunnustaa Jeesus siksi, kun HÄN ITSE ITSEÄÄN NIMITTÄÄ: eli Herraksi, Messiaaksi.
Lestadiolaiset uskovat vain lahkoonsa, ja VÄHÄTTELEVÄT JEESUSKEN HERRUUTTA, ja Hän on heille vain Vapahtaja.
Jeesus ei koskaan kertonut olevansa vapahtaja, vain vapahtaja, ainoastaan Herra. Kristus ja Messias.
Aiemmin, ennen kirkastustaan kylläkin sanoi olevansa ihminen, Nasaretilainen.
Koko lestadiolisuudesta Hän ei maininnut mitään, vaikka Raamattu NIMEÄÄ KAIKKI MAINITSEMANSA IHMISRYHMÄT.

>>Siksi missä tahansa hengellisyydessä tai julkijumalattomuudessa elävän ihmisen, jolla ei ole Jumalan rauhaa omallatunnollaan ja Pyhän Hengen yhteyttä muihin Jumalan lapsiin, on löydettävä tämä Herran lauma ja päästävä siihen parannuksen kautta. Mutta eikö ole aika riski syntyä VL perheeseen, pelko joutua pedofiliaan ja insestiin, NÄISTÄ RAAMATTU JUURI VAROITTAA.
Ei kristityissä seurakunnissa ole tätä vaaraa.
VL,ien on turha puhua Pyhän Hengen voitelusta. Raamatussa sanotaan selkeästi:
Hepr. 2:4
ja itse Jumala vahvisti heidän todistuksensa: hän antoi heidän tehdä tunnustekoja ja ihmeitä, monia voimallisia tekoja, ja jakoi Pyhän Hengen lahjoja tahtonsa mukaan.

VL:iltä armolahjat ja parantamisen armolahja uupuu täysin.
Selitys on vain se, ettei PH katsele tuollaista menoa.
Yksi selkeä juttu, eli kaste heiltä uupuu myös.
Siitä sanotaan;
Ap. t. 2:38
Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin TE SAATTE LAHJAKSI Pyhän Hengen.

Nämä molemmat uupuu koko lahkolta. Lahjaa ei tule ilman kastetta.
>>> Ei riitä, että elää ulkonaisesti Jumalan lasten keskuudessa. ** Eikö juuri suuri osa VL;istä elä ULKOISESTI
>>Henkilökohtaisella uskolla ei tarkoiteta individualismia, jossa ihminen itse määrittelee uskonsa rajat.** Rata SRK tekee ilman Raamattua, individuaalisesti, olette siinä tosi hyviä.

Suviseurojen rukouspalvelu oli OSIN TSOUKKIA, MUUNNETTUA – palaamisen armoa ja esirukous muutettiin sopivaksi julkaistavaksi.
Paheksuttavan pakanallista.
Kes.

Äänestä

"Sillä tarkoitetaan, että Jumala on valmistanut Pojassaan jokaiselle ihmiselle pelastuksen, jonka ihminen voi omistaa syntien anteeksiantamuksen evankeliumissa omalle sydämelleen."

Näin on Jumala rakkaudessaan meitä kohtaan valmistanut Pojassaan jokaiselle ihmiselle pelastuksen, jonka ihminen voi omistaa Jeesuksessa Kristuksessa omalle sydämelleen, yksin uskosta, yksin armosta ja YKSIN KRISTUKSEN TÄHDEN. Näin uskoivat vl:ät yli sata vuotta sitten ja näin meidän tulee uskoa tänä päivänäkin ja hyväksyä myös muut, jotka näin uskovat.

Evankeliumi on ilosanomaa Kristuksesta, jossa on syntien anteeksiantamus ja elämä. Evankeliumi ei ole pelkästään "piilotettuna" ry:n saleihin.

Äänestä

Jeesus on seurakuntansa pää ja valitsee itse seurakuntansa jäsenet heidän uskon perusteella. Näin se on, mitään maallisia uskonnollisia välikäsiä ei tarvita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tuumaatte? kirjoitti:

Päivämies 29/2011

Pääkirjoitus: Pelastuminen edellyttää henkilökohtaista uskoa

Lumijoen suviseurojen lauantain tiedotustilaisuudessa toimittajat kysyivät, uskommeko, että vain vanhoillisles-tadiolaiset pääsevät taivaaseen, vai voiko myös muiden hengellisyyksien piiristä löytyä pelastettuja. Kysymys on askarruttanut ihmisiä myös aikaisemmin, ja Jumalan lapset ovat halunneet vastata siihen niin kuin Raamattu asiasta opettaa.

Raamattu kertoo, että on olemassa vain yksi oikea usko (Ef. 4:4–5). Jeesus kutsuu kaikkia ihmisiä samaan lammaslaumaan ja toteaa itse: ”On oleva yksi lauma ja yksi paimen” (Joh. 10:16). Siksi missä tahansa hengellisyydessä tai julkijumalattomuudessa elävän ihmisen, jolla ei ole Jumalan rauhaa omallatunnollaan ja Pyhän Hengen yhteyttä muihin Jumalan lapsiin, on löydettävä tämä Herran lauma ja päästävä siihen parannuksen kautta. Raamatun mukaan Jumalan seurakunta on näkymätön pyhien yhteys, jonka voi nähdä vain Pyhän Hengen avaamilla uskon silmillä.

Jumalan lasten joukkoa on aikojen kuluessa ja eri kulttuureissa kutsuttu monilla nimityksillä. Jumalan lapset ovat aina olleet saman Pyhän Hengen omistajia kuin opetuslapset, joihin Pyhä Henki vuodatettiin helluntaina. Jokainen ihminen syntyy Jumalan lapsena tähän maailmaan. Monet ovat kuitenkin synnin vuoksi menettäneet sydämestään henkilökohtaisen uskon ja Pyhän Hengen. Useimmat epäuskoon joutuneet lähtevät selkeästi ulos Jumalan valtakunnasta, mutta jotkut saattavat jäädä uskovaisten joukkoon Raamatun kuvaamina kelvottomina kaloina. Hyvien ja huonojen kalojen lopullinen erottelu tapahtuu vasta maailman lopulla, kun Jumalan valtakunnan verkko vedetään rannalle. (Matt. 13:47–50.)

Taivaaseen pääseminen edellyttää henkilökohtaista sydämen uskoa. Ei riitä, että elää ulkonaisesti Jumalan lasten keskuudessa. Henkilökohtaisella uskolla ei tarkoiteta individualismia, jossa ihminen itse määrittelee uskonsa rajat. Sillä tarkoitetaan, että Jumala on valmistanut Pojassaan jokaiselle ihmiselle pelastuksen, jonka ihminen voi omistaa syntien anteeksiantamuksen evankeliumissa omalle sydämelleen.

Usko on henkilökohtainen lahja, jota tulee hoitaa. Pysyäkseen ja vahvistuakseen uskossa kristityn tulee ahkerasti käyttää Jumalan sanaa ja Herran pyhää ehtoollista, rukousta ja kristittyjen keskinäistä yhteyttä (KO 77). Kun eri tahoilta tulee kristillisyyttä kohtaan syytöksiä ja muutospaineita, henkilökohtaisen uskon merkitys vain korostuu ja Jumalan sana tulee entistäkin rakkaammaksi. Jokaisen on ensin katsottava itseään: Olenko uskomassa? Miten säilyn uskomassa? Sen jälkeen tulee huoli läheisistä ja halu rukoilla heidänkin puolestaan. Keskustelut toisten uskovaisten kanssa kääntyvät yhä useammin uskonasioihin ja omakohtaisen uskon tärkeyteen.

Suviseurojen esirukouspalvelussa näkyi selkeästi, että myös uusi sukupolvi haluaa uskoa samalla yksinkertaisella tavalla kuin jo vanhurskasten lepoon päässeet pyhät ovat uskoneet. Nuorten pyynnöstä seurakansa risti yhä uudelleen kätensä yhteiseen rukoukseen isien ja äitien sekä nuorten sisarusten ja ystävien puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu