Miten saan A-paperit armeijaan? Vai saanko ollenkaan?

Sain joitakin vuosia sitten diagnoosin epilepsiasta. Olen ollut nyt lääkityksen avulla TÄYSIN oireeton yli neljä vuotta ja suunnittelen asepalveluksen suorittamista. Sain C-paperit joitakin vuosia sitten. Minulla oli A-paperit jo, mutta valitettavasti samana keväänä kun piti inttiin mennä, sain tuon perkeleen diagnoosin.

Haluan suorittaa asepalveluksen A-miehenä noin kolmen, neljän vuoden kuluttua. Miten tämä onnistuu, vai onnistuuko se ollenkaan? Aion lopettaa lääkityksen lääkärin ohjeiden mukaisesti noin vuoden, kahden kuluttua. Tunnen itseni täysin terveeksi ja terveenä minua tulisi mielestäni kohdella. Auttakaa minua. En suostu menemään enkä pyrkimään palvelukseen ellen pääse A-luokkaan.
4274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nykyinen sodankäynti on sellaista kuvottavaa eläimellistä omostelua, että kannattaa jättää koko armeija vällin. Kaikesta on viety kunnia, sotakin on pilattu ämmämäiseksi puskissa pillitykseksi ja väijymiseksi. Toista se oli jokunen vuosisata sitten kun armeijarivistöt ampuivat tyynesti toisiaan kivääreillä vastatusten. Nykyään ei sota ole mitään muuta kuin kuvotuksia, langattomia nöyryytyksiä sekä sellaisia tekniikoita että ei se ole enää mitään sotaa. Jos haluat sotakokemuksia grillaa itseäsi tutka-antennilla tai mikroaaltotaajuuksilla. Kuvittele sitten itsesi sellaiseksi makkaraksi, joka poksahtaa mikrossa. Siinä sulle sotaa juippi.

Äänestä

Mene yksityiselle lääkärille ja sano ettei ole mitään sairauksia eikä lääkityksiä! :D Siinä on varmaan sun paras mahdollisuutesi..

Äänestä

Niin kauan kuin sinulla on lääkitys olet enintään B-palveluskelpoinen. Mutta tuosta ei ole käytännössä mitään haittaa edetessäsi aina reservin johtajaksi tai jopa sotilasinsinööriksi asti. Henkiset ominaisuudet ratkaisevat.

Puolustusvoimat katsoo, että lääkehuolto voidaan järjestää myös sota-aikana ja siten lääkitykselläkin olevien on mahdollista toimia sotatilanteessa.

Äänestä

Miksi haluat mennä armeijaan, jos olet jo saanut vapautuksen? Itselläni on c-paperit täysin kurissa olevan epin takia, mutta ei tulisi mieleenikään mennä pelleilemään puoleksi vuodeksi tai jopa vuodeksi olemattomalla korvauksella. Ikääkin kun jo alkaa olla. Ollaan onnellisia me, jotka olemme c-paperit saaneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hunninko313 kirjoitti:

Sain joitakin vuosia sitten diagnoosin epilepsiasta. Olen ollut nyt lääkityksen avulla TÄYSIN oireeton yli neljä vuotta ja suunnittelen asepalveluksen suorittamista. Sain C-paperit joitakin vuosia sitten. Minulla oli A-paperit jo, mutta valitettavasti samana keväänä kun piti inttiin mennä, sain tuon perkeleen diagnoosin.

Haluan suorittaa asepalveluksen A-miehenä noin kolmen, neljän vuoden kuluttua. Miten tämä onnistuu, vai onnistuuko se ollenkaan? Aion lopettaa lääkityksen lääkärin ohjeiden mukaisesti noin vuoden, kahden kuluttua. Tunnen itseni täysin terveeksi ja terveenä minua tulisi mielestäni kohdella. Auttakaa minua. En suostu menemään enkä pyrkimään palvelukseen ellen pääse A-luokkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu