Teen tunnustuksen... Mua ei ole koskaan ikinä ikävöinyt kukaan. Olen ihminen, joka on äärimmäisen helppoa unohtaa ja pyyhkiä pois mielestä, kuin en olis ollut olemassakaan, vaikka olisin vuosia elämästäni toiselle antanut. Parempi kun en olis edes syntynyt... Vatuttaa olla tällainen epä-ihminen, vai miksihän minua edes voisi nimittää...? Ja en sitten ole se itäsuomalainen, jota aina haukutaan, ja jonka epäillään liimailevan koiransa karvoja erinäisiin paikkoihin (miksi kukaan edes tekisi niin?), joten älä sinä haukkuja vaivaudu... Sitäpaitsi -sinähän kai vihaat sitä ihmistä niin paljon, että suorastaan ikävöit. Mua ei taida kukaan edes vihata niin paljon, vaikka monet vihaakin... Niin mitätön minä olen.
Jaana täällä...
Terve...
1557
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
No Jaana. Mä en sua tav.ikävöi,mutta monesti muistelen lämmöllä sua,kuinka avoin ja lämmin sydäminen sä olit muita kohtaan.
En tunne ketään E:tä joten Sullakin on joku muu Jaana mielessä -en minä.
joku mies hiljaa ja eleettömästi ihailla ja kaivata, jopa ikävöidä! Me tietynlaiset miehet kun olemme aika juroja kertomaan tunteistamme. Ujoja ja saamattomia nahjuksia!
En tunne ujoja miehiä, en edes tunne paljon ihmisiä... Suurin osa niistäkin, joita tunnen on sukua mulle. Olen suoraan sanottuna helevetin yksinäinen ja mua tympäsee kaikki.
Itse tiedän kolme Jaanaa, joista kaksi on vaaleahiuksista ja yksi ruskeahiuksinen. Yksi oli luokkakaverin pikkusisko, toinen kaverin ex ja kolmannen tapasin vuosi sitten eräässä tapahtumassa... Oletkohan yksi heistä?
En ole.
Olet siis antanut vuosia elämästäsi jollekin miehelle, ja hän on nyt pyyhkinyt sinut täysin mielestään? Eroko teille tuli vai mitä tapahtui? Onhan sinusta joku sentään pitänyt?!
Enpä tiedä pitikö kovin paljon... Ainakin unohtaminen oli helppoa. Voi johtua siitäkin, ettei kyse ollut seurustelusuhteesta -vaan toisenlaisesta jota en ala tässä sen tarkemmin määrittelemään... "Läheisissä" tekemisissä oltiin kuitenkin, ja minä edelleen ikävöin.
Aina suhteen päättyessä sitä on jonkin aikaa siipi maassa ja itsetuntokin siinä helposti nollautuu, mutta kyllä se siitä ajan kanssa sitten helpottaa... Ja voihan sitä löytää vaikka uuden suhteen, ei sitä tiedä! Toivotaan ja uskotaan ainakin niin!
En minä ole uusia suhteita etsimässä enää ikinä... Kerta riitti. En uskaltais tai edes haluaisi enää olla kenenkään kanssa. Aina vaan tulee potkuja päähän, niin kai sitä pitäis jo oppia, että mua varten ei ole olemassa mitään ja ketään. Olen tuomittu yksinäisyyteen... Ranteen viiltely -tunnelmissa hieman, mutta en viiltele kuitenkaan... Ei vaan jaksais enää.
Ymmärrän hyvin tunteesi, itsekin olen saanut kokea monenlaista ikävää, osittain omaa tyhmyyttäni, osittain eräiden ilkeyttä, ahneutta ja julmuutta. Periksi en kuitenkaan anna, vaikka yksinäinen nyt olenkin, ollut jo yli vuoden. Olen saanut "nauttia" parisuhteen sekä hyviä että huonoja puolia, joten tavallaan nyt nautin yksin asustelemisesta. Vaikka kai jossakin pinnan alla edelleen on haave jonkun mukavan naisen kumppanuudesta...
Sitten tää tuttu kirjoitusvirhe väliviiva väärässä paikassa ” epä-ihminen,”
Ja taas Ei-mia haukkumassa jotain tuttua naista nimellä
Ja sinä täällä taas luulemassa muita kirjoittajia ei-miaksi. Ei-mia on akateeminen henkilö ja osaa siksi laittaa väliviivat oikeisiin paikkoihin.
Uuupousta
Älä höpsi! Mistä sinä voit tietää, ettei sinua kukaan ikävöi. Se ettei ota yhteyttä, ei kerro siitä etteikö ikävöisi. Pitkäaikaista ystävääsikin voi harmittaa, että jätti sinut, mutta ylpeyttään ei voi sitä ääneen myöntää vaan yrittää tulla toimeen uudessa suhteessaan.