Romantikon yö

Miltä kelit näyttää siellä teillä? Meillä aikas pimeä yö johtuen pilvistä, mutta poutaa. Ulkona juuri nyt 18 C. Roolari pörrää järvellä on muikkuja pyytämässä.

Aurinkokennolyhty on syttynyt valaisemaan rannan kivikkopuutarhaa.

Nyt alkaa hämärän romanttinen vaihe kesässä. Rakastan lyhtyjä on rapujuhlien aika.

Oletko romantikko?
78273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 78

Vanhimmat

Olen romantikko, rakastan muitakin, kuin vain itseäni.
Voitko sitä käsittää??

Äänestä
  • Aloittaja

    Tottahan minä sinua käsitän. Romantikko ja hyvin sosiaalinen olen itsekin ja aika hyvä ihmiseksi.

    Äänestä

Ai että, odotan elokuun sametti-iltoja, lyhdyt tuikkimassa ja taivas täynnä tähtiä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Olen myös romantikko ja hössön tössö muumimamma. Olen onnellinen esikoinen on luonani ja meillä on erilaisia yhteisiä remppaprojekteja.

    Koska emme ole teknisesti kovinkaan lahjakkaita, moottorisahan käynnistyskin oli erikoisen hupaisaa. Kävin kirkolla kysymässä apua kun moottori kävi. mutta tela ei pyörinyt. Syy selvisi jarru oli päällä ; )

    Olin eilen kesäteatterin katsomossa ja nautin näkemästäni kauniissa kesäillassa.

    Ajattelin yöllä kun tein aloituksen, että palstalaiset unohtaisivat vihan ja katkeruuden ja alkaisivat elämään taas tässä ja nyt.

    Pieni ukkosen poikanen kulki niemen yli, tuli hiukka vettä puutarhan tarpeisiin nyt taas tyyntä.

    Äänestä

Kyllä sieltä jotain romanttisuuteen viittaavaa löytyy jos oikein kaivaa :))

Elokuun yöt ovat parhaillaan kyllä oikea elämys, tummat ja lempeät. Parmaattomat. Ne on niitä hetkiä kun toivon että joku siemailisi niitä mun kanssa. Ja aamukahvin jälkeen lähtis kottiinsa että pääsen vaihtamaan lakanat :))) Se siitä romanttisuudesta sitten.

Äänestä
  • Aloittaja

    Olen saavuttanut tuo toiveesi ihanaisen olotilan niin ja tarvitseeko sitä koko yötä tuhrata aamukahviin asti voi sitä illan aikanakin kuuta katsellessa siinä sivussa supatella ja sitten yön tunteina omaan sänkyyn yksin köllölleen ; )

    Aamulla voi aivan luonnotilassa itseänsä kanssa kahvitella.

    Äänestä

  • Ei niin hyvää jottei jotain pahaakin. Hirvikärpäset tulevat elokuussa. :(

    Äänestä

  • Aloittaja

    kastekukka* kirjoitti:

    Ei niin hyvää jottei jotain pahaakin. Hirvikärpäset tulevat elokuussa. :(

    Enpä ole moisiin törmäillyt, missä niitä on mahdollisuus bongata?

    Mitä tarkoittaa kastekukka?

    Äänestä

  • kastekukka* kirjoitti:

    Ei niin hyvää jottei jotain pahaakin. Hirvikärpäset tulevat elokuussa. :(

    @kastekukka*

    Eikä mee kauan kun Tatit mätänevät ja niistä ei enää saa kauniita kuvia laskevan Auringon hämyssä.
    Stadin parvekkeelta joutuu sit kuvaamaan mainosvalojen kajastusta taivaankannella.
    Miun tähtösein (planeetan) valo vain jaksaa paistaa läpi.
    Parmaatonkin saattaa olla, kunhan Putkivalo selvittää asiaa hieman lähemmin.
    Roolini alkaa muuttumaan Syksynkuvaajan suuntaan.
    Ja meillä tela pyörii vain, jos tulee maalatuksi, mitä nyt ei tule. :)
    Surullisena joudun taas katsomaan kuinka Viljapelto ei enää heilimöi, pudottaa vaan satunnaisia jyviä syysmuuttajakurkien vatsoille
    Kupu täynnä kailottavat Kurjet kaihoisat jäähyväisensä Pohjolan ihmiselle:
    TJ! TJ! TJ!
    Viimeinen ilkikurinen naurunkurahdus kajahtaa Ruislinnun Täkkäpäällä:
    Kylmään uupuvat surkimukset!!!! Te taas teette sen kohta peitto päällä!!!!!
    Kä! Kä! Kä!

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    Kuinka läheltä selvitän ;) Ei vais, tää menee minunkin puolelta arvuutteluksi, mitähän olen nälissäni näpytellyt...

    Tulee mieleen Parman kinkku. Eikö se ole se ilmakuivattu? Elokuun yöt taitavat olla kaikkea muuta kuin kuivat, että saattais sopiakin. Menevät enemmän sinne kastekukka-osastolle.

    Äänestä

  • kastekukka* kirjoitti:

    Ei niin hyvää jottei jotain pahaakin. Hirvikärpäset tulevat elokuussa. :(

    Niin muuten tuleekin. Ja byebye punkiton sänky, kun on niitä karvanalleja talossa. Ja loppukesästä on niitä lukkeja oikein parvittain. Tosin ei niistä mikään ole niin paha kuin hirvikärpänen..

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Enpä ole moisiin törmäillyt, missä niitä on mahdollisuus bongata?

    Mitä tarkoittaa kastekukka?

    @korpikirjailija

    Hän menee selälleen, romantisoi ja katsahtaa kattopeiliin.
    Oletan..:)
    H.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Olen saavuttanut tuo toiveesi ihanaisen olotilan niin ja tarvitseeko sitä koko yötä tuhrata aamukahviin asti voi sitä illan aikanakin kuuta katsellessa siinä sivussa supatella ja sitten yön tunteina omaan sänkyyn yksin köllölleen ; )

    Aamulla voi aivan luonnotilassa itseänsä kanssa kahvitella.

    Tuo on totisesti ihanainen olotila. Että löytää sen supateltavan :))

    Mun illan viimeinen koiralenkki on toiminut eräänlaisena typeränä testinä mun supattelu-yritysten kanssa, haluanko että lenkki kestää kauan, vai haluanko äkkiä takaisin kotiin. Harvemmin ne äijät ovat tulleet mukaan, ne jää jonnekin lojumaan mielummin. Ja mä kiskon koiraa menosuuntaan ja toivon salaa että sälli olisi lähtenyt kun tulen kotiin. Mieluiten ilman mun hopeita :)))

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    @korpikirjailija

    Hän menee selälleen, romantisoi ja katsahtaa kattopeiliin.
    Oletan..:)
    H.

    Kastekukka on mun mielestä hieno nimmari, Hunkzin tartti nyt taas...........

    huoh,

    En tiedä oonko sen kummemmin romantikko, tykkään kyllä loppukesän pimeistä lämpimistä öistä, mut en jaksa valvoo.

    Puol kymmeneltä hakee nukkumasa mukaansa.

    Äänestä

  • ahrenull kirjoitti:

    Tuota minttu, luulin, että hunksz tarkoitti hirvikärpästä, että se niin kuin näkyy sieltä peilistä.
    =))

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    Tuota minttu, luulin, että hunksz tarkoitti hirvikärpästä, että se niin kuin näkyy sieltä peilistä.
    =))

    Se hirvikärpänen näyttää kuiteskin samalta väärinpäin kun hämähäkkikin!!

    Mä lähen nyt saunaan, :D

    Äänestä

  • *minttupuu* kirjoitti:

    Se hirvikärpänen näyttää kuiteskin samalta väärinpäin kun hämähäkkikin!!

    Mä lähen nyt saunaan, :D

    Niin näyttääkin, mutta takertuu lujemmin kiinni. :(
    Miekin meen kohta saunaan, otetaas tytöt oikein kunnon löylyt. :)

    Äänestä

  • ahrenull kirjoitti:

    Kastekukka on mun mielestä hieno nimmari, Hunkzin tartti nyt taas...........

    huoh,

    En tiedä oonko sen kummemmin romantikko, tykkään kyllä loppukesän pimeistä lämpimistä öistä, mut en jaksa valvoo.

    Puol kymmeneltä hakee nukkumasa mukaansa.

    @minttupuu

    On paljon asioita jotka ovat kauniimpia kun katsoo kolikon toista puolta.
    Sinäkin neitoseni, olet varmaan oppinut ymmärtämään että minä en ole koskaan roisi.
    Se vain on niin että mies näkee kauneutta siellä mihin nainen ei uskalla katsoakaan, jos ei lue vauva-lehden kotisivuja.
    ööhh.... tuota..en kyllä minäkään, vauvan jälkeen, vaikka olisin itse syyllinenkin..
    Mutta reipahin mielin käyn rekkojen alle, tarvittaessa. :)
    H.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Enpä ole moisiin törmäillyt, missä niitä on mahdollisuus bongata?

    Mitä tarkoittaa kastekukka?

    Tule vähän etelämmäksi sieltä ja mene metsään. Missä hirviä niin siellä myös hirvikärpäsiä. Mielenkiintoinen tuttavuus. Kerro vaikutelmat kun olet löytänyt ne (tai ne ovat löytäneet sinut)
    ;))

    Kastekukka ei tarkoita yhtään mitään.

    Äänestä

  • kastekukka* kirjoitti:

    Tule vähän etelämmäksi sieltä ja mene metsään. Missä hirviä niin siellä myös hirvikärpäsiä. Mielenkiintoinen tuttavuus. Kerro vaikutelmat kun olet löytänyt ne (tai ne ovat löytäneet sinut)
    ;))

    Kastekukka ei tarkoita yhtään mitään.

    Huomenta kastekukka.

    Niin en ole metsässäkyykkijä ei silti ihanaahan siellä olisi olla, mutta selkäni ei kestäisi marjastamista tuntitolkulla.

    Kastekukka on ihan hyvä nikki. Olen huomannut, että ylipäätään naiset valitsevat naisellisia nimimerkkejä, itse en osaisi kuvitella itselleni kukkien enkä seksisymboleilta lainattuja nimimerkkejä.

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    Minä olen kukkais"tyttö" .
    Herkkä ja hentoinen ;))

    Mene sinne metsään kävelylle, marjat voi hankkia torilta.

    Äänestä

Juu, olen romantikko, elokuun illat on ihania, mutta öisin on liian kuuma.
Tosin kun vähissä pukeissa "joutuu" nukkumaan, näkee yllättävän hyvännäköisen miesvartalon vierellään. :))
Joskus sit..... no olkoon... :)

Äänestä
  • Joo joo, sitä vedetään ZZZ, niin kuin mä, muaskuukelitjalkojejevälissä

    Äänestä

  • henrjii kirjoitti:

    Joo joo, sitä vedetään ZZZ, niin kuin mä, muaskuukelitjalkojejevälissä

    Nyt sä Henkka paljastit kaiken,,,,,:)

    Äänestä

Kuumaa on ollut päivällä kuin yölläkin...säästä johtuen.

En koe olevani romanttinen, liekö ollut koskaankaan? Olen liian jalatmaassa oleva ihminen, hymähtelen sellaiselle tekemällä tehdylle ....siksi käyn usein Teattereissa - en silloinkaan vahingossakaan erehdy höpöstelylinjalle. Näytelmän pitää koskettaa...mietityttää vielä näkemisen jälkeenkin, silloin se parasta antia on.

Kissuni takia terassilla ei voi oleilla vapaasti ja pimeällä se on mahdotonta. Liekaan en ole sitä laittamassa :) Kuu näkyy mh:n ikkunasta...yleensä laitan kaihtimet kiinni kun alan nukkumaan, en siedä valoa makurissa.

Rapuja olen tarjoillut entisessä ammatissani kausittain/vuosittain , vaan en suuhuni pistä...joten en tiedä siitäkään nautinnosta, enkä aio maistaa jatkossakaan.

Kivat illanhämyt teille jotka kuutamoilloista nautitte!

Äänestä
  • Katoin kuistille iltapalan, esikoinen on vielä saunassa. Kynttilät palaa, ilta on kaunis. Järvi tyyni ja auringon jälkeensä jättämät värit enteilevät huomiselle hellettä.

    Kesäteatterien tunnelma on aivan erilainen kuin vakavan teatteritaiteen. Amatöörit ihanan tosissaan. Makkaraa, kotipullaa ja kahvia väliajalla, kokeile ihana hössötyslinja.

    Muistan rapujuhlat nuoruudesta, taisi tulla otettua enempi napsuja kuin ravunlihaa ja olo oli seuraavana aamuna sen mukainen. meni monta vuotta, että opin tarjoilemaan rapuja ilman, että teki öklötti ; ))

    Äänestä

aamupala syötiin tänään terassilla niinkun kaikkina muinakin aamuina tänään myös pikkuinen mies kälätteli meidän kanssa aamuauringossa ja nyt se on menny jo päikkäreille ja jos menee tohon romantiikan puoleen niin täytyy sanoo etten mää nyt ihan kauheen kova romantikko ole tietysi riippuu tilanteesta tyynistä pimeistä kesäilloista kynttilän valossa kyllä tykkään ja mielellään on mukava tunnelmoida seurassa kun yksin ;))))

Äänestä
  • Aloittaja

    Minun pikku/isomies pätki kanssani koivupölkkyjä. Kun homma oli ohi syötiin ja menin ylisille makoilemaan. Kun tulin alas pikkuinen loikoili rannan tuntumassa veneessä ja luki vanhoja aarteitaan saunakamarin kaappiin kerättyjä Aku Ankkoja. Ei kälätellyt, ennen kuin menin rantaan ja kysyin luetko ukin kirjahyllyn aarteita.

    Äänestä

Alkukuusta oli täyden kuun aika. Lomapaikassa virtaa joki vieressä, kuu nousi puiden takaa ja Pöllö huhuili ihan lähellä.
En polttanut mitään valoja, kuunvalo riitti.

Äänestä

Kapoisia ovat ketjut nykyisin. Vain kourallinen osallistuu ja heistäkin joku monella nikillä. Turha on yrittää sekaan eriäviä mielipiteitä. Tästäkin aiheesta jonkun muun aloitus olisi jätetty omaan karsinaansa. Onneksi aurinko sentään paistaa kaikille.

Äänestä
  • Tulin juuri järvestä peseytymästä. Meillä oli puusavotta. Poika sahasi moottorisahalla ja minä autoin, pinosin pölkyt ja pokalla pienin oksia.

    Tämä ketju on harmiton ja kepoisa. Eriäviä mielipiteitä saa laittaa ja ne hyväksytään. Aurinko paistaa korvessa, mutta luin ohimennen aloituksen, jossa kerrottiin että jossain sataa kuin saavista.

    En ole huomannut, että ainakaan rekatut olisivat tuplana puskista en tiedä. Pidot paranee kun porukka vähenee, eikös niin sanota ja ei kai se osallistujien määrä vaan se laatu ; )

    Äänestä

  • Mitähän mahdat tarkoittaa? Ainakin minun vastaukseni on eriävä, eli en ole kuuta romantisoiva...ja ei sitä vastaustani ole mitenkään ´tuomittu´ huonoksi jos ei hyväksikään!

    Mistä voit tietää kenenkään monia nikki vastauksia? Aika vahva mielipide olettamiselle :/

    Kaikki aloitukset eivät vedä, sitä en tiedä miksei?

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Mitähän mahdat tarkoittaa? Ainakin minun vastaukseni on eriävä, eli en ole kuuta romantisoiva...ja ei sitä vastaustani ole mitenkään ´tuomittu´ huonoksi jos ei hyväksikään!

    Mistä voit tietää kenenkään monia nikki vastauksia? Aika vahva mielipide olettamiselle :/

    Kaikki aloitukset eivät vedä, sitä en tiedä miksei?

    Ainakin minä tykkään kuutamosta, olen aina tykännyt:), voin Elokuun lämpinä iltoina istua ulkona myöhään yöhön.
    Tyttäreni ei pidä täysikuusta, häneen se vaikuttaa niin että on levoton olo, ei saa nukuttua.

    Äänestä

Aloittaja

Taas on yö langennut korpeen, kiva työntäyteinen päivä ja lauha sateeton yö pihavalot langettavat satumaisia varjoja puutarhaan, naapurimökkiläiset ovat tulleet heidän lomansa on alkanut, kuinka sinulla onko kaikki ok?

Äänestä
  • Mä olen niin kauas erkaantunut vuosien saatossa luonnosta etten suurin surminkaan olisi yksin millään mökillä...jos mukamas mies olisi yö kalassa tai jotain....

    Näen kirjoituksistasi, sanonutkin olen et olet kuin yhtä paikkasi kanssa...minen uskaltaisi olla hetkeääkään yksin minkäänlaisessa mökkisaaressa.

    City-ihmisenä en uskalla ees marjastaan mennä...karhuhavaintoja...ja todella eksyminen on hätäännyttävä tunne.Luonnonpuistoon on turhaan ajaa liki 80 km sivu, jos jo ehtineemmät ovat olleet asialla...kun ei käy silloin kun ehdotan, voi olla raveja jne.. nooh...mitäpä näistä..kaanaan häistä! ;).

    Äänestä

  • Aloittaja

    meeriamanda kirjoitti:

    Mä olen niin kauas erkaantunut vuosien saatossa luonnosta etten suurin surminkaan olisi yksin millään mökillä...jos mukamas mies olisi yö kalassa tai jotain....

    No, aikuisten oikeesti mökkini on kirkonkylän kupeessa, ei saaressa sillä saaresta en mökkiäni ostaisi koska olisin vuodenaikojen vanki mikäli mökilleni haluaisin.

    Käytän korpi nimitystä vaikka asun pyörälenkin päässä kirkonkylän suosituimmalta terassilta, jossa olimme poikani hänen tyttöystävänsä ja Petterin kanssa tänä iltana.

    Ei täällä karhuja ole, ainut vaara jos sitä haluaa mielikuvituksessa isotella on ihminen ei metsän eläimet ; )

    Esikoinen on lomalla ja asustaa omaa pientä tupaansa tuossa pirtin kupeella ja naapurit kuten jo mainitsin tulivat pääkaupunkiseudulta juuri tänä iltana tuonne naapuriin jossa viettävät varmaan koko elokuun.

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Mä olen niin kauas erkaantunut vuosien saatossa luonnosta etten suurin surminkaan olisi yksin millään mökillä...jos mukamas mies olisi yö kalassa tai jotain....

    Näen kirjoituksistasi, sanonutkin olen et olet kuin yhtä paikkasi kanssa...minen uskaltaisi olla hetkeääkään yksin minkäänlaisessa mökkisaaressa.

    City-ihmisenä en uskalla ees marjastaan mennä...karhuhavaintoja...ja todella eksyminen on hätäännyttävä tunne.Luonnonpuistoon on turhaan ajaa liki 80 km sivu, jos jo ehtineemmät ovat olleet asialla...kun ei käy silloin kun ehdotan, voi olla raveja jne.. nooh...mitäpä näistä..kaanaan häistä! ;).

    Minuakaan ei enää saisi ihan maaseudulle asumaan, vaikka maalla olen melkein koko ikäni asunut. Suurimman osan ajasta noin kilometrin päässä peruspalveluista eli jonkinlaisessa kyläkeskuksessa. Kyllä vähemmän romanttista olisi, jos esim. vesihuolto lakkoilisi. Ystäväni mökki on rannassa noin 600m:n päässä talosta, mistä taas on valtatielle linnuntietä 400 m ja kaupungin keskustaan 2 km. En lakkaa ihailemasta järven eri kasvoja. Yhtenä aamuna auringon säteet paistoivat niin, että oli kuin hopealintuja olisi tanssinut minua kohti. Pian saa taas uida kuunsiltaa pitkin. Saunominen venyy meillä usein keskiyöhön ja romanttista on istuskella lämpöisessä kesäillassa terassilla yön ääniä kuunnellen ja keskustellen.

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Mä olen niin kauas erkaantunut vuosien saatossa luonnosta etten suurin surminkaan olisi yksin millään mökillä...jos mukamas mies olisi yö kalassa tai jotain....

    Näen kirjoituksistasi, sanonutkin olen et olet kuin yhtä paikkasi kanssa...minen uskaltaisi olla hetkeääkään yksin minkäänlaisessa mökkisaaressa.

    City-ihmisenä en uskalla ees marjastaan mennä...karhuhavaintoja...ja todella eksyminen on hätäännyttävä tunne.Luonnonpuistoon on turhaan ajaa liki 80 km sivu, jos jo ehtineemmät ovat olleet asialla...kun ei käy silloin kun ehdotan, voi olla raveja jne.. nooh...mitäpä näistä..kaanaan häistä! ;).

    Olen mielelläni yksin mökillä, en pelkää edes pimeää.
    Juttelin veljeni kanssa siitä mitä pelkäämme, iän myötä on lähes kaikki pelot karisseet.
    Nuorempana pelkäsi vaikka mitä, kai pelot eivät ole toteutuneet kun ovat hävinneet itsestään.

    Äänestä

Minä hemmottelen itseäni kesäöinä.
Kun ilta hämärtyy, ja viilenee, otan
esille kynttilät. Pari lasillista konjakkia,
ja sitten filmi pyörimään.
Siinä saavat kynttelit kyytiä.

Äänestä
  • Sinulla on kivat kotikonstit hoidella monta asiaa yhtä aikaa ; D Mikä on paras filmisi, joka antaa potkua illan hämyyn.

    Minä lähden nyt jätekuorman vientiin likalaanille.

    Äänestä

Aika talipäitä nuo teidän vävypojat.

Äänestä

Romanttinen "roolari"....

Äänestä
  • Entäs romanttinen kroolari?

    Äänestä

  • :)) kirjoitti:

    Entäs romanttinen kroolari?

    Ehdottomasti romanttisempi ... noista kahdesta... sen ottaisin...

    Äänestä

Meikäläinen on enemmän
toiminnan mies.
Vessaan, ja ovi lukkoon.

Äänestä

En tiedä romanttistako, mutta mukavaa oli iltasella, kun toiset jo nukkuivat, käpsehtiä rannalla ja istuskella mökin kuistilla kuunnellen yöksi vaihtuvan illan ääniä...linnutkin ihan oudon tuntuisia.

Äänestä
  • Minäkin sen tunteen haluisin kokea, vaan mahdotonta, Kun en edes kymmenen jälkeen pidä terassinovea avoimena, kertoo miten peelkään näitä ´kyttääjiä´ !
    En tuumakkaan avata ovea soittavalle jonsei ole kertonut tulostaan jne....
    Saahan sitä rimputella,,,,, tyhmiä elleivät jätä viestiä ketä olivat ja miksi kävivät :p
    Kun on asunut isoissakin kaupungeissa se on tehnyt araksi...ja ikä lisää sitä, ainakin minulla.

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Minäkin sen tunteen haluisin kokea, vaan mahdotonta, Kun en edes kymmenen jälkeen pidä terassinovea avoimena, kertoo miten peelkään näitä ´kyttääjiä´ !
    En tuumakkaan avata ovea soittavalle jonsei ole kertonut tulostaan jne....
    Saahan sitä rimputella,,,,, tyhmiä elleivät jätä viestiä ketä olivat ja miksi kävivät :p
    Kun on asunut isoissakin kaupungeissa se on tehnyt araksi...ja ikä lisää sitä, ainakin minulla.

    Ymmärrän kaupungin asukkaan varovaisuuden, mutta tuolla saaressa nyt ole mitään pelättävää, tai no oli siellä kyy rantapolulla, hyvä etten polassu päälle :(

    Onneksi lapset ei kerenneet aamu uinnilleen..

    Täällä maalla saa pelätä muita asioita, esim. tyttäremme oli ollut tänään koiran kanssa lenkillä ja nähnyt karhunpennun tulevan n. 100 metrin päässä vastaan, eli me asutaan melkoisessa zoolandiassa täällä :(

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Noin se menee, ja kun sinäkin aikanaan muutat sinne keskukseen huomaat et pikkuhiljaa muutut halusitpa tai et. Kerroin jo tuonne korppiksen ketjuun peloistani, joita ei ikinä ollut nuorena .

    Asiumukseni ympäristö on melko rauhallinen....voisin luetella listan joista en pidä....esmes. kersat... se märinä alkaa aamusta ja jatkuu ilta yheksään...tauotta!
    Myös mopopojat/tytöt aloittavat ehtoosella tuon rallin,,,,ikkunat, ovet kiinni, eipä muuta voi. Joten ei se aina ole kuun katselusta ja romantiikastakaan kiinni, kun ei saa hiljaisuutta, ja ei uskalla siitä nauttia. Muistan hyvinkin mitä naapurilleni männävuonna tapahtui....näitä luetaan lehdissä tuontuosta,

    Sain mielikuvan, että asut sellaisessa kaupungin asumalähiössä, jonne on kerääntyneet kaikki epäsosiaaliset yksilöt. Meillä niitä on ja niillä on omat nimensä kuten intiaanikylä tai keskustassa kapakkakatu jota sanotaan luotikujaksi.

    Asun kaupunginkeskustassa kaksiossa silloin kun asun, eikä ole ongelmia rauhallinen talo. Ikkunat eristetty siten, että kaupungin luontaiset äänet eivät sisälle yletä.

    Mökkialue on nyt täysmiehitetty, joten ulko ovetkin voi jättää lukitsematta jos lähtee kirkolle ostoksille. Auki niitä ei voi jättää jos ei liiku pihapiirissä sillä kesyt oravat ja sorsat voivat tulla uteliaisuuttaan sisätiloihin vierailulle.

    Nyt kun esikoinen on lomailemassa, järven puoleinen kuistin ovi on aina auki yötä päivää.

    Kyllä isommassa kaupungissa voi sattua mitä tahansa, vaikka ei asuisikaan semmoisella alueella, minne kaikki epäsosiaaliset yksilöt ovat kerääntyneet, kuten asian ilmaisit tuossa viestissäsi aiemmin. Ei tarvitse asua missään tuppukylässä, missä ei mitään satu pahemmin. Tai voihan sielläkin sattua mitä tahansa, kun ei olla missään lintukodossa Suomessakaan.

    Aika rumasti edellä kirjoitit. Mistä voit tietää, millaisessa paikassa kukakin elelee.
    Tämä oli Korpikirjailijalle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tupajumi... kirjoitti:

    Asian voi kysyä monella tapaa, hienosti kysäisemällä miksi pelkäät ihmisten tunkeutuvan terassin ovesta sisään, miksi nuoret häiritsevät naapurustossa,mitä tapahtui naapurillesi männävuonna tai miksi olet arka menemään metsään yms.

    Sitten voi kysyä hienotunteisesti, minkalaisella asuinalueella asut sillä suurien vityjen kaupunkikeskustoissa ei ole rivitaloja.

    Jos koit kysymykseni rumaksi teeskentelet.

    En tiedä todellakaan millaisiss olosuhteissa kukin elää ja siksi kysyin.

    Niin ja nimimerkkiäsi olisit voinut käyttää. Mikä nyt kauniina lauantai aamuna mieltä mättää?

    Etpä äsken kysynyt, missä asianomainen asuu, vaan ilmaisit oman mielikuvasi.

    Kuule, kyllä rivitaloalueillakin voi sattua mitä tahansa ja parasta on pitää terassin ovet visusti kiinni, vaikka olisi itse kotona ja jossain takapihalla. Vaikka asuisi miten hienolla alueella tahansa, niin kyllä riittää kaikenlaista pikkurikollista, joten se niistä citykaupungeista.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Sain mielikuvan, että asut sellaisessa kaupungin asumalähiössä, jonne on kerääntyneet kaikki epäsosiaaliset yksilöt. Meillä niitä on ja niillä on omat nimensä kuten intiaanikylä tai keskustassa kapakkakatu jota sanotaan luotikujaksi.

    Asun kaupunginkeskustassa kaksiossa silloin kun asun, eikä ole ongelmia rauhallinen talo. Ikkunat eristetty siten, että kaupungin luontaiset äänet eivät sisälle yletä.

    Mökkialue on nyt täysmiehitetty, joten ulko ovetkin voi jättää lukitsematta jos lähtee kirkolle ostoksille. Auki niitä ei voi jättää jos ei liiku pihapiirissä sillä kesyt oravat ja sorsat voivat tulla uteliaisuuttaan sisätiloihin vierailulle.

    Nyt kun esikoinen on lomailemassa, järven puoleinen kuistin ovi on aina auki yötä päivää.

    Etpä voisi pahemmin erehtyä mielikuvissasi kuin nyt ? Asuinalue on kaupunkimme kalleimpiin asuinalueisiin kuuluvia, ei lähitienoilla edes ainuttakaan kaupungin vuokrataloa tms,,(, onhan täälläkin kaupunginosia joihin en muuttaisi ikinä pelkän maineensa takia, liekö noihin epäsosiaalisiin kuuluvia )

    Sitävastoin tässä ympärilläni on lukuisia kerrostaloja ja lapsia on runsaasti. Vaikka kuinka pitäisi lapsosista se jatkuva märinä alkaa turtahermoisintakin ärsyttämään, mä luulen.

    Luokittelu ei ole fiksua, mutta sinulle se on luonteista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tupajumi... kirjoitti:

    Etpä äsken kysynyt, missä asianomainen asuu, vaan ilmaisit oman mielikuvasi.

    Kuule, kyllä rivitaloalueillakin voi sattua mitä tahansa ja parasta on pitää terassin ovet visusti kiinni, vaikka olisi itse kotona ja jossain takapihalla. Vaikka asuisi miten hienolla alueella tahansa, niin kyllä riittää kaikenlaista pikkurikollista, joten se niistä citykaupungeista.

    Kiitos, että vastasit meerin puolesta, mutta asia selvä.

    Minulla on hyvin vilkas mielikuvitus ja mielikuvat saan lukiessani mielipiteistä. Tosin kuten jo kirjoitin asiat voidaan esittää eri tavoin siis hienotunteisesti utelemalla ; ) niihin tosin ei aina saa vastauksia.

    Missä muuten itse asut, sain mielikuvan, että isossa kaupungissa.

    Nythän näiden ulkomailta Suomeen tulleiden kerjäläisten takia on oltava varuillaan. Luin, että jos olet takapihalla grillaamassa pidä etupihan ikkunat ja ovat lukittuna. Oulussa tututstui naiseen, joka asui lapin perukassa, hän kertoi, että kun kaupoille lähetään, ei lukita ovia vaan laitetaan luuta oven eteen niin vierailijat tietävät, että ei olla kotona.

    Äänestä

  • Aloittaja

    meeriamanda kirjoitti:

    Etpä voisi pahemmin erehtyä mielikuvissasi kuin nyt ? Asuinalue on kaupunkimme kalleimpiin asuinalueisiin kuuluvia, ei lähitienoilla edes ainuttakaan kaupungin vuokrataloa tms,,(, onhan täälläkin kaupunginosia joihin en muuttaisi ikinä pelkän maineensa takia, liekö noihin epäsosiaalisiin kuuluvia )

    Sitävastoin tässä ympärilläni on lukuisia kerrostaloja ja lapsia on runsaasti. Vaikka kuinka pitäisi lapsosista se jatkuva märinä alkaa turtahermoisintakin ärsyttämään, mä luulen.

    Luokittelu ei ole fiksua, mutta sinulle se on luonteista.

    Olen jo useaan otteeseen antanut ilmi, että fiksua en esitä vaan omaa itseäni suoruus on minulle luontaista.

    Kaupungissa silloin kuin asun, asun ihan keskustassa vuokrakaksiossa, eikä ole mitään ongelmia melun eikä epäilyttävien hiippailijoiden osalta.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Olen jo useaan otteeseen antanut ilmi, että fiksua en esitä vaan omaa itseäni suoruus on minulle luontaista.

    Kaupungissa silloin kuin asun, asun ihan keskustassa vuokrakaksiossa, eikä ole mitään ongelmia melun eikä epäilyttävien hiippailijoiden osalta.

    Jospa jättäisit kuvitelmasi omaan päähäsi, ilman, että niistä pulisisit?

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Asian voi kysyä monella tapaa, hienosti kysäisemällä miksi pelkäät ihmisten tunkeutuvan terassin ovesta sisään, miksi nuoret häiritsevät naapurustossa,mitä tapahtui naapurillesi männävuonna tai miksi olet arka menemään metsään yms.

    Sitten voi kysyä hienotunteisesti, minkalaisella asuinalueella asut sillä suurien vityjen kaupunkikeskustoissa ei ole rivitaloja.

    Jos koit kysymykseni rumaksi teeskentelet.

    En tiedä todellakaan millaisiss olosuhteissa kukin elää ja siksi kysyin.

    Niin ja nimimerkkiäsi olisit voinut käyttää. Mikä nyt kauniina lauantai aamuna mieltä mättää?

    Tätä ketjua lukiessani tähän viestini, olen jo kertonut aiemmin tapahtuman, en tuo uudelleen asiaa esille, lukemalla viestejäni tietää mistä kirjoitin.

    Jos sinä et muista, ok. en ole vielä iässä jolloin selvittelisin moneen kertaan tapahtumia.

    Ns. paremmasakin asuinalueella liikkuu häiriköitä, teillä siellä korvenmaisemissa on kourallinen ihmisiä vastaan tähänkin lähiöön. Teidän keskusta...naurattaa!

    Aloit veetuileen mulle ja en vielä tiedä miksi? Ehkäpä se minulle avautuu ajanmyöten.

    Äänestä

Aloittaja

No, niin asiaan. Meillä on illalla grillipileet. Tarkoitukseni on tehdä erilaisia liha- kasvis schaschlikeja, lisuna riisiä ja salaatteja.

Onko sinulla jotain erikoisjutskoja vihiksi lyhtyjen iltaamme?

Äänestä
  • Maistuisiko kilju?

    Äänestä

  • Sinunko elämäsi vain on oikeaa asiaa? Ehdotan Siikli-pottuja ja rasvasilliä tai rapuja tai korven tuoreita kaloja. Jälkiruokana lakkajäädykettä. Joten mars metsään ja onkimaan netin äärestä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ? kirjoitti:

    Maistuisiko kilju?

    En halua vatsavaivoja. Nappailemme valko- ja punaviiniä sekä jäävettä.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    En halua vatsavaivoja. Nappailemme valko- ja punaviiniä sekä jäävettä.

    Kerran vain, siis yhden, minäkin sitä join, kun en tiennyt mitä se on. :))

    En suosittele kellekään.

    Vessanpönttö tuli liian tutuksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    muurainmuurahainen kirjoitti:

    Sinunko elämäsi vain on oikeaa asiaa? Ehdotan Siikli-pottuja ja rasvasilliä tai rapuja tai korven tuoreita kaloja. Jälkiruokana lakkajäädykettä. Joten mars metsään ja onkimaan netin äärestä.

    Liian rasvaista ja kala on nyt pois listalta, kala-allergikko vieraana.

    Jälkiruoaksi ajattelin käydä poimimassa liiterin nurkalta metsämansikoita.

    Lupaan kohta sulkea koneen jotta pääset asiaan ; ).

    Äänestä

  • Aloittaja

    ? kirjoitti:

    Kerran vain, siis yhden, minäkin sitä join, kun en tiennyt mitä se on. :))

    En suosittele kellekään.

    Vessanpönttö tuli liian tutuksi.

    En ole ikinä maistanut kiljua, mutta tarinoita olen kuullut.

    Äänestä

  • Romanttiset "pileet".

    Äänestä

  • Aloittaja

    bileet kirjoitti:

    Romanttiset "pileet".

    Ajattele romanttinen roolari järvellä ja pileet niemellä ; DDD Mut nyt jätän teidät ja lähden käymään kirkolla, Moiks! oli ilo rupatella kanssanne.

    Äänestä

Asuinalueeni ( lähiö ) on n. 5 km keskustasta. Täältä löytyy omakotitaloja, rivareita ja kerrostaloja, omakotitalot ovat kuin tämän ympyrän ulkolaidoilla.

Tähän asuntoyhtiöön kuuluu kaksi rivaria ja kaksi kerrostaloa, iso parkkialue ja piha talojemme välissä, toisessa noista kerrostaloista on pääosin isohkoja asuntoja joten ovat lapsiperheellisiä , siksi heitä on paljon pihassakin...terassin oveni on suoraan keinuihin ja muihin vempeleisiin, ääntä piisaa, halusipa tai ei.

Tietenkin lapset leikkivät pihalla, kerronkin vain oman turhautumiseni jatkuvaan itkunmärinään.

Äänestä
  • meeri

    sun pitäis mennä yhdeksi yöksi varissuolle turkuun.
    jumankauta,että pelotti.

    Äänestä

Korppis onko siul romanttinen yö? Täällä palstalla ollaan ulkomaalaisissa onnen kantamoisissa kaukana troppiikissa.

Äänestä
  • Kansainvälinen lintu on lentänyt ulkomaille eikä ole läppäriään avannut. Nyt saamme siis turhaan odottaa, koska kissa pieraisi ja Peter röyhtäisi.

    Äänestä

  • minä minä minä kirjoitti:

    Kansainvälinen lintu on lentänyt ulkomaille eikä ole läppäriään avannut. Nyt saamme siis turhaan odottaa, koska kissa pieraisi ja Peter röyhtäisi.

    Hyvää iltaa ; )

    Enhän vielä ole matkaan lähtenyt, huomenna vasta, mutta olen ollut ikäväksesi pois koneelta koska molempien omani ja Petterin kesämökki piti laittaa osittain talvikuntoon. Ihana oli eilinen ilta niemellä, saunoimme ja istuimme ilta-auringossa, kuopuskin oli mamin luona ja auttoi pihahommeleissa.

    Nyt pakkaan matkalaukkua ja huomenna HUIII ; )

    En muuten voi sietää kissoja saati koiria.

    Äänestä

ja luvatta jopa aamun asti .

Sunnuntai 28. elokuuta

+19°
3 m/s
Selkeää ja poutaa
Suht. kosteus: 76%

06.00
Melkein selkeää ja poutaa +19°
3 m/s
Melkein selkeää ja poutaa
Suht. kosteus: 81%
06.07
Aurinko nousee

Joten nyt koisiin, ku tuo paukekin on jo hieman hiljentynyt...

Äänestä
  • Parvekkeeni viidakosta yritin tiirailla pauketta tos 22.00 tienoilla,en saanut selvää missä ja miksi,keskustassa kai...yö hiipui pimeyteen,lämpöön,olisi ollut kiva istuakin meren rannalla eikä parvekkeella kuuntelemassa yön tuloa.

    On ollut upeita päiviä!

    Äänestä

  • piipiloo kirjoitti:

    Parvekkeeni viidakosta yritin tiirailla pauketta tos 22.00 tienoilla,en saanut selvää missä ja miksi,keskustassa kai...yö hiipui pimeyteen,lämpöön,olisi ollut kiva istuakin meren rannalla eikä parvekkeella kuuntelemassa yön tuloa.

    On ollut upeita päiviä!

    Aurinko paistaa ja nyt jo kuuluu jopa pikkulintujen "laulua" Muuten on hiljaista ku siellä kuuluisassa suomalaistehtaassa (huopatossutehtaassa)

    Äänestä

Ihanaa istua pihakeinussa aamukahvilla . Kohta lähden järvelle muikun pyyntiin uuden miesystäväni kanssa. Päivän valjetessa menemme saunaan . Ensimmäistä kertaa nään hänet alastomana. Aiaiai, kun odotan näkemääni.Minkä kokoinen lahna sieltä ilmestyy esiin.

Äänestä

Kadehdin Sinua , rakas palstalainen .

Äänestä

Olen , oletko sinä ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

old_profile_29497 kirjoitti:

Miltä kelit näyttää siellä teillä? Meillä aikas pimeä yö johtuen pilvistä, mutta poutaa. Ulkona juuri nyt 18 C. Roolari pörrää järvellä on muikkuja pyytämässä.

Aurinkokennolyhty on syttynyt valaisemaan rannan kivikkopuutarhaa.

Nyt alkaa hämärän romanttinen vaihe kesässä. Rakastan lyhtyjä on rapujuhlien aika.

Oletko romantikko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu