Kokemuksia kenelläkään?
Juujuu, lukeudun niihin "eläinrääkkääjiin",joka asustelee laumanvartijakoiran kanssa kerrostalossa. Moraalisointia en kaipaa,jouduimme muuttamaan ison elämän muutoksen myötä kerrostaloon...
Koira on kyllä vielä nuori, noin 1 vuotias ja rotu on tiibetinmastiffi.
Laumanvartijakoira koirapuistossa
8
504
Vastaukset
- don lucas
Eipä tuo välttämättä ongelmia tuottane, kannattaa vain olla hyvin tarkkana, ettei koirasi joudu rähinöihin/tappeluihin, kerran, pari jouduttuaan jää helposti puistoilut kokonaan väliin.. Eli jos puistossa on koira, joka tuntuu arvaamatomalta, dominoivalta tai tappelunhalukkaalta, kannattaa sillä kertaa suosiolla jättää puistoilut seuraavaan kertaan.
Aivan liian usein ei myöskään kannata käydä samassa puistossa, ettei vaan ala pitämään sitä omana reviirinään, jonne muilla koirilla ei ole asiaa.
Huomioi myös, että koirasi on henkisesti vielä aivan pentu, esimerkiksi tuon rotuiset urokset aikuistuvat vasta 3-4-vuotiaina, joten myös käytös saattaa toisia koiria kohtaan muuttua tuossa 2-3 ikävuoden välillä.
Oma 4-vuotias uros estrellani tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa, ei ole itse haastamassa ketään, mutta vastaa kyllä haasteeseen lopulta, jos toinen koira tarpeeksi ärsyttää olipa sen rotu ja koko mitä hyvänsä. Joten hyvin tarkkana pitää jatkuvasti pysytellä puistoilessa. - Purnisss
Kiitos asiallisesta vastauksesta!
- Sasskis
Meilläkään ei pystiffi haasta riitaa, mutta jo toisen uroksen irvistyksestä, rupee pölly nouseen., Kannattaa aina vaikka portilla kysyä, onko koirat kilttejä, eihän niitä voi ennustaa, mutta miten ne yleensä käyttäytyy.
Vuoden ikäinen koira todennäköisesti väistyy tappelun tullessa, puolen vuoden päästä voi olla toinen juttu. Ja viholliskoira ei unohdu.
Varuillaan pitää olla!! - pystiffikki
Kaverini pyreneittenmastiffi ainakin viihtyy toisten koirien seurassa. Tosin asiattomasti vastasin, sillä se kaverini pystiffi ei ole laumanvartija, koska ei vahdi.
- Pystiffipojat
pystiffikki: kyllä kaverisi pyreneittenmastiffi kuuluu laumanvartijoihin silti vaikka juuri tuo yksilö ei vahtisikaan.
Kyllä meilläkin on käytetty pyreneittenmastiffeja koirapuistossa, kun olivat alle vuoden ikäisiä. Toinen oli sen verran topakka tapaus, että ei kauaa viitsitty koirapuistoissa käydä, kun se ei sietänyt yhtään toisten koirien pullisteluja (siis toisten urosten). Toinen taas haahuili itsekseen puiston laidoilla, eikä välittänyt toisista koirista pätkääkään, niin mitäpä me siellä. Meillä oma pihakin on monta kertaa isompi kuin se koirapuisto, jossa käytiin.
Olen vuosien varrella huomannut, että pyreneittenmastiffin paras kaveri on toinen pyreneittenmastiffi. Niiden leikit on sen verran omanlaisiaan, eli esim. painia ja toisiaan päin juoksemista yms. että toiset koirat ei ymmärrä.
Mikään ei ole hauskempaa katsottavaa kuin iso lauma pyreneittenmastiffeja touhuaa ja leikkii keskenään. Yhtään haukkumista ei kuulu silloin :) - koiruudet
No koiran puolesta on mielestäni turha ressata ollaanko kerrostalossa vai omakotitalossa. Kun koira on sisällä, talon mallilla tuskin on väliä. Ulkoiluttaa sitä voi riittävästi niin maalla kuin kaupungissakin. Itselläkin tiffi ja luonteeltaan kyllä niin kiltti, että toista samanlaista saa etsiä! Leikkii päivät pitkät kahden mäykkylöisen kanssa ja itse asiassa tyttömäykky pesee sen ihan kuusnolla. Paljon vain positiivisia ja sosiaalisia kontakteja pienestä pitäen!
- kiltit pyffit
Pyreneittenmastiffit ollaan jalostettu jo kilteiksi.
- Pystiffipojat
Joo, niinpä niin! Eli ottakaa kaikki vaan pyreneittenmastiffi kerrostaloon, kyllä se sinne sopeutuu.. Olenpa kuullut monta tarinaa, siitä kun pyreneittenmastiffikaan ei ole sopeutunut kerrostaloelämään, vaikka sitä on kuinka lenkitetty ja sosiaalistettu. Tuo kerrostalossa stressaava elämä voi näkyä pyreneittenmastiffin käytöksessä vasta vuosien päästä, eli sen päässä napsahtaa ja sitten mietitään, että mikäs sille nyt tuli !!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812946Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka582338Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151747
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261709Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661327
- 591263
- 681253
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781203