Missä ja milloin järjestetään kesäseuroja?
Minulle ja kaiken kansan nähtäväksi.
Minulle ja kaiken kansan nähtäväksi.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
muistinvaraisesti:
Kolari-Pajala 18-20.6
Juhannusseuroja mm Hausjärven Maitoisissa ja Siikatörmässä
Suvikset Nivalassa 2-5.7
Reisjärvellä 16-18.7
Jämsässä 23-25.7
Ranualla 30.7-1.8
Alajärvellä 30.7-1.8
Lisätkää omilta paikkakunniltanne tähän, seurojahan on tosi paljon, yllä vai suurimmat, maakunnalliset tapahtumat.
Milloinhan on Ivalon perinteiset kesäseurat...?Entä Kuusamo?
Eli juu pistäkää kaikki kesäseurat, jotka tiiätte!
myös Luohualla. Mutta Siikatörmällä on vuorokautta aikaisemmin, muistaakseni pe, ja Luohualla sitten seuraavana päivänä. Mutta korjatkaa tieto, jos on väärä. Ja Luohualla on myös kokko...
Vanhoillisetkin näköjään polttaa Johannes Hussia, jonka polttamisesta tiettävästi on alkanut juhannuskokon polttaminen. Kas kun ette pidä juhannustansseja. Tanssin takiahan Johannes kastaja menetti päänsä. Tätä ennen hän oli tosin nuhdellut Herodesta huoruudesta.
Juhannuksena Lahdessa ja lähes joka paikkakunnalla aina sunnuntaisin!
Juhannuskokoukset Lahdessa 2004
Juhannusaatto 25.6.
18.00 Iltaseurat rukoushuoneessa
n. 20.30 Nuortenilta rukoushuoneessa
Juhannuspäivä 26.6.
10.00 Jumalanpalvelus ja HPE Ristinkirkossa
17.00 Iltaseurat rukoushuoneessa
n.19.30 Nuortenilta rukoushuoneessa
Sunnuntai 27.6.
12.00 Päiväseurat rukoushuoneessa
18.00 Iltaseurat rukoushuoneessa
Maanantai 28.6.
11.00 Päiväseurat rukoushuoneessa
18.00 Iltaseurat rukoushuoneessa
Seurapaikka: Esikoislestadiolaisten Lahden rukoushuone
Tapparakatu 20, 15700 Lahti
TERVETULOA KUULEMAAN ELÄVÄÄ JUMALAN SANAA.
omin nokkinenne pitää seuranne, en minä ainakaan niin paljon teeskentele, että huivin solmisin päähäni, ja ilman sitä ei ole menemistä
moista olet saanut päähäsi? onko pikkuserkunkumminkaima kertonut? jos olisit itse joskus käynyt lahdessa juhannuksena, tietäisit, että siinä tuhansien seuravieraiden meressä on yksi jos toinenkin huiviton, eikä takuulla ketään tulla heittämään ulos. jos haluaa avartaa tajuntaansa uusilla kokemuksilla, ei kannata olla noin jäykkä ja suvaitsematon. on väärin tuomita joku vääräuskoiseksi huivittomuuden takia, mutta ihan samaan kategoriaan menee ihmisten leimaaminen teeskentelijöiksi ja ulkokultaisiksi vain sen takia, että he peittävät Jumalan sanan kuulossa päänsä. on kai jokaisella porukalla omat tapansa, myös teillä? (oletan, että olet vanhoillinen) Olisi hyvä jos ei antaisi ulkonaisten asioiden viedä huomiota tärkeimmästä asiasta, eli Sanasta.
asia on niin, että minä en alennu teeskentelemään eeällää laittamalla huivin päähän, että saisin "muina miehinä" olla seuroissa....
todellakaan vaadi sinua teeskentelemään ja laittamaan huivia. siinä massassa et saisi huomiota vaikka tulisit bikineissä.. (en kuitenkaan suosittele;-) voit tietysti olla uskomatta jos haluat, mutta mulla on kuitenkin asiasta yli kahdenkymmenen vuoden kokemus...
mainittakoon, että mulla ei ole kokemusta bikineissä hillumisesta juhannusseuroissa, vaan kyseisestä tapahtumasta yleensä...
ollu iliman huivia
Minulla ei ole ollut viiteenkymmeneen vuoteen huivia, mutta jos olisi ollut, se olisi ehkä herättänyt huomiota. Nykyisin on paljon huivittomia ja muutenkin erikoisia, että sekaan mahtuu millaisena vain.
olen lakannut käyttämästä, alkoi tuntua teennäiseltä... varmasti monet käyttää sitä ihan vilpittömällä mielellä ja hyvä niin, ite en vaan enää pysty siihen. jotenki aloin liikaa pohtia miks oikeestaan sitä käytän, ja kun en saanut tyydyttävää vastausta ni aattelin et helpompi jättää se kokonaan pois ku miettiä koko ajan laitanko nyt siihen ja siihen tilaisuuten huivin vaiko en...kommenttia en ole saanut keltään.