Järjestyksenvalvojien toiminta

Järjestystäkö?

Osaako joku sanoa mitkä ovat järjestyksenvalvojan oikeudet?

Seurasin tuossa viikonlopulla järjestyksenvalvojaa, kun hän mielestäni pahoinpiteli ulosheittämäänsä ihmistä.

Kyselin järjestyksenvalvojalta missä hän oli taidot oppinut ja kaveri kertoi käyneensä jyväskylän aikuisopistolla järjestetyn työvoiman tarjoaman kurssin.

Kun kyselin hänen mielestäni kovakouraisesta käisttelystään hän kertoi, että näin häntä opetettiin kurssilla ja että kouluttaja kouluttaa armoria training centerillä kanavuoressa voimankäyttöä. Kun ihmettelin uudestaan tapaa toimia hän ärjäisi, että painu nyt kukkakeppi vittuun siitä äläkä puutu ammattilaisten toimintaan.

Paikalle tullut poliisi ihmetteli raudoitetun kaverin vammoja, johon järjestyksenvalvoja ja hänen työkaverinsa vastasivat, että kaveri oli kaatuillut ravintolassa. Kun he olivat tämän huomanneet olivat he välittömästi lähteneet auttamaan kaveria ulos, ettei olisi enempää loukannut itseään.

Minusta taas näytti, että järjestyksenvalvoja löi kaveria useita kertoja ja heitti maahan ennen käsirautoihin laittamistaan. Tämän jälkeen hän piti polvea niskapäällä ja käski olla liikkumatta.

Pitäisikö havainnoistani kertoa poliisille? ja opetetaanko oikeasti noin järjestyksenvalvojia toimimaan?

Minua ainakin pelottaisi joutua tuollaisen järjestyksenvalvojan käsiin. Henkihän siinä menisi.

3

352

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mursuantero

      Muistaakseni voimankäyttö on pääasiassa itsepuolustusta varten. Kovin kovakouraisesti en lähtisi ketään väkisten pihalle heittämään. Potkiminen, hakkaaminen menee liian pitkälle.

      Rautoihin saa kaverin laittaa odottamaan poliisin tuloa. Pientä voiman käyttöä saa tehdä, jotta kaveri saadaan rautoihin.

      Suosittelen mainitsemaan tuollaisissa tilanteissa poliisille asiasta, varsinkin jos ks järjestyksenvalvoja valehteli poliisille voimankäytöstä. Se on poliisin asia päättää missä menee voimankäytön ja pahoinpitelyn raja.

      Ei ne mitään ammattilaisia monet oo. Järkkärikortin saa todella helposti, joten ylilyöntejä sattuu.

    • Oviapina

      Voimankäyttö on nimenomaan tarkoitettu siihen, että saadaan urpåileva tyyppi tekemään niinkuin on pyydetty. Voimankäyttöä säätelee laki todella tarkasti. Sitten jos tilanne lähtee pokelta lapasesta ja joutuu puolustamaan itseään, puhutaan hätävarjelusta. Mihin tietty on jokaisella kansalaisella oikeus.

      Maahanvienti on yksi turvallisimmista voimankäyttökeinoista - kummallekkin. Ylipäätään rautoihin laittaminen vastustelevalle tyypille onnistuu vain maassa. Noihin lyömisiin on vaikea sanoa, ilmeisesti kaveri oli kuitenkin aloittanut kyseisen leikin?

    • xxxkfjdjlgkötlböt

      korjaisin mursuanteron kirjoitusta koska siinä oli parikin virhettä: virheväittämä 1. Muistaakseni voimankäyttö on pääasiassa itsepuolustusta varten Vastaus: väittämä on väärä voimankäytöllä ei tarkoiteta itsepuolustusta , vaan voimankäyttökeinoja saa käyttää vain ja ainoastaan työtehtävien suorittamiseksi.
      joita järjestyksenvalvojalla on (Järjestyksenvalvojalla on tehtäväänsä suorittaessaan oikeus henkilön pääsyn estämiseksi, paikalta poistamiseksi, kiinniottamisen toimittamiseksi, kiinni otetun tarkastamiseksi tai pakenemisen estämiseksi, esineen tai aineen poisottamiseksi taikka esteen poistamiseksi käyttää sellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina. (JVL 9 § 1 mom.) väittämä 2.Se on poliisin asia päättää missä menee voimankäytön ja pahoinpitelyn raja. vastaus: väärin jälleen. poliisi ei todellakaan päätä missä raja menee , vaan päätöksen tekee tarvittaessa käräjäoikeus ja myöhemmin mahd. ylemmät oikeus asteet. kyseisessä tapauksessa poliisi tarvittaessa suorittaa rikostutkinnan rikosilmoituksen perusteella. ei päätä mitään tuollaista. oli pakko oikaista asioita kun joku viitsii taas esiintyä asiantuntiana ilman tietoa asioisa......

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe