Tästä kun nyt on ollut uutisotsikoissa ja täälläkin puhetta niin aattelin vaan..
Tunteeko muut olonsa epämukavaksi kun puhutaan seksistä? Minä syrjäydyin lähes kokonaan koska aloin tuntea suunnatonta epämukavuutta massan käyttäytymistä kohtaan. Käyttäytymisellä tarkoitan sitä että lähes kaikki tuntuvat naivan toisiaan (Ainakin 16-30v) ja se on "ok". Eli juuri esim sekin että toisiaan panneet istuvat yhdessä kahvilla kavereina eikä mitään.
En oo koskaan ymmärtäny pienen hetken seurustelujuttuja huvin vuoksi tai irtopano-juttuja. En tahdo naista joka on likainen kiertopalkinto ja pannut lähes kaikkia vastaantulijoita.
Miksi sitä seksiä pitää pakottaa?
Niin, olen n. 20v mies.
Seksi
50
1841
Vastaukset
- blablalba
Aivan samat ovat ajatukset.. tämä maailma saa minut voimaan pahoin ja haluan kuolla.
- syrjässä
Vielä pahemmaksi olon tekee kuinka puputetaan rakkaudesta ynm. kivasta, yksikin kirjoitti näin toisessa aiheessa:
"Itsellenikin tarjottiin yllätysseksiä aikanaan mukavan työpaikan illanvieton päätteeksi. Koska olin söpö ja mukava kundi. Kannatti tarttua tilanteeseen ja hoitaa homma oikealla tavalla: Yhdessä ollaan viidettä vuotta. Kummankin aiempi suhde päättyi aika nopeasti ensimmäisen yhteisen yömme jälkeen."
Tuntuu oikeasti että kaikki ovat täysin pinnallisia ja täällä rakkauden määrittää vain peniksen koko, ulkonäkö ja välinpitämättömyys. En vain jaksa. Parempi tappaa itsensä.
- Näin se menee
Ehkä vähän epämukavaksi joo tai ainakin ulkopuoliseksi tai erilaiseksi tunnen itseni jos muut puhuvat jotain seksijuttuja. Tuntuu ettei tuollaisten ihmisten kanssa oikein ole mitään yhteistä, joutuu jotenkin esittämään. Ei halua sitten paljastaa itestään muitakaan asioita, kun toi asia joteskin vetää jonkun railon siihen väliin. Ei mun ajatusmaailmaan todellakaan sovi se, että naiskennellaan ympäriinsä, kavereitten ja ties kenen kanssa. Toisaalta mä elän sellaisissa pienissä piireissä, että onnistun välttämään kaikki pahimmat jutut (todellisen maailman laidan?) aika tehokkaasti, joten sinällään ei ahdista kamalasti koko ajan tämä.
Mutta oon varmaan vähän outo, kun en tajua kaikkia muitakaan juttuja. Esimerkiksi sitä että kyylätään ja kuolataan "hyvännäköisiä" miehiä tai muuten ruikutetaan miesten perään. Kyllä mäkin miehen haluaisin, mutta entäs jos ei oo tällaisia nykymaailman mukaisia "seksihaluja" vaan kaipaisin kumppanuutta ja muunlaista läheisyyttä? Ollaan kai ilman sitten, ei siinä mitään.- Stargate,,,,
Miten sä sitten reagoit kun sä näet hyvännäköisen miehen? Onko ne sulle pitkälti samanlaista massaa, kuin tavallisenkin näköiset miehet? Välitätkö ulkonäöstä, vai kelpaako sulle jopa "rumaksi" luokiteltava mies tarjoamaan sitä kumppanuutta ja muunlaista läheisyyttä? Kunhan on sydän paikallaan?
- skootteri on lälläri
Stargate,,,, kirjoitti:
Miten sä sitten reagoit kun sä näet hyvännäköisen miehen? Onko ne sulle pitkälti samanlaista massaa, kuin tavallisenkin näköiset miehet? Välitätkö ulkonäöstä, vai kelpaako sulle jopa "rumaksi" luokiteltava mies tarjoamaan sitä kumppanuutta ja muunlaista läheisyyttä? Kunhan on sydän paikallaan?
Sitten on kyllä maailmankirjat pahasti sekaisin, jos yksikin nainen tekee valintansa jonkin "sydän paikallaan" määritelmän mukaan!
- Näin se menee
Stargate,,,, kirjoitti:
Miten sä sitten reagoit kun sä näet hyvännäköisen miehen? Onko ne sulle pitkälti samanlaista massaa, kuin tavallisenkin näköiset miehet? Välitätkö ulkonäöstä, vai kelpaako sulle jopa "rumaksi" luokiteltava mies tarjoamaan sitä kumppanuutta ja muunlaista läheisyyttä? Kunhan on sydän paikallaan?
En mä reagoi mitenkään erityisesti jos pelkästään näen jonkun hyvännäköisen miehen. Voihan sitä ajatella jostain miehestä, että tuo on kivannäköinen, mutta ihan tavallisia ihmisiä ne kyllä loppujen lopuksi on nekin. En mä siis esimerkiksi kaveriporukassa ala hehkuttaa jotain ohikulkenutta miestä komeasta ulkomuodostaan enkä oikein pysty yhtymään hehkutukseen, kun muut sellaista harrastavat.
Mun tarvitsee ainakin vähän nähdä millainen ihminen on kyseessä ja jutella itse sen toisen kanssa, että sitä voisi pitää ihastuttavana. En mäkään silti täysin silmät ummessa ketään valitsisi, tuskinpa nyt kukaan muukaan. Eli jos mun mielestäni mies olisi ulkoisesti epämiellyttävä niin en tietenkään pystyisi sellaisen kanssa olemaan. - skootteri on lälläri
Näin se menee kirjoitti:
En mä reagoi mitenkään erityisesti jos pelkästään näen jonkun hyvännäköisen miehen. Voihan sitä ajatella jostain miehestä, että tuo on kivannäköinen, mutta ihan tavallisia ihmisiä ne kyllä loppujen lopuksi on nekin. En mä siis esimerkiksi kaveriporukassa ala hehkuttaa jotain ohikulkenutta miestä komeasta ulkomuodostaan enkä oikein pysty yhtymään hehkutukseen, kun muut sellaista harrastavat.
Mun tarvitsee ainakin vähän nähdä millainen ihminen on kyseessä ja jutella itse sen toisen kanssa, että sitä voisi pitää ihastuttavana. En mäkään silti täysin silmät ummessa ketään valitsisi, tuskinpa nyt kukaan muukaan. Eli jos mun mielestäni mies olisi ulkoisesti epämiellyttävä niin en tietenkään pystyisi sellaisen kanssa olemaan.Niinhän minä juuri tarkoitinkin, että se ulkonäkö - jos ei nyt ainoa ole - niin on ainakin se tärkein asia, joka ratkaisee.
Mitä sanottaisiinkaan miehestä, jolle ratkaiseva kriteeri olisi esimerkiksi se, että naisella pitää olla isot tissit? Jostain syystä tällainen asenne on miehillä tuomittavaa, mutta naisilla ei.
ps: oma mielipiteeni ei ole se, että pitää olla isot tissit. ne on mun mielestä hyi, jos on liian isot. - Näin se menee
skootteri on lälläri kirjoitti:
Niinhän minä juuri tarkoitinkin, että se ulkonäkö - jos ei nyt ainoa ole - niin on ainakin se tärkein asia, joka ratkaisee.
Mitä sanottaisiinkaan miehestä, jolle ratkaiseva kriteeri olisi esimerkiksi se, että naisella pitää olla isot tissit? Jostain syystä tällainen asenne on miehillä tuomittavaa, mutta naisilla ei.
ps: oma mielipiteeni ei ole se, että pitää olla isot tissit. ne on mun mielestä hyi, jos on liian isot.Siis hetkinen, missä kohtaa mä sanoin ulkonäön olevan tärkein ratkaiseva seikka? Eihän se nyt tarkoita, että jos mä en sokkona suostuisi miestä valitsemaan, että vaatisin jotain mahdottomia miehen ulkonäön suhteen. Nimenomaan näin naisena mun kriteerini eivät todella ole verrattavissa tuollaisiin "jos mies vaatisi naisella olevan isot tissit".
On kaksi aivan eri asiaa nämä:
1. nainen haluaa että mies on ulkoisesti omaa silmää miellyttävä
2. nainen haluaa että mies on maailman komein adonis lihaksikkaan pitkän vartalonsa ja jumalaisen upeiden mallinkasvojensa kera - skootteri on lälläri
Näin se menee kirjoitti:
Siis hetkinen, missä kohtaa mä sanoin ulkonäön olevan tärkein ratkaiseva seikka? Eihän se nyt tarkoita, että jos mä en sokkona suostuisi miestä valitsemaan, että vaatisin jotain mahdottomia miehen ulkonäön suhteen. Nimenomaan näin naisena mun kriteerini eivät todella ole verrattavissa tuollaisiin "jos mies vaatisi naisella olevan isot tissit".
On kaksi aivan eri asiaa nämä:
1. nainen haluaa että mies on ulkoisesti omaa silmää miellyttävä
2. nainen haluaa että mies on maailman komein adonis lihaksikkaan pitkän vartalonsa ja jumalaisen upeiden mallinkasvojensa kera"Siis hetkinen, missä kohtaa mä sanoin ulkonäön olevan tärkein ratkaiseva seikka?"
Tässä kohtaa:
"Eli jos mun mielestäni mies olisi ulkoisesti epämiellyttävä niin en tietenkään pystyisi sellaisen kanssa olemaan."
No ei tässä mistään sokkovalinnoista ollutkaan kyse vaan siitä että oli miten hyvä tyyppi muuten niin mahdollisuudet on 0 jos se ulkonäkö ei satu miellyttämään. - James Dean
skootteri on lälläri kirjoitti:
"Siis hetkinen, missä kohtaa mä sanoin ulkonäön olevan tärkein ratkaiseva seikka?"
Tässä kohtaa:
"Eli jos mun mielestäni mies olisi ulkoisesti epämiellyttävä niin en tietenkään pystyisi sellaisen kanssa olemaan."
No ei tässä mistään sokkovalinnoista ollutkaan kyse vaan siitä että oli miten hyvä tyyppi muuten niin mahdollisuudet on 0 jos se ulkonäkö ei satu miellyttämään.Ööh. Kuka siis on ihmisen kanssa, jota pitää ulkoisesti epämiellyttävänä? Ei kai kukaan. Nyt siis ei ole kyse siitä et pitääks kaikki muutkin tyyppiä hyvännäköisenä vai ei.
- hämähäkki väärinpäin
Ei sitä ole pakko puuhastella, jos ei haluta.
Sitä vaan esiintyy paljon, kun sattuu ilmeisesti olemaan osa ihmislajin luonnollista sosiaalista käyttäytymistä. Vastaavaa käyttäytymistä on havaittu myös mm. bonoboilla, joita pidetään ihmisten lähimpänä sukulaisena eläinkunnassa. Kai tähänkin pätee vähä se, että toiset vaikkapa ei niin tykkää höpötellä ja juoruilla ja toiset taas ei tykkää juoksennella paneskelemassa kaikkia. Jokanen tyylillään eikä siitä tarvi paineita ottaa. Tälläkin palstalla on monet naiset valittaneet, kun miehet kuulemma haluavat vaan seksiä.
MISSÄ NE NAISET NYT ON?!?! TÄÄLÄ ON TEILLE MIESPUOLISIA KAVEREITA TARJOLLA JOILLE SE SEKSI EI OLE SE YKKÖSJUTTU JOTEN KÄYTTÄKÄÄ NYT TILAISUUS HYVÄKSENNE!!! - yksin kotona
mä voin taas puhella mistä aiheesta tahansa. Vaikka seksistä. Ei tule mitenkään epämukava olo siitä puhua. Jos nyt olisi joku juttukaveri kenen kanssa puhua edes
- seepra-
Ollaanhan me muut palstalaiset täällä puhumassa sun kanssa.
- vaasaman1980
Mua ihmetyttää lähinnä se kuinka paljon ihmiset harrastaa seksiä ilman kortsua tuntemattomien "irtopanojen" kanssa. Sukupuolitauti tai HIV ei ole mikään iso juttu näille nykynuorille mitä olen niitten suusta kuullut.
- skootteri on lälläri
Nykynuoret onkin tyhmiä. Ajanmittaan luonnonvalinta tekee kyllä tehtävänsä.
- kaksnelonen-fani
skootteri on lälläri kirjoitti:
Nykynuoret onkin tyhmiä. Ajanmittaan luonnonvalinta tekee kyllä tehtävänsä.
Mutta eikös luonnonvalinta suosi juuri niitä tyhmiä nuoria? Ne, jotka hilluvat ilman kortsua, pääsevät lisääntymään eniten.
- skootteri on lälläri
kaksnelonen-fani kirjoitti:
Mutta eikös luonnonvalinta suosi juuri niitä tyhmiä nuoria? Ne, jotka hilluvat ilman kortsua, pääsevät lisääntymään eniten.
Ei nyt välttämättä. Ne tyhmimmät yksilöt viettävät monttubileitään jo ennenkuin ehtivät edes lisääntyä. Niiltä taas jotka onnistuu em. kohtalon välttämään sossu todennökäisesti ottaa huostaan ne kakarat ja sijoittaa toivottavasti johonkin kunnolliseen perheeseen. Ne vähemmän tyhmät saattavat ehkä jopa aikuistua joskus 30 ikävuoden lähestyessä ja muuntua kunnollisiksi ihmisiksi.
Viimeisin vaihtoehto on kyllä hyvin epätodennäköinen.
Plussana se mömmöjen vetäminen voi ajan myötä aiheuttaa kaikenlaista hauskaa siellä alapäässäkin mikä taas osaltaan vaikuttaa siihen luonnonvalintaan.
Toisena plussana vielä, että ei välttämättä jokaisesta kortsuttomasta aktista ole toukka tuloksena, mutta pöpöt tarttuvat aina varmasti. Nekin tekevät kaikenlaista hassua, jos sattuu oikein äkänen hyppykuppa kohdalle. - gggkjhjjhg
skootteri on lälläri kirjoitti:
Nykynuoret onkin tyhmiä. Ajanmittaan luonnonvalinta tekee kyllä tehtävänsä.
Ei ainakaan Suomessa Hivi ketään tapa, kun on noita hyviä lääkkeitä saatavana. Voivat hyvin elää pitkälti yli lisääntymisajan.
- SEXRULEZ
SEXI ON IHANAA, KUN SEN OIKEIN OIVALTAA!
- Ei sanat vaan teot
Kuvottavaa touhua tuo kumppanin valinta kaveripiiristä. Itse olen aina tutustunut seurustelukumppaneihini aivan muissa ympyröissä.
- syrjässä_myös
Yksinäisenä ihmisenä minua harmittaa suunnattomasti seksin käsittely ihmisten puheissa ja mediassa ikääkuin se olisi yhtä lailla kaikkien 15-50 vuotiaiden ihmisten jokapäiväinen ajankohtanen asia kuten esimerkiksi syöminen. Jotenkin ei edes haluta ajatella että on ihmisiä, jotka jäävät seksielämästä syystä tai toisesta täysin osattomiksi (sooloseksiä lukuunottamatta).
Mieleen tulee taannoinen tilanne, jossa ajauduin keskusteluun eräiden 30-35 vuotiaiden puolituttujen sinkkunaisten kanssa. Molemmat jossakin vaiheessa valittivat yksinäisyttään ja haikailivat suhteen perään. Mutta yhtäkkiä halusivat keskustella ehkäisyvaihtoehdoista, joka tuntui molemmille olevan hyvin akuutti aihe. Johtopäätökseni oli että yksinäisyys ei kuitenkaan ulottunut seksiin, erinäisiä "hoitoja" oli kait kierrossa molemmilla koko ajan. Olin vähän yllättynyt kun ovat sellaisia hiljaisempia tyyppejä molemmat, mutta sellaista se kai nykyisin vähän kaikilla on.
Itse sitten tunnustin että en nyt käytä mitään ehkäisyä kun "olen tällä hetkellä yksin". Kysyivät sitten vielä, että tarkoitinko että turvaudun kondomiin vaiko tosiaankin ettei seksiä minulla ole. Olin tosi nolona ja harmittaa että miksi piti olla asiasta nolona tai ylipäätään puhua koko asiasta.- on melkein sama kuin
syöminen. Minulaa nyt kolmatta vuotta sama partneri kun ei ole seurustelukumppania löytynyt. Järki menisi, jos ei edes olisi häntä.
- pai-pi
Mitä pahaa siinä on, jos kaksi sinkkuihmistä nauttii toistensa seurasta seksin merkeissä. Se tuskin loukkaa ketään. Jokaisen oma valinta on kieltäytyä seksistä tai jopa elää selibaatissa. Seksi kuluu mielestäni perustarpeisiin oli sinkku tai parisuhteessa.
- äimänkä
on melkein sama kuin kirjoitti:
syöminen. Minulaa nyt kolmatta vuotta sama partneri kun ei ole seurustelukumppania löytynyt. Järki menisi, jos ei edes olisi häntä.
Siis tietääkö tää partneri olevansa vaan varalla ja joutuvansa romukoppaan, kun löydät seurustelukumppanin?
- Kyllä tietää.
äimänkä kirjoitti:
Siis tietääkö tää partneri olevansa vaan varalla ja joutuvansa romukoppaan, kun löydät seurustelukumppanin?
Emme tapaa oikeastaan milloinkaan kuin seksinmerkeissä. Yritimme suhdetta alkuaikoina, mutta eihän siitä vaan jostain syystä tullut mitään. Heitimme ilmoille ajatuksen, että voisimme jatkaa seksisuhdetta siihen asti, kunnes jommamkumman elämässä tapahtuu muutos. Enemmän minua pelottaa se, että hän löytää kumppanin kuin minä itse. Se on paljon todennäköisempää, koska en vaan saa lähdettyä viikonloppuisin mihinkään.
Ps. Tällaisia kumppanuuksia on tässä maassa satoja ellei jopa tuhansia. Varmasti tämänkin palstan lukijoilla.
- Suosittelen...
keinovaginaa, esim. jotain tällaista:
http://www.boostep.fi/index.php?cPath=1729_3546&sort=2d&filter_id=5452&list_length=50&gclid=CIbU-6OKsKoCFRk03wodGVZD-Q
Itselläni on stoya fleshlight, hankin sen pitkän harkinnan jälkeen n. kuukausi sitten, enkä ole katunut. On aivan kuin saisi oikeaa, kun harjoittelee ja pitää silmät kiinni. Itsetuntoni on ainakin noussut "harjoittelun myötä".
Joskus kun pitää pidemmän tauon, on aivan kuin olisi jotain vailla
ja kun pääsee nautiskelemaan vaginalla, niin sehän se herkkua on.
Ajatelkoon kukin ihan mitän haluaa, itse en olisi koskaan uskonut, että tunne
voisi olla niin realistinen ja nautinnollinen. On kiva esim. ajatella jotain päivällä
nähytä naista ja miettiä häntä, kun harrastaa seksiä.
Parempi tuo on, kuin pelkkä käteenveto. - Likainen nainen...
"haisee" >:(
- Poikanen 24v
Sama homma täällä. Tiedän olevani hyvännäköinen nuori poika, jota naiset kyllä katselevat. On kuitenkaan hankala löytää sellaista naapurintyttömäistä kunnollista, herttaista tyttöä, joka ei ole irtosuteita harrastanut. Kaikki treffeillä käyntini ja "juttuni" naisten kanssa on kaatunut siihen, että hän on harrastanut irtosuhteita. En voisi edes ajatella tulevaisuutta sellaisen ihmisen kanssa. Tuntuu, että kaikki ovat. Tai sitten vain olen törmännyt sellaisiin tyttöihin, vaikka yritän kirtää juuri ns. baariruusut kaukaa ja katsella sellaisia "kilttejä" tyttöjä. Haluaisin vain löytää tytön jolla on kiva luonne, eikä ole paneskellut kavereitaan.
Olen toki kerran seurustellut muutaman vuoden teini-ikäisenä, mutta se juttu kuihtui kokoon. Että en neitsyt itsekään ole, mutta nuo irtosuhteet häiritsevät. - larethi
Itsellä on juuri tälläinen unelma nainen ollut jo kauan "hollilla" ja tunnen olevani aivan riittämätön hänelle..
Olin hänen ensimmäinen miehensä missään suhteessa enkä voinut jättää tilaisuutta väliin. Itse olin harrastanut ties mitä paskaa aikani, olin aika villi nuori, mutta sydämeltäni aina hyvä ja hänenlaistaan naista olin aina jotenkin odottanutkin, en vaan uskonut sellaista edes löytyvän tästä rumasta maailmasta joten ajattelin ennen kuin häntä tapasin ottaa sen mitä sain. Häneltä sitä aina pahoittelinkin, etten ollut ollut vahvempi ja odotellut häntä :p
Suhteemme kariutui tyhmyyteeni, uskoin hänen tosiaan olevan liian hyvä minulle, ja että kohta hän pettäisi, koska maailman paineet olisivat hänelle liikaa, ja hänellä tulisi olla enemmän kuin yksi kumppani elämänsä aikana. Itse en siis näin ajattele, mutta ajattelin että hän ei kestäisi. Mutta hän kestikin kaikenlaista paskaa minulta.
Tätä palstaa lukissani jotenkin toivoni herää jälleen, että ehkä kaikki naiset ei vain hae muuta kuin kumppanuutta ja mukavaa miestä jonka kanssa jakaa elämä. Tottakai ulkonäkökin on asia, mutta itseäni ei haittaa ollenkaan ulkonäköasiat jos vain ollaan niistä rehellisiä. Ei minua harmita jos maailmassa on paremman näköisiä miehiä kuin minä, se on ihan fakta. Mutta jos nainen koko ajan kehuu ulkonäköäni ja niin edespäin, alkaa pinnallisuus ahdistaa, varsinkin kun en itse ota ulkonäköä niin vakavasti, enkä ajattele itsestäni paljoa. En halua ajatella olevani "komea", haluan ajatella olevani hyvä ihminen jollekin joka ansaitsee hyvää kohtelua.
Mutta ehkä voisin yrittää tätä suhdetta jatkaa varmemmin mielin. Onnea kaikille etsintään, varmasti ihmisiä löytyy kuten te, jotka koette vastenmieliseksi tämän maailman menon, ja jotka kuitenkaan eivät ole rumia hirviöitä. Niitä on, ne pitää vain jotenkin löytää. Itse tosiaan toivoisin nyt että olisin odottanut tätä naista. - HerrasMies32
Olet nörtti ja estoinen Erkki , sinun kannattaa mennä munkkiluostariin.
Tai sopeutua maailman menoon. Naista et todenäköisesti koskaan itsellesi löydä! - Liisa.
Internet ja viihdeteollisuus ovat mullistaneet (monien) ihmisten arvomaailman. Ei mitään rajoja. Se näkyy myös suhtautumisessa seksiin. Kun ihmiset alkavat elää kuin elokuvassa Levottomat "516"..., niin silloin on tietenkin pallo hukassa.
Nuo kaverisi vetävät roolia, jonka kanssa eivät itsekään ole kovin sinut. Hyvin voit kokea olosi epämiellyttäväksi tuon hohkaamisen keskellä. Jos olisit ihan ok tuon menon kanssa, niin se olisi suurempi huoli. - keveakuorma
hox miehet! jos haluutte sellassen naisen joka ei ole pannut ympäriinsä niin etsikää lähin vapaa suuntainen seurakunta. Siellä niitä on pilvin pimein ja kaikki odottaa omaa prinssiään saapuvaksi :D
- Lopeta_jo!
Miksi jauhat pa s kaa ?
Ainakin Helsingissä tilanne on joka srk:ssa sama. Paikalla on:
* pareja
* lapsia
* yksinäisiä miehiä (yleensä siis yksinäisiä vastoin tahtoaan olevia)
* supernirsoja sinkkunaisia, joille yksikään paikalla oleva sinkkumies ei kelpaa. He joko haluavat olla sinkkuja, tai sitten he haluavat miehen, joka on samassa paketissa kaikkea tätä: pitkä, kookas ruumiinrakenteeltaan, lihaksikas, ja lisäksi varakas tai jos ei varsinaisesti varakas, niin ainakin hyvätuloinen.
Jos tällaista supernirsoa ukisnaista uskova mies uskaltaa lähestyä, pakit tulee 100% varmuudella. Tilanne sama kaikissa pääkaupunkiseudun seurakunnissa, koskee ihan yhtälailla ev. lut, helluntai- ja vapaaseurakuntia.
Jos jostain löytyis yksikin uskova nainen joka oikeasti haluaa aviomiehekseen uskovan miehen ilman järjetöntä vaatimuslistaa, niin tällaisen naisen otan vaimokseni heti, ja asiasta vihjaaja tienaa itselleen vihjepalkkion.
Jos joku oikeasti tietää jotain sellaista asiasta, jota minä en tiedä ja joka auttaisi minua löytämään uskovan vaimon, niin laita puhelinnumerosi maililla
mikanhki ät yahoo piste com niin soitan sinulle.
Mutta asiaton paskanjauhanta srk:ssa muka miestä odottavista naisista voisi jo loppua, sellaisia kun ei tosielämässä ole ! - keveakuorma
Lopeta_jo! kirjoitti:
Miksi jauhat pa s kaa ?
Ainakin Helsingissä tilanne on joka srk:ssa sama. Paikalla on:
* pareja
* lapsia
* yksinäisiä miehiä (yleensä siis yksinäisiä vastoin tahtoaan olevia)
* supernirsoja sinkkunaisia, joille yksikään paikalla oleva sinkkumies ei kelpaa. He joko haluavat olla sinkkuja, tai sitten he haluavat miehen, joka on samassa paketissa kaikkea tätä: pitkä, kookas ruumiinrakenteeltaan, lihaksikas, ja lisäksi varakas tai jos ei varsinaisesti varakas, niin ainakin hyvätuloinen.
Jos tällaista supernirsoa ukisnaista uskova mies uskaltaa lähestyä, pakit tulee 100% varmuudella. Tilanne sama kaikissa pääkaupunkiseudun seurakunnissa, koskee ihan yhtälailla ev. lut, helluntai- ja vapaaseurakuntia.
Jos jostain löytyis yksikin uskova nainen joka oikeasti haluaa aviomiehekseen uskovan miehen ilman järjetöntä vaatimuslistaa, niin tällaisen naisen otan vaimokseni heti, ja asiasta vihjaaja tienaa itselleen vihjepalkkion.
Jos joku oikeasti tietää jotain sellaista asiasta, jota minä en tiedä ja joka auttaisi minua löytämään uskovan vaimon, niin laita puhelinnumerosi maililla
mikanhki ät yahoo piste com niin soitan sinulle.
Mutta asiaton paskanjauhanta srk:ssa muka miestä odottavista naisista voisi jo loppua, sellaisia kun ei tosielämässä ole !hahah :p katkeruus puhuu :p
Totta on se et monilla uskovaisilla muijilla on aika korkeet rimat, mut sun katsaus kohdistui lähinnä pääkaupunki seudun uskismuijiin. Siellä varmaan muijat oottaa jotain ihme adonista, jolla on kaikki valmiina muijaa varten: talo, auto, rahat jne.
Todellisuudessa monet naiset odottaa mieheltä vaan KYPSYYTTÄ: on elänyt joitain vuosia yksin, osaa hoitaa omat viralliset asiansa, huolehtii hygieenisyydestään, ei ole peluri, on tosissaan uskon elämänsä kanssa.
Sitten, jos nainen kokee, et hän tulee palvelemaan Jumalaa koko elämällään, niin haetaan miestä, jolla on samanlainen kutsumus.
Ainaskin pääkaupunki seudulta mentäessä sisämaahan päin seurakunnat on täynnä sinkkunaisia ja sinkkumiehistä on seurakunnissa "pulaa".
Mulla on myös ollut aika kova vaatimuslista, mut se karisee, jos löytää jonkun josta oikeasti pitää.
Pääasiallisesti: Nainen ei halua ottaa poikaa, josta joutuu kasvattamaan miehen.
- satanisti-
Valitettavasti tuo on totta, vain kirkosta löytyy naisia joilla ei ole liian löyhä seksuaalimoraali. Mutta kun uskonto on minulle myrkkyä!
- Vertti 12v
Jep, aina meitä miehiä pidetään pelkän seksin perässä juoksijoina, mutta vaikeaa se on nykypäivänä löytää naista joka ei ole seksisuhteisiin "sortunut". miehiä tosin tuntuu löytyvän.
- M & M
mulla ainakin on ne kaverit erikseen joiden kanssa käyn vaikka leffoissa, baarissa, rannalla ja muutenkin vietetään aikaa yhdessä
ja seksikumppanit on vaan sellaisia joita en edes kunnolla tunne, pelkkää seksiä ja siinä kaikki. - fdghgt
Samoja fiiliksiä täälläkin, olen 21 v nainen. Itse saatan näyttää siltä, että seksikumppaneita olisi ollut enemmänkin (eli en ole hiljainen hissukka hempeässä kukkamekossa), vaikka todellisuudessa olen seurustellut vain kerran (ja seurustelen edelleen) ja olen harrastanut seksiä vain yhden ihmisen kanssa.
- Matriarkaatti
Voi, olen aloittaja kanssasi niin samaa mieltä. Olen 19-vuotias tytönhupakko. Itseäni ärsyttää, kun seksi tulee joka helvetin asiassa esiin, varsinkin kun juttelee ikätovereiden kanssa. Mistään ei voi puhua fiksusti, kun monta kertaa keskustelun aikana joku ns. bongaa jotain kaksimielistä millon mistäkin. Itsekin välillä heitän läppää seksistä mutta koitan puhua siitä asiasta kuitenkin hienovaraisesti jos on "tosi kyseessä".
Seksi on minusta nykyään muutenkin vähän liian yliarvostettua. Kaikkeen se liittyy, kaikkea se seuraa... Tuntuu vähän siltä, että välittäminen ja yksinkertainen lämpö on jotenkin kuollut, silkka himo on mennyt kaiken edelle. Tämä on toki vain minun näkemykseni kun keskustelen ja tapaan uusia ihmisiä, sekä tarkastelen nykymaailmaa.
Itselläni ei liity suoraan mitään vihaa seksiä kohtaan, eikä minulla ole siltä kantilta mitään jäänyt kaivelemaan ja patouttamaan mieltä. Olen muutenkin kohtuullisen normaali arvomaailmaltani, ystäviä löytyy ja saan miehiltäkin ihan hyvin välillä huomiota. - syrjässä
Mukava että on tullut kommentteja.
Minulla on todellakin koko toivo mennyt. Ei tätä tunnetta paranna sekään että oli nuoruudessa kiusattu ja nyt löytyy vain 1 hyvä kaveri. Aina vain katsoo vierestä kun toisilla tuntuu olevan niin hauskaa noiden ryhmäorgioidensa kanssa. Tarkotan sitä että joka viikonloppu tai useammin juostaan ryyppäämässä ja naidaan. Sitten siellä syntyy taas näitä "romansseja" kun ollaan vedetty kännit, muijat huoraa täysillä itseään ja joku mamma och pappa betalar-lätkäpoju panee tätä naama punasena petri nygårdin soidessa.
Minä en vain jaksa. Töihinkään eivät ota koska "kymmeniä hakijoita" ja "soitetaan 2-3vko:n päästä".
Ainoat asiat mitkä minulla ovat jäljellä:
Vanhemmat
1 tosiystävä
Saliharrastus
Olin joskus töissäkin..painoin välillä jopa yli 55h/viikko se toivo päässä että edes joskus tää raataminen palkitaan ja joku tahtoo minua arvostaa. No sit tuli autokolari ja täysi burnout. Ja ei tunnu ketään kiinnostavan vaan jokaseen paskaduuniinkin pitäs olla joku turha koulutus vaikka työllä oppisi tekemään kuukaudessa eikä sitä vitun mukavaa tyttöä ole tai tule oli sulla hyvä työ ja auto tai ei. Korjaan tohon alotukseen sen verran et syyskuussa tulee 22v täyteen..yli vuosi työttömänä ja työkkäristä lähdin pois koska "no ei nyt näytä töitä olevan mutta tässä ois tämmönen kurssi". Kai se elämä sit menee näitä vitun efexor nappeja syöden.
Ei tässä maailmassa ole enää ketään aitoa ihmistä. Jokanen esittää, aina vain "minäminäminä" ja pitää näyttää joltain paris hiltonilta ja olla iphonet ja viimeisen päälle cool ja muodikas. Plussaa tietysti narsismista. Aina moni sanoo että ovat aitoja ja mukavia, silti ne näyttää oikeasti olevan sitä sulaa vahaa jos joku elämän urhosankari vilauttaa pepsodent-hymyään ja menee juttelemaan.
Vedän itseni jojoon heti kun vanhemmat kuolee. Tämä on päätös, ei mikään uhkaus. - säkkälänmäkälää
Seksiä, Sitähän ne yksinäiset paljon saa . Onneksi on muuta aktiviteettiä .. Oikean käden lihakset kasvaa ja satunnaisesti vasemmankin. Se on kiva, kun huomaa voimien nousevan ja lantiolihasten vähän heikentyvän.. Tsemiä kaikille ! sai sitä seksiä tai ei ...
- onnekaskakkiainen26v
Itse ajattelin tuossa iässä samoin.
Sittemmin 22 vuotiaana kuitenkin seurustelin tytön kanssa, jonka laisen kanssa minun ei pitänyt mistään hinnasta seurustella. Olin kai vaan niin yksinäinen ja oli mukavaa kun sai huomiota. Tietenkin tulin petetyksi ja jätetyksi. Kallis hinta puolenvuoden huomiosta....
Sen jälkeen olen kokenut yhden yhdenyön jutun erään nettitutun kanssa. Sekin oli jotain jota minun ei pitänyt ikinä tehdä. Kaikki tapahtui kait molemminpuoleisesta säälistä... Siintä tuli melkolailla hirveä olo joka kesti jonkin aikaa.
Nykyisin seurustelen sellaisen tytön/naisen kanssa jonka laisen kanssa olisi pitänyt alun perinkin alkaa seurustelemaan. Olen hänen ensimmäinen poikaystävänsä ja hän kunnioittaa minua ihmisenä.
Seksi on nykyään tullut itselleni erittäin tärkeäksi tarpeeksi. Ymmärrän kyllä hyvinkin miksi sitä niin paljon harrastetaan. Ymmärrän miten siihen voi jäädä koukkuun. Vaikka siihen kyllästyy hetkellisesti, niin parin päivän päästä sitä on pakko tehdä taas.
Jos joskus joudun eroamaan en kyllä tiedä mitä tekisin. Minua on sanottu komeaksi, fiksuksi ja mukavaksi (en tosin itse allekirjoita näitä väitteitä), mutta ihmissuhderintamalla se ei ole valitettavasti näkynyt. En varmasti jaksaisi enää ruveta kasaamaan uutta suhdetta. Netti on ainut paikka jossa saatan naisia tavata ja siihenkin joutuu tekemään uskomattomasti töitä, toisekseen uskoa parisuhteeseen ei enää olisi. Toisaalta taas seksin puute tekisi hulluksi. Varmaan harrastaisin liikuntaa hullun lailla, tai sitten ryyppäisin itseni hengiltä.
Jos joku asia on väärin ja harmittaa ihmiskunnassa, niin se että naiselle miehen saanti on helppoa, mutta miehelle naisen saanti poikkeuksia lukuun ottamatta on pahimmillaan erittäin vaikeaa.
Saatte puhua tasa-arvosta mitä haluatte, mutta niin kauan kunnes treffipalstoilla on nais-mies jakauma 50-50 niin Suomessa on akkavalta.
Oikeasti voimia niille yksinäisille joilla ei ole parisuhdetta. Olen ollut samassa tilanteessa ja tiedän tunteen, en helkkari soikoon edes tiedä miten pääsin pois. Luoja varjelkoot, etten samaan tilanteeseen enää joudu. Vaikka moni asia mulla on elämässä päin per... pyllyä, niin onneksi on joku joka pitää järjissä. - asdfdsfsdfsdgfsdg
Voin kertoa että tilanne muuttuu PALJON surkeammaksi, mitä vanhemmaksi tulette :)
Kiittää voi minun mielestä kaikkia pettäjämiehiä, jotka niin ihanasti ovat kaikkien miesten maineen pilanneet. KIITOS KUSIPÄÄT!!!
M33 - Paras lääke
Pankkiirien kontrolloima media, hollywood, lehdet, musiikkiteollisuus, pursuaa ääriliberalistista perversiivistä hedonistista, narsistista ajattelua. Pankkiirit haluaa tuhota sinunkin identiteettisi ja altistaa sinut mafian valheille. Onneksi sinä olet voittaja ja pidät arvoista ja moraalista. Ei kannata lannistua pankkiirien valheille! Heikko pullamössönuoriso on jo psykologisesti murhattu hollywoodin johdosta, älä lankea samaan! Heitä roskalehdet romukoppaan ja myy televisiosi.
- kunnollinen nainen
Minä en ole koskaan harrastanut irtosuhteita, enkä ole uskovainen. Kyllä meitä kunnollisiakin naisia löytyy. Minulle kelpaisi rumakin mies, jos on luonteenpiirteet kohdallaan, sillä en ole itsekään nätti, joten en voi vaatia toiselta enempää kuin pystyn itse antamaan.
- JK
AIVANN SAMAT AJATUKSET
- rg3efs
Ohan se tosi ahistava puheen aihe varsinkin kun ei ole tullut koskaan harrastettua, yleensä vaan valehtelen että olen harrastanut seksiä ihan vaan se häpeän takia. m22
- Kizza
Tuntuu, että kaikki pitävät minua outona ja vaikeana ihmisenä, kun elän itselleni tavallista elämää. Elän siististi ja kunnollisesti. En polta enkä juo. Pidän asiani ja kotini järjestyksessä. En välitä seksistä, siksi kai jäänkin elämässä yksin ja olen toisten mielestä kummajainen. Kaipaisin miestä joka halaisi lujasti ja saisi oloni tuntumaan turvalliselta. Joka tykkäisi minusta sellaisena kuin olen, eikä vaatisi seksiä. Mutta olen jo toivoni menettänyt ja asennoitunut siihen, että elän loppuelämäni yksin. N32
- hjklöä
Hei Kizza!
Netissä on aseksuaalien foorumi: www.aseksuaalit.net Sieltä voit yrittää etsiä itsellesi miestä, joka ei välitä seksistä. - Kizza
hjklöä kirjoitti:
Hei Kizza!
Netissä on aseksuaalien foorumi: www.aseksuaalit.net Sieltä voit yrittää etsiä itsellesi miestä, joka ei välitä seksistä.Kiitos vastauksestasi! En välttämättä ole niin aktiivisesti miestä etsimässä, mutta kerroinpahan oman tarinani. Mukavaa syksyä sinulle hjklöä ja kaikille muillekin täällä vierailijoille!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948