Häpeän itseäni..

ffrgf

Häpeän itseäni monellakin tapaa,vaikka toisinaan olen oikeastaan jopa melko tyytyväinen omaan ulkonäkööni.Mutta esimerkiksi kroppani..En tiedä tulenko koskaan olemaan siihen tyytyväinen tai hyväksymään sitä täysin.

En tiedä mistä johtuu,mutta minulla on aina erittäin kiusallinen olo,jos joudun olemaan jonkun toisen nähden yläosattomissa,alaosattomissa tai saati sitten täysin ilman vaatteita..Olen ollut neljän eri miehen kanssa sängyssä,mutta kaikkien nähden hävennyt itseäni,ja pysytellyt mieluusti peiton suojissa.Pidän mieluusti sängyssäkin rintsikat päällä,enkä halua,että esim.rintojani katsotaan pitkään..

Edellisen poikaystäväni kanssa seurustelin reilun vuoden,mutta jopa hänen nähden häpesin itseäni aina..Ne harvat kerrat,kun häi sai katsella minua hetken aikaa täysin alastomana olivat minulle todella epämukavia tilanteita.Vaikka poikaystäväni kehuikin minua aina maasta taivaisiin,ja teki todella selväksi haluavansa minua,niin siitä huolimatta häpeän tunne ei vain kadonnut mihinkään,vaikka pystyinkin sen myöhemmin joskus hetkeksi unohtamaan.

Olen saanut kyllä kehuja myös muilta ihmisiltä,ja jotkut ovat jopa sanoneet kroppani olevan täydellinen.Moni on myös sanonut minua laihaksi ja todella hoikaksi,ja rintojani on myös monesti kehuttu.Mutta loppujen lopuksi muiden ihmisten kehuilla ei tunnu olevan mitään vaikutusta siihen,mitä itse todella itsestäni ajattelen,vaikka kehut tietysti aina imartelevatkin.Peiliin katsoessani etsin kuitenkin aina ensimmäiseksi itsestäni virheet,enkä mielelläni edes astu peilin eteen täysin ilman vaatteita,koska tiedän,etten kuitenkaan ole tyytyväinen näkymään..

Tiedän kuitenkin mitkä ovat parhaat puoleni,ja toisinaan pidän itseäni hyvinkin nättinä ja viehättävänä.Mutta jos en esim.illan aikana saa baarissa seuraa tai minua ei juurikaan huomata,niin ajattelen aina ensimmäiseksi ulkonäössäni olevan vikaa..Myös negatiiviset kommentit,joita kylläkin harvoin kuulen saavat minut heti ajattelemaan,että olen ruma ja vastenmielinen,vaikka ajattelenkin aina,että kaikkia ei voi,eikä tarvitsekaan miellyttää,ja että yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta.Mutta oikeastaan jo pelkästään se,että seurassani olevat naiset saavat huomiota,mutta minä en riittävät kertomaan,että he ovat kauniimpia kuin minä.Olen arvatenkin myös aika ujo,mutta näkyykö tällainen häveliäisyys ja häpeäminen helposti päällepäin?

Olen yrittänyt viimeisten vuosien aikana "parannella" ulkonäköäni,ja onnistunutkin siinä jotenkin,mutta silti en vain ole tyytyväinen,ja aina löytyy uusia vikoja..Voi kunpa voisinkin olla sokea noille pikku virheille,enkä enää edes näkisi niitä,sillä nykyään olen alkanut etsiä entistä enemmän vikoja myös muista.

Mitä minun pitäisi tehdä,että voisin oikeasti olla tyytyväinen itseeni ja ulkonäkööni,enkä häpeäisi itseäni sängyssä?Tällainen nainenhan on monelle miehelle varmasti painajainen,kun ei suostu näyttämään kunnolla itseään,eikä sen vuoksi ole valmis mihin vain,kun päällä on voimakkaat estot..

Tiedän,että kaikki sai alkunsa oikeastaan siitä,kun minulla alkoi murrosikä 11-12-vuotiaana,ja 13-vuotiaana katsoin peiliin,ja huomasin todella muuttuneeni.Nyt olen kuitenkin jo 20v,ja luulisi,että tähän ikään mennessä olisi jo jollakin tapaa sinut oman aikuisen minänsä kanssa,mutta minä en vain ole :/

5

382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuohonkin ongelmaan näkökulmia on monia.

      Häpeä varmasti johtaa aikaisemmin tapahtuneista kokemuksista, jotka jollain tapaa liittyvät ulkonäköösi. Et välttämättä saata muistaa kokemuksia, joten siksi et voi ymmärtää tämän päivän käyttäytymistäsi. Joskus terapeutilla käyminen saattaa auttaa ja avata näkymää menneisyyteen/tulevaan ja avata sitä kautta sisällä olevia lukkoja, jolloin olet entistä vapaampi (tässä tapauksessa häpeilemättömämpi).

      Voit tietysti myös elää asian kanssa ja antaa sen vain olla. Olet ujo ja häpeät itseäsi, mitä sitten? Jokaisella ihmisellä on parannettavaa tunteissa, ajattelussa tai käyttäytymisestä, jos itsestä niin tuntuu. Se minkä käsityksen muut sinusta ihmisenä saavat, on kuin pisara meressä. Ja jos mies ei saa nähdä sinua niin usein alasti, sitten ei saa nähdä. Kaikki on sinun valintaasi ja sinun asettamasi on myös rajat. Elät kuitenkin aina itsessäsi, etkä voi aina mennä toisten mieltymysten mukaan.

      Iän karttuessa elämän näkökenttä laajenee. Osaat suhtautua tuohonkin asiaan joskus aivan toisella tavalla. Nuorena ihmisenä asiat ottaa aina aika henkilökohtaisesti, mikä on luonnollista. Myöhemmin oppii, että turhuutta oli sekin ahdistus ja stressi.

      • ffrgf

        Kiitokset sinulle asiallisesta vastauksesta ja erittäin hyvistä neuvoista!

        Olen itsekin kyllä jo miettinyt tuota terapeutilla käyntiä,sillä minulla on myös ongelmia liittyen seksielämään,esim.haluttomuus,johon on kyllä ihan fyysinen syy,mutta varmasti myös tämä käsittämätön häpeäntunne on jollakin tapaa kytköksissä siihen,ja voisi olla ihan hyvä käydä jonkun ammattilaisen kanssa näitä asioita läpi,kun muiden ihmisten on niin vaikea ymmärtää,ja tunnen olevani ongelmieni kanssa aivan yksin.


    • jotain meni rikki

      Mä häpeän omaa kroppaani. Siitä ei saa kaunista edes tekemällä. Koskaan kukaan ei ole kehunut mun ulkonäköä, enempi on sanottu, että olen ruma, luontaantyöntävän näkönen jne.. Ehkä häpeä alkoi kouluajoilta viidenneltä luokalta, kun jouduin koulukiusatuksi ulkonäköön liittyvän seikan ja puhevian takia. Ei mua lihavuudesta haukuttu vaan jostain ihan muusta. Yläasteella kiusaaminen oli sitten jo rankempaa, vaikka kyseessä oli yks ainoa henkilö. En tiedä miksi jouduin hänen kohteekseen, ehkä olin liian arka puolustaakseni itseäni tai halusi jatkaa kiusaamista minkä oli toisten kanssa aloittanut silloin viidenneltä luokalta. No, hän rupesi yläasteella haukkumaan mua saatanan huoraksi vaikka en pukeutunut paljastaviin vaatteisiin, en meikannut, en seurustellut kenenkään pojan kanssa. Se oli jokapäiväistä ja kesti koko yläasteen ajan. Pukeuduin vielä peittävämpiin vaatteisiin, yritin olla niin kuin mua ei olisi ollut olemassakaan ja samaan aikaan luokan muut tytöt saivat olla hältä rauhassa, vaikka meikkasivat ja pukeutuivat vähän paljastavammin. Ne tytöt saivat olla niin kuin murrosikäiset tytöt ovat ja nauttia poikien myönteisestä huomiosta. Tuolloin jo ajattelin, että rumuuden takia se poika mua kiusasi, ei hän musta pitänyt tai ollut musta millään lailla kiinnostunut. Tuolta ajalta se mun oman vartalon häpeäminen on lähtöisin. Kun menin lukioon, olin tyytyväinen, ettei kukaan poika huomioinut mua millään tavalla. Pelkäsin sairaalla tavalla, että joku toinen jatkaisi mun kiusaamista. Jouduin murrosikäsenä,lapsenlikkana ollessani, erään tuttavaperheen isän juopuneen lähentelyn kohteeksi,kun he tulivat illanvietosta kotia.Hän olisi tullut mun kans yöksi samaan sänkyyn, mutt onneksi perheen äiti oli selvinpäin ja vei mut kotiin. Säikähdin tuota tapahtumaa ja häpesin omaa kroppaani, jonka mies kehui olevan jo kuin aikuisella naisella. En puhunut asiasta kellekään, tuntui ettei tuollasta asiaa voi muille kertoa ja se hävetti. Sen halusi vain unohtaa ja poistaa mielestään. Ehkä tuo on yks syy miksi häpeän ja inhoan omaa kroppaani, en halua esitellä itseäni kellekään, olla huomion kohteena.

    • raukkamaista

      Sen huomaa että olet epätasapainossa itsesi kanssa, vihaat ympärillä olevia ihmisiä ja kuvittelet pikku päässäsi kaikkea valheellista, jotta saisit edes hetkeksi iloa elämääsi.

      • säälittävää enempi

        Ei täällä kukaan mitään ole kuvitellut vai onko? Eikä noista viesteistä mitään vihaa toisia kohtaan löydy vai löytyykö? Onko vaikea uskoa, ett jotkut asiat on oikeasti tapahtunut jollekin, ei kukaan omasta hatusta noita ole temponut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6070
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4167
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2100
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1866
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe