Häpeän itseäni..

Tuohonkin ongelmaan näkökulmia on monia.

Häpeä varmasti johtaa aikaisemmin tapahtuneista kokemuksista, jotka jollain tapaa liittyvät ulkonäköösi. Et välttämättä saata muistaa kokemuksia, joten siksi et voi ymmärtää tämän päivän käyttäytymistäsi. Joskus terapeutilla käyminen saattaa auttaa ja avata näkymää menneisyyteen/tulevaan ja avata sitä kautta sisällä olevia lukkoja, jolloin olet entistä vapaampi (tässä tapauksessa häpeilemättömämpi).

Voit tietysti myös elää asian kanssa ja antaa sen vain olla. Olet ujo ja häpeät itseäsi, mitä sitten? Jokaisella ihmisellä on parannettavaa tunteissa, ajattelussa tai käyttäytymisestä, jos itsestä niin tuntuu. Se minkä käsityksen muut sinusta ihmisenä saavat, on kuin pisara meressä. Ja jos mies ei saa nähdä sinua niin usein alasti, sitten ei saa nähdä. Kaikki on sinun valintaasi ja sinun asettamasi on myös rajat. Elät kuitenkin aina itsessäsi, etkä voi aina mennä toisten mieltymysten mukaan.

Iän karttuessa elämän näkökenttä laajenee. Osaat suhtautua tuohonkin asiaan joskus aivan toisella tavalla. Nuorena ihmisenä asiat ottaa aina aika henkilökohtaisesti, mikä on luonnollista. Myöhemmin oppii, että turhuutta oli sekin ahdistus ja stressi.

Mä häpeän omaa kroppaani. Siitä ei saa kaunista edes tekemällä. Koskaan kukaan ei ole kehunut mun ulkonäköä, enempi on sanottu, että olen ruma, luontaantyöntävän näkönen jne.. Ehkä häpeä alkoi kouluajoilta viidenneltä luokalta, kun jouduin koulukiusatuksi ulkonäköön liittyvän seikan ja puhevian takia. Ei mua lihavuudesta haukuttu vaan jostain ihan muusta. Yläasteella kiusaaminen oli sitten jo rankempaa, vaikka kyseessä oli yks ainoa henkilö. En tiedä miksi jouduin hänen kohteekseen, ehkä olin liian arka puolustaakseni itseäni tai halusi jatkaa kiusaamista minkä oli toisten kanssa aloittanut silloin viidenneltä luokalta. No, hän rupesi yläasteella haukkumaan mua saatanan huoraksi vaikka en pukeutunut paljastaviin vaatteisiin, en meikannut, en seurustellut kenenkään pojan kanssa. Se oli jokapäiväistä ja kesti koko yläasteen ajan. Pukeuduin vielä peittävämpiin vaatteisiin, yritin olla niin kuin mua ei olisi ollut olemassakaan ja samaan aikaan luokan muut tytöt saivat olla hältä rauhassa, vaikka meikkasivat ja pukeutuivat vähän paljastavammin. Ne tytöt saivat olla niin kuin murrosikäiset tytöt ovat ja nauttia poikien myönteisestä huomiosta. Tuolloin jo ajattelin, että rumuuden takia se poika mua kiusasi, ei hän musta pitänyt tai ollut musta millään lailla kiinnostunut. Tuolta ajalta se mun oman vartalon häpeäminen on lähtöisin. Kun menin lukioon, olin tyytyväinen, ettei kukaan poika huomioinut mua millään tavalla. Pelkäsin sairaalla tavalla, että joku toinen jatkaisi mun kiusaamista. Jouduin murrosikäsenä,lapsenlikkana ollessani, erään tuttavaperheen isän juopuneen lähentelyn kohteeksi,kun he tulivat illanvietosta kotia.Hän olisi tullut mun kans yöksi samaan sänkyyn, mutt onneksi perheen äiti oli selvinpäin ja vei mut kotiin. Säikähdin tuota tapahtumaa ja häpesin omaa kroppaani, jonka mies kehui olevan jo kuin aikuisella naisella. En puhunut asiasta kellekään, tuntui ettei tuollasta asiaa voi muille kertoa ja se hävetti. Sen halusi vain unohtaa ja poistaa mielestään. Ehkä tuo on yks syy miksi häpeän ja inhoan omaa kroppaani, en halua esitellä itseäni kellekään, olla huomion kohteena.

Sen huomaa että olet epätasapainossa itsesi kanssa, vihaat ympärillä olevia ihmisiä ja kuvittelet pikku päässäsi kaikkea valheellista, jotta saisit edes hetkeksi iloa elämääsi.