Kysymys

Mites siellä jumalanselän takana nyt menee näitten huikeitten messujen jälkeen?? Kuulemma siitä pikkukylästä on tulossa koko vetelä-savon veturi. Heh-heh!
4186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä, kyllä.

Messut olivat huikea menestys. Kaikki on muuttunut syrjäkyliä myöten, vauraus on lyönyt itsensä kaikkiin yhteiskuntaluokkiin ja sosiaaliryhmiin. Katuvalot loistavat kaikissa syrjäkylissä, muuallakin, kuin messualueella. Jätehuolto on järjestetty vieläkin paremmin. Lajitteluastioita on jaettu tasaisesti eri alueille.

Uutta kunnantaloa suunnitellaan, myös moottoritietä Mikkeliin harkitaan vakavasti. Yrittäjät kustantavat pendeliinoyhteyden Helsinkiin non stoppina. Samoin apulaiskunnanjohtajien virkoja laitetaan hakuun.

Suutarinen on aloittanut uusien rantatonttien kerrostalorakentamisen, että saadaan asutettua kymmenet tuhannet kuntaan muuttavat. Lista kehityksen kärrynpyörästä on ehtymätön.

Rahaa tuli niin, että sitä jaetaan torilla kaikille, jotka tarvitsevat messujärjestäjien, kunnan ja paikallisten yrittäjien toimesta lauantaisin vuoden loppuun asti kello 12 esiitymislavan takana.

Kärkipyörä jatkaa toimintaansa, uusia myyjiä palkataan niin kauan kuin halukkaita riittää.

Voi, että 55 000 kävijää tai jotain. Kyllä meidän tiimi oli tosi hyvä. Toivottavasti bonukset on jaettu!!!

Ja ap:lle tiedoksi, että olemme jumalan polvella, emme selän takana.

Ps. Toivottavasti messuintoilijat osaavat edes hävetä ja poistua takavasempaan/oikeaan/keskustaan.

Pikku kuikka, edelleen evakossa Pyhävedeltä.

Äänestä
  • Pysy vaan siellä Pyhävedellä sukelluksissa. Sinunkaltaisiasi täällä ei kaivata!

    Äänestä

  • Mitä häpeämistä messuporukalla olis?
    Messuthan meni LOISTAVASTI! Väkeä riitti tungokseen asti ihan viime minuuteille saakka.

    Äänestä

Älä tule tänne vaikka ikävä onkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


urhoilija kirjoitti:

Mites siellä jumalanselän takana nyt menee näitten huikeitten messujen jälkeen?? Kuulemma siitä pikkukylästä on tulossa koko vetelä-savon veturi. Heh-heh!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu