Viime päivinä on esiintynyt yllättävän paljon kirjoittelua, jossa tuodaan esille sellainen mielipide, ettei kulttuurikristityt (nimelliskristityt, tapakristityt) olisi oikeita kristittyjä.
Vieläpä on tullut sellaista ajatusta itseään aitoina kristittyinä pitävien suunnalta, että kulttuurikristityt (nimelliskristityt, tapakristityt) saattavat olla vaarallisia yhteiskunnan jäseniä, kun taas aidot kristityt eivät voi sellaisia olla.
Olisiko syytä alkaa systemaattisesti vähentää kulttuurikristillisyyttä yhteiskunnastamme? Voitaisiinko vaikka irrottaa kristinuskon piiristä sellaiset, joilta ei luonnisu fundmentti kunnon uskominen?
Kunnon uskovaiset kultahiput saataisiin ehkä vaskattua erilleen huonommasta aineksesta rippikouluiässä siten, että konfirmoitavaksi hyväksyttäisiin vain sellaiset, joilla havaitaan oikea uskomisen tapa. Muut automaattisesti jäisivät vaille kirkon aikuisjäsenyyttä.
Vieläpä on tullut sellaista ajatusta itseään aitoina kristittyinä pitävien suunnalta, että kulttuurikristityt (nimelliskristityt, tapakristityt) saattavat olla vaarallisia yhteiskunnan jäseniä, kun taas aidot kristityt eivät voi sellaisia olla.
Olisiko syytä alkaa systemaattisesti vähentää kulttuurikristillisyyttä yhteiskunnastamme? Voitaisiinko vaikka irrottaa kristinuskon piiristä sellaiset, joilta ei luonnisu fundmentti kunnon uskominen?
Kunnon uskovaiset kultahiput saataisiin ehkä vaskattua erilleen huonommasta aineksesta rippikouluiässä siten, että konfirmoitavaksi hyväksyttäisiin vain sellaiset, joilla havaitaan oikea uskomisen tapa. Muut automaattisesti jäisivät vaille kirkon aikuisjäsenyyttä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Toi olisi ihan kiva ajatus. Mutta silloin monien eri kulttuurien erilaiset tavat muistaa historiaansa muuttuisivat yhdeksi sopaksi. Hyvähän se on, että on erilaisia kulttuureita. Kunhan sitä ei sekoita oikeaan uskomiseen. `he tekivät epäjumalan kuvia, mutta elkää peljätkö, ne eivät voi satuttaa teitä`
Eli vaikka mut on kastettu kristilliseen seurakuntaan. Ei mulla olis tunnontuskia käydä hiljentymässä vaikka Moskeijassa, Synagoogassa, Temmppelissä...
Että ei sillä ole mitään merkitystä onko kastettu kristityksi, ja toimii tapakristityn tavoin. Ei kristillisyyden tarkoitus ole määrittää ihmistä, vaan olla uskoa. Eli ne sakramentit eivät ole tosia, jos ei usko Jumalaan. Siis siihen oikeaan.
"Mutta silloin monien eri kulttuurien erilaiset tavat muistaa historiaansa muuttuisivat yhdeksi sopaksi."
Useiden ei enään tarvitsisi ajatella kristinuskoa osana identiteettiään. Miten se nyt yhdeksi sopaksi muuttuisi?
Ainakin se on todettu, että riparin käynyt nuori ei tiedä kristinuskosta yhtään mitään. Ja mikä pahinta - hänet ehdollistetaan riparilla siihen, että aina kun joku kirkon edustaja puhuu niin tulee olla harras tyhjä katse ja valmistautua siihen, että nyt tulee jotain täysin käsittämätöntä höpinää.
Olisi raakaa hyväksyä täysvaltaiseksi kirkon jäseneksi ilman rippikoulua.
Kopsaan hiukan itseäni ketjusta. http://keskustelu.suomi24.fi/node/10020888
Sinällään tuo tapakristillisyys tai kuten sanotaan kulttuurikristillisyys, on ihan mielenkiintoinen ilmiö. Ainakin itse olen ymmärtänyt niin, että jotkut uskovat nimenomaan haluavat sitä, että esim. suomalainen kulttuuri perustuisi juuri kristillisyyteen.
On kai hiukan eri asia se, että on kasvanut kulttuurissa, jossa on ollut voimakas kristillisyyden vaikutus – kuten suomessa luterilaisuus. Se on muokannut paljon tapojamme sekä asenteitamme. Vietetään juhlapyhiä, käydään rippikoulua sekä opiskellaan koulussa uskontoa tai kasvatetaan lapsia tiettyihin asenteisiin. Henkilökohtainen uskonnollisuus ei ole ollut niin tärkeää (melkeinpä ei toivottua).
Joulujuhlat esim. kouluissa, kirkollisten juhlapyhien siirtäminen parempaan ajankohtaan, kauppojen ja ravintoloiden aukiolo juhlapyhien aikana, nyt avioliitto oikeudet ym. mikä on näkynyt arjessa.
Ilman tuota kulttuuria olisi moni asia toisin, lukutaidon ja koululaitoksen leviäminen, nykyisen markkinatalouden syntyminen, jopa osa näistä vapaista suunnista olisi kai toisenlaisia? Kun ajatelleen vaikka yhdysvaltoja, jossa tapakristillisyys on huomattavan paljon voimakkaampaa kuin meillä, huomaa eron vaikkapa siitä kuinka valtaa pitävät esittävät asiansa.
Kun tätä kulttuuria on hiljalleen muutettu, niin uskovat ovat tainneet kuitenkin olla suurimmassa äänessä?
Se taas että omat käsitykset uskosta ja uskonnosta omaksutaan siitä kulttuurista mihin on kasvettu, ilman että sitä sen kummemmin mietitään, on ehkä juuri se, mitä kutsutaan tavaksi. Osa murrosikäisenä pohtii kyllä, mikä on se oma suhde Jumalaan tai uskontoihin. Onhan tuo ikäkausi juuri sitä, että näitä mietitään.
Siinä voidaankin asettaa ihan mielenkiintoinen kysymys, miksi uskovaisuudesta on muodostunut sellainen kuva, että se pikemminkin karkottaa kuin kutsuu luokseen?