Eikö ole kerrassaan typerää, että jengi nyhjää omissa betonilaatikoissaan ja itkee yksinäisyyttään? Asiaan on tultava muutos.
Olen tälläinen pikkuinen lapsinainen. Tykkään junamatkoista, puistoista, rautatieasemista, viinistä, onnettomista lopuista, kahviloista, lähiöbaareista, runoista, musiikista, kesäöistä rannalla ja letkeistä ihmisistä.
Nyrpeää nokkaa näytän tiukkapipoisuudelle, normeille, ulkokultaisuudelle, oravanpyörälle ja liian suurille odotuksille. Mulle elämässä tärkeää on näkeä, kokea, nauttia, nauraa, itkeä ja tuntea.
Kuitenkin huolimatta siitä miten helvetin hyvä tyyppi olen, mulle on tässä vuosien varrella käynyt niin, että omien rakkaiden ystävien kanssa suhteet ovat vähän väljähtyneet; oma elämäni on kuitenkin ollut ylösalasylösalas-aaltoa, ja ystävieni sitten tasaisempaa. Ne taitaa vähän pelätä mua. Olen siis aika keskeneräinen, beware. Ailahtelen, sekoilen, kadotan, katoan, tulen riippuvaiseksi, kyllästyn. Mut kykenen joskus jopa ystävyyden ja rakkauden tekoihin ja lojaaliuteen.
Oliskohan jossakin ihmisolentoja joiden kanssa voin tutustua, jutella, ehkäpä käydä vaikka baareissa, konserteissa, puistossa pussikaljalla, kahvilla, kasvatella tomaatteja, syöttää puluja tai liftata Lappiin? Maili- tahi kirjekaveruuskin sopii. Kunhan olet ihminen. :)
[email protected]
Peace & love, mates :)
peace and love, anyone?
rajatilapersoona
3
170
Vastaukset
- samaistuin
harmi ku vaikutat tosi siistiltä persoonalta ja itekin löysin tosta tekstistä jotain tuttua itteeni liittyen.. mut taidan olla liian nuori.
- aloittaja (rajatila)
pyh, ei sillä niin väliä minkä ikäinen tai muotoinen tai kokoinen taii whatsoever on :) jos synkkaa muuten, meinaan.
- tytsy...
Mistäs päin muuten mahdat olla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2604596Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit422770Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
- 471119
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116