peace and love, anyone?

Eikö ole kerrassaan typerää, että jengi nyhjää omissa betonilaatikoissaan ja itkee yksinäisyyttään? Asiaan on tultava muutos.

Olen tälläinen pikkuinen lapsinainen. Tykkään junamatkoista, puistoista, rautatieasemista, viinistä, onnettomista lopuista, kahviloista, lähiöbaareista, runoista, musiikista, kesäöistä rannalla ja letkeistä ihmisistä.
Nyrpeää nokkaa näytän tiukkapipoisuudelle, normeille, ulkokultaisuudelle, oravanpyörälle ja liian suurille odotuksille. Mulle elämässä tärkeää on näkeä, kokea, nauttia, nauraa, itkeä ja tuntea.

Kuitenkin huolimatta siitä miten helvetin hyvä tyyppi olen, mulle on tässä vuosien varrella käynyt niin, että omien rakkaiden ystävien kanssa suhteet ovat vähän väljähtyneet; oma elämäni on kuitenkin ollut ylösalasylösalas-aaltoa, ja ystävieni sitten tasaisempaa. Ne taitaa vähän pelätä mua. Olen siis aika keskeneräinen, beware. Ailahtelen, sekoilen, kadotan, katoan, tulen riippuvaiseksi, kyllästyn. Mut kykenen joskus jopa ystävyyden ja rakkauden tekoihin ja lojaaliuteen.

Oliskohan jossakin ihmisolentoja joiden kanssa voin tutustua, jutella, ehkäpä käydä vaikka baareissa, konserteissa, puistossa pussikaljalla, kahvilla, kasvatella tomaatteja, syöttää puluja tai liftata Lappiin? Maili- tahi kirjekaveruuskin sopii. Kunhan olet ihminen. :)

[email protected]


Peace & love, mates :)