MIten muilla masentuneilla tai muista mielenterveysongelmista kärsivillä sairaus vaikuttaa parisuhteeseen ja seksiin? Miten kumppaninne käyttäytyy; tukeeko, vähätteleekö tms.
Ihan näin vaan kun tää on raskasta kun ei ole ketään kellä olis mahdollisesti samoja kokemuksia.. Olen 19 vuotias nuori nainen ja asun kihlattuni kanssa yhdessä, ollaan asuttu jo reilu vuosi. Suhteeseen on mahtunut niin iloa kuin surua ja yhdessä ollaan aina pärjätty vaikka välillä on turhalta tuntunutkin.
Viime syksynä mulle kuitenkin puhkes taas vaikea masennus (nuorempana olin masentunut myös) ja se on vaikuttanut negatiivisesti suhteeseemme kaikin puolin.
Miehellä kun ei ole kokemusta masennuksesta. Mutta kuitenkin, tuntuu turhauttavalta kun tuntuu ettei toinen ymmärrä mittään. Aina se ihmettelee että mikä nyt taas on, jos itken tai esim. en jaksa nousta sängystä. Jos sanon että on paha olo, niinkuin aina on, niin seuraavaks tivataan et mistä se johtuu. Kun rasittaa niin paljon tommonen, kun ei itsekään aina tiedä miksi itkettää, menneisyyteeni mahtuu paljon kaikkea pahaa mistä en ole päässyt yli, ja niistähän tämä masennus johtuu. Mutta kun on niin paha ja kaiken kaikkiaan huono olo koko ajan, niin tuntuu vaan niin turhauttavalta että aina samat asiat tivataan. Tämän takia olen jättänyt usein vastaamatta tai muuta joka tietenkin saa molemmille vielä huonomman olon.
Toisekseen, sitten ihmetellään kuinka olen väsynyt vaikka en tee mitään (sairaslomalla) ja kuinka en halua lähteä baariin tai miehen kavereiden luo (omia kavereita ei ole, olen menettänyt lähes kokonaan mielenkiinnon muihin ihmisiin) tai kuinka en kykene lähtemään kauppaan (paniikkihäiriöt, ihmisten ilmoilla liikkuminen pelottaa, sos.tilanteidenpelko). Ja kaikki nämä "oireet" mies tietää, että esim. usein saan kohtauksen ulko-ovella kun pitäis johonkin yksin mennä.
Ja usein muutenkin tuntuu ettei se tajuu, eikä osaa olla tukena. Miten voisin nätisti keskustella asiasta? Kun en haluaisi mitenkään ilkeästi asiaa ilmaista.
Seksielämäkin on huonoa. Tai ei välttämättä miehen kannalta, annanhan suuseksiä aina kun haluaa ja kyllä rakastelemmekin aina kun mies haluaa - itse en vain kykene enää nauttimaan siitä niinkuin ennen. Ja suostun sen takia, koska haluan pitää miehen tyytyväisenä enkä halua että se himoissaan menee p*llua muualta etsimään. (mutta nautin siitä, että toinen nauttii eli en kuitenkaan vasten tahtoani näin tee, ei tulisi mieleenkään) Ennen kokeilimme kaikkea "uutta ja jännittävää" sängyssä ja muutenkin sujui hyvin, nyt en ole vuoteen saanut edes orgasmia. Ja mieshän tietenkin itseään moittii, kun ei muka pysty tyydyttämään naistaan, vaikka ongelmahan johtuu masennuksesta.
Olin aikaisemmin seksuaalisesti hyvinkin aktiivinen, mutta nyt... kyllä kiihotun helposti ja alkaa tehdä mieli kun vähän pussaillaan ja muhinoidaan mutta en vaan jotenkin kykene nauttimaan aina niinkuin ennen, ja sitä orgasmia en saa. Miehelle kova paikka, ei oikein halua edes puhua asiasta ja tietenkin syyttää itseään.
Äääh. Miksi masennuksen täytyy vaikuttaa kaikkeen?
Lääkkeitä en muuten syö paitsi seroquel illalla 100mg, jotta saan nukutuksi ja se poistaa hieman harhojani. Mielialalääkkeet lopetin kun ei sopinu ja ei toiminu..

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos sittenkin on kyse skitsofreniasta.
Hei
Olen lähemmäs kolmekymppinen nainen ja kärsinyt koko nuoruuselämäni masennuksesta (ensimmäisiä masennuksen oireita tuli lukion ensimmäisellä luokalla). Välillä on valoisampia kausia ja välillä tuntuu, että koko maailma romahtaa. Olen käynyt kunnallisella puolella juttelemassa psykologin kanssa mihinkään tulokseen päätymättä, syönyt vuoden ajan lääkkeitä, lopettanut ne itsenäisesti, voinut välillä ihan hyvin, mutta luulen että masennus ei koskaan ole elämästäni poistunut eikä tällä menolla poistukaan.
Tällä hetkellä on jälleen huonompi kausi. Kesäloma laukaisi taas masennuksen, kun on aikaa antaa ajatusten juosta muualla kuin töissä (mielenkiinnolla kuulisin muidenkin masentuneiden ajatuksia loma-ajasta, onko silloin muillakin rankempaa?)
Loma on mennyt myös parisuhteen ja seksin kannalta todella huonosti, eikä mies tunnu käsittävän mistä se johtuu. Meillä on ollut ongelmia minun haluttomuuden kanssa jo kauan. Kuten sinäkin, menen kyllä leikkiin mukaan jos mies tekee aloitteen, mutta itsellä ei ole mielenkiintoa tai jaksamista tehdä aloitetta. Tämä saa miehen epäilemään, etten halua häntä. Kyseessä on kuitenkin haluttomuus lähes mitä tahansa kohtaan. Minulla ei ole haluja tehdä enää mitään, mistä ennen sai mielihyvää. Selviydyn rutiineista ja töistä ihan hyvin, mutta tuntuu ettei mistään saa enää iloa irti. Katson kateellisena vierestä (stalkkaan Facebookissa), miten "entiset" (sanon entiset, sillä olen karkottanut ystäväni elämästäni) ystäväni nauttivat elämästään.
En tiedä, auttoiko tämä tekstini sinua, tuskinpa, mutta halusin vain sanoa, että sinulle löytyy kyllä kohtalontoveri. Toivottavasti sinä jaksat taistella masennustasi vastaan nyt kun olet vielä noin nuori. Itse en ole nauttinut elämästäni kunnolla melkein 15 vuoteen. Ja tällä hetkellä ei ole uskoa, että tästä ikinä parantuisinkaan.
Voimia sinulle!
Kiitos kirjoituksesta ja voimia sinulle myös.
Mäkin kattelen aina Facebookissa, kuinka entiset kaverit lähtee juhlimaan, pitävät yhdessä hauskaa sun muuta ja sehän sattuu perkeleesti. Mulla on tavallaan tää sairasloma pahentanu tilannetta, mutta toisaalta taas parantanu. Mut tässä on vaarana se että eristäydyn kokonaan, mikä on jo periaatteessa totta.. Kotona maatessa kerkeää ajattelemaan kaikkea, mutta toisaalta ennen sairaslomaa en pystynyt tekemään mitään, käymään koulussa tai muuta mikä olisi vienyt ajatuksia muualle. :/