Valtuutettu

Minua huolestuttaa keskustasta eronneiden ja keskustaan jälkeenjäävien ja vasureiden ja demareiden sekä proolasiten toiminta keskinäisissä henkilösuhteissa. eihän ne tule mitenkään toimeen valtuustossa. miten asiat enää olisi luotettavissa käsissä?

Minä olen perustanut oman ryhmän jonka puheenjohtaja olen.
Syynä oman ryhmän perustamiselle ovat
-henkilökohtaiset pelkotilat
-sekä omistamani huono kulkuneuvo
-ja entiset yhteydet naapurikuntiin.

Uskon että minun ryhmääni on tunkua kunhan elokuu on eletty ja mulkoiluja on puolin ja toisin on tarpeeksi siedetty.
Huonoja autoja on monilla, ja pelkureita on mm. täällä suomi24, näet nimimerkillä kokemusta on.

paitsi etten itse ole vielä(kään )päässyt kunnanvaltuustoon.
464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Älä huoli kuomaseni. Hyvin tässä käy. Vuoden päästä on vaalikt ja silloin on taas mahdollisuus!!

Äänestä

Annan ääneni sulle.
Nuin rehtiä puhetta harvoin kuulee.
Ajettaan se auto tuohon mun nosturille ja laitettaan kunttoon , niin alat saamaan kilomterirahoja kun kulet niissä kokkouksissa ja eri pippaloissa.
Nyt pääset kyllä jos haluat.l
Viime vaaleissa panttiin kavereitten kanssa 23 ääntä yhelle ja läpi meni.
Suaat ne samat äänet nyt jos oot ehokas.
Me keskitettään aina äänet jotta varmasti läpi mennee.
Saunottaa, juuaan, grilllattaan ja sovittaan kelle äänet annetaan, näin se toimii.

Äänestä

Aivan vaalit ovat tuloillaan. ehdokasasettelukin on näköjään aloitettu ( AK, TR, JT, HH, SK) paitsi että näistä kaksi on niin heikossa hapessa oman ilmoituksensa perusteella hoitaakseen nykyisiäkään hommiaan. ymmärrän kyllä.
ja sitten kaksi on kiikun kaakun uudelleen ehdolle ehkä, vaalikelpoisuus kyseenalaistettuina.
jäljellä jää mainituista yksi. ja valtuustoonhan tarvitaan 26 muuta, olettaen että yksi noista pääsee henkilökunnan äänillä läpi.
mistä löytyy 26 vaaleilla valittua?

onkohan tulossa Kärsämäen malli?
SOPUVAALIT.
silloin päästäisin sovintoon. ainakin hetkeksi.

Äänestä

Tuli pakottava tarve pohtia valtuuston tilaa, tolaa tai sählyytä. sekavaa mikä sekavaa. valtuustonpj yritti viedä kokousta omin lainalaisuuksin, siis omin säännöin.
ja se kirjelmä jonka hän luki alussa 27.6 kokouksessa, on julkaistava sellaisenaan no vaikka pyhäjärven sanomissa.
kansa tahtoo tietää, ja minä myös.
hänhän saakin sen sinne nopeasti, hän saa kaikki omat juttunsa ja lausuntonsa eetteriin ja lisäksi händyreiden jutut menee läpi ja ohi muiden.

pyhäjärven poliittisessa yksinvaltiudella syntyneiden asiattomuuksien hoito on jo niin kiinnostavaa, että--.
onhan se vaan niin että vaalikausi 2005-2008 jätti kuntalaisiin niin pahat traumat, että meni näin pitkään ennenkuin paine lähti purkautumaan.
kauan sitten ladattua tosi-asiaa ei pysty leskispaavo eikä kaurasen askokaan kiistämään.

on vaan hyväksyttävää että tunkion kukkopojat pakotetaan katsomaan totuutta sitä omin teoin tehtyä vaikka kuin tekisi kipeää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haluanko ryhmän? kirjoitti:

Minua huolestuttaa keskustasta eronneiden ja keskustaan jälkeenjäävien ja vasureiden ja demareiden sekä proolasiten toiminta keskinäisissä henkilösuhteissa. eihän ne tule mitenkään toimeen valtuustossa. miten asiat enää olisi luotettavissa käsissä?

Minä olen perustanut oman ryhmän jonka puheenjohtaja olen.
Syynä oman ryhmän perustamiselle ovat
-henkilökohtaiset pelkotilat
-sekä omistamani huono kulkuneuvo
-ja entiset yhteydet naapurikuntiin.

Uskon että minun ryhmääni on tunkua kunhan elokuu on eletty ja mulkoiluja on puolin ja toisin on tarpeeksi siedetty.
Huonoja autoja on monilla, ja pelkureita on mm. täällä suomi24, näet nimimerkillä kokemusta on.

paitsi etten itse ole vielä(kään )päässyt kunnanvaltuustoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu