Haluaisin kuulla katoaako turvotus, joka johtuu oksentelun lopettamisesta? Gisela van der Sterin kirjassa Lupa Syödä -kirjassa näin väitetään, mutta en ole varma uskonko sitä..
Olen sairastanut anorexiaa yli 10 vuotta, ja muutama vuosi sitten alkoi sit oksenteluj siinä lisänä. Pahimmillaan oksensin kaiken senkin vähän mitä söin. Silloin jouduin jopa pakkohoitoon tämän taudin kanssa. Pikkuhiljaa on alkanut tuntumaan, että tätä ei oikeasti enää jaksa! Paranemisesta on turha haaveilla enää tässä vaiheessa, sen olen jo hyväksynyt, mutta haluaisin lopettaa laihdutuksen, ja voida fyysisesti ainakin hyvin.
Muutamia kertoja nyt tässä lähikuukausina olen lopettanut oksentelun. Aina sen on alkanut kuitenkin uudestaan, koska en yksinkertaisesti kestä sitä turvotusta. Varsinkin silmät, naama ja maha tuntuvat ja näyttävät kamalalta. Turpoaminen tapahtuu lähes heti, vaikka en syö mitään semmoisia ruokia, joiden pitäisi aiheuttaa turvotusta.
Turvotus on sitten laskenut parissa päivässä, kun olen aloittanut uudestaan oksentamaan. Ja alkaa jo tuntuumaan siltä, että tuo oksentelu on ainoa vaihtoehto elää ilman järkyttävää pöhöä.
Haluaisin kuitenkin lopettaa oksentelun, nyt kun on vielä jonkulaiset hampaat suussa, mutta tämä turvotus-asia on tehnyt siitä oikeastaan mahdotonta. Kaiken järjen mukaan turvotus pitäisi kadota ajan kanssa kokonaan juuri niinkuin kirjassakin kerrotaan.
Onko kellään siis omakohtaista kokemusta tuosta turvotuksesta ja siitä katoaako se? Ja kauanko siihen menee, että näyttää taas normaalilta?

Vastaukset 3
Vanhimmat
se riippuu henkilöstä.. olin oksentanut vuoden monta kertaa päivittäin, kunnes jouduin sairaalahoitoon. seuraavalla viikolla äitini vaan tuijotti mua kun näytin kuulemma pallokalalta ( bmi 17) turvotuksen takia..
Mulla aivan sama ongelma.. "parantuminen" on "lykkääntynyt" monta kertaa juuri tuon turvotuksen takia.. onneksi luin kanssa samaisen kirjan, tai olisin luullut sen olevan pelkkää lihomista ja varmaan tappanut itseni.
turvotus katoaa. mutta se täytyy kestää. neuvona, pidä rauhallisempi kuukausi ja keskity paranemiseen.. itsellä sosiaaliset tilanteet johtivat helvetilliseen ahdistukseen ja usein repsahdukseen kun tiesi näyttävänsä ilmapallolta.
TSEMPPIÄ!!
Kyllä, kyllä turvotus häviää. Ja tosiaan kellä nopeemmin kellä hitaamin mutta häviää. Ahdistus on (mulla ainakin) h----tinmoinen, sitä hyppii seinille!
Mutta ei auta, kun vaan kestää, niin se häviää. Mutta jos taas jatkaa oksennusta ei muuta kun kierre alkaa taas. Ikinä siitä ei pääse!
Kiitos asiallisista vastauksista. Hyvä tietää, että turvotus todellakin häviää. Pitää uusia Furesis-resepti kun se auttaa pahimpaan..