En kertakaikkisesti tajua, miten tässä kaupungissa on enää kenelläkään varaa asua! Hintataso on aivan tolkuton monessa mielessä. Työllisyystilanne ei kuitenkaan ole mitenkään erinomainen ja Lappeenranta on suhteellisen kaukana Helsingistä, Turusta tai vaikka Tampereesta, joissa sentään tapahtuu jotain ja töitä on tekevälle tarjolla.
Olemme lähes kolmekymppinen, lapseton pariskunta. Meillä ei ole lainoja, osamaksuja tai kalliita harrastuksia. Emme tupakoi tai juurikaan käytä alkoholia. Autoja on yksi, jonka arvo on alle tuhat euroa. Asumme kaupungilta vuokratussa kerrostaloasunnossa läntisen Lappeenrannan alueella. Meistä toinen on diplomi-insinööri ja toinen yo-merkonomi. Molemmat olemme töissä, toinen kokoaikaisesti, toinen 30 h/vko. Saamme yhteensä noin 2900 euroa kuukaudessa käteen. Meidän ei siis pitäisi olla mitenkään huono-osaisia.
Vuokran, vakuutusten, sähkön, puhelin- ja nettilaskujen, bussikortin, polttoainemenojen, työpaikkaruokailun sekä muiden ns. pakollisten menojen jälkeen kuukaudessa jää rahaa ruokaan ja elämiseen tyypillisesti alle 600 euroa. Tulemme niukin naukin sillä toimeen kahdestaan, mutta säästöön ei jää käytännössä mitään. Jos saisimme lapsen, emme kykenisi elättämään sitä. Asunnon, edes pienen kaksion, ostaminen on käytännössä mahdotonta ilman 15-20 vuoden laina-aikaa.
Kaupungissamme kapisten kaksioiden vuokrat ovat nykyään luokkaa alkaen 600 e/kk (saman verran, kuin Itä-Helsingissä tai Vantaalla). Bensiini maksaa 1,664 e/litra, noin 10 c/l enemmän, kuin pääkaupunkiseudulla (Polttoaine.net 29.7.). Ruoka on noin 11 % kalliimpaa kuin pääkaupunkiseudulla (ostoskorivertailu 5/11).
Mikä ihme täällä Lappeenrannassa maksaa?
Olemme lähes kolmekymppinen, lapseton pariskunta. Meillä ei ole lainoja, osamaksuja tai kalliita harrastuksia. Emme tupakoi tai juurikaan käytä alkoholia. Autoja on yksi, jonka arvo on alle tuhat euroa. Asumme kaupungilta vuokratussa kerrostaloasunnossa läntisen Lappeenrannan alueella. Meistä toinen on diplomi-insinööri ja toinen yo-merkonomi. Molemmat olemme töissä, toinen kokoaikaisesti, toinen 30 h/vko. Saamme yhteensä noin 2900 euroa kuukaudessa käteen. Meidän ei siis pitäisi olla mitenkään huono-osaisia.
Vuokran, vakuutusten, sähkön, puhelin- ja nettilaskujen, bussikortin, polttoainemenojen, työpaikkaruokailun sekä muiden ns. pakollisten menojen jälkeen kuukaudessa jää rahaa ruokaan ja elämiseen tyypillisesti alle 600 euroa. Tulemme niukin naukin sillä toimeen kahdestaan, mutta säästöön ei jää käytännössä mitään. Jos saisimme lapsen, emme kykenisi elättämään sitä. Asunnon, edes pienen kaksion, ostaminen on käytännössä mahdotonta ilman 15-20 vuoden laina-aikaa.
Kaupungissamme kapisten kaksioiden vuokrat ovat nykyään luokkaa alkaen 600 e/kk (saman verran, kuin Itä-Helsingissä tai Vantaalla). Bensiini maksaa 1,664 e/litra, noin 10 c/l enemmän, kuin pääkaupunkiseudulla (Polttoaine.net 29.7.). Ruoka on noin 11 % kalliimpaa kuin pääkaupunkiseudulla (ostoskorivertailu 5/11).
Mikä ihme täällä Lappeenrannassa maksaa?
Vastaukset 34
Vanhimmat
Muusta en tiedä, mutta asumiseen vaikuttaa pääomaveron korotus , lämmitys- ja huoltokulujen nousu.
Kyllä kaksiot helposti kaupungeissa tuon 600 e maksavat.
Kapisiin kaksioihin ei tarvitse muuttaa.
Ruuan hintaan vaikuttaa mm. mainonta, jota nähdäkseni Lappeenrannassa harjoitetaan kiitettävästi. Sekä myös vain muutama (kesko ja osuuskauppa) kaupparyhmittymä jakelutienä, ei todellista kilpailua.
Niin, ketkähän lienevät syyllisiä kalliiseen hintatasoon? Kauppiailla on AINA ns. venäjälisä = rikkaat ryssät, jotka maksavat ostoksensa 500 euron seteleillä. Mutta, en koskaan olisi tullut tänne asumaan, jos olisin tiennyt tämän kaupungin Viipuri ja Pietarin nukkumalähiöksi.
Jos valitatte kun kaksi ei tule toimeen 2900€/kk käteen ja monet kulut puoliksi niin mietis miten tuhannet elää 520€/kk työmarkkinatuloilla ja asuntotuella kun käteen jää 100€ ruokaan kuussa jos sitäkään.
Olette tosi hyvässä tilanteessa ja onnellisessa asemassa ja teidät voisi laskea hyvin toimeen tuleviksi suomessa.
mihin ihmeessä saatte rahat kulutettua sitten jos ette tupakoi tai juo viinaa.
Vaiko onko 2900€/kk brutto ! Jos käteen niin huh huh taas näitä juttuja.
600€ jää noitte menojen jälkeen elämiseen. mutta mieti että toisten pitää alle tolla 600€ selvitä maksuista joka teillä jää jo elämiseen.
Jos diplomi-insinööri ja merkononi vielä olette valittamassa kun ette saa 10 000€ käteen kuussa vai mikä tän tarkoitus oli
Asuntojen hinnoissa ei ole mitään todellista arvopohjaa, se on suurin vääristymä tämän hetken yhteiskunnassa. Vuokrien suuruus on realistinen ja perustuu faktoihin. Ruuan hinnan suuruuteen vaikuttaa euroalueen inflaation kasvu, mikä tulee vaan kasvamaan. Työttömät, sosiaalituetut ja eläkeläiset (Älä turhaan vedä näitä mukaan keskusteluun).
Tiedämme kyllä hyvin, millaista pelkällä työmarkkinatuella eläminen on. Olemme molemmat olleet työttöminä eri pituisia jaksoja. Pisimmillään toinen meistä sai 411 e netto yli kahdeksan kuukautta yhtäjaksoisesti. Nyt molemmat kuuluvat liittoihin, joten työttömyys ei olisi enää niin paha katastrofi.
Tulemme siis toimeen, eikä sen puoleen ole valittamista. Mutta jos katsoo keskimääräistä, ikäluokkaamme edustavaa pariskuntaa, on heillä jo 1-2 lasta, taulu-tv, omakotitalo, uudehko auto ja rahaa vielä baareihinkin. Ei meillä olisi rahaa edes elokuvaan videovuokraamosta.
Ainakin itselleni on tullut sellainen tunne, ettei rehellinen työ yksinkertaisesti kannata.
Rehellinen työ ei kannata, niin tehän olette työttömiä?
Vaikka työnteko kannattaisi, ja kylpisimme 500 euron seteleissä, niin silti Lappeenranta on kallis kaupunki. Maantieteellinen sijainti, hankalahko työllisyystilanne ja Etelä-Karjalan muuttotappiot pitäisi tehdä tästä paikasta erittäin edullisen asua.
Kysyn yhä: miksi ruokakori on täällä 11 % pääkaupunkiseutua kalliimpi, vaikka monissa muissa vastaavissa kaupungeissa (mm. Jyväskylä ja Vaasa) hinnat ovat halvempia?
Kysy Eteläkarjalan Osuuskaupalta mikä ruokakorissa maksaa ! ! !
Otithan huomioon, että saat Boooonusta ostoistasi ? ? ?
Mitä enemmän ostat, sitä enemmän saat poonusta. Jos keskität kaikki 600:n euron ylihinnoitellut ostoksesi eekoohon, taidat saada jopa 6 euroa poonusta. Rahan tuloa ei voi estää. Jokin aika sitten luin jutun saksalaisesta toimittajasta, joka oli asunut Suomessa muutaman kuukauden. Hän sanoi, että kyllä suomalaisten täytyy olla rikkaita, että heillä on varaa asua tässä maassa. Eikä hän edes asunut Lappeenrannassa, jossa peruselintarvikkeissakin on kilpailun puuttumisesta johtuvaan lisään lisätty vielä ryssänlisä.
Lidlissä hinnat ovat hiukan halvemmat, mutta siellä halvemmat hinnat kuitataan lyömällä kassaan saman tuotteen hinta useampaan kertaan. Viimeeksi tänään.
Jos noin kovat tulot on taloudessa, niin ihme on jos ei pärjää!!
älä työ työpaikalla, ainakaan ateriaedulla, kallista on, tarkista vakuutukset, kilpailuta sähkö ja mieti paljonko puhut puhelimeen, kovin on suuret kulut jos tuolla määrällä ei pärjää, äkkiä laskien asumisen kulujen jälkeen käteen jää 2300 euroa,1150 eur per pää, aika hel'''''ti saa tuohon rahaan kotiin ruokaa raahata..........
Muuta raitakadulle. Jätä se viikonloppujuopottelu vähemmälle, oikeasti. Maksatko bussikortin lisäksi bussin dieselit?
Asumme Kourulassa jo valmiiksi. Raitakadullakin parvekkeellisen kaksion vuokra on noin 600 euroa.
Olemme kolmekymppinen pariskunta, meillä on yksi alle kouluikäinen lapsi, kaksi isoa koiraa ja kaksi kissaa.
Autoja on yksi, jonka arvo on korkeintaan 2000€.
Tienaamme kuukaudessa yhteensä n. 2500€. Lainanlyhennyksen, vakuutusmaksujen, puhelin- sähkö ym juoksevien kulujen jälkeen meille jää käteen vähintään 1000€ kuukaudessa.
Molemmat myös tupakoimme.
Mua ihan todella kiinnostaa, mihin te oikein saatte ne rahanne työnnettyä?
Ja mitä sitten jos asuntolainan laina-aika onkin 15-20 vuotta? Eikös se nyt kuitenkin ole fiksumpi maksaa omaa pois kuin toiselle kallista vuokraa? Tällä menolla omakotitalomme on meidän kun olen alle 5-kymppinen, ei paha vai kuinka?
Yhteenvetona siis tienaamme vähemmän kuin te, ja saamme siltikin elätettyä itsemme ja lapsemme lisäksi lemmikitkin.
Säästöön jää aina sen verran, että lokakuussa taas viikon lomalle saarivaltioon :)
Ei lappeenranta ole sen kalliimpi paikka kuin muutkaan, olen asunut ympäri suomea ja yhtä hyvin tullut toimeen kaikkialla.
Laskelma:
Vuokra (ml. sauna ja parkkipaikka) 664 e
Ruoat 550 e
Bensat 400 e
Kännykkälaskut 45 e
Sähkö 38 e
Bussikortti 59 e
Netti 32 e
Auton vakuutus 50 e
Muut vakuutukset 31 e
Autovero 11 e
Tv-lupa 20 e
Auton ylläpito 100 e
Harrastukset ja huvitukset 100 e
Muut yllättävät menot 100 e
Säästöön asunnon ostoa varten hamassa tulevaisuudessa 350 e
Ei tuosta ihan hirveästi mitään jää jäljelle, kun huomioi, että yllättäviä menoja voi tulla. Pesukone voi hajota, sukulaisella on 50-vuotisjuhla ja tarvitsee lahjan jne. Tv-lupa voitaisiin jättää maksamatta ja bussikortin tilalle voisi ottaa polkupyörän. Ehkä bensassakin voisi puoli tankkia säästää. Olisi ihan mukava saada tonni kuukaudessa säästöön, että jonain päivänä olisi käsiraha ok-taloon. Ei tarvitse olla kummoinen "kartano" esim. 170 000 e hintaan. Tästähän oma maksuosuus on 30 % eli 51 000 e. Saa aika monta vuotta laittaa 350 e säästöön, että saa tuon summan kasaan... Katsos, kaikilla ei ole rikkaita vanhempia takaamaan lainaa tai kymmenien tuhansien perintöä tilillä.
Bensat 400 € ???
Vanhalla jenkilläkö ajatte ?
Ruoat 550 € ????
Sisäfilettäkö vedätte ?
Riisikupilla, mutta kilsoja tulee 50 000 vuodessa.
Aika pienet tulot teillä yhteensä, jos ajattelee, että DI:n pitäis pelkästään saada väh. toi summa ykistään kuukaudessa.
Ite maksoin kaksiostani raitakadulla 529 euroa/kk, jos se on mielestäsi n. 600 euroa niin rahankäyttösi taitaa olla muutenkin melko höveliä kun ei 70 euroa tunnu missään.
no johan pomppasi! pelkästään täällä zenossa asuntopalvelun kaksio maksaa 564 e. ylämaalla näkyy olevan 522 eguu. kaupungissa maksaa varmasti sen 600 keskimäärin.
http://www.aspakoti.fi/LiiteTiedostoNayta.asb?DokumenttiID=2983&TauluNimi=Tiedote&NakymaID=4&TiedoteID=3072
Ihmettelen. Miksei DI etsi koulutustaan vastaavaa työtä,
ja saa siitä sitten sellaista palkkaa, jota kuuluu saada?
Täältähän ei helposti saa, sen tiedän, ja kantapään kautta.
Mutta jos on valmis muuttamaan, niin on kyllä DI:n työmarkkinat,
ja tienata ihan oikeasti. No otetaan esimerkki: tutalainen Di
tienaa tällä hetkellä yli 7000 e, siitä veroprosentti 45, mutta
siltikään puutteessa ei elä, ja vaimon palkka siihen vielä
päälle, niin on kyllä keskimääräistä paremmat tulot.
Eli pitää itse tehdä jotain, eikä tyytyä tähän Lappeenrannan
surkeaan palkkatasoon, tiedän senkin, koska samalle henkilölle
olisi tarjottu täällä n. 2200 brutto, ja muualla siis 7000 brutto!
Kyllähän 600 euroa riittää hyvinkin asuntolainan lyhennyksiin,
se on jo paljon. Ottakaa mielummin omistusasunto, sehän
kelpaa takuuksi 70 - 80 % lainasta, ja lopulle summalle ostatte
vakuuden pankista! Ainakin Nordeasta on joskus onnistunut.
E vuokraa kannata maksaa
Tutalainen DI ei osaa mitään kunnolla ja palkkatasokin on sen vuoksi 2500e-4000e/kk.
No juuri työllistymisen takia muutimme tänne sieltä rannikolta, jossa telakoiden irtisanomisten jälkeen ei töitä ole. Ei vastavalmistunut konetekniikan taitaja saa kuin 2700-2900 brutto. Itse saan 2750 oman alan hommista. Puolisoni saa 950 e omasta työstään. Näistä summista siis verot vielä pois.
Niin varmaan täällä Lappeenrannan kylällä,
mutta mites se sitten kansainvälisesti on arvostettu
koulutus, euroja kilisee ja headhunterit soittelevat
perään uusiin työpaikkoihin! Puhun päällikkötason
DI:stä, täältä Lappeenrannasta valmistuneen, mutta
ei tyytynyt Lappeenrannan palkkatasoon.
Jos ei osaa, niin miten pärjää kansainvälisessä pörssi-
yhtiössä?
Jokainen voi vaikuttaa itse omaan uraansa, turha valittaa
omia valintojaan.
Tutalta valmistutaan ei just mihinkää kun ei olla erikoistuttu mihinkään kunnolla, pinta raapaisua sieltä täältä eli ei osata mitään. Meidän firmassa on päätetty muutaman DI-lopputyön tekijän jälkeen ,että noita ei palkata ikinä!!
Ehkä teidän firma on sitten pikkupulju, joka ei ole
osaltaan vaikuttamassa Suomen vientiteollisuuteen
millään lailla. Kun vienti vetää ja asiakkkaita ympäri maapalloa,
puhutaan vähän eri volyymillä palkka- ja työsuhde-eduista,
kuin toiminimi makkosella hikisessä työssä olevalla.
Urakehitys huimaa ja kysytty mies, vaikka onkin vain
tutalainen DI! Siksipä siis muuttoauto kannatti ottaa
nimenomaan pois päin Lappeenrannasta.
Mutta onhan niitä valitettavasti, jotka eivät työllisty
valmistumisensa jälkeen, ja sitten alamäki.
Oli muuten LPR:n opinahjon urapalvelu, josta tämä
surkea tutalainen rekrytoitiin suoraan tehtäviinsä,
ja tällä hetkellä vastuun alla koko Suomi omalta sektoriltaan,
eli niin huonosti on. Ei voi yleistää kaikkia tutalaisia surkeiksi.
Itse tiedän vallan hyvin, että asuminen siellä pääkaupunki
seudulla ihan jotain muuta kuin täällä, vastike pelkästä neliöstä
tyyliin 800 e kuussa. Vuokrat tähtitieteellisiä. Mutta jos sattuupi
surkea DI-parka asustelemaan firman työsuhdeasunnossa,
ja käytössä työsuhdeauto, jossa vapaa autoetu, niin jo on
asiat valoisammin. Silti rahaa jää niin, ettei tee tiukkaa.
Minä tienaan 6500-8500 € kuussa puhtaana eikä tunnu raha riittävän mitenkään, lisää pitäs saada, kaikki menee mitä tulee mut on hauskaakin HEH HEH.....
550€ ruokaan? Kahdelle hengelle? Mitä sotanorsuja ootte?
On se käsittämättömän vaikeaa näköjään tajuta alottajan pointtia. Kyse ei ollut siitä, etteivätkö he tulisi toimeen tuloillaan vaan siitä, että samalla summalla saa Lappeenrannassa vähemmän ts. pakollisten kulujen jälkeen jää vähemmän säästöön laitettavaa tai "turhuuksiin" kulutettavaa, kuin muissa vastaavan kokoisissa kaupungeissa. Jaitse lisäisin tähän myös pääkaupunkiseudun, jota aina kalliiksi väitetään. Todellisuudessahan Helsingin seudulla vain asuminen on kalliimpaa, kuin muissa suurehkoissa kaupungeissa. Toimiva(!) joukkoliikenne, kauppojen, ruokapaikkojen jne hintataso on järjestään edullisempi, kuin muualla.
Kovin tarkkaa vertailua ei tarvitse tehdä, kun huomaa Lappeenrannan hinta tason olevan korkeampi, kuin vastaavien kaupunkien. No Lappeenrantahan johtaa taxfree kauppaa ja itä turisti ei maksa ostoksistaan alvia... Toki kauppiailla on tapana kiskoa mahdollisimman suuret voitot. Ja sitten täällä todellakin uskotaan, että mahdollisimman suuri matkailu virta idästä on meidän kaikkien etu. Joopajoo.
Niinpä! Riittää kun vertailee kebap-mestojen hintatasoa. Stadin Kalliossa kahden täytteen pitsa 3,90 euroa ja Lappeenrannassa 6,50 euroa. Tai polttoaine.netistä tsekkaa bensan hinnan, 1,559 Vantaa vs. 1,619 Lappeenranta. Puhumattakaan joukkoliikennelipusta, Stadi 43,60 e kuukausi vs. Lappeenranta 58 e. Tai entäs netti: LPR halvin 29 e, Helsinki halvin 17 e.
Jengi luulee täällä peräkylällä elävänsä edullisesti, mutta vikaan menee aika pahasti.
Lpr on aito kokoomus-asuntokeinottelu kaupunki.
Kokoomuksen suuri idea on keinottelu.
Siksi Kaikki maksaa.
siksi Ihmiset ja teolisuus siirtyy täältä pois.
Jäljelle jää toi market peltihalli- kylä joka myy rihkamaa venäläisille.
Se on kokoomus-.toivotalkoo idea.
saatanan narisijat.persaukiselle kaikki on kallista!!
ja mitä vittua Lpr vs. Hki?
täältä pääsee junalla helposti sinne edulliseen pääkaupunkiimme(tai perkele liftatkaa niin säästätte siinäkin)
URPOT!
Miksette muuta ulkomaille? Norja viime aikaisista tapahtumista huolimatta on tulevaisuuden paikka nuorille, siellä tekeville löytyy töitä ja jopa sellaisia joista maksetaan kohtuullista korvausta.
Kun oppii hallitsemaan paikallisen kielen niin kyllä siellä dippainssille töitä löytyy.
Suomen ongelma on ns. tuloloukut, laskekaapa huviksenne mitä saisitte tekemättä mitään työtä ja nostamalla kaikki tuet. Ei tule työtunnille kovin hyvä nettoliksa!
Tosin ei tuo 2900e nettona ole sieltä pienimmästä päästä eli monella asiat on paljon huonommin.
Sitä voi miettiä kuinka 10 Miljardin vuosittainen valtion budjettivaje aiotaan saada kuriin ja käännettyä se saamisiksi joilla maksetaan valtionvelkaa pois.
Mistä siis leikataan? Poliitikot puhuvat itselleen hyvät EU-virat, eivätkä uskalla nostaa kissaa pöydälle.
Entistä pienempi joukko elättää vapaamatkustajia. Kannattaa ihan oikeasti harkita sinne Norjaan lähtemistä, eikö vaan?