Tämä saattaa olla tyhmä aihe, mutta oli pakko saada kirjoittaa tai puhua jollekkin. Toivottavasti edes joku jaksaisi lukea tämän.
Tulin juuri tänään viikon kestäneeltä rippileiriltä. Rippileirillä ihastuin tai ehkä jopa rakastuin, siltä tuntuu, erääseen tyttöön aivan hillittömästi, en ole koskaan ennen tuntenut mitään läheskään yhtä voimakasta ihastumista. Asia on kuitenkin niin, että ihastumiseni kohde on pieni ja suloinen juoksijatyttö ja minä taas roteva ja isokokoinen, omasta mielestäni aika lihavakin, 15 vuotias poika. Minä hölmänä menin kertomaan eräälle kaverilleni asiasta, ja siitä asia levisi eräällä toiselle kaverilleni, joka sitten eräällä nololla tavalla paljasti ihastukselleni asian. Tästä seurasi se, että ihastukseni, joka sitä ennen oli jutellut kanssani ja lainannut oppitunnilla kyniäni, meni aivan täysin hiljaiseksi ja aina, kun katsoin häntä, hän meni aivan vakavaksi, ja muiden poikien kanssa hän kyllä jutteli, joka taas jostain syystä sai minut aivan mielettömän mustasukkaisuuden ja raivon valtaan, jonka vain hädin tuskin sain pidettyä sisälläni. Sitten vielä tyyppi, joka kertoi ihastukselleni asian, alkoi itse jutella suuressa määrin ihastukseni kanssa, ja ihastukseni piti siitä selvästikin hyvin paljon, ja nauroi melkein kaikille hänen jutuilleeen, olin raivoissani, ja kerran kävin vessassa itkemässäkin, jollaista en koskaan ole todellakaan kuvitellut ihastumisen takia tekeväni. No, nyt tilanne on se, että useilla kavereillani on ihastukseni numero, ja minulla vain osoite, jonka sain ongittua eräästä lapusta, joka kiersi tunnilla. Ja sitten vielä tänään selvisi, että eräs kanssani samassa huoneessa nukkunutkin on ihastukseeni ihastunut, joka sekoitti tilannetta vielä lisää, syntyi ikäänkuin kilpailua.
Nyt, kun olen tullut kotiin, huomaan, että olen aivan totaalisen sakaisin, ja tyttö on mielessäni aivan koko ajan. Olen ajatellut lähettäväni hänelle jonkun kirjeen, mutta en usko että se auttaa kumminkaan, mitä teen? Olen hillittömän kiitollinen, jos joku viitsii vastata tähän viestiin, ja kertoa kokemusperäisiä, tai mitä tahansa ideoita tai ratkaisuja tähän ongelmaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen sinua useita vuosia vanhempi,ja voin luvata että pääset ihastuksestasi yli ajan kanssa..Voit tietysti kirjoittaa hänelle tms, mutta kuvaamasi tilanteen mukaan ei välttämättä kannata. Hän tietää että olet kiinnostunut hänestä,ja sen takia tämä tyttö on alkanut vältellä sinua. Yleensä se tarkoittaa ettei hän ole samalla tavalla kiinnostunut. Olet kuitenkin todella nuori, ja sinulle tulee vielä useita ihastuksia, joista jotkut vastaavat tunteisiisi. Minun neuvoni on siis että unohdat tämän urheilijatyttösen ja kaverien välisen kilpailun. jaksamisia:)
Olen viitisen vuotta sua vanhempi ja ensimmäisenä neuvonani sanoisin, että älä kuuntele Hennaa joka kirjoitti sulle ensimmäisen vastauksen.
Tilannehan on erittäin kiusallinen, mutta jos oikein tarkasti ajattele, niin entäs sitten. Tulen nyt laukomaan muutamia "aikuismaisuuksia", mutta pitkälti ne ovat totta. Kaikki pitävät koulussa aina jostain toisesta, niin tytöt kuin pojatkin, eikä siinä ole mitään hävettävää.
Jos olet ujo etkä uskalla jutella tytön kanssa, niin ehdotan että kirjotat hänelle viestin, se on aina helpompaa. Kirjoita hänelle rehellisesti ja vilpittömästi tilanteestasi. Ei ehkä kannata suoraan sanoa että rakastat häntä, mutta vihjaa että pidät hänestä. Olen varma että keksit hyvän kirjeen/tekstiviestin/mailin.
Jos tyttö ei reagoi, tai ei halua olla sun kanssa mitenkään lähemmin, niin ainakin yritit. Mitään et ainakaan menetä yrittäessäs. Ole vaan oma itses ja jos tuut torjutuks, niin voit suhtautua asiaan niin, että jos tyttö jostain paremman löytää niin kauan saa etsiä. ; )
Itse kadun etten tehnyt tällaisia juttuja kouluaikoinani. Myöhemmin niitä olisi ainakin mukava muistella, ellei muuta.