Vammaiset työelämässä

Liekö vielä käytössä jonkinlainen korvaus siitä, kun ottaa vammaisen töihin?

Eikö vammainen ole sinun silmissäsi ihminen?
Joko tällainenkin asia pitää ottaa riitakapulaksi?
Itse tiedän todella monia vammaisia, jotka ovat antaneet täysin terveen veroisen työpanoksen työnantajalleen jo vuosikymmeniä.

Entistä enemmän työ vaatii nykyisin toimivaa päätä, eivät vaikkapa liikuntavammaiset ole ennenkään alkaneet kadunlakaisijoiksi.
Niihin ovat saaneet sijoittua kouluttamattomat, "terveet" ihmiset.

Taas kehitysvammaisille heidän työnsä on useinkin parasta terapiaa, josta he tuskin saavat puupenniä palkakseen. Joten, eivät ainakaan vie kenenkään "terveen" vähimmäispalkkaa.

Mistä sait päähäsi, ettei vammaisia ole työelämässä?

En ole koskaan nähnyt AY-liikkeen vastustaneen vammaisten työhön ottamista. Milloin a missä yhteydessä tällainen kanta on otettu?

"... panee Ay-liike kapuloita rattaisiin. "

Voisiko nimimerkki Tilja K perustella väitettään ?

Mikä on vammainen, sitä en tiedä, mutta palkkasin taannoin ammattikoulun käyneen yksikätisen tytön. En koskaan kysynyt mihin oikea käsi oli hävinnyt, mutta ymmärsin, että se oli puuttunut hänen syntymistään saakka.
Lähinnä toimistotyöhön ja piirtäjäksi hänet otin, jonka työn teki ahkerasti ja tunnollisesti, mutta pian näin että kentälle halusi. Aina kun mahdollista pääsikin, ja pärjäsi siellä kuin pojat. Jos käsi ei riittänyt, hän otti jalat ja hampaat avuksi.
Reilun kolmen päästä hän omasta pyynnöstään erosi palveluksestani ja lähti opiskelemaan.

Kun hän vuosia myöhemmin kävi minua moikkaamassa, hän oli insinööri hyvässä virassa ja kahden lapsen äiti.

Valittiinhan Amerikoissa pyörätuolissa liikkuva Franklin D. Roosevelt neljäksi kaudeksi presidentiksi
Olisiko pitänyt jättää valitsematta, mitähän AY-liike siitä nyt sanoisi?

Saakohan Suomeen valita, jos ei ole täydellinen terveyden perikuva?

Mikähän otetaan seuraavaksi kohteeksi? Punatukkaiset? Taas kerran.

No jopas on väite. Olen itse käynyt invalidien ammattikoulun, koska -60 luvulla tämä yhteiskunta ei kyennyt käsittelemään terveydellisesti vähänkään poikkeavia nuoria, ja heidät heitettiin oitis normaaliyhteiskunnan ulkopuolelle. Ei oikeutta koulutukseen. Hain kymmeniin ja kymmeniin paikkoihin, ja läpäisäin pääsykokeet, mutta koskaan ei kouluun tullut kutsua.

Kun aloin selvittämään, miksi ei tullut kutsua opiskelemaan, selitettiin, että kurssin lääkäri muka on arvioinut, että vammaisuudestani olisi haittaa muille opiskelijoille, ja huonontaisi koulun mainetta. Ja etten kenties pystyisikään suoriutumaan terveyteni puolesta opiskelusta.

Muistan, kun Mikkelin sairaanhoitajakoululla kimpaannuin, kun siihen aikaan aloiteltiin tutkimusapulaisten koulutus, jonne olin hakenut, ja minut hyljättiin vammani perusteella, vaikka olin läpäissyt pääsykokeet täysillä pisteillä.

Esitin vastakysymyksen, kykenevätkö he takaamaan, että nyt kurssille otetut eivät sariastu tai vammaudu, ja kykenevät toimimaan ammatissaan lopun elämäänsä, kuten he tarkastelivat minua lopun elämän näkökulmasta parikymppistä nuorta.

Kun tähän eivät pystyneet vastaamaan, sitten vedettiin häpäisykortti esille, että vammani häpäisee oppilaitoksen.
Samaisen oppilaitoksen lääkäri pyrki juuri sillä hetkellä eduskuntaan kriteereillä, heikomman puolesta.....
Että minua oksetti koko oppilaitoksen rehtori ja lääkäri. Niin täyttä pluffia kuin olla voi.

Kun olin pari vuotta hakenut kymmeniin oppilaitoksiin, ja aina samalla asenteella hyljätty, ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin invalidien ammattioppilaitos.

Sieltä kuitenkin pääsin suoraan töihin. Työkaveri kertoivat, ettei kenenkään taustoja ole pengottu niin perusteellisesti, kuin minun taustani. Mutta silti sain työpaikan heti, ja täytyy myöntää, että vammaisen pitää lunastaa työpaikka, olemalla tehokkaampi työntekijä, kuin se terve verrokki, ennenkuin olet hyväksytty työntekijä muiden joukossa.

Mutta missään vaiheessa en kyllä huomannut AY-liikkeen olevan työpaikkani esteenä. Kyllä se oli työnatajan ennakkoluulot, jotka pistivät tonkimaan taustojani, miksi tuo nyt tulee invalidien ammattikoulusta meille.

Myöhemmin kun sairastuin työperäiseen kemiallisten aineiden aiheuttamaan sairauteen, ja muutin ammattiani, ryhdyin yksityisyrittäjäksi. Sain moottoroidut hengityssuomaimet ja pystyin vielä vuosia työskentelemään.

Sitten sairastuivat jalat, tai olihan ne jo sairastuneet, vaan pahenivat niin vaikeasti, että lääkäri ehdotti työkyttyömyyseläkkeelle siirtymistä. Olin jotain 42 vuotinen. En halunnut. Ehdotin ammatillista uudelleenkouluttautumista.

Että jos multa jalat lahoo alta, onhan mulla vielä päämössössä jotain käyttöpääomaa. Näin otaksuin.
Ammatilliset uudelleenkouluttautumispaperit laitettiin vireille, ja hyväksyttiin. Aloitin ammatillisesti uudelleen kouluttautumisen.

Mutta nyt työnsivät kapuloita rattaisiin juuri ne tahot, joiden olisi pitänyt olla ammatillisen kouluttuautmisen tukena.
Kun minulla on jäykistettyjä raajoja, en pysty esim. tekstinkäsittelyyn normaaleilla välineillä, vaan niihin tarvitaan ergonomiset välineet.

Ja koska jalkojen verisuonet olivat pahoin tuhotuuneet, olisin tarvinnut erityisvarusteisen työtuolin, että pystyn istumaan koulussa. Vanerisilla puupenkeillä istuminen ei onnistunut.

Kuvitelkaa, tekivät 8 kielteistä päätöstä näistä opiskelun tueksi tarvittavista välineistä 3 vuoden aikana. Mitä tuli opiskelusta, kun riitelivät keskenään moisesta asiasta ja olisi pitänyt valmistua 3 vuodessa.

Minua heiteltiin tutkimuslaitoksesta toiseen, että onko ne välineet tarpeellisia. Jokainen kuntoutuslaitos antoi palautteen, että suunnitellut ergonomiset välineet ovat välttämättömiä, että ammatillinen kouluttautuminen onnistuisi.

Silti taas toiseen laitokseen lausunnolle, ja taas kolmanteen laitokseen lausunnolle. Johan se lausuntojen pyyntö eri kuntoutuslaitoksilta maksoi monikymmenkertaisesti sen, mitä nuo olisivat tuleet maksamaan kun olisivat heti alussa jo ne myöntäneet, eikä opiskeu olisi häiriintynyt ja viivästynyt.

Pullonkaulaksi osoittautui vielä nurinkurinen ajattelu. Kela edellyttää, että tynantaja, joka palkkaa vammaisen, hankkii nuo välineet vammaiselle. Tai Kela voi tulla siinä vaiheessa mukaan kun on vakituinen työpaikka.

Kerroin Kelalle, ettei iki maailmassa vammainen tule saamaan työpaikkaa, jos se ei pysty työskentelemään ilman noita ergonomisia työvälineitä. Ne on vammaisella oltava jo valmiina, jotka hän vie työpaikalleen saadessaan työpaikan. Siten uskon, että vammaisia voidaan työllistää, ei nykymenetelmällä, että työnatajan pitäisi ensin hankkia nuo välineet, ennekuin edes tietää, miten vammainen hänen työssään selviäisi.

Niin kävi, että ammatillien valmistuminen viivästyi tuon alituisen kapuloita rattaisiin työntämismenetelmän takia.
Myönnän, että olin niin loppuun stressaanut asian takia, että sairastuin vakavasti.
Levinnyt syöpä hyökkäsi päälle, ja syöpäsairaala sanoi, että hoitosi tulevat olemaan niin rankkoja, että opiskelemaan et pysty.

Tunnollisimpia työntekijöitä!

Kokemukseni kehitysvammaisten työpanoksesta on erittäin myönteinen.
Toimivat kykyjensä puitteissa mahdollisimman tunnollisesti.
Tietenkin teetättäjällä on vastuu, kuten muulloinkoin.

Toinen kokemukseni tulee läheisen, liikuntarajoitteisen tuttavani perheen elämästä.
Vanhemmat olisivat jo vuosia sitten voineet vetäytyä työkyvyttömyyseläkkeelle mutta ovat sinnitelleet työelämässä tänne "oikeisiin" eläkevuosiin saakka ilman mitään, invalidivähennyksiä kummempia kompensatioita.

Heidän poikansa on jo lapsena lukuisat leikkaukset läpikäynyt, syntyperäisesti erittäin vaikeavammainen.
Hän olisi, kouluttautumisen asemesta voinut ryhtyä suoraan eläkeläiseksi.
Kuitenkin kaveri on valmistumisensa jälkeen toiminut koulutustaan vastaavassa työssä ja perustanut perheen kasvattaen uusia veronmaksajia.

Nämä kokemukseni ja tuttavani poikkeavat edukseen eräästä eläköitymisherkästä, etnisestä ryhmästä.

"Suuret ennakkoluulot",olipa tarina, mutta ah niin totta.
Oli vamma (inhoan sanaa) erilaisuuden merkki näkyvästi mikä tahansa, jos on pelko, että tulee sairaslomia tai kuluja tai joku pelkää leimautumista jne On todellakin huono päästä työelämään. Oma sairauteni ei näkynyt 20-v joten se oli kuin pommi odottamassa ja kuten mainitset piti olla paras, ei sairaslomilla koskaan ja puoliso käytti aseena syyllistäen ym..
Tiedän siis tasan tarkkaan omalta kohdaltani mitä on erilaisuus, mutta lievänä, tuo sinun juttusi on niin julmaa että itkettää. Olin jopa työelämässä yli 22v ja kolmannen sektorin työtä teen edelleen, ilmaiseen työhönhän kelpaa, tosin palkitsee myös. Opiskelua suosittelen kovasti , voi kuitenkin hyvin, sinulla on parasta mitä olla voi läheinen ihminen.
Toisaalta, meilläkin on vastuumme yhteiskunnassa jos elämme varjossa ja annamme muiden kulkea ylitsemme, asenteet pysyvät siinä, että nuo vievät terveiden osaa hyvinvoinnista ja kalliitakin ovat, luusereita ja säälittäviä otuksia. Täytyy näkyä, osallistua normaaliin elämään niin paljon kuin mahdollista, koska vain näkyvyys ihan tavallisissa tilanteissa normalisoi roolimme. Sitten lanseeraan tässä ajatustani, elinkaari-ajattelusta jossa kaikki käyttävät sos.palv. koko ikänsä muodossa jos toisessakin syntymästä kuolemaan. Miksi täytyy eritellä ihmisiä koko ajan syyllistäviin lokeroihin.
Miettikääs tätä....... nyt ei ole aikaa

Tarkoitatko fyysisesti vammaisia? On myös psyykeltään ja mahdollisesti vielä fyysisestikin vammaisia, mutta heillä on erityiset työkeskukset. Nimiä tosin muutellaan, ollaan välillä työhönvalmennuskeskuksia tms.

Yleensä heikäläisillä on työkyvyttömyyseläkkeet ja pieni kannustusraha em. keskuksessa käymisestä.

Jos tarkoitit muuten tavallista henkilöä, jolla sattuu olemaan fyysinen rajoite, kysymys on aiheellinen. Saattaa silti osalla olla työhaluttomuuttakin, mene ja tiedä. Koeajat on sitä varten. Arvelen silti, että moni olisi suurella innolla antamassa panoksensa työtä tekemällä.
AY-liikkeessä linjat on suuria, ei siellä pientä ihmistä isommin mietitä. Oma aktiivisuus on aina hyödyksi. Kannattaisi käydä kyselemässä työtä. Jospa kohdalle osuisi se lämminsydäminen työnantaja.

Minulla on ystävänä naispuolinen CP-vammainen nainen, toiminut kouluavustajana kaupungissamme jo yli 20 vuotta.
Käymme pitsalla toisinaan, teatterissa , konserteissa ja aniharvoin huomaan tuijotusta, mutta yksikin liiallinen riittää.
Outo ei hänen puheestaan saa selvää, tahattomat liikkeet oudoksuttavat...pidetään jopa juopuneena jne...

Viimereisusta jäi pahamieli, olimme arvostetussa raflassa ja päiväsaikaan, näin...tiedostin ihmisten katseet...paloittelin ruoan lautaselle, ja hutejakin tuli...ympärlitämme katosi ihmiset...vahtasivat kuin outoa tiskiltä... mun sydän itki..hän sanoi et älä välitä, siksi hän vain harvoin tulee tapaamisiin yleiselle paikalle.

Naisystäväni täytti hiljakkoin 50v, ja vieläkin on näin tietämätöntä sakkia, jotka olettavat cp-vammaisen älyssä olevan vikaa? Hänellä on tyttö ja poika...molemmat läpäisi loistavasti yo-kirjoitukset, eivät perineet äitinsä geenejä, iskä on ihan ´virhe geeneistä´ vapaa :0