Omalle kohdalleni on sattunut muutama tapaus, joita ei saa yleistää, mutta kuitenkin.
1. Olin mennyt ilmoittautumaan leikattavaksi Kirurgiin Helsingissä. Kohta saapui hoitsu mappinsa kanssa tilaan, jossa oli pari istuinta ja pöytä. Ja sermien takana 14 potilaan vuoteet. En tykännyt, kun kun hoitsu alkoi tentata minua kovasti intiimeistä asioista ja tiesin puheittemme kuuluvan ainakin lähimpiin potilasvuoteisiin.
2. Lääkäri tuli tunnustelemaan peräsuoltani. Viereinen potilas oli huolimattomasti vedetyn sermin takana. Hänen vieraansa olivat vuoteen ääressä ja olin yhteen heistä suorassa katsekontaktissa, kunnes pyysin lääkäriä vetämään verhon kunnollisesti suojaksi.
Ei näitä juttuja paljon voi olla. Harvoinhan ihmiset sairaalaan joutuvat, mutta kuitenkin.
1. Olin mennyt ilmoittautumaan leikattavaksi Kirurgiin Helsingissä. Kohta saapui hoitsu mappinsa kanssa tilaan, jossa oli pari istuinta ja pöytä. Ja sermien takana 14 potilaan vuoteet. En tykännyt, kun kun hoitsu alkoi tentata minua kovasti intiimeistä asioista ja tiesin puheittemme kuuluvan ainakin lähimpiin potilasvuoteisiin.
2. Lääkäri tuli tunnustelemaan peräsuoltani. Viereinen potilas oli huolimattomasti vedetyn sermin takana. Hänen vieraansa olivat vuoteen ääressä ja olin yhteen heistä suorassa katsekontaktissa, kunnes pyysin lääkäriä vetämään verhon kunnollisesti suojaksi.
Ei näitä juttuja paljon voi olla. Harvoinhan ihmiset sairaalaan joutuvat, mutta kuitenkin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tulit kuitenkin tänne itse kertomaan mitä tehtiin.
Olit kurkkinut verhojen toiselle puolellekin so so så
Ilmaisukyvyttömyydestäni ja typeryydestäni johtuen, ei mennyt asiani perille. Se olisi ollut intimiteettisuoja. Pyydän tuhannesti anteeksi.
Potilaana joutuu apua saadakseen luopumaan omasta herkkyydestään. Lääkärit ja toiset potilaat ovatkin tottuneempia tilanteisiin, jossa vieruspotilasta tutkitaan.
Muualle katsominen silloin on välttämätöntä, vierailijoiden katseita ei kenenkään tarvitse kestää.
Vaikka ihmisiähän kaikki olemme eri herkkyyksillä, niin lääkäreille on joka kohta ihmisestä luonnollinen.
Sairaaloissa henkilökunnalle tutkimukset ovat niin jokapäiväisiä, että siinä varmasti unohtuu joskus hienotunteisuus - mutta ei todellakaan saisi unohtua. Tottumattomana "paljasteluun" ja sanalliseen selvittelyyn isolle tuvalle korvia on olo takuulla aika kiusaantunut. Itse en ole kiusallista tilannetta kokenut, vaikka sairaalassa olenkin ollut.
Ja olemmehan erilaisia, toinen on avoimempi kuin toinen yleensäkin puhumaan omista asioistaan.
Potilastiedoista yleisesti vuodetaan muulle kolleegakunnalle.
Minä tässä olin keväällä tutkimuksissa ja sairaalassa pariinkin otteeseen.
Mielestäni siellä on jokainen niin oman sairautensa ajatuksissa, ettei siinä paljon kiiinnitä toisten asioihin huomiota vaikka kuulisi ja näkisi. Sehän on selvää, että vastaanotossa vain sermi erottaa sinut toisesta potilaasta (joskus se verho ja sermi jää hoitajalta huomioimatta ) ja osastolla harvoinpa sitä yksityispotilaana voi yksin sairaalahuonetta hallita. Jos oikein ujostuttaa, niin voi sanoa asiasta ääneen. Minusta on vain hyvä, kun meistäkin huolehditaan ja vaivojamme hoidetaan.
Muutama vuosi sitten minulta löytyi erikoinen tauti, ennen leikkausta tutkimuksia tehtiin ainakin neljä kertaa ja viimeilissä tutkimuksilla oli mukana useita lääkäreitä.
Tähystystukimukset tehtiin molemmista päistä.
Leikkauksen jälkeen selvennettiin minullekin miksi niin monta lääkäriä oli mukana, itse en sitä edes ymmärtänyt kysyä.
Sairaalassa olin 3 viikkoa ja 2x viikossa oli opiskelijoita ympärilläni kyselemässä mitä oireita oli miten on hoidettu.
Aina kysyttiin lupa saavatko halukkaat opiskelijat tulla tekemään kysymyksiä, mukana tietysti myös ohjaava lääkäri.
Yliopistolliset sairaalat ovat opetussairaaloita, mielestäni minulla oli hyvä huolenpito ja henkilökohtaisena tukena päivisin oli diakoniopiskelija, joka piti kirjaa jokaisesta niellystä suupalastakin.
Olin kiitollinen jokaisesta silmäparista joka seurasi elämän kamppailuani, näin erilaisia me ihmiset olemme.
Tavallisen tallaajan vaivoja, vaikka ne kuulisikin vieripedillä, ei varmaan muistele kovin pitkään, kun ei tunneta ennestään eikä jatkossakaan tavata. Toisin on varmasti potilaalla, joka on jotenkin yleisesti tunnettu, lehdistä ja televisiostakin tuttu. Siinä salassa pidettävä leviää juoruna helposti ympäriinsä, jos sairaalahenkilökunta sermin takana ääntä hiljentämättä selostaa tutkittavan tietoja.
Lukihäiriö teettää hauskoja "sanasokkohäröjä". Luin aluksi Tinat'in tekstin; vaikka sen lukisikin wieripedistä.
Olisikin oiva tietolähde meikä pöntsäläisille.