Metallinkeräyksestä ongelmia Tammelassa

Metallinkeräys vesittynyt Tammelassa
29.07.2011

Tammelan 4 H-yhdistys teki poliisille ilmoituksen hallitsemansa metallinkeräyspisteen vääräsätä käytöstä. Tammelan Kyttäläntiellä sijaitsevalle metallinkeräysalueelle on tuotu jätettä ja samalla paikalta on viety sinne lahjoitettuja metalliesineitä. Keräyspaikka on auki suunnuntaihin ja nyt viimeisen viikon aikana alueen valvojat ovat joutuneet hankaluuksiin yrittäessään estää alueen muuttumista kaatopaikaksi. Paikalta on viety Kiimassuolle sohvia, käsittelemättömiä jääkaappeja, liuottimia ja muuta jätettä. Alueella on ollut vilkas asiaton liikenne ja ja keräilyn tarkoitusperä on monelta hämärtynyt. Alueelle tuodut esineet kuuluvat yhdistykselle. Nyt esineitä on yritetty viedy läpi valvojien käsien. Esineitä on lähtenyt kierrätykseen eikä se ole ollut keräilyn tarkoitus, kun jäljelle on jäämässä vain kustannuksia aiheuttavat jätteet.
0162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


voi mahottomuus kirjoitti:

Metallinkeräys vesittynyt Tammelassa
29.07.2011

Tammelan 4 H-yhdistys teki poliisille ilmoituksen hallitsemansa metallinkeräyspisteen vääräsätä käytöstä. Tammelan Kyttäläntiellä sijaitsevalle metallinkeräysalueelle on tuotu jätettä ja samalla paikalta on viety sinne lahjoitettuja metalliesineitä. Keräyspaikka on auki suunnuntaihin ja nyt viimeisen viikon aikana alueen valvojat ovat joutuneet hankaluuksiin yrittäessään estää alueen muuttumista kaatopaikaksi. Paikalta on viety Kiimassuolle sohvia, käsittelemättömiä jääkaappeja, liuottimia ja muuta jätettä. Alueella on ollut vilkas asiaton liikenne ja ja keräilyn tarkoitusperä on monelta hämärtynyt. Alueelle tuodut esineet kuuluvat yhdistykselle. Nyt esineitä on yritetty viedy läpi valvojien käsien. Esineitä on lähtenyt kierrätykseen eikä se ole ollut keräilyn tarkoitus, kun jäljelle on jäämässä vain kustannuksia aiheuttavat jätteet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu