tuntuu että heitettiin ihan hukkaan tää mahdollisuus. Ellei sulla sitten ollut jotain asioita joita en tiedä (varattu tms.) siksi on niin vaikeaa luopua, kun en ymmärrä miksi pitäisi!
Musta
hamittaa niin
5139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei sitten pidäkään luopua!
Muistatko kun sinä teit sen päätöksen luopua minusta et antanut meille edes mahdollisuutta tutustua toisiimme jäädä ystäviksi tai muuta. Sinulla oli vain kiire uuden onnesi kanssa ja olit niin pilvissä, että sinulle oli turha mitään järkeä puhua. Mä annoin sut pois, koska halusin että tulet onnelliseksi ja tiedät mitä haluat. Meillä oli yhteys ja paljon olisi ollutkin jakamista, mutta hukattiin tai ei uutta mahdollisuutta meidän kohdalle ei koskaan enää voi tulla. Olen pahoillani, en ollut varattu ja minulla ei ollut mitään mitä et olisi jo tiennyt. En vaan ollut se oikea sinulle, sydämeen kun ei mahdu montaa ämmää.
Minä en ole varattu. Tosin, entinen miesystävä kosiskelee minua takaisin, enkä minä ole valmis, sillä minun ajatukseni ovat aivan muualla, eli uudessa ihastuksessani. En kylläkään tiedä onko tällä henkilöllä pienintäkään romanttista ajatusta minun suhteeni. Minua jopa usein itkettää tämä tilanne. Mies joka minut haluaisi ja jonka minä olisin halunnut kokonaan kymmenen vuotta sitten ja jonka kanssa suhteemme päättyi viisi vuotta sitten. Ja sitten minä joka raukka olen ihastunut mieheen jonka tunteista en tiedä muuta kuin, että hän on ystävällinen. Ei elämä ole kivaa ja samalla onkin. Kiepun ilon, ihastuksen, surun ja pettymyksen välimaastossa. Enkä tosiaankaan tiedä mitä elämässäni teen. Enkä siten tee mitään. Olen, elän ja katson päivä kerrallaan.
Hamittaa niin...häh?
Förlåt, jag förstår inte vad du säger.
Hasta la vista "mi amigo".