Keskiyö

Minulla on rakkaushuolia.
Olen seurustellut kuutisen vuotta eri maalaisen kumppanin kanssa, joka kuitenkin asuu Suomessa mutta eri kaupungissa.

Mitä näet tämän suhteeseen?
Ylä- ja alamäkiä on ollut, rajujakin sellaisia. Aina kun olemme yhdessä, kaikki toimii loistavasti, mutta kun emme usein näe, puhelimen kautta tulee riitoja.

Paraneeko suhde ollenkaan ja koska? Tuleeko muutto samalla paikkakunnalle?
Kiristikö hän minua viimeisessä vakavassa kertomuksessa?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei
olet sinä todellakin huolissasi, aistin sen sinusta tänne asti.
nuo 6 vuotta ovat niin pitkä aika, että olisi aika laittaa asiat pöytään ja katsella niitä ihan vakavasti.

kumppanisi ei ehkä tahdo muutosta asuinpaikkaansa ja ympäristöönsä, kun taas sinun ei ehkä kannattaisi lähteä työstäsi näillä näkymillä.
kysy suoraan mitä kumppanisi haluaa elämältään.
mitä hän on valmis uhraaman suhteeseenne, ja katso riittääkö se sinulle.

saatat hämmästyä vastauksesta sitten, kun sen vihdoinkin saat.
muista kuka ja mikä sinä olet!!

kumppanisi sepitykset ovat erikoislaatuisia, et tainnut ottaa selvää niiden taustoista. asioihin vaikuttavat muutkin ihmiset, kuin vain te kaksi.
oikeastaan teidän suhteenne on pieni kylä, eikä mikään kahden kauppa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaksi vartta kirjoitti:

Minulla on rakkaushuolia.
Olen seurustellut kuutisen vuotta eri maalaisen kumppanin kanssa, joka kuitenkin asuu Suomessa mutta eri kaupungissa.

Mitä näet tämän suhteeseen?
Ylä- ja alamäkiä on ollut, rajujakin sellaisia. Aina kun olemme yhdessä, kaikki toimii loistavasti, mutta kun emme usein näe, puhelimen kautta tulee riitoja.

Paraneeko suhde ollenkaan ja koska? Tuleeko muutto samalla paikkakunnalle?
Kiristikö hän minua viimeisessä vakavassa kertomuksessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu