Kanttarelleja aivan tien vieressä

Uusi sienestäjä

Olen melko amatööri näissä sienihommissa ja olen pari vuotta harjoitellut kanttarellien, herkkutattien ja suppiksien löytämistä. Alan olemaan jo aika taitava ja eilen vajaa ämpärillinen kanttarelleja parissa tunnissa.
Mun kysymys on sellainen että eilen tietä pitkin takaisin kävellessä huomasin vilkaista tieojaan. Varpujen alunen oikein hohti keltaisena kanttarelleista. En millään voinut olla keräämättä niitä. Vasta jälkeenpäin aloin miettimään niitä kaikkia myrkkyjä ja haitallisia aineita, mitä niissä saattaisi olla. En nyt ole uskaltanut tehdä ruokaa koko satsista ja se odottaa tuolla jääkaapissa. En haluaisi syöttää lapsilleni mitään tienvarsimyrkkyjä.
En luonnollisesti halua paljastaa täällä sienipaikkojani, mutta kyseessä on kohtalaisesti liikennöity maantie, jossa kulkee keskimäärin ehkä yksi auto minuutissa. Sienet olivat n. puolentoista metrin päässä asfaltin reunasta.
Mitä teen? Syötänkö anopille?

30

7102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sienipiirakka

      Syötä anopille. Itse olen kerännyt ja syönyt mitättömän hiekkatien vierestä poittuja (huuhtoen) mutta noin vilkaan tien varrelta ei pidä syödä itse.

      Eikö ole sääli että menevät kasvamaan tuollaiseen paikkaan!

      • bjorkman.jari

        voit syödä sisältä päin ne kasvaa pese huolellisesti vaan enne kokkausta ei omennankaan ulkoa päin tungeta tavaraa puun juurista se kasvu tulee.


      • Kyllä Niitä Syödä Voi Itekkin Keräsin Puoli Ämpärillistä Tien Vierestä Ja Mitään Onglemia Ei Tullut Eikä Oireita ;)


      • kkkkkkkk
        hast.oskar kirjoitti:

        Kyllä Niitä Syödä Voi Itekkin Keräsin Puoli Ämpärillistä Tien Vierestä Ja Mitään Onglemia Ei Tullut Eikä Oireita ;)

        Raskasmetallit autojen päästöistä kerääntyy pikkuhiljaa elimistöön, joten ei se myrkytys kertasyömisellä ilmene... pitäisin 50 metrin matkaa vilkkaasta tiestä turvarajana....


      • korjaus....
        bjorkman.jari kirjoitti:

        voit syödä sisältä päin ne kasvaa pese huolellisesti vaan enne kokkausta ei omennankaan ulkoa päin tungeta tavaraa puun juurista se kasvu tulee.

        äläpäs nyt höpise typeryyksiä Ota ensin asioita selvää, ennenkuin tulet tänne leikkimään tietäväistä. Sienet kerää myrkkyjä, kuin sieni imee vettä, joten,,, ????


    • Uusi sienestäjä

      Olisi kyllä todella ikävää heittää pois koko iso satsi, kun ajattelemattomasti menin poimimaan ne tieojankin sienet. Ei niitä sieltä seasta enää erota. No, kai se on niin sitten tehtävä, vaikka hurjan pahalta tuntuu....

    • ravintoketju

      Kyllä minäkin anopille syöttäsin, ei tuntus niin pahalta. Ne kyllä kerää kaikki lyijyt sun muut saasteet varsinkiin jos on asfaltoitu tie.
      Oon kyllä itse kerännyt ja syönyt ihan hiekkatien vierestä ( n 2m) eikä tullut mitään vikaa vikaa vikaa

      • bjorkman.jari

        asfalttiko lyijyn tuo,katalysaatori lähes pelkkää vettä nyky päivänä.


    • Oon kyllä ite syöny kantarelleja,jotka löyty 5 metriä asfalttitiestä.Täynnä lyijyä ja kadmiumia sun muuta mukavaa.Jos ostat sieniä,et voi tietää,mistä ne on kerätty.Kukaan ei sitä valvo.Pistele poskees rauhassa vaan,olet voinut syödä vastaavaa ennenkin,tosin tietämättäsi.Mutta älä tee sitä usein:)

    • metsäsieni

      Minäkin sanon, että syökää vaan. Eikö ne lapset sen verran ilmastakin hengitä saasteita, ettei kerta kanttarellinsyönti niin vaarallista ole. Ja jos sulla kerran on joukossa muualtakin kerättyjä sieniä. Ei kannata anopille kaikkia herkkuja antaa :)

    • kpogjsgsgk,fyufjg

      Onkos sienillä turpa?
      Ennen muinoin, kun bensiinissä oli paljon lyijyä oli tienvarsisienet usean kymmenen metrin etäisyydeltä hyvin epäterveellisiä. Nykyistä saastekeräytymää en tunne, mutta sienet on erityisen hyviä niiden keräämisessä.

    • heh,hee.

      Näin kertoo asiantuntija joka ei poistu kotoaan koskaan. On nääs niin koneessaan kiinni.

      • Hoh hoo

        Tuohan onkin näppärä argumentti, sillä voit jättää huomiotta minkä tahansa kommentoijan: sanot vaan että jaahas, olet juuri nyt tietokoneen ääressä, joten päättelen että olet siinä jatkuvasti etkä tiedä oikeasta elämästä mitään. Ongelma on tietty siinä että istut... ..itsekin......... ....tietokoneella................


    • Sienet

      Sanotaan näin, että on sieniä, joissa on lyijyä. Mutta on myös sieniä, joissa on psilosybiiniä. Näin ollen, voimme todeta, että sieniä on moninaisia. Voisimme tarkistaa sienten laadun ennen syömistä laboratoriossa, mutta se veisi aikaa ja rahaa. Parempi katsoa kuin katoa. Syömme sienen, olematta varmoja siitä, mitä tuleman pitää. Siinä hetkessä on jotakin maagista, tietynlainen yhtyminen luontoon. Sitten sienestä riippuen saa kokea makunautinnon, matkan, myrkytyksen tai kuoleman. Sillä selvä, epävarmuus sienestä on hälvennyt!

    • naturalisti

      Ennen bensassa oli lyijyä, jonka vuoksi autoteiden viereltä keräämisestä varoiteltiin. Lyijyä ei ole lisätty bensaan pitkään pitkään aikaan

    • -.-.-

      Jos et uskalla syödä, silppua ja heitä jonnekin salaiseen paikkaan, meillä ainakin kasvoi pihakoivujen alle, kun heitettiin sinne perkausjätteitä. Ovat sitten puhtaampiakin. :)

      • sienestäjä.

        Kannattaa laittaa pari milliä maan pinnan alle, vaikka palasia 10 cm välein niin on jatkossa sitten apajat tiedossa. Kunhan paikka on tyypillistä kantarellin kasvumetsää.


    • Sienestäjä pro
    • Kanttis ja suppis

      Tienvierestä kerätyt ja muuten epämääräiset sienet myydään tottakai. Puhtaat syödään itse.

      Kaveri oli töissä VTT:llä ja teetettiin sillä kaikenlaisia testejä. Esimerkiksi sieni tienvierestä ei ollut lähelläkään syömäkelpoista.

      Toinen mielenkiintoinen testi oli ravintolojen hanaoluet. Prosentit oluissa vaihtelivat 2.5 - 5.4 tilavuusprosenttiin. Kyseessä olivat siis kolmosoluet.

      • asiantuntija.

        Niin no, eihän se vielä todista mitään, jos sienestä löytyisikin raskasmetalleja. Eivät raskasmetallit kiinteässä muodossa imeydy suolistosta kovinkaan hyvin verenkiertoon.

        Sen sijaan todella tappavia ovat amalgaamipaikat, joista höyrystyy elohopeaa keuhkoihin, ja hengitysteihin vuorokauden ympäri, siitä imeytyy noin 80% verenkiertoon suoraan. Altistus on noin 5-20 µg päivässä per paikka. Jos maskin kautta moista annettaisin vaikka 100 x terästettynä, kuolema seuraisi hetkessä, joko munuaiset tai keuhkot menisivät epäkuntoon, eli munuaiset vajaatoiminta ja keuhkot myös räjähtäisivät. Elohopeapaikat ovat 50% elohopeaa.

        Joku paistoi amalgaamipaikkoja paistinpannussa, ja kuoli siihen paikkaan, tarkoituksena oli erottaa hopea pois vanhoista paikoista.


      • ei myrkkyjä
        asiantuntija. kirjoitti:

        Niin no, eihän se vielä todista mitään, jos sienestä löytyisikin raskasmetalleja. Eivät raskasmetallit kiinteässä muodossa imeydy suolistosta kovinkaan hyvin verenkiertoon.

        Sen sijaan todella tappavia ovat amalgaamipaikat, joista höyrystyy elohopeaa keuhkoihin, ja hengitysteihin vuorokauden ympäri, siitä imeytyy noin 80% verenkiertoon suoraan. Altistus on noin 5-20 µg päivässä per paikka. Jos maskin kautta moista annettaisin vaikka 100 x terästettynä, kuolema seuraisi hetkessä, joko munuaiset tai keuhkot menisivät epäkuntoon, eli munuaiset vajaatoiminta ja keuhkot myös räjähtäisivät. Elohopeapaikat ovat 50% elohopeaa.

        Joku paistoi amalgaamipaikkoja paistinpannussa, ja kuoli siihen paikkaan, tarkoituksena oli erottaa hopea pois vanhoista paikoista.

        Amalgaamipaikkojen vaarallisuus pitää paikkansa.
        Terveys meni,kun osaamaton hammaslääkäri poisti suojaamatta amalgaamipaikat
        kerralla.


    • ToksiiniRikkiYhdiste

      Ikävä tietää että, immeinen on kämmenellinen nisäkäs mikä on luonnon ravintoketjussa vasta paljon kalan sekä sienten jälkeen syömässä
      luonnonantimia joihin kaikki ympäristömyrkyt kertyvät niin ettei ne
      häviä ees paistinpannulla voissa paistamalla.

    • ...

      Muistele kyseistä tienlaitaa kevättalvella; oliko kuinka paskaisen näköistä lunta?

      Jos vastasataneen lumen päälle kertyy parissa päivässä tumma peite (pakokaasuja), niin ei niitä kemikaaleja yhtään vähempää siihen tienpenkkaan lennä kesälläkään.

      Eri asia tietysti jos asut jossain soratien laidassa jolla ei ole pahasti liikennettä ja jossa se ruskea kuorutus on pääasiassa tieltä lentänyttä rapaa.

      Mutta jos et talvella pistäisi samasta kohdasta tienpenkkaa lunta suuhusi niin eipä sieltä varmaan kannata kesälläkään mitään syötävää kerätä.

    • sienestys on ilo

      Nykyautot saastuttavat siksi vähän, että sellainen 50 metriä(kohtuullisestikin liikennöidystä) tiestä riittää. Maantien ojasta en ottaisi on siellä kaikenlaista saastaa. Älä syötä niitä edes anopille. Äläkä paljasta niitä"omia" sienipaikkojasi. Tästä sienikaudesta näyttää tulevan aika hyvä ellei mitään odottamatonta tapahdu. Maantieojien esiintymät kannattaa jättä sinne sukua jatkamaan.Suppilo- ja kosteikkovahveroa vaikutta tulevan aika hyvin kunhan pääsato kypsyy.

    • Kanttarelli69

      Minulla on tullut vastaan sama tilanne. Kanttarellien syönti on ehdottomasti turvallista, vaikka jotkut puhuvat autojen pakokaasusta, joka saastuttaisi sieniä. Tämä ei ole mikään minun mielipide, tämä on selkeä tutkimus. Professori Viljo Rauhala (amm.: metsätieteen laitos, tehnyt yleistutkinnon nimenomaan sienistä, kirja löytyy netsitä ilmaisena ladattavaksi ihan laillisesti) tutki juuri sienien likaantumisesta nykyisessä teollistuvassa kaupunkimuodossa, totesi, ettei ole vaaraa minkäänlaisesta myrkytyksestä, saati myrkystä. Ainut, joka saattaa olla vaarallista, on lyijy. Tätäkin esiintyy vain tietyissä olosuhteissa (kuten tehtaan tai ydinvoimalan lähellä). Viljo itse lausahtaa: ''Esimerkiksi Kanttarelli, joka on Suomalaisen 'oma' sieni, on hyvin suojautunut saasteilta. Sillä on yllään paksu, hylkivä, vahamainen kerros, ihan niin kuin Lumpeella tai Ulpukalla''. Eli voit ihan rauhassa hotkaista paljaaltaankin kanttarellin, ei pelkoa :)!

      • Aki Kirvesniemi

        No enpä usko. Vaikka sillä on toi kerros (josta itsekin olen kuullut), ei se mitenkään kaikkia likoja ja saasteita voi hylkiä. Tottakai ne jää siihen pinnalle, ei ehkä mene sisälle asti. En suosittele syöntiä, jätä vain ne sinne tien juureen, vaikka tosi harmi :(


    • savolainenhemuli

      ookko nä iha tyhymä keittee ne kantut vuan ja eiku ruoka pöyttään vuan...

    • äly hoi älä jätä!!!!

      Ihan miten vaan ite en söisi,käyn sienessä ja olen tiehen jättänyt noin 200m "turvavälin"mielumin enemmänkin.Eiköhän sieni ime maasta vetensä ja tieltä tulee varmasti myrkkyjä jotka sieni imee itseensä.

    • biologi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1796
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1417
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1376
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1299
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1293
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1260
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1227
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      647
      1192
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1058
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      13
      1018
    Aihe